Viime vuoron aggressiivisen puhelinasiakkaan jäljiltä olo oli jälleen niin aliarvostetun huono henkisesti, että heti päästyäni pois vuorosta päädyin humaltumaan rajusti sekä sitten sen jälkeen vapaapäivän selvittelin päätäni. Onneksi tuli aika minimaalinen krapula, mutta hälyyttävää on kai se että päädyin juopumaan ainoana vapaapäivänäni keskellä viikkoa.
AMK:n pääsykoekutsukin tuli postissa. Vaikeuksia on luonnollisesti saada juuri tuo päivä vapaaksi noin parin viikon varoitusajalla, mutta otetaan se sitten vaikka saikkuna jos ei muuten. Pienimuotoinen ennakkotehtäväkin tuossa koekutsussa tuli mukana, jonka tekemistä tässä olen jo suunnitellutkin.
Työrintamalla sitten on lähdetty kokonaan toiseen suuntaan, nimittäin päädyin jälleen uuteen respaan päivän varoitusajalla. Se asia mikä tietysti tässä respassa on melko perseestä on sen sijainti, nimittäin ensimmäistä kertaa vartijan urallani olen joutunut lähtemään nimeltämainitsemattoman naapurikuntamme puolelle. Tämän kohteen sijainti on siis minun maailmankatsomuksellani ns. "hevon perseessä", enkä oikein vieläkään tiedä että miten täältä pääsee julkisilla kulkuvälineillä pois.
Kohteena tämä on aika kuoleman hiljaisuutta muistuttava. Oikeastaan voisi sanoa että tämä on kuin olisi respassa Gobin autiomaassa, jonne aina välillä noin tunnin välein saapuu joku tuomaan jonkin paketin tai tapaamaan jotakuta. Veikkaisin että pääasiallinen syy sille miksi täällä on kaikki niin kuollutta on varmaan tämä sijainti.
Muutenkin viime aikoina olen tehnyt ihan hämäriä vuoroja, joihin olen saanut arviolta noin puolen päivän taikka viiden minuutin opastuksen. Jostain kumman syystä nämä respat myöskin ovat semmoisia paikkoja, että ne vakiotekijät ovat ilmeisesti sairauspoissaoloilla taikka jotain.
Ainoa järkyttävä asia tässä respassa taisi olla se kun huomasin että tämä aulan kone ei omaa ollenkaan hiirtä, jotta konetta voisi menestyksellisesti käyttää. Pitkään haravoin aulan kaapistoja sekä yritin etsiä vastauksia koneelta, mutta soitin sitten paikan vakiotekijälle ja hän kertoi todella avuliaasti että joku taisi olla sitten rikkonut kyseisen koneen hiiren ja vieläpä että kaikki pelimiehet ja naiset toivat kohteeseen aina oman hiiren.
Tätä ei ehkä kannattaisi kertoa näin puolijulkisesti, mutta sanotaan näin että sain lainattua eräästä aulan kaapistosta sen puuttuvan hiiren ja palautan sen samaan paikkaan kaikista koetuista vaikeuksista huolimatta. Täytyypä myös sanoa että tämä on kyllä sisustuksellisesti ihan kiva aula, mutta ongelmana taitaa olla se että ketään ei taida kiinnostaa tämmöisen olemassaolo kun tämä on ihan sivussa kaikesta muutenkin.
Viime yö tuli myös taas nukuttua todella huonosti. Ostin ennen vuoron alkua muutaman energiajuoman, joiden avulla yritän tässä pysytellä hereillä ja muutenkin skarppina. Onneksi tämä ei ole niin hektinen aula kuin tuo edellinen jossa vietin ne kolme päivää, vaan täällä nyt sitten saa kai taas hommailla omia juttujaan sekä muutenkin nukkua silmät auki.
Hohhoijaa, onpas mukavaa lukea kun joku muukin kärsii vartijahommissa. Mut nakitettiin tällaseen 14h vuoroon, mennyt kivat 5h ku oon lukenut näitä sun mielenkiintosii tarinoita. Jatka näitten kirjoittelua, koska sinulla on ainakin yks vartija joka jaksaa näille nauraa. :)
VastaaPoistaKiitän kommenteista,
VastaaPoistaBlogin suosio on ollut tasaista ja kieltämättä ainakin kourallinen vartijoita näyttää tätä lukevan. Loput ovat sitten ainakin toivon mukaan sellaisia jotka vakavasti pohtivat vartijoiksi ryhtymistä ja tämän blogin lukemisen perusteella harkitsevat kenties vielä kahdesti :D
Joo no toisaalta emmä tästä työstä valita, onhan tässä huonot puolet ja toisaalta hyvätkin puolet. Yleensä mun kohteissa ei tapahdu mitään ja ajan saa kulumaan konetta rämpyttämällä. Palkka on kehnoo, mut kaipa sillä elää.:) -A
VastaaPoistaNiin, no se että onko tämä tekemisen arvoista työtä riippuu monestakin asiasta tai lähinnä kohteesta. Sanoisin että palkkaus on perustyöllä riittämätöntä, mutta vähän sitä voi nostaa illoilla sekä viikonlopuilla.
VastaaPoistaTosiaan kohteet joissa ei tapahdu mitään ja kone on seurana, niin netissä surffailusta tämä on ihan kiva palkka. Sen sijaan vilkkaissa kohteissa tai sellaisissa missä pitäisi osata kieliä ja muutenkin hoitaa asioita ei tämä palkkaus ole kovinkaan häävi.
Onneksi tämä tuppukylä on senverran rauhallinen että täällä harvemmin joutuu painimaan. Eli sinänsä ihan rahan väärti, mutta toisaalta jos ajatellaan noita steissin vartioita niin en kyllä tekis sitä hommaa näillä palkoilla. -A
VastaaPoista