Sinne, tänne vai tuonne?

Pitkästä aikaa voin sanoa ettei viikonloppu ollut ollenkaan rentouttava.

Tämä viikko oli ainakin listoilla aika vittumainen kolmen tai jopa neljän eri paikan välillä pomppiminen ennen pääsiäislomia, mutta sunnuntaina iltapäivällä sitten soitettiin että pitäisikin lähteä erääseen vuoroon paikkaamaan jo viikon kestänyttä saikkua. Olin siis ollut tuossa kohteessa jo aiemmin viime viikolla, mutta torstain ja perjantain istuttuani muualla päädyin sitten taas tänne.

Koko viikonlopun kuitenkin pyöri mielessä eräs kohde joka pitäisi olla vuorossa keskiviikkona. Se on sellainen paikka että en ole tehnyt siellä montaakaan vuoroa, mutta jo ne pari vuoroa siellä sylkivät kyllä niin vastoin kasvoja ettei sinne kyllä viitsisi enää uudestaan mennä vähään aikaan. Mieluummin ei ollenkaan enää koskaan.

Viime viikot ovat itseasiassa olleet niin kiireisiä, että toivoisin tämän viikon kuluvan ihan vaan tässä kohteessa ilman mitään pikajuoksullisia kuvioita ympäri kaupunkia ja lähitienoita vuorojen perässä. On ahdistavaa ajatella itseään sellaisissa kohteissa joita ei yhtään haluaisi tehdä, mutta pakko kumminkin on ellei löydy aina jotain korvaavaa tekemistä.

Olotila on kieltämättä viikonlopun jäljiltä aika huono. En ole saanut levättyä paljon yhtään ja päähänkin sattuu siinä määrin että näin jotain ihmeen kuvioita näkökentässäni. Onkohan kyseessä joku sahalaita-ilmiö tai jotain.

Perjantaina tuolla eräässä respassa istuessani oli muuten edessä aika ratkiriemukas tilanne, kun paikalle lävähti taas joku klassinen, elämäänsä kyllästynyt vanha täti valittamaan jostain ongelmistaan. Onneksi kuitenkin tällä kertaa minä en mitenkään voinut olla hänen ongelmiensa ratkaisun välikappaleena, vaan ohjasin hänet lähelle erääseen toiseen paikkaan josta apua EHKÄ löytyi. Sain sitten seurata melkein vierestä kun eräs toinen joutui tuollaisen tädin ongelmia vatvomaan ja seurasin naisen ylimielisen tuohtuneita liikkeitä ja eleitä aina kun hän sai tietää etteivät asiat menneetkään ihan niin kuin hän halusi juuri sillä hetkellä.

Tänään aamulla sitten eräs vittumainen lähetti roikkui kohteen ulko-ovessa, kun yritin avata ovea napin painalluksesta sisältäpäin. Tyyppi kuitenkin roikkui ovessa kiinni ja toisteli että "EIPÄ NÄYTÄ AUKEAVAN", jonka jälkeen päästin tyypin sisälle avaamalla oven hänelle vittuuntunut ilme naamallani. Saman virheen teki joku ulkomaalainen ukkeli aamulla, ja näytti vittuuntuneelta kun roikuttuaan oven kahvassa sen elektroninen lukitus ei auennutkaan.

Hohhoijaa, mitenhän alkaa taas tuntua että työuupumus alkaa raottamaan päätään elämässäni.