Tämä blogi ei ole onneksi suinkaan kuollut.
Vartijatkin tarvitsevat vaan lakisääteisen, näinkin pitkään ja intensiivisesti päivitetyn blogin jäljiltä hieman taukoa.
Tosiaan tämän blogin lopettaminen ei ole mikään realiteetti, kunhan olen vain viime aikoina keskittynyt pitämään työasiat ja oman elämän asiat erillään. Sellainen käytäntö on huomattavasti alentanut työperäistä vitutusta, mutta eihän tietenkään voi sanoa ettäkö sekään tekisi ketään autuaaksi.
Tilanteen päivittämisen suhteen minulla ei ole isompaa kerrottavaa kuin se että olen tehnyt viime aikoina enimmäkseen päivävuoroja respoissa ja iltavuoroja hyvin satunnaisesti. Huonona enteenä myös viikonloput ovat kadonneet minulta pois melkein kokonaan, jonka tiimoilta onkin odotettavissa vielä ennen ensimmäisiä ikälisiä aikamoista tulotason laskua vielä ennen Joulua.
Mutta, kuten todettu niin viikonloput ovat kyllä aikalailla nyt sitten finito minun osaltani. Ilmeisesti joku reservisopimuksella palkattu on saanut ne tai sitten vaan puskaradio on saanut tietää etten jaksa enää tehdä töitä tälle firmalle entiseen tahtiin. Tai sitten kolmas vaihtoehto on että asiakaskohteen porukat ovat kyllästyneet minuun ja ovat halunneet joitain muitakin sinne pyörimään.
Kaikenlaisia huhuja on myös kuulunut siitä mitä minulle nyt sitten oikeastaan tulee tapahtumaankaan. Voi olla että uusia paremmalla palkkaluokalla varustettuja kohteita olisi tulossa, mutta toisaalta voineepa olla ettei niitä kuitenkaan tule vaikka kuinka ottaisi sydämestä ja olisi vaikeaa. Kuulemma myös nyt on nousemassa sellainen trendi kattoon että yritettäisiin saada porukoita vakiintumaan "mielellään" vain yhteen kohteeseen, joka on kyllä jo ajatuksena sen verran paska etten taida kyllä lähteä moiseen mukaan sitten millään.
Olen alkanut ymmärtämään että tämä työ ja sen luonne ei valittamisella ja siinä vellomisessa parane. Olenkin pystynyt irrottautumaan siitä paskasta jota tässä työssä saa kestää ja alkanut ymmärtämään että tosi monella palvelualalla tämä meininki töissä nyt vaan on tällaista asiakkaiden kiukunpuuskien sun muiden sietämistä. Siitä on pyrittävä irrottautumaan ja pinnan nyt on vaan kestettävä. Ei saa ottaa mitään henkilökohtaisesti, vaikka se kyllä jaksaa ihmetyttää päivästä toiseen että jos asiakasyrityksen porukoiden mielestä me siellä aulassa olemme niin vittumaisia, niin miksi sitten palkkaatte meidät tänne? Ai niin, mutta mehän tulemme halvemmaksi kun firman oma väki ja ainahan tarvitaan jotakuta siellä työpaikalla jota saa oikein luvan kanssa katsoa nenänvartta pitkin koska eiväthän Vartijat mitään ihmisiä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti