Olen usein kertonut siitä kuinka väärällään tämän alan työajat oikeastaan ovatkaan. Olen kertonut, että jos teet päivätöitä ns. "virastotyöajoilla", niin käteen jää palkkapussin tiimoilta jonkin verran vähemmän, kun jos tekisit älyttömillä sosiaalisen elämäsi tuhoavilla työajoilla iltatöitä niin kuin minä ja ilmeisesti sadat taikka tuhannet muut.
Piirivartiointi on käsittääkseni eräs pahimmista sosiaalisen elämäsi tuhoavista työmuodoista tällä alalla. Se on tiettyjen vartijoiden kesken varsin suosittua, sillä saa ajella autolla usein pitkin öitä ja jotkut tekevätkin sitä kai ihan niiden pitkien vuorojen sekä iltalisän turvin. En tiedä että mikä on keskimääräisen piirivartijan keski-ikä, mutta tuntuisi että nuoremmat miehet sen puoleen kun naisetkaan eivät välttämättä viihdy työssä, jossa ajat kymmenen tuntia pitkin yötä autolla ties minkä perässä- vain palataksesi kotiin nukkumaan. Toki kaikkeahan kestää aikansa, mutta itselleni tämä ensimmäinen, viime viikolla täyteen tullut vuosi viheliäisenä vartijana on kyllä antanut ihan oman kuvansa ylipäätään tämän koko touhun mielekkyydestä.
Kun miettii niin eivät nämä korvaukset tällaisesta työstä nyt aina niin mahtavia ole. Useat ihmiset saavat opistotasoisella koulutuksella samanlaista palkkaa normaaleista päivätöistä. Pahinta kai kuitenkin on se miten työajat tuhoavat mahdollisen perhe-elämän, puhumattakaan siitä jos yrität epätoivoisesti pitää yllä seurustelusuhdetta. Omani on kärsinyt näistä työajoista jo jonkin verran, enkä tiedä jaksanko enää henkisesti olla samassa tilanteessa enää seuraavana jouluna.
Tämän alustuksen tiimoilta voin siis kertoa jälleen olevani tänään töissä. Vuoron pitäisi kestää seitsemään illalla, mutta en tiedä että aikovatko nämä tahot jolle työskentelen todella pitää putiikit avoinna mukamas siihen asti melkein jouluna? Asiakkaita nämä kohteet eivät nimittäin ole koko viikkona juurikaan vetäneet, mutta niin vartiointiliike kuin toimeksiantajatkin ovat itsepintaisesti meidät tänne istuttaneet. On turhauttavaa olla tekemättä juuri mitään koko päivänä, mutta valitettavasti taidan olla niin syvällä jo omassa turhautuneisuudessani että tämä ei enää tunnu missään. Jonkinlainen vitutuksen, masennuksen ja turhautuneisuuden sekoittama terminaalivaihe tässä sairaudessa nimeltään työuupumus on ottanut vallan.
Niin joo, olen tehnyt tätä työtä nyt vuoden. Sekin fakta on jotenkin päässyt unohtumaan tämän kaiken seesteisyyden keskellä. Se ei tunnu mitenkään erityisen hyvältä, vaan pelottaa ja masentaa minua.
Työpsykiatri kehotti lähtemään tästä työstä niin pian kuin mahdollista. En kuitenkaan taloudelliselta kantilta voi tehdä sitä aivan välittömästi, vaan minun pitäisi ehkä yrittää tätä työtä jaksaa vielä ainakin kesään asti. Ajatus puolen vuoden lisäajasta vaan musertaa minut, sillä tämä on muuntunut jo muutenkin minulle vankilatuomioksi enemmän kuin mitään muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti