sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Meiningin huonompi puoli

Oli synkkä ja myrskyinen ilta.

Meno on ollut viime päivinä todella unettavaa, eikä pahemmin ole tullut tehtyä mitään fiksua töissä. Netin selaaminen ja vasta muutaman viikon päästä alkavan kesäloman sisällön suunnittelu lähinnä päässäni on kyllä kieltämättä vienyt enimmän aikani.

Vittumaisia puolia on kuitenkin työssä jälleen riittänyt, tosin tällä kertaa asiakasyritysten työntekijätahoilta enemmän kuin muualta. Juuri äsken eräs nenäkkään vittumainen asiakasyrityksen muija vittuili minulle siitä kai jotenkin hauskasti kuinka myöhään tässä kohteessa minun pitää olla paikalla useimmiten. Kieltämättä kun en muutenkaan koko tyypistä hirveästi pidä, niin tuollaiset mustanpuhuvat vittuilut kyllä riipaisevat hänen suustaan aika rankasti.

No joo, kieltämättä tyypillä on omanlaisena huumorintaju ja tylsistymiseni jo niin terminaalivaiheessa, että kai vielä muutama viikko sitten olisi pitänyt vaan ihan kylmästi suuttua niin maan perkeleen tulisesti- nyt kuitenkin olen lauha kuin viikon Bob Marley'tä kuunnellut jalopeura.

Ulkona sataa helvetisti, joten kai tästäkin on nyt sitten kiittäminen sisätöiden ominaisuudessa ammatinvalintaansa. On se kuitenkin aika puuduttavaa niin henkisesti kuin fyysisestikin istua yli kahdeksatta tuntia päivässä enimmäkseen selaten nettiä ja kävellen ympäriinsä. En yhtään ihmettele miksi näistä muutaman asiakasyrityksen tyypeistäkin on tullut tällaisia täysin ilman tunneälyä eläviä vitun mulkkuja, joita kelpaisi mielellään työnnellä alas kielekkeiltä pahimpina hetkinään heidän asennettaan seurattuaan mm. minua ja niin toisiaankin kohtaan.

Oikeastaan näiden asiakasyritysten porukoiden kanssa toimeentulo on kanssa eräs tärkeä aspekti tätä työtä, sillä jos vakionaamaksi jäät johonkin kohteeseen, niin opit kyllä kantapään kautta että ketkä siellä ovat ne hyvät ja ketkä huonot ihmiset persoonallisuuksiltaankin. Harmillista on tosiaan se että jos kohde on paska ja ihmiset siellä samalla paskoja, niin se heijastuu myös välittömästi sinuun ja työhösi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti