Katkonaisen Blogin päivittämisen välillä olen nyt sitten juuttunut tänne puhelinvaihde-respaan melkolailla vakkarinaamaksi. Kieltämättä horisonttiin on maalailtu työnjohdon toimesta vaikka mitä lupausta ja muuta etenkin seuraavalle vuodelle näiden kohteiden suhteen, mutta nuokin jutut on otettava aikalailla pienellä varauksella.
Toisaalta, kukapa olisi uskonut että näinkin voi käydä että päädyn tähän respaan tekemään tätä hommaa vastoin kaikkia odotuksia.
No, olen yrittänyt ottaa tämän kohteen omat paskamaisuudet vastaan ihan tyynellä mielellä. Se ei ole kovin mukavaa kyllä olla täällä ja kaikki kollegatkin suurinpiirtein hyppivät riemusta kun tänne ei tarvitse enää tulla, joten tosiasia on kai se että positiivisen mielen säilyttäminen tällaisessa kohteessa jossa asiakkaat sekä talon oma väki ovat sinua vastaan on aikalailla haastavaa.
Hyvänä puolena on tosiaan se että minulla on työaikojen suhteen käytössä nyt nämä ihmisten kellonajat. Se iltakohteessa istuminen oli myös sekin tosi kuluttavaa, mutta se sitten pisti syljettämään siksi ettei siellä oikeastaan ollut mitään tekemistä ja työtehtävätkin olivat aika absurdeja sitten kun niitä oli.
Nyt sitten toisaalta palkka putoaa myös kun tehdään vain 8-16 vuoroja respassa eikä viikonlopputöitäkään ole tarjolla kuin ehkä kerran kuussa. Asiaa voivat tietty auttaa ylityöt.
Näin loppuvuodesta kieltämättä moni asia alkaa vaivaamaan minua ihan käytännön puolelta. Nyt tuloraja on tälle vuodelle asetettu verotuksen osalta vaatimattomaan 25 200 euron tuntumaan, mutta pelkona kyllä kieltämättä on että tällä palkalla kaikkien iltatöiden, ylitöiden ja viikonloppujen jäljiltä tuokin on liian vähän. Se on kieltämättä vittumaista kun ei koskaan tiedä kuinka paljon tai vähän saa palkkaa nykyään.
Moikka!
VastaaPoistaÄlyttömän mielenkiintoinen blogi sulla, ajatuksissa on siintänyt vartijan hommat ja sun blogia lukemalla selvinny aika montakin asiaa.
Ei toi palkka kyllä päästä huimaa, mut aika kohtuullinen se on jos vertaa muihin "ali palkattuihin" duuneihin.
Millä veroprossalla vetelet palkkaa muuten?
Aion jatkossaki lukea blogias, pidä lippu korkeella!!
Moi,
VastaaPoistaKiitokset ensinnäkin kehuista. Yritän jaksaa päivitellä tätä blogia melkolailla samaan tahtiin kuin ennenkin.
Veroprosentti tällä hetkellä on 15,5%, jota ennen tein töitä aivan liian pienellä veroprosentilla ja sitten 20% veroprosentilla, joka oli selkeästi aivan liian paljon.
Nyt joudun varmaan nostamaan taas prosenttia lähelle tuota kahtakymmentä, sillä tulorajana ollut 25 200 euroa voi mennä rikki ennen vuoden vaihtumista. Peruspalkkani on nyt kuukausipalkkaisena työntekijänä 1730€ ennen ensimmäisiä ikälisiä, ja kun tekee pelkkiä perusvuoroja 8-16 työajalla niin lisät jäävät nykyään aika vähäisiksi.
Tosiaan palkka ei todellakaan päätä huimaisi ilman pitkiä ylitöitä sekä muuta sälää. Onneksi kuitenkin saan tehdä ylitöitä, sillä aika monelle kollegalle ei ole tarjolla kuin normaalit tunnit eikä silloin se palkka todellakaan suuri ole etenkään täällä pääkaupunkiseudulla, jossa asuminen vie ehkä suurimman osan palkasta aina muutenkin.