Yhdestoista hetki

Olen ollut tämän viikon perjantaihin mennessä yksitoista päivää putkeen töissä.

Tässä on nyt tehty viikonloput, arkipäivät, iltakohteet, puhelivaihdekohteet ja vaikka mitkä kohteet. Nyt sitten päädyin erääseen vakiokohteeseeni respaan istuskelemaan, sillä sen varsin usein saikuttava vakionaama on jälleen yllätyksellisesti saikuttanut.

Elämässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista hyvää ja huonoa viime aikoina. Yllättäen en voi kuitenkaan vakuuttaa ettäkö moinen olisi hirveästi työtahtia haitannut. Olen itseasiassa alkanut ymmärtämään tätä työtä, sen vaatimuksia sekä oman elämäni todella kiemuraisia kuvioita enemmän suhteessa työuupumukseeni.

Ehkä kaikki ei olekaan työn itsensä syytä? Oma henkilökohtainen elämäni on ollut jo pitkään parisuhteenkin osalta yhtä vuoristorataa ja hirmumyrskyä, joten ehkäpä jo siinä on tarpeeksi palasia kokoamaan sen ongelmavyyhdin joksi nimitän tätä työuupumustani. Monet asiat ovat viime aikoina alkaneet näyttämään minulle uudenlaisia puoliaan sekä merkityksiään, joten nyt jos milloin on aika todellakin ryhtyä miettimään sitä miten asiat tulisi tehdä paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Toisaalta eihän tästä työstä saa paratiisia edes kovilla huumeilla, mutta tietynlainen asennemuutos voisi olla paikallaan.

Työasioissa voi olla että vaihdan kohteita nyt entistä vaativampaan suuntaan tulevaisuudessa. Tämä on työnjohdolta aika uskalias päätös, mutta voineepa olla että tämä työtahti ja suorastaan työnarkomanian puitteet täyttävä omistautuminen "firman" asioille alkaa nyt valjeta ihmisille johtotahoillakin. En vielä tiedä että mitä tulee tapahtumaan, mutta veikkaan että tuonnempana sen tiedämme.