"Rentouttavan" viikonlopun jälkeen kylmän realistinen todellisuus iski vasten kasvojani jälleen.
Olen nyt siis taas aloittamassa uutta työviikkoa palaamalla tänne 12-tunnin respaan. Viimeksi olin täällä kesälomani jälkeen, jolloin oli vielä jotenkin valoisaa kun lähti töihin sekä kun töistä palaili. Nyt taas sitten kun tämä shokkihoito otetaan käyttöön, niin sitä löytää itsensä tilanteesta jolloin vaikuttaa siltä että on yö kun lähtee töihin ja yö kun palaa töistä. Todella kaoottista elämänrytmiä tämä kyllä enteilee.
Viime viikko meni aikalailla hajoillessa tuolla puhelinvaihde-respassani. Paitsi että sinne soitti todella kummallisia ja vittumaisia ihmisiä, niin sitten kun sinne ihan fyysisesti lävähti sisään ihmisiä jotka haisivat kolmetoista vuotta vanhalle tupakalle, kertoilivat minulle koko elämäntarinansa aina uusien talvikenkien ostosta siihen minkä merkkistä virtsankarkailusuojaa käyttivätkään, niin soppa oli minun osaltani valmis. Olen kyllä lopen uupunut juuri tuohon respaan, jossa ei tosiaan näytä olevan mitään muuta kun hulluja luurin päässä ja sitten hulluja asiakkaita. Lisäksi nämä tuon kohteen omat porukatkin ovat kuittailleet minulle aika antoisasti.
Tällaisina hetkinä tulee tavallaan ikävä sitä iltakohdetta, sillä sen valvomon uumeniin tosiaan pystyi aina piiloutumaan jos tuli jotain todella itkettävää paskaa vastaan. Näissä respoissa harvemmin pystyy lähtemään mitään suoranaisesti karkuun, vaan naama on pidettävä peruslukemilla pidettiin sinua sitten kuinka tahansa pilkkanaan. Oikeastaan nyt kun olen tehnyt paljon tätä asiakaspalvelupainotteista respaa viime aikoina, niin myönnettävähän se on että kieltämättä ikävä tulee noita kuolemanhiljaisia kohteita joissa ei tarvitse käytännössä tehdä yhtikäs mitään.
Tämä 12-tunnin respa vaikuttaa ainakin toistaiseksi ihan entiseltään. Tarvitsin noin kaksi litraa kahvia aamulla että kykenin heräämään ylipäätään, jonka jälkeen onneksi sekä metro että kadut olivat sen verran tyhjät ettei aamuruuhkasta voinut oikeastaan puhua. Toki tässä kohteessa on sitten vaan se sama vanha vaiva, että talo on täynnä kaikenlaista paskantärkeää assistenttia, apuria ja avustajaa, joista ensimmäinen koppavan oloinen nainen mustassa jakkupuvussaan lätkäisi minulle kylmästi respan tiskille jonkun "ilmoituslappusen" tiuskaisten "OLE HYVÄHHHHHHHH!" ja häipyen saman tien tiehensä.
Pakko kyllä todeta että tässä työssä sitä on vaan oppinut näkemään itsensä ihan uudessa alistuneisuuden ja mitätöitymisen valossa. Tuntuu että siivoojiakin arvostetaan enemmän kuin meitä vartijoita, joka on kyllä kieltämättä minunkin mielestäni ihan loogista. Tuntuu vaan että jokainen toimistovartiointikohde jonne laahustan- tai oikeastaan ihan jokainen kohde jonne laahustan on automaattisesti osittain tai suurelti osin meitä kohtaan jotenkin helvetin ynseä. En sitten tiedä että mikä meissä tai ehkä minussa risoo ihmisiä, mutta kaipa siinä on jotain sellaista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti