Syksyn sateet jatkuvat kadunkulmia ja niitä pitkin kiemurtelevia ihmismassoja piiskaten. Eilen olin kävelyllä kaupungilla myöhään illalla ja kuuntelin kun jostain kaukaa kantautui hälytysajoneuvojen ääniä sekä jonkun konsertin melua kilometrien päähän sieltä missä sitä parhaillaan pidettiin.
Eilen pyydettiin myöskin tekemään lauantaiksi iltakohteeseen ylitöitä kun kuulemma "ei ollut taas muitakaan" vapaana. Mentiin siis taas jälleen siitä mistä aita oli matalin eli soitettiin minulle. Lähdin kyllä tekemään lauantaita ihan mielelläni vaikka se henk-koht puolella vähän rikkoikin suunnitelmia viikonlopun viettämisen osalta.
Toisaalta ylityölisät, lauantaityölisä ja vielä hälytyskorvaus päälle eivät kuulostaneet kovinkaan pahoilta. Ihan mielellänihän minä tänne lähden.. vissiin.
Viime viikolta taisi unohtua kerrata tapaus ilmeisen ulkomaalaisesta miehestä joka täällä iltakohteessa ilmaantui hurjasti viittilöiden luokseni ja huutaen "TOILET TOILET!", joka paljasti hänet selkeästi helpostusta etsiväksi turistiksi. Yritin selittää että vessoihin ei noin vaan pääse, vaan on oltava asiakas jossain niistä yrityksistä ynnä muista tahoista joita kohteessa sijaitsee. Ilmeisesti englanninkielinen ohjeistukseni ei mennyt perille sitten kumminkaan, vaan hän turhautuneena kääntyi pois ja ryhtyi sitten taas paikkoja kierreltyään huutelemaan toiletin perään sekä kyselemään ihmisiltä raivokkaasti sen olinpaikkaa.
Tavallaan kyllä vituttaa itseäänkin että pitää tällaisena vessapoliisina toimia kaiken muun kukkuraksi. Ei huvittaisi yhtään evätä ihmisiltä perustarpeitaan ja siten vaikuttaa "perusvittumaiselta vartijalta", mutta tämä tyyppi kävi jotenkin kyllä niin vahvasti ärsyttämään tyylillään etten viitsinyt vain olla kohtelias ja viittoa häntä käyttämään jotakin lähintä vessaa. Muutenkin olen ottanut sen kannan nykyisin työssäni että jos heti alkajaisiksi olla töykeitä ja epäystävällisiä, niin ihan yhtä töykeä ja epäystävällinen olen minäkin takaisin puolestani. Täällä PK-seudulla tuntuu muutenkin olevan aivan liikaa sellaista sakkia liikkeellä jotka vaativat "kaikki heti mulle nyt"-asenteella luomakunnan polvistumista eteensä vailla mitään velvollisuuksia olla itse myöskin ystävällinen takaisin.
No joo, asioiden vatvomisesta sikseen palattakoon arkeen täällä.
Erään alueen yläkerrassa oli vieläkin jäljellä ämpäreitä täynnä katosta valunutta sadevettä. Vein ämpärit pois ja tyhjensin niljakkaat vedet pois ämpäreistä. Olipahan jotain tekemistä vähäksi aikaa, mutta sitten alkoikin taas satamaan ja tajusin että jollakulla on todennäköisesti edessään samaa settiä ämpäreiden tyhjentämisessä vielä tätä menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti