Palautuksia arkeen

No jospa nyt sitten rauhoitetun viikonlopun jäljiltä voisi taas alkaa tähän blogiinkin kirjoittamaan.

Eli olen tässä nyt painanut about yhdeksän tunnin vuoroa kesälomien tuuraajana eräässä kohteessa johon sain oppivuorot ihan vaan vasta viime viikolla. Onneksi kuitenkin nyt on heinäkuu, joten täällä kohteessa on aika hiljaista eikä liikennettä juurikaan ilmene suuntaan taikka toiseen. Voisi kai sanoa että ihan hirveä shokki tämä kesälomani lopetus ei nyt sitten olekaan ollut kunhan alkujärkytyksestä selvittiin.

Toisaalta viime viikolla kyllä käväisi joku tärähtänyt papparainen tässä respassa sekoilemassa. Hän halusi puhua jostain ilmeisen tärkeistä asioistaan (ilmeisesti taas kertaalleen), mutta luonnollisesti en päästänyt pappaa respaa eikä sen lukittua ovea pitemmälle. Tämä vanha mies kuitenkin selitteli tovin jos toisenkin epämääräisiä asioitaan, mutta lopulta sitten tyytyi häipymään kun tarpeeksi monta kertaa jaksoin toistaa ettei sisään olisi ihan oikeastikaan asiaa ennen kuin hänellä olisi se sovittu tapaaminen täällä jonkun kanssa.

Noh, tyyppi sitten luimisteli minua respahuoneen nurkasta aikansa ja sopotti jotain muun muassa siitä kuinka hänellä on "27 miljoonaa neuvostoliiton pankeissa" eli jo ihan netto-omaisuudenkin puolesta sisään olisi ilmeisesti kuulemma pitänyt päästä.

Tyyppi poistui taksiin sitten lopulta ja sain sellaisen kuvan että heppu oli lähtenyt hoitelemaan asioitaan ilmeisesti ne 27 miljoonaa ruplaa takataskussaan vähän kauempaa kuin vaan Helsingin rajojen sisäpuolelta. Ihan kuitenkin kotimainen henkilöhahmo hän oli, mutta veikkaan että vähän kauempaa oli kuitenkin lähtenyt hoitelemaan hommiaan tällä kertaa. Onneksi hän kuitenkin luovutti heti kättelyssä henkilöllisyystodistuksiaan minulle sen verran paljon nähtäville, että otin tiedot ylös nimen osalta mikäli hän eksyy jälleen tänne sekoilemaan jossain vaiheessa.

Muuten niin arki on ollut aika seesteistä eikä voi sanoa että elämäntilanteeni olisi nyt sen parempi kuin ennenkään. Vaikka aika montaa kiinnostaakin aivan varmana se että miten tämän kevään opiskelupaikkojen haeskelussa kävi, niin minun täytyy nyt todeta aivan suoralta kantilta etten sitten lopulta kyennyt menemään niihin pääsykokeisiin joihin minun oli tarkoituskin mennä. Tämä on sinänsä aika mittava takaisku, sillä aiempina vuosina olen kuitenkin aina mennyt aivan kiltisti paikalle vaikka kertoimet olisivatkin olleet minua vastaan. ja pahasti.

En suoraan sanottuna oikein tiedä että mikä minuun meni sen päivän aamuna kun piti herätä aikaisin ja lähteä paarustamaan kohti pääsykoetta. Kaipa aloin kokemaan jonkinlaista "jo ennalta hävittyä taistelua", sillä tuonnekin jonne olin menossa pääsykokeisiin oli ja on aika helvetin vaikeaa päästä sisään. Viime vuosien epäonnistumiset pääsykokeissa aiheuttivat sitten taistelumoraalin laskun ja jäin kotiin sitten istumaan luuserimaisella "en mä kuitenkaan sinne pääse vaikka kuinka yritän"-asenteella.

Eli joo, se sitten niistä tämän vuoden hauista. Nyt en enää tiedä että haenko kenties syksyn hauissa jonnekin AMK-puolelle enää uudelleen vai ryhdynkö vain kylmästi hakemaan sitä uutta duunipaikkaa muodossa tai toisessa... tai vääntämään jotakin niistä ammattitutkinnoista joita olen pähkäillyt jo tovin.

Kehityssuunta ei ole kuitenkaan kovinkaan hyvä. Olen yhä tässä samassa työssä ja hapotus sitä kohtaan nousee välillä kattoon. Lisäksi alan olemaan nyt ainoa työntekijä tästä porukasta jolla on huonompi palkka, mutta kuitenkin samat hommat kuin muilla.

Olen nyt asettanut tavoitteekseni sen että syyskuuhun mennessä mikäli tahti ei ole parantunut, niin jotain lopullista on sitten keksittävä. Vaikka kuulostankin nykyään joltain hallitusohjelmalta tavoitteissani ja takarajojen jatkuvissa muuttamisissa, niin totuus kai kuitenkin piilee siinä että minulla on aika vähän liikkumatilaa sen suhteen että mitä teen.

Lisäksi minun on kai nyt sitten pakko myöskin taipua menemään vakiotekijäksi erääseen jo aiemmin parjattuun kohteeseen. Siellä tosin tuo työnkuva on aikalailla juuri niiden pelättyjen "oheistöiden" sävyttämä ja siksikin fyysisesti raskasta, joten kahteen kertaan pitää miettiä että kuinka pitkään sitä oikein jaksaa tällä nykymenolla.