lauantai 25. toukokuuta 2013

Rikkinäistä viikkoa

Viime viikko meni tosiaan aikalailla lomaillen, vaikka torstaina kävinkin yhden vuoron heittämässä ja sen jälkeen palasin perjantaina TAL-vapaille.

Torstain vuorossa mainittavin tapaus oli se kun lukittujen ulko-ovien eteen ilmaantui epämääräinen porukka, jotka yrittivät päästä sisään rakennukseen ja ihmettelivät pitkään ulko-ovien lukitusmekanismia. Eräs tämän tosi kummallisen porukan jäsen kokeili oven avainkortin lukijaan omaa kulkukorttiaan, vaikka tyyppi ei edes selkeästi ollut talon väkeä. Tuon tapahtuman seuraaminen kuitenkin kameroista ja sitten suoraan respan tiskin takaa pisti kyllä ihmetyttämään, sillä ryhmässä oli neljä jäsentä ja puolet heistä olivat naisia.

Aikansa kun tämä porukka oli siinä sitten ihmetellyt ja kokeillut, niin kapusin ulos respasta ja kävelin suoraan tämän heidän kokeilemansa oven taakse ja luimistelin porukkaa sitten lasin lävitse. Jossain vaiheessa joku heistä keksi että tosiaan lasin toiselta puolelta heidän sekoiluaan tuijotteli vartija, joten muutaman naurunhörähdyksen ja osoittelun jälkeen he lähtivät jatkamaan matkojaan.

Minulla olisi nyt sitten enää ensi viikko jäljellä töissä ennen kesälomaa. Kesäloman jälkeinen aika on aika iso kysymysmerkki sisällöltään, mutta sen verran tiedän että perjantaina joudun menemään erääseen koulutukseen ja sieltä sitten jatkamaan vielä työvuoroon iltaan asti tuolla iltakohteessa. Päivästä tulee siis aika kova, vaikka muuta kyllä toivoisi viimeiseksi työpäiväkseen ennen lomaa.

Varmaa on kuitenkin nyt sitten se että rupean tekemään jonkinlaista sivuduunia viikonlopuille ainakin satunnaisesti. Kartoitan nyt vaihtoehtoja ennen kesälomaa ja käyn xitten hakemaan paikkoja tai paikkaa riippuen vähän siitä mihin ratkaisuun päädyn.

Muutamat pääsykoekutsutkin tipahtelivat postista. Tuohon Restonomiin en kyllä aio edes osallistua, sillä esivalmistelut ennen sitä koetta tuntuvat olevan aika työläät tähän elämäntilanteeseen nähden. Sitten on vielä eräs toinen koe johon osallistumisesta olen aika kahden vaiheilla. Viimeiseksi jää sitten tämä koe johon osallistumisesta olen täysin varma.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti