Vähän olen taas pitänyt taukoa tämän blogin kirjoittamisesta ehkä eniten juuri siksi että lievä hapotus työn muuttumattomuutta kohtaan on alkanut heräillä näin tammikuun loppupuolella.
Kävin heittämässä yhden vuoron opissa tuonne uuteen respaan, joka nyt sinänsä kyllä paljastui ihan kohtuulliseksi paikaksi ainakin näin ensialkuun. Huomenna minulla pitäisi olla siellä ensimmäistä kertaa oma soolovuorokin, joten kaipa siitä huomisesta sitten tulee yllätyksien päivä tavalla tai toisella. Ikävintä kai tuossa respassa oli ja on kuitenkin se että siellä aulassa oli tällä kertaa todella kylmä, joten sinänsä toivon että siellä on saatu ainakin lämmitysasiat skulaamaan sitten viime kerran.
Tänään teen täällä iltakohteessani vuoroa ja huomisen respavuoron jälkeen päädyn taas takaisin tänne iltakohteeseen istumaan kakkua. Sinänsä vähän ikävä juttu että oikeastaan tämän viikonlopun piti olla vapaata minulle, mutta otinkin sitten tämän viikonlopun sitten tilalle kun viime viikon olin erään läheisen synttärien takia loman tarpeessa.
Viime kuun eli tämän kuun palkka taisi olla jotain noin 1632€ puhtaana käteen ikälisillä, joten eivätpä nekään nyt ihan hirveästi kyllä ole palkkaa nostaneet. Kaipa kuitenkin tuolla rahalla pärjää vielä, mutta sitten kun palkka alkaa seilaamaan siihen 1400-1500€ kieppeille, niin aletaan kyllä väkisinkin taas miettimään sitä kuuluisaa työssäkäynnin mielekkyyttä.
Olin muuten opettamassa erästä uutta kollegaa pariinkin otteeseen viime aikoina erääseen kohteeseeni. Hänet nyt sitten siirrettiin sinne minun tilalleni, sillä minä en ainakaan ole siitä jo muutamia kertoja tässä blogissa mainitusta kohteesta KOSKAAN hirveästi tykännyt. Toivon hänelle jaksamisia siinä paikassa, sillä kyllä minusta tuntuu että ihan jokainen sitä mestaa tehnyt kyllä masentuu ja hajoaa ennen pitkää muutenkin.
Täällä iltakohteessa on taas se aika vuodesta että tietyt asiakasyritykset ovat kiinni, joten ei täällä hirveästi muuta tekemistä ole vuoroilla kun kuljeskella ympäriinsä rinta rottingilla muka jämptiltä näyttäen sekä muistaen lukita ovet illalla lähtiessään. On kuitenkin todella pelottavaa tehdä sulkukierroksia täällä nyt taas iltaisin, kun muistuu hyvin mieleen minkälaista kummituslinnaa tämä paikka muistutti silloin kun minä tätä uraani aloittelin ja yksinään täällä vuoroja tein silloin alussa. Pariinkin kertaan juuri talvella keskellä iltaa säpsähdin pariin kertaan kun kuvittelin että eräät patsaat ja mallinuket muka heräsivät varjoissa eloon tai katselivat minun touhujani. Lisäksi välillä kuulin ääniä ja taskulamppu oli kyllä tiuhaan päällä kun sulkemisaikojen jälkeen ovien lukituksia varmistelin.
Toisinaan on kyllä pelottavaa työskennellä kohteessa jossa jäät täysin yksin tyhjään isoon kompleksiin illaksi ja kun joku narahtaa tai muuten vaan päästää äänen pimeässä, niin ei siinä kyllä ole kauhuelokuvien fiilikset kovinkaan kaukana.
torstai 31. tammikuuta 2013
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Saikku on siististi cool?
Ennen kuin lähdetään juttelemaan seuraavassa postauksessa VK-välineistä sun muusta siihen liittyvästä, on kai taas aika tehdä tuikitavallinen postaus siitä miten homma on taas toiminut töiden osalta parin päivän tiimoilta.
Kävipä sitten niin että maanantaina respan työvuoron päätteeksi alkoi oksettamaan. Metrossa sitten itse oksennus jo tulikin, jonka jälkeen vietin koko loppuillan oksennellen iloisesti ainakin viitisen kertaa vatsahapoille asti kotonani. Kävi siis selväksi että nyt taisi sitten olla todennäköistä se saikuttaminen todella pitkästä aikaa, sillä voin kertoa rehellisesti että olen saikuttanut tämän yli kahden vuoden työsuhteen aikana kolme päivää yhteensä joista yhden päivän jouduin ottamaan että pääsin kerran hoitelemaan pankki-asioitani kun aikaa ei taas millään meinannut irrota. Niinä kahtena muuna päivänä sitten olin ihan vaan flunssassa aikoinaan.
Mutta kuten todettu, niin saikuttamiseksihan se meni kun oksennusta alkoi tulemaan ulos ja illalla nousi vielä 38 asteen kuumekin. Avovaimo kärsi samasta taudista tasan samaan aikaan, joten veikkaan että häneltähän tämä kai oli lähtöisinkin.
Sain pari päivää saikkua ja kuumeen sain Paratabseilla alemmas. Nyt sitten vielä eilen aamun alkajaisiksi onnistuin leikkaamaan melko syvän ja ikävän haavan käteeni hedelmäveitsellä, mutta pakkohan sitä oli silti mennä duuniin täksi päiväksi.
Nyt sitten ollaan istuttu täällä respassa muutamisen tuntia tässä vaiheessa. Eräs työkohteen oma työntekijä tuossa jotain alkoi naputtamaan eräästä asiasta heti minun naamani nähtyäni, mutta mumisin hänelle aika kylmästi etten oikein osannut ottaa asiaan kantaa kun en ole ollut täällä töissä kahteen päivään. Töihin palaaminen oli siis aikalailla melko kylmää kyytiä jälleen, eikä kyllä esimiesportaassakaan hirveästi hyväksyen nyökytelty saikuttelulleni, mutta minkäs teet kun sairastut?
Sinänsä kyllä hyvä että tänne respaan voi tulla duuniin käsi paketissakin tai ainakin sormi paketissa. Jossain myymälässä ei olisi oikein käytännöllistä seisoskella sormi paskana ja vieläpä jos tulisi sellainen tilanne päälle että joutuisi fyysiseen konfrontaatioon, niin siinäpä sitten oltaisiinkin.
On kai pakko vielä todeta tähän loppuun että ainoa tapa miten tässä duunissa jaksaa enää nykyään mitenkään pitää yllä edes jonkinlaista kiinnostusta työhönsä on se että saa kiertää eri kohteissa. Minä taidan valitettavasti olla sitä tyyppiä joka kyllästyy hyvin nopeasti kohteisiin, vaikka en ole kyllä varma että johtuuko se siitä että kohteet ovat täynnä melko tympeää porukkaa ja tympeitä työtehtäviä vaiko siitä etten enää oikein viihdy missään kovin pitkiä aikoja.
Kävipä sitten niin että maanantaina respan työvuoron päätteeksi alkoi oksettamaan. Metrossa sitten itse oksennus jo tulikin, jonka jälkeen vietin koko loppuillan oksennellen iloisesti ainakin viitisen kertaa vatsahapoille asti kotonani. Kävi siis selväksi että nyt taisi sitten olla todennäköistä se saikuttaminen todella pitkästä aikaa, sillä voin kertoa rehellisesti että olen saikuttanut tämän yli kahden vuoden työsuhteen aikana kolme päivää yhteensä joista yhden päivän jouduin ottamaan että pääsin kerran hoitelemaan pankki-asioitani kun aikaa ei taas millään meinannut irrota. Niinä kahtena muuna päivänä sitten olin ihan vaan flunssassa aikoinaan.
Mutta kuten todettu, niin saikuttamiseksihan se meni kun oksennusta alkoi tulemaan ulos ja illalla nousi vielä 38 asteen kuumekin. Avovaimo kärsi samasta taudista tasan samaan aikaan, joten veikkaan että häneltähän tämä kai oli lähtöisinkin.
Sain pari päivää saikkua ja kuumeen sain Paratabseilla alemmas. Nyt sitten vielä eilen aamun alkajaisiksi onnistuin leikkaamaan melko syvän ja ikävän haavan käteeni hedelmäveitsellä, mutta pakkohan sitä oli silti mennä duuniin täksi päiväksi.
Nyt sitten ollaan istuttu täällä respassa muutamisen tuntia tässä vaiheessa. Eräs työkohteen oma työntekijä tuossa jotain alkoi naputtamaan eräästä asiasta heti minun naamani nähtyäni, mutta mumisin hänelle aika kylmästi etten oikein osannut ottaa asiaan kantaa kun en ole ollut täällä töissä kahteen päivään. Töihin palaaminen oli siis aikalailla melko kylmää kyytiä jälleen, eikä kyllä esimiesportaassakaan hirveästi hyväksyen nyökytelty saikuttelulleni, mutta minkäs teet kun sairastut?
Sinänsä kyllä hyvä että tänne respaan voi tulla duuniin käsi paketissakin tai ainakin sormi paketissa. Jossain myymälässä ei olisi oikein käytännöllistä seisoskella sormi paskana ja vieläpä jos tulisi sellainen tilanne päälle että joutuisi fyysiseen konfrontaatioon, niin siinäpä sitten oltaisiinkin.
On kai pakko vielä todeta tähän loppuun että ainoa tapa miten tässä duunissa jaksaa enää nykyään mitenkään pitää yllä edes jonkinlaista kiinnostusta työhönsä on se että saa kiertää eri kohteissa. Minä taidan valitettavasti olla sitä tyyppiä joka kyllästyy hyvin nopeasti kohteisiin, vaikka en ole kyllä varma että johtuuko se siitä että kohteet ovat täynnä melko tympeää porukkaa ja tympeitä työtehtäviä vaiko siitä etten enää oikein viihdy missään kovin pitkiä aikoja.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Verot nousee.. työt jatkuu?
Joulukuussa eli vuoden 2012 viimeinen puristus oli palkan osalta muistaakseni noin 1650€ käteen koko kuukaudelta. Mukana taisi olla viikonloppua muttei ylitöitä, joita en ole muuten tehnyt pitkään aikaan. Tuolla rahalla kyllä eli ihan kohtuullisesti kun vuokranmaksun jälkeen jäin noin 1000€ muihin laskuihin ja kuluihin, sekä sillä palkalla mentiin Joulukin sekä uusivuosi.
Jokin aika sitten kolahti tuo tämän vuoden verokortti postilaatikosta. Verohallitus oli päättänyt osaltani että veroprosentti nousee 15,5% suuruudesta 16%. Viime vuonna arvioisin ansainneeni vartijan hommista ylitöillä, iltatöillä ja viikonlopuilla TES:n III-tason palkalla sen noin 26 000 euroa, sillä nostin tulorajaa vielä hiukan vuoden lopulla. Se on ihan kohtuullinen raha näillä palkoilla, mutta fakta on tietysti se että aika paljon duunia on saanut painaa kyllä tuonkin summan eteen eikä se ole suinkaan muodostunut millään 08.00-16.00 vuoroilla.
Nykyään viikonloppujen osalta on kuitenkin meneillään aika kuiva kausi. Kun olin vakiona alussa tuolla iltakohteessani, niin aina tiesin että tein kaksi viikonloppua kuukaudesta. Se toki sitoi minua aika pahasti siinä mielessä että 2/4 viikonlopusta olin aina töissä, mutta palkkanauhat kyllä kiittivät sitten aina toisin kuin nykyään.
Nyt kun sitten työni ovat muuttuneet kuitenkin aikalailla päiväpainotteisemmaksi niin palkkaus on myös huonompaa kuin ennen varsinkin kun nyt verot nousevat. Olenkin päättänyt että kenties noille pitkille viikonloppujen muodostamille aukoille pitäisi tehdä jotain ja siksipä saksinkin sivutuloverokortin irti pääasiallisesta verokortista ennen työnantajalle lähettämistä.
"Tarttis tehdä jotain" on siis päivän lause noiden viikonloppujen osalta. Toki en sitten tiedä että mitä duunia voisi alkaa painaa viikonloppuisin SATUNNAISESTI, sillä noista oheisduuneista kuitenkin verotetaan vissiin noin 30-35% luokkaa, joka pistää monenkin viikonlopputyön kannattavuuden aika kyseenalaiseksi. Ajattelin kuitenkin että jos elämiseen jää reilusti alle tonni vuokranmaksun jälkeen jatkuvalla syötöllä, niin sitten on alettava tehdä jotain sivutyötä ja mieluiten täysin vartiointialaan liittymätöntä sellaista aina välillä.
Jokin aika sitten kolahti tuo tämän vuoden verokortti postilaatikosta. Verohallitus oli päättänyt osaltani että veroprosentti nousee 15,5% suuruudesta 16%. Viime vuonna arvioisin ansainneeni vartijan hommista ylitöillä, iltatöillä ja viikonlopuilla TES:n III-tason palkalla sen noin 26 000 euroa, sillä nostin tulorajaa vielä hiukan vuoden lopulla. Se on ihan kohtuullinen raha näillä palkoilla, mutta fakta on tietysti se että aika paljon duunia on saanut painaa kyllä tuonkin summan eteen eikä se ole suinkaan muodostunut millään 08.00-16.00 vuoroilla.
Nykyään viikonloppujen osalta on kuitenkin meneillään aika kuiva kausi. Kun olin vakiona alussa tuolla iltakohteessani, niin aina tiesin että tein kaksi viikonloppua kuukaudesta. Se toki sitoi minua aika pahasti siinä mielessä että 2/4 viikonlopusta olin aina töissä, mutta palkkanauhat kyllä kiittivät sitten aina toisin kuin nykyään.
Nyt kun sitten työni ovat muuttuneet kuitenkin aikalailla päiväpainotteisemmaksi niin palkkaus on myös huonompaa kuin ennen varsinkin kun nyt verot nousevat. Olenkin päättänyt että kenties noille pitkille viikonloppujen muodostamille aukoille pitäisi tehdä jotain ja siksipä saksinkin sivutuloverokortin irti pääasiallisesta verokortista ennen työnantajalle lähettämistä.
"Tarttis tehdä jotain" on siis päivän lause noiden viikonloppujen osalta. Toki en sitten tiedä että mitä duunia voisi alkaa painaa viikonloppuisin SATUNNAISESTI, sillä noista oheisduuneista kuitenkin verotetaan vissiin noin 30-35% luokkaa, joka pistää monenkin viikonlopputyön kannattavuuden aika kyseenalaiseksi. Ajattelin kuitenkin että jos elämiseen jää reilusti alle tonni vuokranmaksun jälkeen jatkuvalla syötöllä, niin sitten on alettava tehdä jotain sivutyötä ja mieluiten täysin vartiointialaan liittymätöntä sellaista aina välillä.
lauantai 12. tammikuuta 2013
Huokauksia asiakkaille
No niin, iltakohteessa on aloitettu sitten taas asiakkaiden osalta oikein kunnolla tämä uudempi vuosi:
Seisoskelen eräällä käytävällä iltakohteessa jossa kävelee todella paljon ihmisiä sinne sun tänne. Eräs naisihminen ilmaantuu eteeni.
Nainen: "Ootsä vartija?"
Iltavaksi: "Kyllä"
Nainen: "Kun mä en pääse tuonne vessaan sisään mitenkään. Siinä ovessa on nyt jotain vikaa"
Iltavaksi: "Okei, no mennään katsomaan sitten että voinko olla avuksi"
Nainen menee naisten WC:n oven luokse ja yrittää mitä epätoivoisimmilla tavoilla avata ovea painamalla alas sen kahvaa ja vetämällä ovea itseensä useita kertoja. Ovi ei kuitenkaan aukea, sillä nainen ei taida nyt syystä tai toisesta painaa kahvaa tarpeeksi alas.
Nainen: "GNNNN..ÄÄÄÄGGGHHHH.. EI AUKEA... EI TÄMÄ KYLLÄ NYT... AARRGGHH.. ÄÄGGHH"
Sitten yhtäkkiä ovi aukeaakin hänen varsin epämääräisiltä kuulostavien työntöjen ja puuskuttelujensa jälkeen. Nainen painuu sisään ja kokeilen itse tuonne WC-tiloihin johtavan oven lukitusta, joka aukeaa ihan vaan sillä että painaa kahvan alas ja vetää ovea itseään päin. Hiukan kyllä vaikutti maaniselta kun tämä nainen yritti tuota ovea aukoa, mutta selkeästi tekniikassa taisi nyt vaan joku hiukan mättää.
Uusia uurteita
Uudessa työvuorolistassa oli sitten vihdoinkin se ensimmäinen luvattu uusi kohde. Ilmeisesti niitä tulee sitten vielä lisää.
Kyseessä on näemmä respaa (yllätys ja yllätys) sitten eräässä vähän hankalassa paikassa tätä kaupunkia. En nyt toisaalta voi valittaa, sillä uusia kohteitahan tässä jatkuvasti kaivataan etenkin sen jälkeen kun olen tuolla eräässä kohteessani istunut melko tympääntyneenä jo jonkin aikaa.
Nähtäväksi jää että millainen tuo uusi kohde tulee olemaan. Käytännössähän se porukka eli sen tahon omat työntekijät tekevät siitä kohteesta sen mitä tulet joko rakastamaan tai vihaamaan. Eli toisin sanoen pidetäänkö sinua siellä ihan ihmisenä vai koirana, niin tulee päättämään sen että miten kyseinen kohde sitten sinulle luonnistuu. Eräs vakiorespa jota olen tehnyt ihan tämän uran alusta saakka
Olen nyt sitten aloittanut vuoroni täällä perinteikkäässä iltakohteessani, joka on kyllä kieltämättä kovin hiljainen jälleen. Tänne oli minun poissaollessani opetettu joku uusi tekemään tätä kohdetta, jonka päätteeksi tämä kaveri oli sitten päättänyt ruveta soveltamaan jotain omiaan erääseen asiaan liittyen. Sinänsä hiukan paskamaista että nykyään tuntuu todella monen toimintatapa olevan se että mieluummin keksitään ihan ne omat yksilölliset tavat tehdä jokin asia siellä työkohteessa kuin että seurattaisiin niitä neuvoja ja kaavoja miten asia on ennenkin tehty. Sinänsä kai on pikkumaista urputtaa tästä jutusta, mutta asia on minusta niin vähäpätöinen että miksi siihen pitäisi keksiä mitään uusia kikkoja ylipäätään menee minulta hiukan ohitse.
Kyseessä on näemmä respaa (yllätys ja yllätys) sitten eräässä vähän hankalassa paikassa tätä kaupunkia. En nyt toisaalta voi valittaa, sillä uusia kohteitahan tässä jatkuvasti kaivataan etenkin sen jälkeen kun olen tuolla eräässä kohteessani istunut melko tympääntyneenä jo jonkin aikaa.
Nähtäväksi jää että millainen tuo uusi kohde tulee olemaan. Käytännössähän se porukka eli sen tahon omat työntekijät tekevät siitä kohteesta sen mitä tulet joko rakastamaan tai vihaamaan. Eli toisin sanoen pidetäänkö sinua siellä ihan ihmisenä vai koirana, niin tulee päättämään sen että miten kyseinen kohde sitten sinulle luonnistuu. Eräs vakiorespa jota olen tehnyt ihan tämän uran alusta saakka
Olen nyt sitten aloittanut vuoroni täällä perinteikkäässä iltakohteessani, joka on kyllä kieltämättä kovin hiljainen jälleen. Tänne oli minun poissaollessani opetettu joku uusi tekemään tätä kohdetta, jonka päätteeksi tämä kaveri oli sitten päättänyt ruveta soveltamaan jotain omiaan erääseen asiaan liittyen. Sinänsä hiukan paskamaista että nykyään tuntuu todella monen toimintatapa olevan se että mieluummin keksitään ihan ne omat yksilölliset tavat tehdä jokin asia siellä työkohteessa kuin että seurattaisiin niitä neuvoja ja kaavoja miten asia on ennenkin tehty. Sinänsä kai on pikkumaista urputtaa tästä jutusta, mutta asia on minusta niin vähäpätöinen että miksi siihen pitäisi keksiä mitään uusia kikkoja ylipäätään menee minulta hiukan ohitse.
tiistai 8. tammikuuta 2013
Viimeisiä päiviä kupillisella kahvia
Eilistäkään päivää ei päästy niin pitkälle etteikö tänne olisi joku varsin käärmeissään ollut tyyppi soittanut muutamaankin kertaan ja haistatellut minulle kun ei päässyt lävitse oikeille henkilöille tarpeeksi ajoissa.
Yritin ottaa huumorilla nuo jutut jälleen kerran pitkästä aikaa, mutta tottahan se on ettei se tunnu mitenkään hirveän kivalta saada haistatteluja nykyään jopa puhelimitse osakseen lähes joka päivä vaikka kuinka itse pysyisi asiallisena. Muistelisin että edes silloin ei tuntunut kovinkaan pahalta kun toistaiseksi ainoaksi jääneellä myymälävartiointi-vuorollani hakiessani Spurgulta kaljatölkin pois sain kuulla hiljaista haistattelua häneltä tämän toimenpiteen johdosta samaan tapaan kuin nytkin. Eli silloin tuo suora palaute ei tuntunut yhtä pahalta kuin nykyään, kun anonyymisti saa ottaa vastaan tällaista palautetta vailla sen kummempaa syytä koko ajan ilman että asialle voi tehdä oikeastaan yhtikäs mitään.
Eilen toisaalta minulle tarjottiin jopa täällä kohteessa kahvia. Se jos mikä on jo jotakin! Tämä on ollut niin kalsea paikka, että enpä tosiaan olisi voinut kuvitellakaan että joku täällä olisi niin symppis että tarjoaisi kahvia ja pikkuleipiä tällaiselle alhaiselle respavartijalle, mutta niinpä onneksi kävi. Vähän sentään pisteet tätäkin mestaa kohtaan nousivat loppua kohden.
Toinen iloinen uutinen on tietty se että tänään on viimeinen vuoroni kai taas vähään aikaan ja toivottavasti pitkään aikaan tässä kohteessa. En ole jaksanut tehdä tätä kohdetta kovinkaan pitkissä pätkissä, vaan parin päivän työvuorojen jälkeen hengähdystaukoja on todellakin tarvittu. Olen myös aika hermona kun tänne respaan saapuu tämän firman omia työntekijöitä etsimään jotakin, sillä tiedän että nämä ovat olleet niitä samoja tyyppejä jotka ovat niitä perättömiä valituksiaan minusta oikein kirjallisena tehneet viime vuoden loppupuolella. On siis aika vaikea ottaa mitenkään rennosti, kun kohta varmaan lävähtää taas eteen joku valituslappu siitä että täällä ei ole hymyilty tarpeeksi tai ei olla istuttu suorassa ja tarpeeksi arvokkaasti vierailijoiden saapuessa paikalle. Myös puhekielen käyttäminen on eräiden näkökantojen mukaan äärimmäisen tuomittavaa täällä , vaikka tietyissä respoissa olen saanut ihan kiltin rakentavaa palautetta kirjakielen sekä teitittelyn käytöstä lähestymismuodoissa.
Olen aloittanut myös saliharjoittelun uudelleen. Eilen oli neljäs päivä putkeen kun jaksoin käydä salilla näin kevättä kohden, sillä minulla oli vuoden lopussa aika pitkä useamman kuukauden paussi kun en käynyt siellä ollenkaan. Pyrin nyt siihen että jos jaksaisin käydä salilla vaikka kolme tai neljä kertaa viikossa edes sen 30-45 minuutin verran, niin sillä saisi jo ainakin jonkin verran kuntoa nostettua. Ei se puolisen tuntia tai hiukan ylitse mikään kova tavoite tosiaan olisi, mutta se on viitseliäisyydestä kiinni nyt enemmän kuin mistään muusta näillä uusilla "harrasteystävällisillä" työajoilla. Toisaalta muistelisin että joskus lukioiässä kun treenasin tosissani niin saatoin huhkia salilla yli tunninkin, mutta nykyään se on jo kova saavutus mikäli löydän aikaa ja jaksan lähteä sinne siksi noin puoleksi tunniksi melkein joka päivä.
Olen pysynyt myös aika onnistuneesti erossa epäterveellisestä ruoasta sekä alkoholista viime aikoina. Vaikka molempia tekee mieli tasaisin väliajoin, niin tulisi kuitenkin kai muistaa että molemmat lihottavat aika äkkiä ja muutenkin niiden nauttiminen murtaa hyvin käyntiin lähteneen treeniputken aika äkkiä.
Yritin ottaa huumorilla nuo jutut jälleen kerran pitkästä aikaa, mutta tottahan se on ettei se tunnu mitenkään hirveän kivalta saada haistatteluja nykyään jopa puhelimitse osakseen lähes joka päivä vaikka kuinka itse pysyisi asiallisena. Muistelisin että edes silloin ei tuntunut kovinkaan pahalta kun toistaiseksi ainoaksi jääneellä myymälävartiointi-vuorollani hakiessani Spurgulta kaljatölkin pois sain kuulla hiljaista haistattelua häneltä tämän toimenpiteen johdosta samaan tapaan kuin nytkin. Eli silloin tuo suora palaute ei tuntunut yhtä pahalta kuin nykyään, kun anonyymisti saa ottaa vastaan tällaista palautetta vailla sen kummempaa syytä koko ajan ilman että asialle voi tehdä oikeastaan yhtikäs mitään.
Eilen toisaalta minulle tarjottiin jopa täällä kohteessa kahvia. Se jos mikä on jo jotakin! Tämä on ollut niin kalsea paikka, että enpä tosiaan olisi voinut kuvitellakaan että joku täällä olisi niin symppis että tarjoaisi kahvia ja pikkuleipiä tällaiselle alhaiselle respavartijalle, mutta niinpä onneksi kävi. Vähän sentään pisteet tätäkin mestaa kohtaan nousivat loppua kohden.
Toinen iloinen uutinen on tietty se että tänään on viimeinen vuoroni kai taas vähään aikaan ja toivottavasti pitkään aikaan tässä kohteessa. En ole jaksanut tehdä tätä kohdetta kovinkaan pitkissä pätkissä, vaan parin päivän työvuorojen jälkeen hengähdystaukoja on todellakin tarvittu. Olen myös aika hermona kun tänne respaan saapuu tämän firman omia työntekijöitä etsimään jotakin, sillä tiedän että nämä ovat olleet niitä samoja tyyppejä jotka ovat niitä perättömiä valituksiaan minusta oikein kirjallisena tehneet viime vuoden loppupuolella. On siis aika vaikea ottaa mitenkään rennosti, kun kohta varmaan lävähtää taas eteen joku valituslappu siitä että täällä ei ole hymyilty tarpeeksi tai ei olla istuttu suorassa ja tarpeeksi arvokkaasti vierailijoiden saapuessa paikalle. Myös puhekielen käyttäminen on eräiden näkökantojen mukaan äärimmäisen tuomittavaa täällä , vaikka tietyissä respoissa olen saanut ihan kiltin rakentavaa palautetta kirjakielen sekä teitittelyn käytöstä lähestymismuodoissa.
Olen aloittanut myös saliharjoittelun uudelleen. Eilen oli neljäs päivä putkeen kun jaksoin käydä salilla näin kevättä kohden, sillä minulla oli vuoden lopussa aika pitkä useamman kuukauden paussi kun en käynyt siellä ollenkaan. Pyrin nyt siihen että jos jaksaisin käydä salilla vaikka kolme tai neljä kertaa viikossa edes sen 30-45 minuutin verran, niin sillä saisi jo ainakin jonkin verran kuntoa nostettua. Ei se puolisen tuntia tai hiukan ylitse mikään kova tavoite tosiaan olisi, mutta se on viitseliäisyydestä kiinni nyt enemmän kuin mistään muusta näillä uusilla "harrasteystävällisillä" työajoilla. Toisaalta muistelisin että joskus lukioiässä kun treenasin tosissani niin saatoin huhkia salilla yli tunninkin, mutta nykyään se on jo kova saavutus mikäli löydän aikaa ja jaksan lähteä sinne siksi noin puoleksi tunniksi melkein joka päivä.
Olen pysynyt myös aika onnistuneesti erossa epäterveellisestä ruoasta sekä alkoholista viime aikoina. Vaikka molempia tekee mieli tasaisin väliajoin, niin tulisi kuitenkin kai muistaa että molemmat lihottavat aika äkkiä ja muutenkin niiden nauttiminen murtaa hyvin käyntiin lähteneen treeniputken aika äkkiä.
Muistikuvanne ovat heikot
Pari päivää tätä puhelinvaihteella varustettua respaa jäljellä.
Sen jälkeen muutama päivä iltakohteessani istuskelemassa, vaikka olisin itseasiassa halunnut istua siellä ehkä vaan sunnuntaivuoron koska siitä saa tuplapalkan. Sain vaan lauantain sekä perjantain, joita pitäisi tietysti varmaan ajatella enemmän tyhjää parempina kokonaisuuksina kuin minään rangaistuksena.
Viikonloput ovat aikalailla loppuneet listoista taas vaihteeksi. Se on hiukan enemmän kuin tarpeeksi perseestä, sillä nojaan aika suuresti talouteni osalta siihen että viikonloppuja nyt olisi ainakin kerran kuussa ja mielellään jopa kahdesti. Kenties viikonloput ovat poistuneet tällä kertaa listoista siksi että taidan vissiin jonkun työvuorosuunnittelijan tai vastaavan mielestä tehdä liikaa tiliä oikein ikälisillä varustettuna ansaitakseni sunnuntaivuoroja ollenkaan vähään aikaan.
Huvittava uusi piirre tässä puhelinvaihde-hommassa on kyllä ollut se kun edellisiltä päiviltä soitelleet tyypit ovat soittaneet sitten vaikkapa muutaman päivän päästä uudelleen asioissaan turhankin tuttavallisesti. Puhelu meni juuri hetki sitten näin:
Ääni puhelimessa: " X tässä moi! Mä soitin vaan niistä asioista niinku varmaan muistatkin toissapäivältä.."
(PERKELE HALOO! TÄNNE TULEE KYMMENIÄ PUHELUITA PÄIVÄSSÄ JA SORI KUN EN MUISTA JUURI SUN TUSINA-ASIAASI)
Iltavaksi: "Hyvää huomenta, en valitettavasti muista että mistä tässä asiassa olikaan kyse sen tarkemmin."
Ääni puhelimessa: "No niitä asioita X tässä vaan soittelin. Muistat varmaan pari päivää sitten juteltiin tästä viimeksi"
(NO EN TOSIAANKAAN VOI MUISTAA SENKIN TUSINA-ÄÄNINEN OLETTAJA-ÄIJÄ!)
Iltavaksi: "valitettavasti en muista näitä asioita joista olemme keskustelleet, jospa selventäisitte hieman että mitä asia koskee.."
Ääni puhelimessa " No niitä asioita X ja X tämä vaan koskee, muistat kun henkilö X ei ollut silloin paikalla.."
(PAITSI ETTÄ JOKA TOISELLA ON TUO SAMA ASIA JOKA TÄNNE SOITTAA)
Iltavaksi: "Valitettavasti en nyt muista tarkkaan asiaanne, mutta yhdistän teidät henkilölle X jonka uskoisin osaavan auttaa"
Ääni puhelimessa: ".. Joo,"
Sen jälkeen muutama päivä iltakohteessani istuskelemassa, vaikka olisin itseasiassa halunnut istua siellä ehkä vaan sunnuntaivuoron koska siitä saa tuplapalkan. Sain vaan lauantain sekä perjantain, joita pitäisi tietysti varmaan ajatella enemmän tyhjää parempina kokonaisuuksina kuin minään rangaistuksena.
Viikonloput ovat aikalailla loppuneet listoista taas vaihteeksi. Se on hiukan enemmän kuin tarpeeksi perseestä, sillä nojaan aika suuresti talouteni osalta siihen että viikonloppuja nyt olisi ainakin kerran kuussa ja mielellään jopa kahdesti. Kenties viikonloput ovat poistuneet tällä kertaa listoista siksi että taidan vissiin jonkun työvuorosuunnittelijan tai vastaavan mielestä tehdä liikaa tiliä oikein ikälisillä varustettuna ansaitakseni sunnuntaivuoroja ollenkaan vähään aikaan.
Huvittava uusi piirre tässä puhelinvaihde-hommassa on kyllä ollut se kun edellisiltä päiviltä soitelleet tyypit ovat soittaneet sitten vaikkapa muutaman päivän päästä uudelleen asioissaan turhankin tuttavallisesti. Puhelu meni juuri hetki sitten näin:
Ääni puhelimessa: " X tässä moi! Mä soitin vaan niistä asioista niinku varmaan muistatkin toissapäivältä.."
(PERKELE HALOO! TÄNNE TULEE KYMMENIÄ PUHELUITA PÄIVÄSSÄ JA SORI KUN EN MUISTA JUURI SUN TUSINA-ASIAASI)
Iltavaksi: "Hyvää huomenta, en valitettavasti muista että mistä tässä asiassa olikaan kyse sen tarkemmin."
Ääni puhelimessa: "No niitä asioita X tässä vaan soittelin. Muistat varmaan pari päivää sitten juteltiin tästä viimeksi"
(NO EN TOSIAANKAAN VOI MUISTAA SENKIN TUSINA-ÄÄNINEN OLETTAJA-ÄIJÄ!)
Iltavaksi: "valitettavasti en muista näitä asioita joista olemme keskustelleet, jospa selventäisitte hieman että mitä asia koskee.."
Ääni puhelimessa " No niitä asioita X ja X tämä vaan koskee, muistat kun henkilö X ei ollut silloin paikalla.."
(PAITSI ETTÄ JOKA TOISELLA ON TUO SAMA ASIA JOKA TÄNNE SOITTAA)
Iltavaksi: "Valitettavasti en nyt muista tarkkaan asiaanne, mutta yhdistän teidät henkilölle X jonka uskoisin osaavan auttaa"
Ääni puhelimessa: ".. Joo,"
maanantai 7. tammikuuta 2013
Syitä puolesta, vastaan ja miksi?
Tehdään nyt taas tällainen listamainen selonteko siitä että miksi olen tässä työssä, miksi "mahdollisesti" tähän työhön kannattaa hakeutua ja miksi en ole (vieläkään) päässyt tältä alalta pois.
Miksi vartijan töitä kannattaa tehdä
-Aulapalveluissa tai hiljaisissa paikallisvartiointikohteissa työskentely on helppoa rahaa laiskalle, tulevaisuuttaan pohtivalle (opiskelijalle) tai muuten vaan kouluttautumattomalle ihmisille. Vartija ansaitsee parhaimmillaan aika minimaalisesta työstä sen noin 10-12€ tunnilta, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy.
-Moneen muuhun matalapalkkaiseen työhön verrattuna tästä maksetaan kohtuullisesti eikä työ ole fyysisesti rasittanut minua kuin tasan sen verran kun olen itse halunnutkin esim. ylitöiden muodossa.
- Hiljaisissa kohteissa on paljon aikaa omille jutuilleen.
- Mikäli pelaat korttisi oikein, niska limassa ei tarvitse raataa sen pienen palkan eteen niin kuin vaikkapa siivoojana tai puhelinmyyjänä.
Miksi vartijan töitä ei kannata tehdä
- Aika moni turhautuu työn monotonisuuteen.
- Etenemistä "uralla" tuskin tapahtuu ainakaan kovinkaan usein siinä muodossa jota voisi odottaa.
- Palkka voi olla yhtään vilkkaammista toimeksiannoista tai vaativammista tehtävistä tavalliseen työläiseen verrattuna todella matala.
- Väkivallan uhat voivat olla läsnä tietyissä työtehtävissä.
- Työajat aika usein todella sekopäiset (etenkin yövuoroissa), joka pitemmissä pätkissä sekoittaa biorytmisi pahasti.
- Työn arvostus on aika pohjalukemisissa kohteissa pyörivien siviilien keskuudessa ja usein toimenkuva on ns. "koiran virka" organisaation alimpana portaana niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Miksi allekirjoittanut yhä kahden vuodenkin jälkeen työskentelee alalla?
- Opiskelupaikkojen hakeminen ikuisena ylioppilaana on kokenut epäonnistumisia vuodesta toiseen
- Tietty näköalattomuus tulevaisuutta kohtaan- mitä tässä oikeastaan pitäisi nyt tehdä?
- Työ ei ole vielä ollut fyysisesti niin rasittavaa ettenkö jaksaisi lähteä töihin aamulla, vaikka henkisesti monikin tekijä tekee tästä työstä jo yli kahden vuoden jälkeen kyllä edelleen haastavaa.
Miksi vartijan töitä kannattaa tehdä
-Aulapalveluissa tai hiljaisissa paikallisvartiointikohteissa työskentely on helppoa rahaa laiskalle, tulevaisuuttaan pohtivalle (opiskelijalle) tai muuten vaan kouluttautumattomalle ihmisille. Vartija ansaitsee parhaimmillaan aika minimaalisesta työstä sen noin 10-12€ tunnilta, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy.
-Moneen muuhun matalapalkkaiseen työhön verrattuna tästä maksetaan kohtuullisesti eikä työ ole fyysisesti rasittanut minua kuin tasan sen verran kun olen itse halunnutkin esim. ylitöiden muodossa.
- Hiljaisissa kohteissa on paljon aikaa omille jutuilleen.
- Mikäli pelaat korttisi oikein, niska limassa ei tarvitse raataa sen pienen palkan eteen niin kuin vaikkapa siivoojana tai puhelinmyyjänä.
Miksi vartijan töitä ei kannata tehdä
- Aika moni turhautuu työn monotonisuuteen.
- Etenemistä "uralla" tuskin tapahtuu ainakaan kovinkaan usein siinä muodossa jota voisi odottaa.
- Palkka voi olla yhtään vilkkaammista toimeksiannoista tai vaativammista tehtävistä tavalliseen työläiseen verrattuna todella matala.
- Väkivallan uhat voivat olla läsnä tietyissä työtehtävissä.
- Työajat aika usein todella sekopäiset (etenkin yövuoroissa), joka pitemmissä pätkissä sekoittaa biorytmisi pahasti.
- Työn arvostus on aika pohjalukemisissa kohteissa pyörivien siviilien keskuudessa ja usein toimenkuva on ns. "koiran virka" organisaation alimpana portaana niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Miksi allekirjoittanut yhä kahden vuodenkin jälkeen työskentelee alalla?
- Opiskelupaikkojen hakeminen ikuisena ylioppilaana on kokenut epäonnistumisia vuodesta toiseen
- Tietty näköalattomuus tulevaisuutta kohtaan- mitä tässä oikeastaan pitäisi nyt tehdä?
- Työ ei ole vielä ollut fyysisesti niin rasittavaa ettenkö jaksaisi lähteä töihin aamulla, vaikka henkisesti monikin tekijä tekee tästä työstä jo yli kahden vuoden jälkeen kyllä edelleen haastavaa.
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Kortit hukassa 4EVER!!!11
Tavallisen seesteinen arkiaamu respassa.
Puhelinvaihderespassa.
Vaikka vuosi onkin vaihtunut, niin ei se ole kyllä työn luonnetta muuttanut sitten millään. Vuoden 2013 toisena maanantaina aula on melko hiljainen, mutta sitten kun sitä kävijää tähän tiskille saapuu, niin heillä on samat ongelmat kerrottavanaan kuin viimekin vuonna:
"Moi, tota multa hukkui/jäi kotiin toi mun kulkukortti"
Ette tiedäkään kuinka yleistä on että etenkin maanantai-aamuisin respaan laahustaa suuri määrä porukkaa noutamaan varakortteja tai muita lätkiä itselleen kun oma kortti on kadonnut jonnekin hornan kuuseen. Se on sikäli aika helvetin vakava turvallisuusriski jos ihminen eli työntekijä kadottaa kulkukorttinsa työpaikalleen, vaikka on se aina typerää nyt unohtaa tuokin laitos ihan vaan kotiinsakin.
Tuollaisen kortin kadottaminen on vaan se isompi synti. Jos joku paha rikollinen tai muuten vaan vittumainen ihminen saisi sen käsiinsä ja äkkäisi vielä että minne sillä pääsee sisälle, niin ellei sitä ja sen kulkuoikeuksia kuoleteta hyvin äkkiä, niin se tarkoittaa että sillä pääsee sisään toisen ja toisten ihmisen työpaikoille tihutöitä tekemään tai ihan vaan varastelemaan kaikkea irti lähtevää.
Yllättävän rauhallisesti kuitenkin kaikki aina suhtautuvat näihin korttiensa kadottamiseen. Siis etenkin KADOTTAMISEEN PERKELE! Olen väsynyt kaikenlaisiin "ylempiin toimihenkilöihin" jotka eivät juuri hetkauta sen suhteen että näitä kortteja näyttää katoilevan ties millä eväsretkillä, känniseikkailuilla tai muilla epämääräisillä matkoilla tasaiseen tahtiin. Tekisi varmaan ihan helvetin hyvää että jonkun kadottama kulkukortti lätkineen päätyisi jonkun gangsteriporukan huomaan ja sillä sitten keikattaisiin koko saamarin konttori. Kenties sitten ihmiset oppisivat pitämään paremmin huolta avaimistaan sun muusta.
Puhelinvaihderespassa.
Vaikka vuosi onkin vaihtunut, niin ei se ole kyllä työn luonnetta muuttanut sitten millään. Vuoden 2013 toisena maanantaina aula on melko hiljainen, mutta sitten kun sitä kävijää tähän tiskille saapuu, niin heillä on samat ongelmat kerrottavanaan kuin viimekin vuonna:
"Moi, tota multa hukkui/jäi kotiin toi mun kulkukortti"
Ette tiedäkään kuinka yleistä on että etenkin maanantai-aamuisin respaan laahustaa suuri määrä porukkaa noutamaan varakortteja tai muita lätkiä itselleen kun oma kortti on kadonnut jonnekin hornan kuuseen. Se on sikäli aika helvetin vakava turvallisuusriski jos ihminen eli työntekijä kadottaa kulkukorttinsa työpaikalleen, vaikka on se aina typerää nyt unohtaa tuokin laitos ihan vaan kotiinsakin.
Tuollaisen kortin kadottaminen on vaan se isompi synti. Jos joku paha rikollinen tai muuten vaan vittumainen ihminen saisi sen käsiinsä ja äkkäisi vielä että minne sillä pääsee sisälle, niin ellei sitä ja sen kulkuoikeuksia kuoleteta hyvin äkkiä, niin se tarkoittaa että sillä pääsee sisään toisen ja toisten ihmisen työpaikoille tihutöitä tekemään tai ihan vaan varastelemaan kaikkea irti lähtevää.
Yllättävän rauhallisesti kuitenkin kaikki aina suhtautuvat näihin korttiensa kadottamiseen. Siis etenkin KADOTTAMISEEN PERKELE! Olen väsynyt kaikenlaisiin "ylempiin toimihenkilöihin" jotka eivät juuri hetkauta sen suhteen että näitä kortteja näyttää katoilevan ties millä eväsretkillä, känniseikkailuilla tai muilla epämääräisillä matkoilla tasaiseen tahtiin. Tekisi varmaan ihan helvetin hyvää että jonkun kadottama kulkukortti lätkineen päätyisi jonkun gangsteriporukan huomaan ja sillä sitten keikattaisiin koko saamarin konttori. Kenties sitten ihmiset oppisivat pitämään paremmin huolta avaimistaan sun muusta.
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Tammikuun tilanteita
Joulusta ja vuoden 2013 alusta nyt sitten selvittiin.
Uusi vuosi alkoi minulle eilen työvuoron osalta aika pahaenteisesti, sillä myöhästyin töistä melkein tunnin aamuisen metrojen raiteiden rikkoutumisen johdosta. Oli hiukan kaoottista yrittää päästä kaupungin toiselta puolelta kotoaan lähes toiselle äärilaidalle työkohteeseen, kun metro ei kulkenut ollenkaan. Pujottelin sitten työpaikalle kolmella eri välineellä.
Olen nyt työskennellyt turvallisuusalalla hieman yli kaksi vuotta. Se tuntuu ikuisuudelta, mutta totta puhuen en kyllä oikein enää muista että miltä elämä tuntui ennen sitäkään. Minulle on sattunut kaikenlaista todella perustavanlaatuista tämänkin työsuhteen aikana yksityiselämässänikin, joten sinänsä kai tämä on tuonut mukanaan jotain hyvääkin. Toisaalta tämä työ tuntuu olevan minulle entistä tyhjempää sisällöllisesti jatkuvalla syötöllä, sillä ei tämän homman perusluonteelle ja varsinkaan arvostukselle oikein mitään voi muiden ihmisten silmissä.
Tosiaan Joulu ja uusi vuosi menivät hyvin, sillä onneksi tänä vuonna ei tarvinnut olla töissä noina aikoina juuri ollenkaan. Menetin tietysti rahaa tässä ratkaisussa, mutta olipa ainakin paljon aikaa itselleen ja avovaimolleen.
Mitä nyt sitten on odotettavissa vuodelta 2013? Lupaukseni on että tämä työ tulee päättymään tänä vuonna, mutta miten ja missä muodossa onkin sitten aivan toinen asia. Aion kuitenkin ponnistella nyt kovasti että löytäisin sen opintopolun tai työn johon voisin vaihtaa tämän homman ennen pitkää.
Viime päivät olen tehnyt jälleen vain vuoroja päivärespassa, mutta myönnetään nyt ihan suoraan että puhelinvaihteen hoitaminen tässä kohteessa jossa olet "epätoivottu henkilö" muutenkin raastaa kyllä hermoja. Alan olla väsynyt siihen että joka toinen ihminen joka ei saa tahtoaan lävitse huutaa minulle asiansa ja lyö luurin korvaan aivan liian usein nykyään.
Olen yllättynyt että jaksan vielä aggressiivisesti turhautua näihin "asiakkaisiin" sun muihin joita kohtaan tässä työssä. Aika moni elämäänsä ja etenkin työhönsä kyllästynyt kollega tuntuu vain tuhahtelevan jos eteen sattuu joku vaikea asiakas. Minussa siis näyttäisi olevan vielä virtaa sen verran että jaksan ainakin loukkaantua, mutta ehkä se on sitten vaan niin että olen edelleen niin omanarvontuntoinen tämän kaiken keskellä etten kestä kaikkea aivan mukisematta.
Olin tuossa yli viikko takaperin tekemässä yhtä viikonloppua tuolla iltakohteessani, jossa sitten pikaisesti seurailin jonkun humaltuneen nuoren miehen aggressiivisia sekoiluja. Tyyppi joutui eräiden toisten järjestystä ylläpitävien henkilöiden hampaisiin hyvin äkkiä, mutta oikaisi sitten minun vartiointialueeni lävitse pikaisesti musta pieni jätesäkki kädessä täynnä lemuavia kaljatölkkejä. Minulle hän ei sanonut mitään, vaikka mittailin hänen hoiperteluaan ihan vierestä. Liekö edes tajusi minun olemassaoloani tuokaan Jehu, kunhan vaan piti päästä äkkiä karkuun ahdistavaa tilannetta.
Olen huomannut että näin kevättä kohden tuolla iltakohteessani ovat nuo järjestyshäiriöt ruvenneet tasaisesti lisääntymään. Tästä ei ole kauaa kun oli se lyhyt episodi sen kamoissa olevan keppi-äijän kanssa ja nyt sitten tämä Kalja-Keijo oli seuraava.
Uusi vuosi alkoi minulle eilen työvuoron osalta aika pahaenteisesti, sillä myöhästyin töistä melkein tunnin aamuisen metrojen raiteiden rikkoutumisen johdosta. Oli hiukan kaoottista yrittää päästä kaupungin toiselta puolelta kotoaan lähes toiselle äärilaidalle työkohteeseen, kun metro ei kulkenut ollenkaan. Pujottelin sitten työpaikalle kolmella eri välineellä.
Olen nyt työskennellyt turvallisuusalalla hieman yli kaksi vuotta. Se tuntuu ikuisuudelta, mutta totta puhuen en kyllä oikein enää muista että miltä elämä tuntui ennen sitäkään. Minulle on sattunut kaikenlaista todella perustavanlaatuista tämänkin työsuhteen aikana yksityiselämässänikin, joten sinänsä kai tämä on tuonut mukanaan jotain hyvääkin. Toisaalta tämä työ tuntuu olevan minulle entistä tyhjempää sisällöllisesti jatkuvalla syötöllä, sillä ei tämän homman perusluonteelle ja varsinkaan arvostukselle oikein mitään voi muiden ihmisten silmissä.
Tosiaan Joulu ja uusi vuosi menivät hyvin, sillä onneksi tänä vuonna ei tarvinnut olla töissä noina aikoina juuri ollenkaan. Menetin tietysti rahaa tässä ratkaisussa, mutta olipa ainakin paljon aikaa itselleen ja avovaimolleen.
Mitä nyt sitten on odotettavissa vuodelta 2013? Lupaukseni on että tämä työ tulee päättymään tänä vuonna, mutta miten ja missä muodossa onkin sitten aivan toinen asia. Aion kuitenkin ponnistella nyt kovasti että löytäisin sen opintopolun tai työn johon voisin vaihtaa tämän homman ennen pitkää.
Viime päivät olen tehnyt jälleen vain vuoroja päivärespassa, mutta myönnetään nyt ihan suoraan että puhelinvaihteen hoitaminen tässä kohteessa jossa olet "epätoivottu henkilö" muutenkin raastaa kyllä hermoja. Alan olla väsynyt siihen että joka toinen ihminen joka ei saa tahtoaan lävitse huutaa minulle asiansa ja lyö luurin korvaan aivan liian usein nykyään.
Olen yllättynyt että jaksan vielä aggressiivisesti turhautua näihin "asiakkaisiin" sun muihin joita kohtaan tässä työssä. Aika moni elämäänsä ja etenkin työhönsä kyllästynyt kollega tuntuu vain tuhahtelevan jos eteen sattuu joku vaikea asiakas. Minussa siis näyttäisi olevan vielä virtaa sen verran että jaksan ainakin loukkaantua, mutta ehkä se on sitten vaan niin että olen edelleen niin omanarvontuntoinen tämän kaiken keskellä etten kestä kaikkea aivan mukisematta.
Olin tuossa yli viikko takaperin tekemässä yhtä viikonloppua tuolla iltakohteessani, jossa sitten pikaisesti seurailin jonkun humaltuneen nuoren miehen aggressiivisia sekoiluja. Tyyppi joutui eräiden toisten järjestystä ylläpitävien henkilöiden hampaisiin hyvin äkkiä, mutta oikaisi sitten minun vartiointialueeni lävitse pikaisesti musta pieni jätesäkki kädessä täynnä lemuavia kaljatölkkejä. Minulle hän ei sanonut mitään, vaikka mittailin hänen hoiperteluaan ihan vierestä. Liekö edes tajusi minun olemassaoloani tuokaan Jehu, kunhan vaan piti päästä äkkiä karkuun ahdistavaa tilannetta.
Olen huomannut että näin kevättä kohden tuolla iltakohteessani ovat nuo järjestyshäiriöt ruvenneet tasaisesti lisääntymään. Tästä ei ole kauaa kun oli se lyhyt episodi sen kamoissa olevan keppi-äijän kanssa ja nyt sitten tämä Kalja-Keijo oli seuraava.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)