Joulusta selvittiin, mutta kuin pisteeksi i-kirjaimen päähän jouduin kuin jouduinkin olemaan töissä seitsemään asti illalla. Se ehkä katkeroitti minut lopullisesti ja vannoinkin olevani poissa töistä pakolla kuin pakolla seuraavana jouluna.
Työ on nyt asiakasmäärien kiihtyvyyden johdosta taas alkanut ylikuormittaa minua. Se on mielenkiintoista sikäli, että useimmitenhan tämä paskaduuni vain alikuormittaa ihmistä. Muutamaan kertaan nämä aasit.. anteeksi "asiakkaat" ovat myös olleet taas tavalliseen tapaansa vittuilevia kusipäitä. Eilen tuli myös urani ensimmäinen "vartija seuraa ja tekee oloni epämukavaksi"-valitus joltain partajehulta, joka asiakasyrityksen tiloissa hortoili ympäriinsä ja puhui itsekseen. Onneksi tyyppi tajusi lähteä tämän purkauksensa jälkeen.
Valitettavasti olen myös löytänyt eräänlaisen ulospääsytien tämän työn turhauttavuudesta. Se ei suinkaan ole liikunta eikä mikään muukaan mielekäs harrastus, vaan pikemminkin olen ruvennut "nollaamaan tilanteen" ihan arkipäivinäkin aina silloin kun huvittaa. Tämä on nyt äärimmäinen oire, jota en uskonutkaan itsestäni löytyvän.
Tällä hetkellä tämä työ on edelleen tätä valitettavan pitkää ja raskasta mustaa tunnelia. Tuntuu että parempi varmaan jättää taas tämän blogin kirjoittelu sikseen vähäksi aikaa, sillä en jaksa enää kirjallisesti edes alleviivata paskaa oloani. Sanonpa vain Jean-Paul Sartrea lainaten, että helvetti ovat toiset ihmiset... sekä paskaduuneihin vangiksi jääminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti