Kävipä sitten niin että eilisen vuoron jäljiltä minulle keksittiin soitella heti aamulla seitsemältä. Erääseen kohteeseen tarvittiin porukkaa, mutta tilanne oli vähintäänkin epäselvä. Avovaimon vihaisesta vastustuksesta huolimatta oli pakko kerätä kamppeet ja lähteä, sillä tämä nyt tiesi työntäyteisen viikonlopunkin jäljiltä sitä rahaa, jota aina niin kipeästi nykypäivänä tarvitaan yhä enemmän ja enemmän.
Päästyäni paikalle ensiksi noin tunnin työmatkan jäljiltä, niin selvisi että tämä tuon kohteen vakkari tulisi töihin piakkoin. Minun osani oli siis siirtyä täten naapurikaupungin puolelle erääseen kuolleiden laaksoa muistuttavaan kohteeseen, jossa olen heittänyt yhden vuoron viimeksi noin vuosi sitten. Arvasinkin jo heti siinä vaiheessa että paskaahan minulle oli taas myyty, sillä joutuisin maksamaan seutulipun itse sitten lähtiessäni tuosta kohteesta.
No mutta joo, päädyin sitten tänne kuolleiden laaksoon. Tämä on sellainen kohde että täällä sinulla on hyvin vähän mitään tekemistä, sillä kaikki ihmiset ja asiat tietävät minne menevät ja miten ne hoituvat ihan itse enimmäkseen. Aulavartijan osaksi jää siis nukkuminen silmät auki pöydän takana, sillä toisinaan paikalle tulee joku sellainenkin tyyppi joka ei välttämättä tiedä että asiat täällä hoituvat ihan itsekseen koska kaikki tietävät minne mennä ja mitä tehdä. Tämä kohde onkin täten taas niitä tämän alan kahden ääripään kohteita, joissa toisessa tehdään duunia hikihatussa kolmeen ilmansuuntaan samaan aikaan ja sitten tietty niitä kohteita joissa muutamankin vieraan ilmaantuminen paikalle päivässä riittää puheenaiheeksi koko loppuvuodeksi.
Univelkaa en ole saanut vieläkään nukuttua pois. Ajattelin että ehkäpä tänään olisi sitten aika nukkua hieman niitä pois ja ihan vaan relata kotona, mutta tein sen virheen etten sammuttanut ainoana vapaapäivänäni puhelinta. No, uusi yritys vapaapäivälle pitäisi olla tämän viikon torstaina. Saapa nähdä että toteutuuko se, sillä välissä on vielä pari iltavuoroa tulossa paikkarikohteeseen.
Täytyy sanoa että fiilikset ovat kyllä aika matalana tällä hetkellä. Viimeksikin kun olin täällä vuosi sitten, niin kuolin työpäivän aikana tylsyyteen todella monta kertaa. En oikein saata ymmärtää että miten joku jaksaa näitä tällaisia pystyyn kuolleita mestoja tehdä, mutta onhan se toki totta että sitä omaa aikaa saa sitten kuluttaa oikein kunnolla tässä kohteessa.
Teet itsellesi hallaa jatkamalla työssä josta et pidä ja sairastut aina vain pahemmin mitä enemmän ikää tulee. One life ja ilman save/load gamea. Suosittelen vahvasti, että otat aikaa itsellesi ja avovaimollesi ja pysähdy miettimään mitä haluat elämältä. Ps. Vuokratki ovat halvemmat mitä kauemmaksi pääset helsingistä ja voithan tarvittaessa vaihtaa vaikka osa-aikailaiseksi ja nostaa puuttuvilta päiviltä tukea sen aikaa kun saat mietittyä suunnan uudelleen.
VastaaPoistaJos haluat löytää todellisen tien elämälle ja rauhan sisällesi niin kristinusko ja Jeesus on avain siihen. Trust me. Ja voimia sinnepäin. Tuu pois ressistä toveri hyvä :)
Hei ja kiitokset kommenteista,
PoistaOn aivan totta että tämä ala on minulle täysin sopimaton eikä se taida muuksi muuttuakaan. Olen kuitenkin jossain määrin kyennyt etenkin viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa vähentämään sitä ahdistusta ja työperäistä turhautumista. Välillä kuitenkin ne nostavat päätään, mutta edelleen olen kyennyt asennoitumaan tähän työhön siten etten kuvittelekaan sen enää soljuvan yhtään sen kivuttomammin päivästä päivään kuin sen on tarkoituskaan. Tämän työn luonne on sitä mitä se on, mutta luonnollisesti aivan kaikkea ei tule sietää.
Väittäisin myös että tällainen duuni on keskimääräistä vaikeampaa juuri PK-seudulla ja Helsingissä. Olen asunut muutamia vuosia toisella puolella maatamme ennen tänne paluutani, ja täytyy kyllä myöntää että täällä palveluammatissa työskennellessään kohdattavat ihan tavallisetkin ihmiset ovat todella tiukkapipoista, ylpeää ja varsin turhaan omaa arvoaan korostavaa sakkia. Vielä pahemmin asiat ovat varmasti Helsingin hotellialan, ravintoloiden ynnä muiden työntekijöille.
Suunnitelmia minulla kyllä onneksi vielä tulevaisuudelleni on. Eli en ole alistumassa kohtalooni pikkupalkkaisena sylkykuppina, mutta ymmärrän kyllä aivan hyvin että ilman vaikeuksia ja vaivannäköä tästä oravanpyörästä ei ihan heti lähdetäkään. Pidän kuitenkin hyvänä merkkinä sitä että minulla on nykyään aina suunnitelma tai pari niin uusien työpaikkojen kun opiskelujenkin suhteen.
Toivonpa todella että vuosi 2013 jäisi nyt vartiointialalla työskentelylle viimeiseksi. Joko opiskelut tai uusi työpaikka pitäisi saada horisonttiin, mutta kieltämättä kaikkensa tässä on yritettävä että jotain muutosta saadaan aikaiseksi.