Masennusta vai uupumusta

Luin tänään heti tänne työpaikalle saavuttuani Hesarin nettiversiosta tämän saman vanhan vuodatuksen siitä kuinka virallista sairauslomaa ei saa syyllä että on "työuupunut". Sen sijaan masennuksen ollessa kyseessä sitä saikkua kyllä kirjoitetaan.

Tässä vielä linkki uutiseen. 

Kun nyt mietin tätä omaa tilannettani, niin väkisinkin tuntuu hiustenhalkomiselta väittää ettenkö olisi samalla masentunut kuin työuupunutkin. Jossain vaiheessa masennus on hiipinyt mukaan tähän työuupumuksen kuvioon kylkiäiseksi oikeastaan osaltaan varmaan tässä työssä jatkuvana koettujen epäonnistumisten ja muutenkin melko kaoottisten työolojen johdosta. Omalta osaltani masennus ruokkii työuupumusta ja työuupumus ruokkii masennusta.

Omiin kokemuksiin perustuen aika monessa vähän läheltäkin seuratussa tapauksessa työuupumus nimenomaan on kiertoilmaus masennukselle tai masennus oireyhtymänä kuuluu työuupumukseen. En ainakaan itse voi väittää ettenkö olisi samalla masentunut ja työuupunut- vaikka tietysti sitä sopii pohtia että kumpaa olin ensin.

Kyllä työuupumukseen aika varmasti sisältyy monella ihmisellä masennustakin taustalla. Siihen en jaksa uskoa ettäkö ne ongelmat olisivat vain sen työn takia päällä, vaan masennus varmasti vaikuttaa selkeänä osana sen työuupuneen elämään todella monessa tapauksessa muutenkin muihinkin elämän osa-alueisiin. Kyllä minä ainakin pidän omaa työuupumustani ja kaikkia muita juttuja joita siihen sisältyy "sairautena" sinänsä vähintäänkin henkisellä tasolla. Valitettavasti tähän kuvioon sisältyy myös masennusta omalta osaltani.

On kyllä jokseenkin hiustenhalkomista väittää että jos on työuupunut niin sitten ei ole missään nimessä masentunut. Minusta useimpiin työuupumus-tapauksiin liittyy masennusta, mutta se ei tietenkään ole minun asiana määrittää että onko masennus johtanut työuupumukseen vai työuupumus masennukseen.  Joka tapauksessa minusta ei ole mitenkään häpeällistä masentua työuupumuksen vanavedessä tai olla masentunut jo ennen sen alkamista. Väitän että huonot työolot ruokkivat vain enemmän masennukseen alttiita ihmisiä entisestään, eikä asialle nyt oikeastaan voi mitään ennen kuin vaihtaa työpaikkaa tai päätyy muunlaisiin ja samankaltaisiin ratkaisuihin.

Kun nyt sitten poiketaan aiheesta, niin syksy on todellakin päällä ja erittäin kovan vetisenä. En ole oikeastaan koskaan aiemminkaan pitänyt syksystä enkä liioin talvestakaan, jolloin aikaisemmat masennuskauteni ovat oikein tiivistyneet. Seuraava rankka paikka tulee olemaan Joulu, joka oli viime vuonnakin melko ikävää aikaa sen tekopirteän luonteensa johdosta. Nyt kuitenkin tässä märässä syksyssä tarpoessa olen alkanut taas vajoamaan sellaiseen olotilaan etten enää kestä tätä paskaa duunia ja että hypin seinille jos tämä yhtään jatkuu. Oikeastaan tämä viikonloppukin taas töissä on ollut äärimmäisen passiivinen ja työtehtäviltään niukka, jolloin en ole oikein saanut aikaani kulumaan. Netin selaaminen töissä sen melkein kymmenen tuntia ei ole enää mikään etuoikeus, vaan melkeinpä ainoa tapa saada mitenkään aikaansa kulumaan.

Oikeastaan tuntuu että tämä ahdistus on tällä kertaa lähtenyt liikkeelle siitä että muutama läheinen tai sanotaanko että "tuttu" ihminen on vaihtanut työpaikkaa äärimmäisestä paskaduunista ihan kohtuullisesti palkattuihinkin hommiin. Eräs toinen pitkäaikainen ystävä on valmistumassa kandidaatiksi ihan varteenotettavalta alalta, ja minä edelleen painan aika lähelle minimipalkkaisena näitä hommia missä mitään ei oikeastaan tapahdu ja asiakaspalvelu on lähinnä vittuilun eri muotojen kestämistä päivästä toiseen.

Olen nyt täysin rehellinen lukijoille kun totean, että ehkä jokseenkin hieman potuttaa se että tietyille ihmisille työn vaihtaminen toiseen on niin hirveän helppoa koulutustaustasta huolimatta. He ovat kuitenkin käyneet sellaisia tutkintoja, joilla näyttää olevan kysyntää työmarkkinoilla tällä hetkellä. Itsekin tuntuu että kun kuulen tuttavien onnistuneen pakenemaan jostain paskaduunista, niin mieli tekisi juosta perässä niin kuin laukkaava tiikeri ulos vankilahäkistään- vaan unohtaen että kaulassa heiluvat rautaiset tämän työn ja toimeentulon varmistamisen vahvistamat kahleet, jotka pysäyttävät pakomatkani kivuliaasti ja tehokkasti vielä joksikin aikaa.