perjantai 11. marraskuuta 2011

Lomalaskurit käyntiin

Olen nyt kyennyt suhtautumaan tähän työhöni ehkä astetta rennommin, vaikka kieltämättä ihan yhtä tylsistyneeksi itseni tunnenkin lähes koko ajan. Viime aikoina asiakaspalvelutilanteet ovat olleet vähän laskussa, mutta sen sijaan olen joutunut töissä mm. korjaamaan yksikseni kollegan aivan ihmeellisesti tehdyn paperinsyöttöjutun printteriin sekä muutenkin taas vaan korjailemaan edellisvuorolaisten kämmejä.

Viikon loma on myös suhteellisen piakkoin edessä. Se legendaarinen armeijasta opittu "Loma-TJ" taitaa olla noin kahdeksan päivää, mutta onneksi maanantai on vapaata vaikka viikonlopun töissä olenkin. Kai tällaiset lomien mittailut kuitenkin kertovat jo sinänsä siitä kuinka tätä työtä niin kuin aikoinaan armeijankin käymistä pidin eräänlaisena tuomiona, joka nyt oli vaan kärsittävä. On kuitenkin aika lohdutonta miettiä että tämä työ olisi tuomio, sillä siinä tapauksessa tämä työ todellakin tulee olemaan vielä ainakin puolentoista vuoden kakku.

Työn turhauttavuudesta puheen ollen olen äärimmäisen huonoista työajoistani huolimatta yrittänyt viettää jonkinlaista "nollauttavaa vapaa-aikaa", johon liittyy alkoholi. Lähdin eilen lyhyen voimaharjoittelusession ja suihkun jäljiltä yhdeksän aikoihin Kallioon ja tein pienimuotoisen baarikierroksen. Luonnollisesti tein tämän ilman naisystävääni, sillä uskon vakaasti myös siihen että suhteessa tulee olla myös välillä vähän omaa aikaa.

En juonut omasta mielestäni kovinkaan paljoa, mutta ehkä kuitenkin sen verran että aamulla lievä krapula odotti minua. Tapasin muutamia tyyppejäkin kierroksellani, mutta koska tarkoituksenani oli vielä selvitä aamulla töihinkin suhteellisen toimintakuntoisena, niin lähdin kesken ottelun menemään.

Tuntui hyvältä nollata tilanteita tuolla tavalla pitkästä aikaa. En yleensä käytä alkoholia kovinkaan paljoa, mutta välillä tällaista tulee kyllä tehtyä kun on turhautunut ja haluaisi tehdä jotain muutakin kuin maata kotona ja voivotella elämänsä muuta paskaa.

Pitemmittä puheitta voidaan kuitenkin todeta että nyt olo on sen verran heikko että ihan vissyn linjalla painetaan tänään menemään.

2 kommenttia:

  1. Löysin aivan sattumalta blogisi ja luin kaikki merkinnät yhteen menoon. Työskentelen itsekin tällä hetkellä "vaksina" ja teksti on kuin itseni kirjoittama. Koita kestää ja pakota itsesi urheilemaan mahdollisimman paljon, se on pitänyt oman pääni (vielä) kasassa.

    T: Kohtalotoveri

    VastaaPoista
  2. Kiitän palautteesta ja neuvoista! Tuntuu tosiaan että urheilu on eräs ainoita asioita, joka pitää pään selvänä.

    T. Iltavaksi

    VastaaPoista