Tammikuun tilanteita

Joulusta ja vuoden 2013 alusta nyt sitten selvittiin.

Uusi vuosi alkoi minulle eilen työvuoron osalta aika pahaenteisesti, sillä myöhästyin töistä melkein tunnin aamuisen metrojen raiteiden rikkoutumisen johdosta. Oli hiukan kaoottista yrittää päästä kaupungin toiselta puolelta kotoaan lähes toiselle äärilaidalle työkohteeseen, kun metro ei kulkenut ollenkaan. Pujottelin sitten työpaikalle kolmella eri välineellä.

Olen nyt työskennellyt turvallisuusalalla hieman yli kaksi vuotta. Se tuntuu ikuisuudelta, mutta totta puhuen en kyllä oikein enää muista että miltä elämä tuntui ennen sitäkään. Minulle on sattunut kaikenlaista todella perustavanlaatuista tämänkin työsuhteen aikana yksityiselämässänikin, joten sinänsä kai tämä on tuonut mukanaan jotain hyvääkin. Toisaalta tämä työ tuntuu olevan minulle entistä tyhjempää sisällöllisesti jatkuvalla syötöllä, sillä ei tämän homman perusluonteelle ja varsinkaan arvostukselle oikein mitään voi muiden ihmisten silmissä.

Tosiaan Joulu ja uusi vuosi menivät hyvin, sillä onneksi tänä vuonna ei tarvinnut olla töissä noina aikoina juuri ollenkaan. Menetin tietysti rahaa tässä ratkaisussa, mutta olipa ainakin paljon aikaa itselleen ja avovaimolleen.

Mitä nyt sitten on odotettavissa vuodelta 2013? Lupaukseni on että tämä työ tulee päättymään tänä vuonna, mutta miten ja missä muodossa onkin sitten aivan toinen asia. Aion kuitenkin ponnistella nyt kovasti että löytäisin sen opintopolun tai työn johon voisin vaihtaa tämän homman ennen pitkää.

Viime päivät olen tehnyt jälleen vain vuoroja päivärespassa, mutta myönnetään nyt ihan suoraan että puhelinvaihteen hoitaminen tässä kohteessa jossa olet "epätoivottu henkilö" muutenkin raastaa kyllä hermoja. Alan olla väsynyt siihen että joka toinen ihminen joka ei saa tahtoaan lävitse huutaa minulle asiansa ja lyö luurin korvaan aivan liian usein nykyään.

Olen yllättynyt että jaksan vielä aggressiivisesti turhautua näihin "asiakkaisiin" sun muihin joita kohtaan tässä työssä. Aika moni elämäänsä ja etenkin työhönsä kyllästynyt kollega tuntuu vain tuhahtelevan jos eteen sattuu joku vaikea asiakas. Minussa siis näyttäisi olevan vielä virtaa sen verran että jaksan ainakin loukkaantua, mutta ehkä se on sitten vaan niin että olen edelleen niin omanarvontuntoinen tämän kaiken keskellä etten kestä kaikkea aivan mukisematta.

Olin tuossa yli viikko takaperin tekemässä yhtä viikonloppua tuolla iltakohteessani, jossa sitten pikaisesti seurailin jonkun humaltuneen nuoren miehen aggressiivisia sekoiluja. Tyyppi joutui eräiden toisten järjestystä ylläpitävien henkilöiden hampaisiin hyvin äkkiä, mutta oikaisi sitten minun vartiointialueeni lävitse pikaisesti musta pieni jätesäkki kädessä täynnä lemuavia kaljatölkkejä. Minulle hän ei sanonut mitään, vaikka mittailin hänen hoiperteluaan ihan vierestä. Liekö edes tajusi minun olemassaoloani tuokaan Jehu, kunhan vaan piti päästä äkkiä karkuun ahdistavaa tilannetta.

Olen huomannut että näin kevättä kohden tuolla iltakohteessani ovat nuo järjestyshäiriöt ruvenneet tasaisesti lisääntymään. Tästä ei ole kauaa kun oli se lyhyt episodi sen kamoissa olevan keppi-äijän kanssa ja nyt sitten tämä Kalja-Keijo oli seuraava.