Tuulet puhaltaa

Kesä täydessä käynnissä.

Asiakasvirrat ovat aikalailla minimaalisia ja koostuvat jälleen vanhoista ihmisistä. Yllättävän vähän nämä kuitenkin tällä kertaa vittuilevat, vaikkakaan monikaan naisasiakas ei edelleenkään löydä vessaa oikeasta paikasta ja saa olla alati juoksemassa ohjaamaan heitä ties minne.

Alkuviikosta kohteeseen lensi sisälle pieni lintukin, jota sitten kolmen ihmisen voimin yritettiin ensin saada kiinni ja tämän jälkeen luovuttaa takaisin ulkoilmaan. Yllättävän kivuttomasti meni sekin tilanne kyllä lopulta.

Aikalailla hiljaistahan täällä kohteessa nyt on. Eilisen olin vapaalla ja tämän viikonlopun sitten vietän täällä koneellisen ilmastoinnin ihmemaassa odottaen että kello kuluu taas tappiin ja pois pääsee. Järkyttävää kyllä työskennellä toinen kesä puoliksi tällaisessa kohteessa, jossa koneellinen ilmastointi ja bunkkerimainen fiilis muutenkin peittää upean vihreän kesän tunteet ihan kokonaan.

Olen yrittänyt lukea täällä kirjoja sekä muuten vaan selailla nettiä ajan kuluttamiseksi kohteessa. Tuntuu vaan jotenkin niin syylliseltä kun ei ole oikein mitään tekemistä ja kuluttaa sitten aikaansa vaan istumalla ja lukemalla netistä erinäisiä juttuja sekä juomalla kahvia oikein urakalla. Täytyy myöntää että muutamana tämän viikon päivänä olen jälleen meinannut melkein nukahtaa tähän valvomon tuoliinkin.

Sanotaan nyt sitten vaikka näin että vitutukseni sekä työhön leipääntymiseni taitaa olla jo siinä määrin terminaalivaiheessa, että mikään nyt ei liiemmin vituta vaikka kesälomaankin on aikaa vielä parisen viikkoa. Minulle oltiin myös isketty juuri sille viimeiselle viikonlopulle tänne iltakohteeseen vuorot ennen lomaa oikein sopivasti.

No joo, sitä huomaa kyllä tavallaan kuinka tällainen niin henkisesti kuin fyysisestikin epäaktiivinen työ passivoi työympäristössä tekijäänsä. Oikeastaan jos oikein yksinkertaistaa tämänkin kohteen juttuja, niin yhtä helvetin samaa sulku- ja avauskierroksen tekoahan tämä on kesät sekä talvet. Mikään ei tule muuttumaan vaikka miten haluaisi, sillä työn olosuhteet sekä "luonne" sinänsä  nyt vaan on mitä on täälläkin.

Nykyään mietin usein että milloin aloin tarkalleen väsymään tähän työhön. Siihen ei kai oikeastaan mennyt vuottakaan, vaikka fiilikset tätä työtä kohtaan olivat ns. "ihan valmiit" jo kun se ensimmäinen vuosi tuossa viime joulun tienoilla tuli täyteen.

Aloin kärsiä jo tuolloin ns. "boreoutista", eli vastakkaisesta reaktiosta burnouttiin liian vähäisestä ja henkis-fyysisesti epäaktiivisesta työstä johtuen. Oikeastaan nämä tämän alikuormituksen eli boreoutin oireet ovat hyvin samanlaiset burnoutin kanssa, joista päällimmäisenä kärsin eniten unihäiriöistä etenkin nyt kesäisin sekä myös jonkinlaisesta masennuksesta tämän työn tuntuessa koko ajan enemmän ja enemmän loputtomalta tahkoamiselta. Töihin meneminen tuntuu nykyään todella vastenmieliseltä useimmiten, eikä tulevaisuuskaan tällä alalla nyt mitenkään kovin ruusuiselta vaikuta.

Tässä työssä ei voi edetä mihinkään eikä työntekijän omia yksilöllisiä taitoja juurikaan hyödynnetä mihinkään muutenkaan. Kaikenlaisten alan tutkintojenkaan käymiset eivät takaa mitään varmaa muuta kun pitkien päivien lusimisen melko minimaalisella palkalla.

Käyn lävitse näitä samoja kysymyksiä jatkuvasti päässäni, enkä ole kovin iloinen siitä että olen jäänyt tälle alalle nyt sitten seuraamaan omaa spiraalinmuotoista laskusuhdannettani työmotivaation osalta. Minun ei tokikaan pitänyt alunperinkään jäädä tekemään tätä loppuiäkseni, mutta totta puhuen työskentelyni vartiointiliikkeen laskuun on jatkuvasti pidentynyt aina tavoite-aikataulusta, enkä nytkään tiedä että milloin tarkalleen voin aloittaa laaja-mittaiset uuden työpaikan haut.

Pelkään että henkinen pahoinvointini tulee lisääntymään kuukausien kuluessa. Minua pelottaa vuodenvaihde, sillä sen jälkeen taas muutama kaverini on valmistunut opiskeluistaan ja kenties muutama vaihtaa jälleen työpaikkaakin tarvittaessa. Minä kuitenkin pelkään yhä edelleen seilaavani tässä työssä ilman nähtävää poispääsyä, sillä tältä alalta on vaikea lähteä etsiskelemään täysin uutta työpaikkaa omalla työhistoriallani opiskeluhaluista huolimatta. Aion sen kuitenkin ennen pitkää toteuttaa, vaikka myönnän että tämän ns. "via dolorosan" seuraaminen vartijana työskenneltäessä on ollut todella vaikeaa niin itselleni kuin läheisillenikin.