Kolmas viikko samassa kohteessa MA-PE päivävuoroilla.
Vaikka usein tässä blogissa tulee itkettyä palkan pienuutta tehtävien määrään nähden, niin nyt täytyy kyllä todeta että tällä kertaa voidaan kysyä ihan siltä itseltään respapöydän takana että mistä tässä touhussa pitäisi mukamas maksaa yhtikäs mitään kun eihän täällä tehdä yhtikäs mitään?
Pääasiallisesti on siis kulutettu penkkejä sekä istumalihaksia yleensäkin. Välillä tulee käveltyä kohteen sisäpihalla ja huilailtua penkillä istuen, kun täällä sisällä on kuuma kuin bunkkerissa. Ei tässä kuitenkaan nyt voi millään hyvälläkään väittää että hommia olisi kiireen pintaan meneillään tai että hommat olisivat erityisen vaativia.
Sehän tässä duunissa on sinänsä ikävää että kaikki hommat menevät sykleissä ja ovat täysin riippuvaisia kohteesta. Toisaalla voidaan tosiaan vetää lonkkaa se koko vuoro, kun toisaalla sitten rehkitään ihan fyysisesti melkein koko aika. Aika monet kohteet ovat toisaalta jotain siltä väliltä vaativuudeltaan tällä hetkellä rasittavuuden ollessa aika alamaissa kokonaisuudessaan.
Toisaalta käyhän tuossa kaikenlaista hörhöä pyörähtämässä välillä, mutta en nyt laskisi heitä kenties siitä kaikkein pahimmista päästä oleviksi tyypeiksi ainakaan tässä kohteessa.
Aamulla tuli näihin huoltomies-teemoihin palattaessa mieleen taas eräs hissikorjaaja, joka käveli sisään respaan ja heitti vaan että olisi tulossa korjaamaan hissejä ja että sisään pitäisi päästä. Tyyppi oli kovasti kummissaan kun pysäytin hänet sanallisesti ja ryhdyin ensinnäkin tivaamaan ko. työn tilaajaa, yhteyshenkilötä kohteessa sekä vähän sitä että kuka tämä liikkeellä ollut mies oikein oli. Hän näytti aidon hölmistyneeltä ja jotenkin vaikutti jopa loukkaantuneelta kun näitä seikkoja häneltä kyselin, mutta tosiaan sitten alkoi sitä kontaktia löytymään ja oman firman tunnuskorttikin vilahti esille. Kenties joku kollega pitää minua täydellisenä aasina kun en päästänyt selkeissä firman työvaatteissa sisään saapastelevaa kaveria heti peremmälle, mutta kokemuksieni mukaan se että sinulla on firman X haalarit tai työvaate päälläsi ei vielä välttämättä takaa että olet todella ko. firman palveluksessa. Itse olen löytänyt esimerkiksi UFF-vaatemyymälästä kerran vuosia sitten Postin työvaatteita sekä kerran löytyi eräästä roskiksesta ISS:n työpaita ihan ehjänä kenen vaan käytettäväksi. Minulle siis työvaatteisiin pukeutunut heppu ei vielä takaa mitään etenkään jos hän tulee tyhjin käsin peremmälle tai lähtökohdat vaikuttavat puutteellisilta. Minulle siis on aika tärkeää sisään pyrkivästä tyypistä että hän todellakin englanninkielistä ilmaisia käyttäen "seems legit".
Hetken pohdin että jos olisin ostanut ne Postin taikka Itellan kledjut sieltä myymälästä, lyönyt päälle ja mennyt lähimmän viraston sisään selittäen että tulin hakemaan posteja, niin olisinkohan päässyt lävitse tärvelemään ihmisten posteja ilman kenenkään huomaamatta ihan vaan firman X työvaatteissa.
Tähän kategoriaan liittyen kerronpa vielä yhden tarinan: en nyt toisaalta muista että kerroinko tässä blogissa jo viikko tai pari sitten sisään saapuneesta mieshenkilöstä, joka kanssa myöskin ilmaantui respaan selittäen siviilivaatteissa käynninsä syyksi "huoltotyön". Tämä tyyppi oli todella tuohtunut kun kyselin häneltä tosi tarkkaan vierailun syytä ja mikä oudointa hänessä oli vielä se että hän oli kuulemma saapunut tekemään huoltotyötä X, mutta ei kuulemma omannut mukanaan MITÄÄN HENKILÖLLISYYSTODISTUKSIA. No mitä tällaisen tyypin kanssa pitäisi sitten tehdä?
Parasta hänen suustaan taisi olla että "kum tässä on ollut aina se sama kaveri, niin se on kyllä päästänyt mut sisään ja emmä voinu tietää että tässä on joku uusi". Pidin sitten hänelle puhuttelun aiheesta "vartiointialan työntekijöiden vapaat- ja loma-ajat" ihan satunnaisessa järjestyksessä. Seuraavalla viikolla täällä asioidessaan heppu kuitenkin sitten oli jopa varustautunut ajokortilla.
Tämä työvaatteisiin pukeutunut kaveri tänään oli toisaalta sen verran lupsakka tai lähinnä ADHD, että kun hän asioi tiskillä minun kanssani ja olin selvittämässä hänen nimeään ja tarkoitusperiään, niin tyyppi meinasi livetä ovesta sisään lähettimiehen mukana! Siis mitä helvettiä!? Varmaan odotetaan ihan kiltisti siinä tiskillä eikä lähdetä hortoilemaan siten että vartijasetä joutuu huutamaan perään aika ilkeästi että "ODOTATKO HEI IHAN RAUHASSA VIELÄ SIINÄ VIERESSÄ NIIN SELVITELLÄÄN VÄHÄN TÄTÄ ASIAA".
Miten voi olla noin urpo kaveri, että ensinnäkin luulee kaikkien tuntevan hänen naamansa ja tarkoitusperänsä sekä sitten asiaa selvittämään lähtiessään yrittää puikahtaa sisään ilman mitään ennakkovaroitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti