On pakko todeta että valitettavasti en ole viime aikoina ehtinyt enkä jaksanut kirjoitella blogia, sillä olen tehnyt nyt tämän viikon aika vahvasti duunia tuossa eräässä kohteessani jossa tosiaan poiketaan vartijan työnkuvasta enemmän kuin tarpeeksi jokapäiväisissä tehtävissä.
Duuni on siis ollut fyysisesti rankempaa kuin normaaliin vuoroon on "normaalisti" tottunut, mutta tuossa kohteessa on meneillään sellainen tilanne että sinne kaivattaisiin vakiovaksia tekemään juuri tuota hommaa eikä kovinkaan moni viitsisi siihen hommaan lähteä. Minua nyt sitten pyydettiin pitkästä aikaa johonkin kohteeseen tuolla tavalla vakionaamaksi, joka on aika kova juttu sikäli että en ole vakkarina pitkään aikaan missään muualla ollutkaan kuin tuolla ihan alkuperäisessä iltakohteessani.
No, olen kyllä päättänyt että voisin suostua tuohon hommaan sillä tämä pahimmillaan joka päivä eri vuoroon menevä elämäntyyli kiertävänä on kyllä aika raskasta. Mutta en ole kuitenkaan valmis tekemään sitä ihan nykyisellä palkalla ja olosuhteilla, johon se siirto sitten varmaan kaatuukin. Saapa nähdä että miten toimin kun nyt sitten jossain vaiheessa ehkä minua kysytään tuonne vakinaiseksi, sillä olen kyllä päättänyt että palkan on noustava mikäli tuohon fyysisesti rankkaan hommaan ryhdytään vakinaiseksi ylipäätään.
Mutta joo, muuten aika normaali viikko ollut yllättävän vähällä asiakaspalvelulla. Mitä nyt eräs sokea ihminen koirineen kieltäytyi siitä että olisin saattanut hänet hissille ja vienyt perille. Sen sijaan hän halusi välttämättä mennä portaita opaskoirineen ja ilmeisesti koki sen jotenkin nöyryyttäväksi että tätä hissiä vaihtoehtona edes tarjottiin.
Huomasin muuten myös että olin saanut erään toisen blogin puolella aikamoista kritiikkiä näistä kieltämättä melkoisen angstisista kirjoitteluistani. Tässä Iltavaksia kritisoineessa blogissa oli muutama asiavirhe, jotka olivat kai näistä touhuistani ihan tarkoituksellisia mukamas osoittamaan että minä olen vain kiittämätön ja täysin turha valittaja, joka ei tällä koulutuksella ja työnkuvalla edes kuuluisi olla mitenkään valittajan asemassa.
Kieltämättä tuon tekstin kirjoittaja oli monessa asiassa oikeassa ihan hauskallakin tavalla niin minun kuin tämän bloginkin suhteen, mutta sitten taas toisaalta hänen asenteensa sen suhteen että kaikki asiat ovat tässä duunissa ja sen luonteessa niin kunnossa vähintäänkin herätti minut ymmärtämään että kyseinen henkilö ei ole tainnut vartiointialalla hirveämmin viihtyä etenkään niissä kaikkein huonoimmin palkatuissa ja kenties vaarallisimmissa töissä. Toisaalta en ole minäkään viihtynyt moisissa, mutta ehkäpä taas jonkun tulevaisuuden postauksen voisi pyhittää siihen että ruotisin sitä minkälaista palkkaa jonkun toisen alan lähes täysin kouluttamaton työntekijä voi saada verrattuna meidän alaamme, jossa kyllä kieltämättä usein ollaan töissä lähes yhtä mitättömällä koulutuksella.
Mutta onko se käyty koulutus sitten ainoa mittari palkalle?
Terve,
VastaaPoistaIhan mielenkiinnosta kysyisin,että minkälaisia lisähommia kohteessasi on vartijan toimenkuvaan liitetty?
Toisaalta moni,joka ei respassa tai muissa vartijan hommissa ole päiväkään viettänyt usein erehtyy kritisoimaan asenteella,että puheet epäkohdista on vain turhaa valittamista,mielestäni olet kuitenkin tuonut asianmukaisesti esille varsinkin respa puolen työoloja ja niiden puutteita.
Hei vaan,
VastaaPoistaEn nyt aio sen kummemmin valottaa sitä että mitä nuo lisätyöt ovat, mutta sanottakoon näin että niihin liittyy fyysisesti raskasta työtehtävää joka tapauksessa periaatteessa respakohteessa.
Itse olen tosiaan sitä mieltä että aika moni joka näitä töitä kritisoi voisi tulla koettamaan uraa vartijana nimenomaan mahdollisimman monessa eri alan tehtävässä. Pääsy alalle ei tosiaan ole vaikeaa.
Sen verran voisin sanoa myös vielä myymäläpuolen kollegoiden puolesta, että vaikka välillä tuntuu että tämä respapuolen homma on useasti täyttä oheistyötä ja puuduttavaa raatamista ilman arvostusta, niin myymäläpuolelle mentäessä huonot työolot kyllä nousevat ihan uusiin ulottovuuksiin näissä asioissa.