Tiistaina alkoi näyttää aivan sopuisalta kunnes puoliltapäivin sain sitten puhelun. Joku oli sairastunut toisesta kohteesta, joten minut soiteltiin paikalle tuonne missä olen lojunut nyt kesäkuun lopusta saakka. Kiljaisin aikalailla riemusta että minua vielä muistetaan ylipäätään soitella töihin nykyisellään, sillä välillä on näyttänyt aika synkältä tuo lisärahan hankinta.
Tämä ylityö tuli kyllä nyt tarpeeseen näin pienenäkin määränä, mutta olisihan sitä toisaalta mielellään lojunut kotona muutaman päivän ihan vaan tekemättä juuri mitään keskellä viikkoa.
Täällä kohteessa ei ole ollut mitään aivan kamalan urpoa meneillään viime aikoina, mutta viime maanantain vuorossa juuri ennen vapaapäivää täällä kävi eräs kaksikko aivan normaaleja siviilihenkilöitä, joiden saapuminen sisään kohteeseen kyllä huvitti. Jätän nyt kertomatta että keitä he olivat, mutta toteanpa vain että vaikeaa oli heidän ensinnäkin tajuta että tänne ei vaan kävellä sisään ja toisekseen he eivät olleet huomaavinaan että respassa todellakin istui aulavaksi kyttäämässä heidän liikkeitään.
Olen viime päivinä lueskellut ajan kuluksi kaikenlaisia rikosuutisia ja etenkin niistä saatuja rangaistuksia. Vaikka maamme oikeusjärjestelmän järjettömyydestä voisi kirjoittaa teoksen jos toisenkin kritiikkimielessä, niin pakko on kyllä kauhistella sitä miten vähällä ja millä perustein rangaistuksia tässä maassa etenkin väkivaltarikoksista langetetaan. Sikäli minusta ainakin tuntuu täällä PK-seudulla asustellessa että yhteiskunta on muuttunut paljon väkivaltaisemmaksi sen oikeusjärjestelmän kuitenkin ollessa edelleen vain pehmeiden arvojen varassa toimiva elin.
Monet kollegat kohtaavat väkivaltaa paljon enemmän tässä ammatissa kuin minä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että minunkin kantiltani katsottuna aina löytyy mahdollisuuksia haluamattaan joutua väkivallan uhriksi. Yhteiskunta on kuitenkin edelleen väkivaltaan minusta ainakin oikeustasolla varsin leppeästi suhtautuva, sillä tuomiot väkivaltarikoksista ovat edelleen tekoihin ja niissä aiheutettuihin vammoihin suhteutettuna varsin pienet useimmiten.
Usein ihmetyttää se miten ulkomaailma pitää maatamme jotenkin edelläkävijänä tai hyvänä esimerkkinä onnistuneesta yhteiskunnasta. Minusta maailmassamme on paremmin toimivia yhteiskuntia kuin suomi, mutta aivan varmasti myös huonommin toimivia. Hyvinvointiyhteiskunta ja "lintukoto" joka maamme on joskus hetkittäin voinut olla on minusta kuitenkin nykyään enää vain historiallinen jäänne, sillä monikin yhteiskunnallinen muutosprosessi on minusta koventanut tahtia maassamme monessakin asiassa verrattuna menneisiin vuosikymmeniin. Tätä ei ehkä haluta kovin laajasti myöntää, mutta se kyllä minusta vain siltä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti