Lupasin jo melkein viikko sitten että saavun tekemään tämän maanantain vuoron tänne ylimääräisenä, vaikka se olikin minulle merkitty vapaaksi. Syynä tähän oli ja on tietysti vain raha.
Maanantainen vuoro respassa alkoi aika hiljaisesti, mutta helvetti pääsi valloilleen tasan siinä vaiheessa kun menin kahvimasiinan luo ja kuvittelin juovani sieltä kahvia. Nimittäin tuo kone aivan täysin arvaamatta turautti ulos tahmaisen sokerista kahvilirua hiukan kuppiin ja loput se sitten päästi omituisesti sisuksistaan "yläviistoon" takkini ja paidan hihani ottaessa siitä osumaa.
Hetken mietin että mikä helvetin kahvin muodossa tehty terrori-isku tämä nyt oikein oli. Että kahvi suihkahti koneen sisuksista kovalla paineella yläviistoon tahrien itse koneen, hiukan minun vaatteitani sekä lähitienoota. Tältä varmaan tuntui Bostonin maratonilla tehdyn pommi-iskun aikoihin, paitsi ettei silloin tietenkään lentänyt kahvia ympäriinsä vaan verta sekä suolenpätkiä. Se sokkitila varmasti saatiin kuitenkin upeasti siirrettyä tähänkin kahvin muodossa tehtyyn iskuun huomattavasti vähemmillä henkilövahingoilla. Ryhdyin kuitenkin itse nopeisiin ensiavullisiin toimiin pyyhkien itse konetta ja lattiaa käsipyyhkeellä muutamia kertoja sekä häipyen äkkiä paikalta sen jälkeen muutenkin lisävahinkojen estämiseksi.
Minua muuten pyydettiin ajamaan piiriä. Kieltäydyin ajamasta sitä, sillä sitä ajaakseen pitäisi olla ajokortti. Minullahan ei siis läpyskään ole koskaan ollut varaa eikä varmaan tule olemaankaan näillä palkoilla, mutta olihan se ihan kiva että joku oli taas jossain portaassa päättänyt minua ehdottaa siihen hommaan.
Eräs kollega muuten lopetti duuninsa. Hän oli sikäli huomattava menetys, että taisi olla toinen vartija jonka tapasin silloin kun aloitin nämä duunit. Hän opetti minut tuohon iltakohteeseeni ja hän oli muutenkin aika sympaattinen tyyppi karskista olomuodostaan huolimatta. Jään kaipaamaan häntä lämmöllä, sillä aika moni kollega valitettavasti ei herätä sellaisia mukavuuden tunteita.
Huomasitte muuten varmaan että viime aikoina blogini on saanut vähän kaikenlaista huomiota siihen negatiivisempaan suuntaan. Oikeastaan kesti aika pitkään ennen kuin aloin saamaan sävyltään negatiivista palautetta kirjoitteluistani, mutta selkeästi on olemassa lukijoita tälle blogille jotka eivät kestä tätä tämän blogin sävyä kuin vain tietyn aikaa ja se on totta kai heidän oikeutensa.
Asiakaspalvelu on kuitenkin vaikea taiteenlaji monelle tässä kaupungissa ja varmaan ihan yleisestikin. Kirjoitan todella paljon kohtaamisistani eri ihmisten kanssa tässä työssä ja on todettava että ystävällisyyttä on vaikeaa löytää niin siitä vastapelurista kuin enää itsestäkään kun kaikkeen vastataan töykeästi, törkeästi tai sitten ihan vaan uhkaillaan. Sellaista se vartijan työ kuitenkin on, nimittäin erinäisen aineksen kanssa tekemisissä olemista ei aina niin mukavien juttujen tiimoilta.
En nyt oikeastaan tiedä edes että mikä minua vaivaa eniten tällä hetkellä. Saattaa olla että olen jälleen huomaamattani väsynyt ihan kaikkeen ja se heijastuu tavallista enemmän tähän blogiin sisällöllisesti. En nyt välttämättä jaksa myöskään enää sotia sitä minua kritisoinutta blogistia vastaan, vaan tyydyn toteamaan että kritiikki jota olen saanut asenteestani ja luuloistani on aivan varmasti tosi monelle ihmiselle uskomattoman osuvaa, mutta en kyllä kieltämättä kirjoitakaan tätä blogia oikeastaan miellyttääkseni ketään.
Jospa kuitenkin nyt saataisiin nämä orastavat blogisodat rauhoiteltua ja jatkettaisiin taas aiheesta jossain välissä. Voin kertoa nimittäin sen verran että tämän viikon minun pitäisi olla ehkä jopa yhdessä ja samassa kohteessa niin kuin viime viikolla olin myös tekemässä. Nähtäväksi jää toteutuuko se sitten, sillä aloin tottua siihen että vaatteet sai laittaa omaan kaappiin taikka naulakkoon roikkumaan vuoron jälkeen eikä sulloa niitä taas kassiin seuraavaa päivää odottamaan reissupohjalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti