Okei, arvasinkin että jotain tällaista olisi tulossa.
Tänään aamulla selvisi että tämä vuoro tulee pitenemään tuonne yhdeksään asti illalla, joka nyt tietysti meinaa taas hiukan ylityökorvausta sun muuta, mutta todella isoa vapaa-ajan menetystä. Onneksi viikonloppu on vapaa eikä tätä työputkea ole jäljellä enää kuin huominen, mutta kieltämättä enimmäkseen mitään tekemättömyys kyllä risoo joka tapauksessa.
Lähinnä työtehtävät täällä iltakohteessa ovat painottuneet asiakaspalveluun, eli käytännössä siihen että joudut toistelemaan samoja mantroja eri ihmisille tasaisin väliajoin siitä kuinka asiakastaho X ei ole tänään auki eikä vessoihin pääse ellei ole sen ja sen asiakas.
Näyttää siltä että tällä kertaa ennen lomia minua nyt sitten yritetään tappaa tylsyyteen. Tämä on sinänsä mielenkiintoista työtä, että tasaisin väliajoin sinut joko yritetään tappaa ylitöillä taikka sitten istuttamalla valvomotyössä niin kauan että olet valmis itse hyppäämään ikkunasa ulos saadaksesi aikaan jotain tekemistä. Onneksi kuitenkin kaikkiin näihin työmuotoihin liittyvät myös alati piruilevat asiakkaat sekä heidän epämääräisiin tarpeisiinsa mukautuminen.
Täytyypä jälleen todeta että ihan näin turhautunut en ole taas aikoihin ollutkaan. Viimeksi näin pahasti hapotti ennen vuodenvaihdetta, jolloin taisin pitää muutaman viikon loman että taas jaksoin. Kesäloma heinäkuun alussa alkavana tulee todellakin erittäin tarpeeseen, vaikka totta puhuen tässä varmaan käykin niin että kovemmat ajat ovat vielä edessä loman jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti