Pidin taas muutaman päivän kirjoitustauon ja opetin sillä aikaa vakiorespaani erään uusvanhan kesätyöntekijän. Onneksi kyseinen tyyppi oli jopa istunut pitkään aiemmissa elämänvaihessaan respassa, joten tämä ei nyt sitten ollut hirveän paha keikka noin niin kuin perehdytysmielessä.
Kolme työpäivää olisi myös nyt jäljellä ennen suuren ja mahtavan kesäloman alkua. Tänään minulle nyt sitten maksettiin lomarahat vielä palkan päälle, että sinänsä kyllä kelpaa hymyillä. Toisaalta taas ajateltuna kun ainoat hymyn aiheet tässä työssä ovat palkkapäivät, niin eipä se enää mistään kovin mielekkäästä työstä tai pikemminkin moisen tekemisestä mitään kerro.
Istun nyt siis nämä kolme päivää täällä iltakohteessani. Tylsää tulee varmaan olemaan, mutta se nyt toisaalta on ihan hyvä juttu ottaen huomioon sen että vain ja ainoastaan lomaa ollaan tässä viettämässä. Tärkeää on myös huomioida sitten se, että tälle blogille tulee myös stoppi nyt lomani ajaksi, sillä en näe todellakaan mitään syytä kirjoittaa tätä heinäkuussa ollessani lomalla. Kaiken järjen mukaan siis blogia tullaan päivittämään vasta heinäkuun lopulla tai viimeistään elokuun alussa.
Huomasin tänään työvuoroon tullessani että edellisen vuoron vaksi oli takavarikoinut kohteesta jonkun haisevan Alepan muovikassin, jonka sisältä löytyi hieltä haisevia vaatteita sekä kourallinen tyhjiä viina- ja sekä olutpulloja. Sinänsä kunnioitettavaa että kollega oli noukkinut nämä ylipäätään talteen, mutta vielä siihen päälle oli katsonut moiset noukkimisen arvoiseksi talteen ylipäätään eikä suoraan heittänyt roskiin.
No joo, nähtäväksi jää saapuvatko nämä spurgut hakemaan tavaroitaan tässä joskus takaisin.
Olen myös aktivoitunut käymään jälleen salilla ilmojen ollessa vain lähinnä järkyttävää vesisadetta. Olen saanut taas siis liikuntaputken käyntiin, enkä ole kaljoitellut juuri ollenkaan paitsi muutaman saunan yhteydessä juhannuksena.
Todetaan siis että työperäinen ahdistus ja uupumus ei ehkä nyt ole kaikista kovimmillaan, mutta ehkä se taas tulee olemaan ennen pitkää kunhan töihin palataan. Olen kuitenkin nyt jo työasioiden osalta aikalailla lepotilassa, joten toivottavasti mitään kovin maailmoja mullistavaa ei tapahdu ennen lomaa nyt sitten kumminkaan.
Päivitellään nyt vielä tilannetta viikonlopun aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti