Yksinkertaisin syy sille miksen ole kirjoitellut kai viimeiseen viiteen päivään on ollut se että olen saanut olla jopa nuo viisi päivää ilman työtä. Aika poikkeuksellista että minun annettiin olla rauhassa, mutta pakko kai se on todeta että ei mitään niin hyvää etteikö jotain pahaakin.
Sain tulevan jakson vuorolistat, joista komeili todella odottamattomasti yksi viikonloppu poissaolollaan. Siis mitä helvettiä? Ennen olin joka toinen viikonloppu töissä ja joka toinen sitten vapaalla, kun nyt sitten ilmeisesti olen vain yhden viikonlopun töissä koko kuussa. Perin on hämärää ja sekavaa tällainenkin ratkaisu- lukeekohan työnjohto mahdollisesti tätä blogia?
Toisaalta viisi päivää pois töistä oli kyllä aikamoista luksusta. Kaiketi voisi sanoa että sain onneksi levätä, mutta sitten taas viime yö meni lakanoihin hikoillessa ja muutenkin unettomuudesta kärsiessä. En tosin ole aivan varma että johtuiko se työstä vai jostain muusta tällä kertaa.
On muuten perin helvetillisen ironista, että nyt näyttäisi että tämä puhelinvaihde-respa on tainnut tulla minulle kohteena jäädäkseen. Se on sinänsä ironista, että minulla olisi ollut erittäin lyhyen työmatkan ansiosta haluja tulla tänne ehkä noin puoli vuotta sitten, mutta ei nyt enää varsinkaan kun työmatka on nykyään melkein yli puolisen tuntia kaupungin toisesta päästä tänne. Aika tyypillistä että tännehän minä nyt sitten päädyin aivan sattumalta vakioksi puoli vuotta liian myöhään! Toisaalta tämä puhelinvaihde tässä kohteessa ei todellakaan ole vaivansa arvoista, sillä siihen tai lähinnä sinne soittaviin ihmisiin kyrpiintyy yllättävän äkkiä puhelinvaihteen melko anonyymin luonteen vuoksi.
Tänään pitäisi alkaa keskittymään siihen että saisin vihdoinkin hommattua itselleni kulkukortin tähän viheliäiseen paikkaan. Olen kyllästynyt pujahtamaan sisään jonkun hyypiön vanavedessä joka aamu, eikä se nyt muutenkaan sovi että kuljen täällä ilman virallista kulkukorttia kun minulla kerran sellainen kaikkiin muihin vakiokohteisiini on.
Viime kuun palkka oli muuten netto kai kolme euroa ja muutamaa senttiä ylitse 1600€, eli siitä voitte sitten taas laskea että kannattiko taas vaivautua töihin ollenkaan tässä kuussa. Toisaalta nythän yhteiskunnassa on käynnissä tämä YT-buumi, joten mistäpä sitä tietää mitä tässä vielä syksyn ja talven mittaan tulee tapahtumaan. Olisihan se kieltämättä helpotus saada kenkää, niin sitten ei ainakaan työvoimatoimistokaan voisi muistaa minua karenssilla.
Viime viikon tiistaina päädyin iltakohteessani tilanteeseen, jossa minut kutsuttiin erään asiakasyrityksen tiloihin kohteessa kaitsemaan pienikokoista erityislasten ryhmää tai jotain sellaista. En voi ymmärtää että mitä joku erityisluokka teki tuollaisessa paikassa, mutta näyttivätpä he siellä kuitenkin olleen halusin sitä tai sitten en. Joka tapauksessa löysin erään tämän ryhmän jäsenen sekoilemasta pitkin kohteen käytäviä ja pistin sen jo aiemmin merkille, kunnes sitten lopuksi löysin hänet istumasta eräästä nurkasta. Tyyppi oli sellainen hyvä kun varmaan 18-vuotias ja melko hektisesti käyttäytyvä, jolle sitten pidin parhaimman auktoriteettini mukaisesti puheen aitoon "käyttäydy tai poistan sinut kylmästi"-tason puhuttelun. Lopulta sitten tyyppi poisti itsensä opettajan avustuksella, mutta jäin kyllä miettimään että miksi näitä erityislapsia pitää ylipäätään työntää tuollaisiin paikkoihin. Menisivät puistoihin istuskelemaan.. tai jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti