Viikonloppuisen iltakohteen vedon jälkeen olen saanut olla rauhassa tosi monta päivää. Minulla oli muutama käyttämätön TAL-päivä ja päälle sitten muuten vaan tyhjää listassa. Tämä on harvinaista herkkua kyllä kieltämättä.
Huomenna menen kyllä töihin heittämään yhden respavuoron, mutta sitten taas perjantaille on luvassa yksi TAL-päivä, eli työnajan lyhennyksestä johtuva palkallinen vapaa. Pakko on kuitenkin myöntää että aika vähän olen saanut aikaiseksi mitään näillä ruhtinaallisilla vapaillani, sillä olen ollut tietyistä henkilökohtaisista syistä johtuen todella väsynyt viime aikoina. Ehkä juttelen asiasta sitten enemmän kun tai jos jaksan.
Joka tapauksessa voin kertoa että vaikka en kuulukaan liittoon, niin seuraan alamme liiton eli PAM:n verkkosivuja sekä julkaisuja hyvin paljon. Lähinnä kai teen sen siksi että etsin koko ajan sitä kuuluisaa "hyvää syytä" kuulua liittoon, vaikka YTK:lle olenkin tämän osa-alueen maksut tilittänyt jo muutamat vuodet.
Kun selailee PAM:n sivuja, niin kieltämättä täytyy kyllä todeta että eipä sitä tosiaan haluaisi palvelualalla hirveästi työskennellä ainakaan tämän lafkan uutisten perusteella. Etusivulla nimittäin tälläkin hetkellä kerrotaan esimerkiksi siitä kuinka eräs suomessa toimiva vaate-alan firma on lomauttamassa henkilöstöään, kuinka siivousalan firmat kusettavat työntekijöitään ja liitto sen onneksi tuomitsee ja sitten kansainvälisten asioiden puolelta tietoon tulee että Turkin Ikea vastustaa duunariensa järjestäytymisyrityksiä. Hetki sitten PAM kertoili myös kuinka ravintola-alalla on ongelmia palkkojen suhteen, kun lisiä unohdellaan maksaa taikka sitten niitä ei ihan tietoisesti makseta vieläkään.
Tuntuu jotenkin ihan universaalilta että suomessakin palvelualoilla on suuria ongelmia palkkauksen, työn olosuhteiden ja yleisen viihtyvyyden osalta. Toisaalta katseltuani nyt vaikkapa JHL:n sivuja niin huonoja uutisia sieltäkin löytyi, muttei kuitenkaan ihan niin joka toisesta uutisesta niin kuin PAM:n sivuilla.
En voi kyllä toisaalta sanoa että varmaan mikään ammattiliitto voisi nykyisessä taloustilanteessa ihan huippuhyvin, mutta kun katsoo noita PAM:n sivujen jatkuvia uutisia ties mistä eri palvelualojen jutuista, niin kyllä sitä kieltämättä rupeaa uskomaankin siihen että PAM:lla on enemmän työsarkaa hoidettavanaan kuin on oikeasti rahkeita ratkaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti