maanantai 7. tammikuuta 2013

Syitä puolesta, vastaan ja miksi?

Tehdään nyt taas tällainen listamainen selonteko siitä että miksi olen tässä työssä, miksi "mahdollisesti" tähän työhön kannattaa hakeutua ja miksi en ole (vieläkään) päässyt tältä alalta pois.


Miksi vartijan töitä kannattaa tehdä

-Aulapalveluissa tai hiljaisissa paikallisvartiointikohteissa työskentely on helppoa rahaa laiskalle, tulevaisuuttaan pohtivalle (opiskelijalle) tai muuten vaan kouluttautumattomalle ihmisille. Vartija ansaitsee parhaimmillaan aika minimaalisesta työstä sen noin 10-12€ tunnilta, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy.

-Moneen muuhun matalapalkkaiseen työhön verrattuna tästä maksetaan kohtuullisesti eikä työ ole fyysisesti rasittanut minua kuin tasan sen verran kun olen itse halunnutkin esim. ylitöiden muodossa.

- Hiljaisissa kohteissa on paljon aikaa omille jutuilleen.

- Mikäli pelaat korttisi oikein, niska limassa ei tarvitse raataa sen pienen palkan eteen niin kuin vaikkapa siivoojana tai puhelinmyyjänä.

Miksi vartijan töitä ei kannata tehdä

- Aika moni turhautuu työn monotonisuuteen.

- Etenemistä "uralla" tuskin tapahtuu ainakaan kovinkaan usein siinä muodossa jota voisi odottaa.

- Palkka voi olla yhtään vilkkaammista toimeksiannoista tai vaativammista tehtävistä tavalliseen työläiseen verrattuna todella matala.

- Väkivallan uhat voivat olla läsnä tietyissä työtehtävissä.

- Työajat aika usein todella sekopäiset (etenkin yövuoroissa), joka pitemmissä pätkissä sekoittaa biorytmisi pahasti.

- Työn arvostus on aika pohjalukemisissa kohteissa pyörivien siviilien keskuudessa ja usein toimenkuva on ns. "koiran virka" organisaation alimpana portaana niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Miksi allekirjoittanut yhä kahden vuodenkin jälkeen työskentelee alalla?

- Opiskelupaikkojen hakeminen ikuisena ylioppilaana on kokenut epäonnistumisia vuodesta toiseen

- Tietty näköalattomuus tulevaisuutta kohtaan- mitä tässä oikeastaan pitäisi nyt tehdä?

-  Työ ei ole vielä ollut fyysisesti niin rasittavaa ettenkö jaksaisi lähteä töihin aamulla, vaikka henkisesti monikin tekijä tekee tästä työstä jo yli kahden vuoden jälkeen kyllä edelleen haastavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti