Peruskauraa pimeälle puolelle

Tänään lähdin sitten tekemään taas jälleen yhtä vuoroa tuonne erääseen uuteen respakohteeseeni. Aamu alkoi melko sekavasti huonosti nukutun yön jälkeen, joka kulminoitui siihen että noin parisenkymmentä minuuttia vuoron kuljettua eteenpäin pärähti palokello soimaan aulassa.

Seurasi lyhyehkö "WHAT THE FUCK"-fiilis, sillä minulla ei ollut mitään tietoa mitä tässä kohteessa pitäisi tehdä jos palohälytys tulee. Olen kokenut tämän saman tilanteen kyllä tuolla iltakohteessani, mutta täällä uudessa kohteessa olin täysin tiedottomassa tilassa kello pärähdeltyä hälyyttävästi. Onneksi kuitenkin selvisi että kyseessä oli vain "vahinko", eli mitään vaaraa tai hätää ei ollut. Kunhan vaan joku onnekas sitten oli painanut vahingossa palokellot soimaan. Sinänsä ihmettelen että miten siinäkin oli onnistuttu.

Soitin kyllä heti hätäkeskukseen ja ilmoitin tilanteesta, mutta siitä huolimatta paikalle saapui paloauto miehistöineen tarkastamaan tilannetta. Sen jälkeen sitten alkoivatkin soida puhelimet tänne respaan, kun sata ihmistä soitteli ja tiedusteli tilannetta erinäisin tavoin minulta.

Olen tällä hetkellä aika väsynyt. Nukuin viime yönä parisen tuntia ja sitten heräsin valtavan ahdistavaan olotilaan, jonka jälkeen rupesin potemaan jonkinlaista eksistentialisista angstia. Mielessä pyöri taas tuhat ja yksi asiaa, joista päällimmäisenä oli kai huoli tulevaisuudesta niin opintojen, työpaikan kuin rahatilanteenkin osalta.

Tajusin kyllä yön mittaan että kaikenlaista raha-asioiden, epäonnistuneiden opiskeluhakujen sun muiden pohtiminen keskellä yötä johtaa aika äkkiä pimeälle puolelle Star Warsin Yodaa mukaillakseni. Olisi pitänyt ihan kiltisti pistää pää tyynyyn ja nukkua, mutta mieli vaelteli taas menneessä ja nykyisyydessä siinä määrin että uni ei tullut.

Vaelsin sitten töihin pienessä lumipyryssä miettien sitä mukamas tulevaa kevättä, jota ei kyllä valitettavasti näkynyt.

Viikonloppu meni kyllä ihan hyvin, mutta paluu arkeen oli kyllä aika kalsea noinkin kivan reissun jäljiltä. Veikkaan että tuo viime yön episodi varmaan jotenkin johtui siitä kun olin kuullut eilen illalla että eräs puolituttu oli päässyt siihen AMK-opiskelupaikkaan sisälle johon hain itse viime keväänä. Hänkään ei päässyt keväällä sisään, mutta nyt oli sitten syksyn haussa päässyt. Välittömästi pohdin jo silloin että olisikohan pitänyt hakea itsekin syksyllä uudelleen, sillä silloin kevään jälkeen se tuntui kyllä hyvältä idealta. Syksyllä en vaan sitten enää jaksanut hakea uudelleen syystä ja toisesta.

Kieltämättä tänä keväänä on alkanut taas ilmenemään pieniä hajoilemisen merkkejä tähän työhön ja yleiseen elämiseen liittyen. Tämä työ tuntuu aikamoiselta umpikujalta, vaikka uusia kohteitakin tulee melkein koko ajan. Perustyö on kuitenkin samaa vanhaa, eikä nyt ole kyllä epäilystäkään ettenkö tekisi tätä mistään muusta syystä kuin siitä että jollain tapaa ne laskut on maksettava. Intohimo- jos sellaista minulla on koskaan tätä työtä kohtaan ollutkaan, on kyllä totaalisesti kadonnut.