No, flunssassa taas ollaan ainakin pienimuotoisesti. Kurkku on kipeä, pää samea ja sattuu niveliin.
Kotirintamalla lemmikki nyt voi ainakin ihan hyvin lääkärikierroksen jäljiltä. Se nyt sentään saa taas uskomaan että ehkei elämä nyt niin aivan hirveää olekaan. Täytyy kyllä sanoa että tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä tuostakin sairaudesta, mutta eihän sitä koskaan tiedä että mitä seuraavaksi tapahtuu.
Sen sijaan duunissa sitten tiedettiinkin jo aika tasan tarkkaan että mitä seuraavaksi tapahtui, nimittäin ikävät asiakkaat iltakohteessa tekivät näyttävän paluun. Sen kummemmin kiertelemättä siis ilmoitan että seurasin vierestä kun erään asiakastahon omat työntekijät kinastelivat keskenään aidon ja hyvän työilmapiirin hengessä sekä pysäytin kaksi erääseen toiseen asiakaskohteeseen sisään ilman maksua pyrkinyttä henkilöä. Jälkimmäinen tapaus näistä sujui ongelmitta ihan ystävällisesti huomauttamalla että sisäänpääsystä pitäisi maksaa, mutta toisessa eli ensimmäisessä tapauksessa päästiinkin sitten taas haastavan asiakaspalvelun äärelle.
Tilanne meni näin:
Vanha naisihminen viilettää sisään asiakaskohteeseen suoraan maksukassan lävitse. Koska huomaan hänen tekevän niin ihan vierestä, niin lähden hänen peräänsä.
Iltavaksi: "Hei anteeksi! Oliko teillä lippua?"
Asiakas: "Mutta minä olen hieno titteli"
Iltavaksi:" Aivan, mutta olittehan maksaneet pääsymaksun?"
Asiakas: "No, en minä sitten taida tulla tänne ollenkaan" (Yllättäen pitää maksaa sisäänpääsystä?)
Iltavaksi: "Asia selvä, ovi löytyykin sitten tuolta samasta suunnasta mistä saavuittekin"
Nainen ryhtyy kaivelemaan lompakkoaan pyydettyäni paikalle asiakastahon edustajan ilmoittamaan naiselle ihan tasan saman asian mitä itsekin ilmoitin. Nainen sitten väitti että hänen tulisi päästä sisään koska hieno titteli, mutta emme suostuneet päästämään häntä yhtikäs pidemmälle ellei häneltä löytynyt jotain ilmaiseen sisäänpääsyyn oikeuttavia todistuksia.
Niitä "todisteita" sitten kaiveltiin tovi lompakosta, jonka aikana vakuutuin että kyseessä taisi olla vaan joku jolla ei ollut edes rahaa päästä sisään ja yritti pummilla sisään valehdellen asiasta. No, noin kymmenen minuutin jälkeen tältä naiselta löytyi sitten eräs lipuke jolla tosiaan pääsi sisään maksamatta, mutta en saata ymmärtää että miksei hän voinut mennä kassalle, näyttää lipuketta ja päästä sisään normaalisti. Se että hän vaan paukkasi sisään ei tosiaan herättänyt luottamusta ja sai kyllä tyypistä hienon tittelinsä ohella aika moukkamaisen kuvan.
Mielenkiintoista oli myös se että kun ilmoitin että sisäänpääsystä piti maksaa, niin naisihminen automaattisesti ilmoitti puolestaan lähtevänsä pois. Hän varmaan laski sen varaan että jotenkin pelästyisin asiasta koska hieno titteli oli hän poislähtevänä ihmisenä, mutta tuon tempun nähtyään muutamaan kertaan anna heille aina vaan neuvon poistua samaa tietä mitä tulivatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti