Pakko on kyllä taas hieman vääntää tekstiä näin tylsän respavuoron aikana aiheesta, josta olen ennenkin kirjoittanut. Nimittäin siitä että Vartijablogit ovat jälleen aika olemattomia niin sisällöllisesti kuin määrällisestikin, vaikka totta puhuen näistä tämän ammatin vaiheista saisi varmasti omaa blogia moninkertaisesti viihdyttävämmän kokonaisuuden aikaiseksi, niin sitä ei kuitenkaan käytännössä kovin useinkaan tehdä.
Olen seuraillut muutamaa tätä alaa käsittelevää blogia, jotka löytyvät Blogger-profiilistani. Molemmilla on ollut lupaava alku, jonka jälkeen sitten molemmat blogit kuolivat tai ainakin päätyivät pitkäaikaiseen koomaan. Totta puhuen etsiessä ylipäätään vartijoiden tai järjestyksenvalvojien työhön liittyviä blogeja päätyy huomaamaan että niitä ei ole juuri ollenkaan enää edes pystyssä ja jos sitten on, niin sisältö on aika hiljaista.
Toki ymmärrän että rankan fyysisiä tämän alan duuneja tekevä ihminen ei ehkä hirveästi jaksa työpäivän jälkeen olla kiinnostunut vääntämään usein jopa todella sensuroituja tarinoita työpäivästään toisin kuin minä, jolla on useimmiten aikaa enemmän omiin juttuihin duunipäivän aikana kun mitään muuta. Ymmärrän myös että monikaan vartija ei halua kirjoittaa liian yksityiskohtaisia juttuja niistä tapahtumarikkaimmista kohteistaan jonkinlaisen juridisen pelon uhalla mikäli jotain sattuu jälkipuintien muodossa. Vähän sama juttuhan on varmaan poliiseilla sekä vaikkapa puolustusvoimienkin porukoilla rauhanturvatehtävissä.
Omasta mielestäni kuitenkin lähes täysi anonyymiys voidaan säilyttää näiden ammatinkuvauksien taltioimisessa, mikäli sitä todella halutaan. Aivan eri asia onkin että uskaltaako kukaan kirjoittaa vaikkapa voimankäyttötilanteista niiden kaikessa karmeudessaan tai vaikkapa siitä kuinka itse vastaat vähintään yhtä törkeästi sille kassalla vittuilevalle puliukolle luoden hiukan epämääräisen kuvan sinunkin ammattikuvastasi vartijana ympäröivälle yleisölle.
Toiseen asiaan mennäksemme, myönnän kyllä että olen itsekin kärsinyt siitä mitä ulkomaan elävät kutsuvat termillä "writer's block", eli suomeksi kuulemma "valkoisen paperin kammo". Kyse on silloin siitä ettei pysty tuottamaan tekstiä sillä hetkellä syystä tai toisesta, josta tämä blogi on kärsinyt viime kuukausien ajan.
Uskon myös siihen että monenkin blogin kohtalo voidaan tiivistää lauseeseen "helppo aloittaa, vaikea ylläpitää", sillä jos usein miettii sitä mitä itse lukijana haluaisi lukea tällaisia asioita käsittelevästä blogista, niin kyllähän sitä toivoisi että kerrottaisiin "tapahtumista" tai vähintään niistä aivottomista asiakkaista enemmän kuin vaan siitä kuinka huono palkka, aliarvostus ja pasianssin pelaaminen tietokoneella vituttavat.
Toisaalta mitkä ovat sitten omat motiivini tämän blogin ylläpitämisessä? Voin kertoa että olen aina ollut eräänlainen asioiden dokumentoija ja kova kirjoittamaan. Tätä ennen minulla oli eräs oma henkilökohtainen blogi sekä vähintään yhtä vanha blogi vuodestani armeijassa, jonne molempiin syntyi kyllä tekstiä ihan kiitettävästi. Siten tämänkin blogin tarkoitus on toimia dokumentaationa itselleni tämän ammatin vaiheistani sekä kieltämättä ihan sumeilematta kertoa että minkälaista arki on tavalliselle vartijalle ilman mitään hohdokkaita mainospuheita tai muutakaan sontaa. Periaatteeni tässä blogissa on ollut ihan vaan se että kirjoitan asioista tasan juuri ja vain siten miten ne itse koen ja näen.
Toivon yhä edelleen että tätä blogia lukisivat eniten etenkin ne (nuoret) ihmiset joilla on halua siirtyä yksityiselle turvallisuusalalle töihin. On tärkeää pyyhkiä pois se propaganda ja usein tyhjät tai vähintään värittyneet lupaukset joita tämä ala usein sisältää, sillä sinä et olisi suinkaan ensimmäinen ihminen joka muutaman vuoden tällä alalla kuljettuaan tuntisit pettymystä kaikkia niitä epämääräisiä lupauksia sun muuta tauhkaa kohtaan jonka omaksuit työt aloittaessasi. Toivottasti tämä blogi on antanut sitä osviittaa tästä ammatista kaikille potentiaalisille alalle siirtyville, sillä minä olen aina ollut sellainen että mikäli olen johonkin juttuun lähtenyt, niin olen pyrkinyt ottamaan siitä selvää jonkin verran ennen. Näin kävi aikoinaan armeijassa ja muuttaessani uusiin ympäristöihin, jolloin halusin todellakin aina tietää että minne olin lähdössä ja mistä oli kyse. Tein selvitystyötä jo jossain määrin tästä työstä ennen tähän siirtymistä, vaikka myönnetään että muutamat sekoilut joita olen kokenut ovat kyllä yllättäneet minut muutamaankin kertaan alalla työskennellessäni. En minäkään ole siis todellakaan täydellinen "ennakoija".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti