Eilen oli taas mukavan terapeuttinen ilta naisystäväni kanssa. Kieltämättä se teki tästä työpäivästä vaivan arvoisen kun sai vaan olla toisen kanssa eikä tarvinnut sen kummemmin miettiä mennyttä tai tulevaa.
Muutenkin alkavat fiilikset olemaan aikalailla voiton puolella, kun miettii että tänään on sen seitsemän päivän työviikon viimeinen työpäivä. Palkinnoksi tuplapalkka ja huominen vapaapäivä. Jee.
En kuitenkaan enää tiedä että ovatko nämä tällaiset viikot vaivan arvoisia. Uskoisin että tällainen työtahti alkaa kyllä painaa ikäisiänikin ihmisiä, eikä tämä ole suinkaan ensimmäinen kerta kun olen seitsemän päivää viikosta töissä. Tein tällaisia vuoroja aivan työuran alussa, mutta kuten sanottu niin eipä silloin tarvinnut hirveästi elämästään noin niin kuin sosiaaliselta kannalta huolehtiakaan. Toisaalta eipä tällaisista työputkista aivan hirvittäviä summia kyllä makseta, mutta kyllä siitä ihan kohtuullinen korvaus rahallisesti tulee- harmi vaan että kaikenlainen vapaa-aika putoaa lähes nollaan ja noin yhdeksää tuntia päivittäin töissä haahuilevana sitä kyllä miettii että onko se lopultakaan sen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti