keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Yrittämistä jaksaa

Todella harmaa ja melkeinpä sateinen aamu. Voisi luulla että taas on syksy, vaikka kuulemma on kevät?

Olin kotona pitkästä aikaa yksin koko eilisen illan. Tuli nukuttua kertynyttä univelkaa pois varmaan jostain seitsemästä illalla kuuteen aamulla. Heräilin aina välillä ja kävin ulkoiluttamassa koiran sekä ruokin sitten sen ja minut siinä välissä. Voisi tosiaan luulla että kun saan olla harvoin yksin kotona, niin pistäisin pystyyn hirveät kaljabileet ja sekoilisin kympillä, mutta nykyään olen niin väsynyt ja univelkaa selkeästi oli alla sen verran että pakko oli nukkua melkein kaikki pois nyt kun oli aikaa.

Olen nyt ollut lomittamassa tässä kohteessa kolmisen päivää, mutta loppuviikko pitäisi vielä jaksaa täällä ja vähän seuraavaakin vielä. Nämä tämä kohteen rutiinit ovat kyllä puuduttaneet minut jo aikalailla, vaikka tämä on vasta kolmas päivä täällä. Jotain vaihteluakin voisi kyllä olla alla, mutta kaipa tuo vakkari täällä on niin kaavoihinsa kangistunut ettei liiemmin välitä että jokainen aamu ja päivä ovat hyvinkin samanlaisia.

Tämä on siitä vain aika ärsyttävä kohde, että täällä ei oikein tuppaa millään ehtimään esimerkiksi vessaan kun aina pitää päivystää tässä aulassa vieraiden tai jonkun muun varalta. Välillä kuitenkin on lähdettävä aulasta erinäisille tehtäville, joka näemmä suututtaa ihmisiä täällä. No, tämähän on tyypillistä kuvittelua että aulavaksi on ensinnäkin a) aina töissä aulassa kellonkin ympäri sekä b) että hänen tulisi varmaan istua vaipat housuissa tiskillä koko vuoron ajan. Onneksi sentään joissain kohteissa tämänkin päälle ymmärretään, muttei nyt välttämättä täällä.

Mietin tänään taas tulevia pääsykokeita. Hain kolmeen eri AMK-paikkaan tällä kertaa, mutta nyt usko on alkanut rapistua siihen malliin että taidan jättää väliin tuon yhden haun eli pääsykokeen kokonaan. Minusta ei nimittäin kyllä restonomia saada sitten millään, enkä ole kyllä kovin vakuuttunut senkään duunin työmahdollisuuksista. Opiskelu sellaiseksi voisi sinällään olla varmaan ihan kivaa, mutta työn saaminen niillä papereilla on kuulemma tunnetusti vaikeaa kaikesta päätellen.

Yritän kai keskittyä tuohon pääasialliseen hakutoiveeseeni, vaikka tosiasia on että sinnekin on vaikeaa päästä lopputuloksen olevan näemmä näissä AMK-paikoissa ainakin minun kokemuksellani enemmän onnesta ja olosuhteista kiinni kuin minkään faktuaalisen tiedonhallinnan varassa. Yliopistolla opiskeltuani tovin opin kuitenkin siihen että pääsykoekirjat ovat se alue josta pääsykoekysymykset tulevat, eivätkä ne pääsykokeet sinällään todellakaan sisällä mitään abstraktia puolta niin kuin esimerkiksi tuossa viime kevään AMK-haussani, jossa oli 80% sellaisia tehtäviä ja tehtävänantoja että niihin piti aikalailla kyetä vastailemaan oman mielensä pohjin.

Vapun suunnitelmat ovat myöskin auki todella pahasti. Eipä silti, olen kyllä taas jälleen sen verran PA että ei tästä kyllä mitään isoa spektaakelia voi oikein syntyäkään. Saa nyt nähdä mitä teen vappuna, sillä vappu on aika turha juhla mikäli ei ole rahaa mennä minnekään minun logiikkani perusteella. Minulle oltiin lisäksi isketty vapun aatoksi vielä yksi ihana työvuorokin päälle, joten sinänsä on vähän vaikeaa kyllä suunnitella mitään.

Kuvaavaa on myös se että olen hävittänyt ylioppilaslakkini. Todella vaikea uskoa että olen moisen megavirheen mennyt tekemään, sillä aikoinaan sen lakin saamiseksi kyllä vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneliäkin. Nyt se on sitten todella symbolisesti hävinnyt jonnekin sivuraiteille ja maailman tuuliin elämässään niin kuin omistajansakin konsanaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti