Työtä ja oheistyötä

Eilen saimme viimeisetkin muuttoon liittyvät jutut hoidettua ja sen tiimoilta asun nyt sitten taas pitkästä aikaa yhdessä kämpässä saman naisen kanssa.

Kevät tuo tuloaan täällä iltakohteessani sekä jossain määrin selkeän kirkas sää auttaa jaksamaan muuten melko tahkoamista muistuttavaa arkeani.

Seuraava vapaapäivä osuu myös vasta ensi viikon perjantaille, johon on kyllä nyt kieltämättä melko pitkä aika tässä vaiheessa viikonloppua. Onneksi kuitenkin loppuviikosta teen jälleen respaa, joten näitä puuduttavia iltavuoroja ei taida kertyä kuin nämä kaksi päivää ja alkuviikosta vielä yksi.

Ensi kuun palkkaan pitäisi myös tulla nyt sitten ne kauan kaivatut yleisluontoisen raamisopimuksen mukaiset palkankorotukset sekä enimmillään 150€:n suuruinen kertakorvaus. Kaiken logiikan mukaan tätä työtä puolitoista vuotta tehneenä ihmisenä minun pitäisi saada tuo kertakorvaus täysmääräisenä, mutta aina on mahdollisuus jonkinlaiseen kämmiin palkanlaskennassa, luonnollisesti.

Nuo palkankorotukset tulevat kyllä kieltämättä tarpeeseen tässä vaiheessa juoksua. Eipä niistä nyt jää juuri mitään käteen varmaan verojen jälkeen muutenkaan, mutta sanotaan nyt ihan kylmästi näin että jos 20-30€ enemmän jää kuukaudessa käteen, niin on se jo näilläkin palkoilla melkolailla hieno juttu etenkin kun ensimmäisiin ikälisiin on aikaa vielä noin puolisen vuotta.

Niin, eipä tässä työssä juuri nyt muita ilon aiheita olekaan kuin satunnaiset palkankorotukset, vapaat sekä palkanmaksupäivät, jolloin silloinkin saa lähinnä pelonsekaisella kunnioituksella toivoa palkkanauhan olevan sisällöllisesti kunnossa.

Näin tuossa eräänä iltana metrolla kotiin matkatessani muutaman järjestyksenvalvojan harjoittelevan matkalippujen tarkastusta HKL:n edustajien mukana. Näky sinänsä huvitti minua, sillä tuo jos mikä nyt oli jälleen näitä enemmän tai vähemmän alalle hiljaa hiipiviä oheistöiden suonia, joiden päätyminen JLJV-partion hoidettavaksi on kyllä aika eriskummallista, vaikkakin melko odotettua nykyisellä kehityssuunnalla.

Tiedän myös erään kohteen jossa vartija rahasti käyttäjiä erään alueen käytöstä ihan laillisin valtuuksin, sillä se nyt vaan kuului sen kohteen työntekijän toimenkuvaan. Enpä siis ihmettele kun tässä kohteessani kerran eräs täysin satunnainen ihminen puhutteli minua ja kysyi että myinkö pääsylippuja erääseen asiakaskohteeseen.

Joku "oikea vartija" olisi varmaan suivaantunut moisesta aikalailla, mutta minä olen valitettavasti monen muun kollegan tavoin ymmärtänyt jo aikoja sitten että tämä ala on nykyään hämärtänyt aivan täysin oman työnsä rajat jo niin monella tapaa että kohta voimme ryhtyä sivutoimisesti esim. tarjoilijoiksi sekä kokeiksi.

Nämä seikat huomioonottaen ei ole siis yhtään epätavallista että aina kun joku kysyy mitä teen työkseni ja kun en häpeissäni kehtaa suoraan kovinkaan usein kertoa olevani vartija, vastaan että "teen vähän kaikenlaista yleistä vuokratyöksi luokiteltavaa eri tahoille".

Kenties olisi tosiaan aika vaihtaa se asematunnus VARTIJA-VÄKTARE vaikkapa YLEISMIES-ALLT I ALLO

Häiriötiloja

Kun rupeaa tällä alalla "kiertäväksi" vaksiksi vakiokohteen hoitamisen sijaan, päätyy usein tekemään erilaisia vuoroja hyvin laajalta skaalalta olevien kohteiden seasta.

Huono puoli tässä on ollut se, että kun poistuu kierrossa vakiokohteestaan vähäksi aikaa ja tekee duunia jossain muualla, niin kaikki asiat ovat sitten täysin helisemässä siinä vaiheessa kun palaat takaisin vakiopaikallasi.

Iltakohteeseen palattuani olen saanut taas setviä kaikenlaisia turvallisuusvalvontalaitteistojen toimintaan liittyviä juttuja sekä hälytysjärjestelmiin liittyviä probleemoja ihan sylin täydeltä. Suurelti osin nämä ovat vaatineet vain lähinnä oikeanlaista asioiden kierrättämistä huoltohenkilöstöltä toiselle, mutta on aika musertavaa kun arki vakkarikohteessa onkin paluun jäljiltä järkyttävää kaaosta ja sekasortoa.

Olen kertonut aiemminkin että teen myös melko pitkiä vuoroja sekä ylityötuntejakin napsahtelee tasaisin väliajoin pankkiin. On kuitenkin todettava että ylitöiden tekeminen tällä alalla ei pahemminkaan kannata, sillä korvaukset niistä ovat kumminkin sen verran pientä kauraa että aikansa niillä tienattuaan ja vielä jotenkin sosiaalisen elämän kierrossa mukana olevana niidenkin tuottamat pennoset alkavat aika monelle ihmiselle olemaan yhdentekeviä.

Tällä alalla kai pääsisi kaikista helpoimmalla olemalla nuori, naimaton sinkkumies tai nainen. Tällöin voisi ajaa piiriä öisin kahdentoista tunnin vuoroilla sekä sitten kierrellä päivät sekä illat kaikenlaisena vaateripustimena hölmöläisiä muistuttavien asiakkaiden altavastaajana toimiessa. Kaikki tämä pitäisi myöskin suorittaa todella kurjalla palkalla sekä reippaalla asiakaspalveluasenteella.

Tällä alalla nuoret ja varsinkin miespuoliset sellaiset muodostavat kaiketi enemmistön työvoimasta. Se työvoima kuitenkin mikä vartiointialaa pyörittää näin kenttätasolla on kuitenkin varsin vaihtelevaa työsuhteiden keston osalta. Aikansa nuoret sällit sekä pimut kyllä kestävät heittopussin roolinsa ja fyysisesti sekä henkisesti verottavat työaikansa, mutta kaikelle tulee kyllä ennen pitkää stoppia.

Sanotaan näin että nautin tästä työstä ehkä ensimmäiset puoli vuotta. Merkkejä väsymyksestä, uupumuksesta sekä yleisestä työhön leipääntymisestä alkoi ilmaantumaan sen jälkeen. Asiaan vaikutti myös naisystävääni tutustuminen. Ennen sitä sinkkumiehenä jokainen palkkapäivä oli vain uusi tapa polttaa rahaa juhlien, ostellen mitä mieli ja sen jälkeen taas palata töihin pomppimaan ylipitkien vuorojen sun muiden pariin.

Nykyään tämä työ on minulle jatkuvaa luovimista sekä taktikointia palkkauksen, työaikojen sekä vapaa-ajan välillä. Rahaa pitäisi saada riittämään vaikka mihin, mutta saadakseen rahaa pitäisi tehdä melkolailla alipalkattuna todella pitkiä vuoroja. Henkisesti ja fyysisesti tämä alkaa verottamaan ihmistä vähän alalla kuin alalla, mutta matalapalkka-alana vartiointibisnes on kai niitä vaarallisimpia.

Tämä työ jos mikä saa minut todellakin tuntemaan itseni oravanpyörässä ravaavaksi kasvattoman vartiointiliikkeen uniformupukuiseksi hamsteriksi, joka kyttää sinua ja läheisiäsi urbaanin pääkaupunkimme jokaisen kulman takana tai vieraillessasi ostoskeskuksen, elokuvateatterin, kirjaston tai vaikka museon tiloissa kameroiden toisella puolella.

Olen eräänlainen epätoivon palkkasoturi, joka palkataan yhteiskuntamme julkisten palveluiden alasajon seurauksena "lelupoliiseiksi", koska valtiollamme ei ole varaa täyttää oikeille poliiseille suunnattuja työpaikkoja, vaan nekin määrärahat tungetaan epämääräisiin avustusrahoihin ulkomaille. Tällaiset tilanteet ovat otollista maaperää yksityisille turvallisuuspalveluille, jotka tulevat perimään maan tässä heikentyneen kansalaisyhteiskunnan turvattomuuden tilassa, jossa poliisipartiot jaotellaan kiireellisyyden mukaan hälytysajokeikkojen osalta joko sellaisiksi jotka ajetaan- tai ei ajeta.

Paluu vaihtoehtojen arkeen

Tilauskeikat saatiin sitten enemmän tai vähemmän onnelliseen päätökseen. Eilen sain jopa olla yhden päivän vapaalla, joka sekin meni lähinnä juoksevien asioiden hoitoon sekä muuton viimeistelyyn.

Kuulin että minulle oltaisiin tarjoamassa tuosta kohteesta jossa olin lainassa niin vakiopaikkaa. Vaikka kieltämättä tuolloin tajusinkin sen kauan odotetun, uuden kohteen olevan kenties nyt sitten siinä, niin paikan muiden vaksien kanssa keskusteltuani sain tietää että ensinnäkin a) vuorot kohteessa lähentelevät kahtatoista tuntia sekä b) palkkaluokkaan nähden vaikutti melkolailla liian hektiseltä kohteelta.

Eli joo, en aio myydä vähäistä vapaa-aikaani kylläkään mihinkään tuollaisiin tappovuoroihin, joka varmaan tappaa elämässäni sitten kaiken muunkin lopullisen sosiaalisen rippeenkin. Rahaa nyt ehkä tulisi enemmän, mutta entä sitten? Olen mieluummin nyt pikkupalkalla eri työvuoroja tekevä, sinne ja tänne pomppiva vaksi kuin kaksitoista tuntia hyvin hektisessä kohteessa koko ajan sykkivä nakkikone.

 Tein myös paluun takaisin tänne iltakohteeseeni. Nyt kun sitten palasin takaisin, niin täytyy sanoa että vaikka tämäkin kohde on vittumainen, huonoilla työajoilla varustettu ja meidän arvostuksemme täällä lähentelee nollaa, niin on tämäkin sata kertaa parempi paikka kuin tuo missä nyt olen aina välillä vieraillut.

Saavat siis pitää tunkkinsa, mikäli soittelevat tuosta kohteesta ja sitä minulle tarjoavat.

Selvää säätöä

No joo, sentään huomiseksi ja ylihuomiseksi on vuorossa töitä.

Päädyn menemään samaan paikkaan molempina päivinä missä olen ollut ennenkin muutaman kerran. Olen kyllä molempina kertoina ollut paikalla lähinnä lisätilauksena, jolloin kahdeksan tunnin työvuorot ovat kyllä tuntuneet melko kidutukselta.

Täytyy muistaa varata tarpeeksi ruokaa mukaan huomiseksi sekä jotain lukemista. Viimeksi viiden tunnin lisävuoron aikana lähinnä kulutin pohjallisiani ja istuin itselleni massiiviset peräpukamat.. näin niin kuin kuvainnollisesti.

Joka tapauksessa olipa hyvä ettei tullut uusia kohteita. Joku oppivuoro ventovieraaseen paikkaan olisi kai ollut periaatteessa ihan mukavaa vaihtelua, mutta jos kyseinen kohde olisikin sitten vaikkapa kokonsa puolesta osoittautunut haastavaksi vain kahden oppivuoron jälkeen, niin hajoaminen jo muutenkin kohderikkaaseen elämääni olisi ollut varsin todennäköistä.

Askelia eteenpäin?

Päätin ottaa askeleen kokonaan toiseen suuntaan vaikka kieltämättä kouluhautkin ovat vielä päällä.

Ryhdyin hakemaan muutamastakin eri paikasta uutta työpaikkaa, mutta saapa nähdä tosiaan että miten näiden hakujen nyt sitten käy pitemmällä tähtäimellä. Laitoin hakuihin hommia aika laajalta skaalalta, eikä tällä hetkellä tunnu ollenkaan pahalta myöntää että voisin tehdä melkein mitä vain duunia jos vaan työajat olisivat joustavammat.

Olen viime aikoina tehnyt respavuoroja, joista tänä aamuna tämä toinen vakkaripaikkani sai vieraakseen humaltuneen keski-ikäisen naisen. Moisen puli-tantan ilmaantuminen paikalle on tässä kohteessa melko harvinaista, mutta nainen oli kuitenkin siinä määrin kuuluisassa seitinohuessa päiväkännissä, että istumapaikan löytäminen asiakaspalvelun luokse sekä yleinen ohjeiden ymmärtämiskyky lähentelivät ehkä kympin asteikolla kolmosta.

Nainen haisi varmaan kymmenen metrin päähän vanhalle viinalle. Kävin välillä varmistamassa että  nainen osasi käyttäytyä, mutta kohteen asiakaspalveluhenkilöstö halusi kuitenkin minun puuttuvan asiaan vain jos nainen ryhtyisi väkivaltaiseksi tai uhkaavaksi.

Lisäksi oman elämäni henkilökohtaista pakkaa sekottaa myös nyt se että huomisen työvuorot ovat täysin auki. Minulle luvattiin joku uusi kohde oppivuoroineen, mutta tällä hetkellä se on vielä aika auki että minne olen menossa. Minun tuurillani se on kumminkin joku sossu, huumeklinikka tai vastaava räkälä.. eikä minulla ole edes kaasua tai rautoja.

Tuossa oltiin myös isketty ilmoille kommenttia näistä työvuorojeni pituuksista. No, myönnetään että ne ovat toisinaan kokonaisuuksiltaan aika pitkiä, mutta niitä "tarjotaan" minulle toisinaan kun henkilöstön määrä vähenee tai porukkaa on kohteissa saikulla.

En periaatteessa haluaisi tehdä moisia putkia, mutta rahaa tarvitsee jokainen- etenkin Helsingissä asuva.

Peruspäivää

Sain vihdoinkin järjestettyä aikaa huomiselle vapaapäivälle työpsykologilla käyntiä varten. En ole ehtinyt käymään siellä pitkään aikaan näiden muuttojuttujen sekä yleisen apatian johdosta, jota olen päässyt kokemaan niillä vähillä vapaapäivillä muutenkin.

En nyt tarkalleen tiedä että mitä siellä nyt sitten taas sanoisi? Minua ahdistaa, vituttaa ja muutenkin ottaa päähän taas vaikka mikä asia. Ilmeisesti jos lausuntojeni perusteella tällä kertaa huolta aiheeseen ilmenee, niin masennuslääkkeiden määrääminen saattaa tulla kysymykseen.

Jos totta puhutaan, niin minusta tällainen aliarvostettu, umpikujamainen työ on ollut vain laukaiseva tekijä minun melko pessimistiselle maailmankuvalleni ja siitä kumpuavaan masennukseen noin yleisestikin.

Töissä on tämäkin viikko alkanut aika perustyylillä ja tahkoamisella. Aamulla etsiskeltiin melko puolivillaisesti jotain mukamas ryhmästään kadonnutta vanhempaa mieshenkilöä erään asiakastahon tilojen sisäpuolelta, mutta eipä tyyppiä näkynyt ainakaan missään väärässä paikassa. Epäselvyyttä loi vielä myös sitten se että ei tiedetty oliko tyyppi oikeasta mukamas harhautunut ryhmästään vai oliko äijä mennyt kenties vessaan kuselle tai paskalle kesken tutustumiskierroksen.

Tehtävänanto oli muutenkin niin abstrakti ja sekava, että päätin jättää asiakastahon porukat etsiskelemään äijää ihan keskenään ja ilmeisesti myös hänen ulkovaatteitaan ihan keskenään siinä sivussa. Toistaiseksi kukaan ei ole ainakaan pyytänyt minua avustamaan etsinnöissä eikä tuo tyyppi välttämättä edes ole kadonnutkaan mihinkään.

Olen huomannut että eräs tämän työmuodon pahimmista uhista on kyllä spontaanit kahvi- ja ruokatauot. Kun muutenkin työmuoto on passiivista odottelua, seisoskelua ja istumista enimmäkseen, niin sitä sitten alkaa jotenkin omituisesti rouskuttamaan jotain aina kun tilanne tarjoutuu.

Täytyy ruveta olemaan varovainen tällaisten haukkailujen sekä istumatyön sekotuksen osalta. En varmaan olisi ensimmäinen vartija joka lihoaa työssään istuvaksi läskikokkareeksi, joka sitten hikoillen säntäilee ympäriinsä milloin minkäkin väärän hälytyksen perässä kiroillen.

No, onneksi sitä kyllä tulee harrastettua aika paljon hyötyliikuntaa nykyään ihan töissäkin. Vielä kun saisi unirytminsä takaisin, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Kevät koittaa vakseillekin?

"I have a dream", sanoi Martin Luther King.

Taas vaihteeksi näin rankan työputken jälkeen sitä on ruvennut maalailemaan mielessään taas entistä tarkemmin tämän työn jälkeistä elämää. Vaikka nyt tuntuukin kieltämättä juuri siltä että eihän tässä työssä loppua näy, ovat kuitenkin tietyt valonpilkahdukset elämässä jo nyt paistaneet lävitse ainakin näin kevättä kohden.

Valitettavasti kuitenkin tätä työtä leimaa edelleen todella vakava suorituskeskeinen tapa työskennellä minun osaltani. Ainoat ratkaisevat asiat ovat tilipäivät sekä vapaapäivät, joiden välille kertyvät työpäivät pyrin suorittamaan pois ja unohtamaan niin pian kuin mahdollista. Oikeastaan tällaisia fiiliksiä minulla oli viimeksi armeijassa, jossa tosiaan elettiin aina sen mukaan että kuinka monta leiriä piti käydä että pääsi lomille tai että kuinka monta fyysistä koitosta oli edessä ennen jotain ratkaisevaa ja pientä helpotusta.

Sitten kieltämättä kun hommatkin olivat niin älyllisesti kuin välillä fyysisestikin rankkoja, niin tilanne valitettavasti nollattiin usein alkoholilla. Olen huomannut että tässä työssä myös ilmenevä pahoinvointi milloin mistäkin syystä yhdessä vaiheessa purkautui alkoholin kyllästäminä sekoiluina töiden jälkeen.

Toivoisin todella että edes tuo opiskelupaikka yhteishaussa kokonaan toiselle alalle lykästäisi kevään kuluessa. Vaikka tiedänkin että lykkään todennäköisimmin opintojen aloitusta paikan saatuanikin, niin se sentään sinetöi tämän pimeän aikakauden työhistoriastani. Olen kyllä kumminkin perus-pessimistisenä ihmisenä laatinut jo toisenkin varasuunnitelman sille varalle että tuo opiskelupaikka ei irtoa. Olisi kuitenkin mukavaa jos se nyt irtoaisi, sillä olen vuosien mittaan lukion, armeijan sekä vähäisten korkeakouluopintojen jälkeen hakenut muutamaankin paikkaan toisinaan kovalla ja toisinaan vähän vähemmän kovemmalla työtahdilla. Minulla kuitenkin kesti tajuta edes jotain siitä että mikä ala minua voisi kiinnostaa- ja taas ne alat jotka ovat kiinnostaneet ovat olleet vaikeita läpäistä noin opintopaikkaa ajatellen.

Turvallisuusalalle jäämistä en halua edes miettiä konkreettisena vaihtoehtona. En halua jäädä enää yhtään pitemmäksi ajaksi jumiin ammattiin, jossa etenemismahdollisuudet sen omien tutkintojenkin suorittamisen jälkeen on erittäin epävarmaa ja muutenkin todella vaikeaa. En myöskään halua olla se vihattu, aliarvostettu vartija tai ikuinen altavastaaja, jonka syyksi kaikki kuitenkin lopulta laitetaan. Haluaisin mielelläni ihmisarvoni takaisin sekä rakentaa itselleni jälleen edes jonkinlaisen pienen arvostuksen itseäni kohtaan, joka on kyllä rapissut sen jälkeen aika tehokkaasti kun olen tämän alan "asiakaspalvelutöitä" ruvennut tahkoamaan verenmaku suussa.

Tämä ammatti syö ihmistä ennen pitkää tavalla tai toisella. Lisäksi tämä tuhoaa sosiaalisen elämäsi ja alentaa sinut hyvin pitkäksi aikaa matalapalkka-alan orjaksi, jonka perimmäisin tarkoitus yhtiöllesi ei ole kuin voiton tuottaminen. Olet osa erään kapitalismin muodon rattaita joko enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta.

Älkää ryhtykö tähän työhön kovinkaan pitkäksi aikaa missään nimessä. Jos taas jotenkin päädytte ryhtymään, niin muistakaa sanonnan mukaisesti aina varmistaa ulospääsytie, tai olette piakkoin niin naimisissa tämän alan töiden kanssa ettette enää muista muuta tai kykene muihin töihin.

Kalkkiviivoille jälleen

Kymmenes työpäivä lähes putkeen koitti nyt sitten. Sunnuntain tuplapalkkavuoroa tässä kulutellaan.

Huvitti kotona kuultuani että avokin eräät sukulaiset olivat kuulemma kauhistelleet että miten minä jaksan tehdä tällaisia putkeen. Toinen näistä sukulaisista oli myös ääneen ihmetellyt että olenko joku työnarkomaani, kun tämä työ muka maistuu paremmalta kuin kotipuolen olosuhteet?

Kohtuullisen vitutuksen sai kyllä päälle näiden ämmien jorina siitä että minä muka jotenkin erityisen mielelläni teen näitä töitä näinkin pitkiä putkia yhteen menoon- olenko työnarkomaani?. Ainoa syy miksi teen näinkin pitkiä putkia toisinaan ovat ihan vaan ne vuorot jotka työvuorolistaan on merkitty sekä sitten ylityökorvauksien muodossa tilille iskeytyvät rahat, jotka nekin sinänsä ovat meidän parisuhteemme yhteenlasketut tulot huomioonottaen aika perkeleen tärkeitä.

Nuokin kaksi naispuolista epäilevää tuomasta saisivat tulla itse maistamaan elämää sillä kunnioitettavalla 1689€:n kuukausipalkalla ilman lisiä. Voisi kenties PK-seudulla eläminen jäädä kohtuullisen niukaksi pelkällä kaksi kertaa kuussa maksettavalla peruspalkalla, joka ei riitä yhtikäs mihinkään muutenkaan ilman viikonloppuja, iltoja sekä väkisinkin ylitöiksi meneviä juttuja.

On tietenkin aivan totta että jos vartija X tekee 10-11 päivää putkeen töitä, niin kyllä saa kaveri aika paljon saada rahaakin moisista vuoroista. Menetetty vapaa-aika on kuitenkin sitten pahempi juttu, enkä toisaalta ole ollenkaan varma siitä että jos nyt sitten tekisin pelkkiä päivävuoroja, niin siitäkös sitten alkaisi itku ja parku kun kaikki saisivat tietää että rahaa tulisi entistä vähemmän.

Ymmärrän kyllä että parisuhde sekä oma psyko-fyysinen tilani kärsii tällaisista työputkista. En haluaisi näitä tehdä, mutta teen koska tarvitsen rahaa sellaisessa osassa maatamme, jossa eläminen on helvetin kallista etenkin pikkupalkkaisena vartijana. Luoja paratkoon mitä ongelmia meillä olisikaan jos kuvaan ilmaantuisi mukaan lapsi taikka pari.

Toivon todellakin että ensi viikon työvuorolista pitäisi nyt kutinsa kaikkien näiden ekstravuorojen sekä muutosten jälkeen. Olen sen mukaan vain joka toinen päivä töissä ja viikonloppunakin on luvassa vapaata sekä perjantain virastotyöajoilla varustettu respavuoro.

Toivottavasti mikään ei nyt muutu ja tämä paskamainen vuorojen kahlaaminen läpi sekä yleinen töiden suorittaminen saisi edes hetkeksi vapaata.

Pala päivän todellisuutta

Seurailin jälleen ulkona piipertävän ihmiselämän kirjoa respasta.

Tällä kertaa paikalle osui poliisiauto konstaapeleineen ihmettelemään jotakuta maassa makaavaa vanhaa spurgua. Hetken poliisit nostelivat ukkoa maasta ja tämän haratessa vastaan tyyppi kuitenkin vietiin poliisiauton takaosaan jalat liukastellen pitkin jäistä katua.

Ihmiset ympärillä eivät juurikaan kiinnittäneet operaatioon mitään huomiota.

Tuollaiset tapaukset kertovat kieltämättä tästä urbaanista todellisuudestamme, jossa maassa makaava puliukkokin jätetään makaamaan maahan ja sitten tunnin tai parin päästä joku ehkä edes jotenkin välittävä ihminen kehtaa soittaa poliisit.

10 päivän putki

Laskin tosiaan että tästä nyt sitten tulee ainakin se kymmenen päivän työputki jälleen. Onneksi sain päivärespan tähän perjantaille, sillä muussa tapauksessa joutuisin räpiköimään yhden iltavuoron vakkarikohteessani melkein kahdeksaan illalla. Ei kyllä välttämättä nappaisi taas sekään.

Katselin eilen iltavuorokohteeni tietokone-ohjatun hälytysjärjestelmän tulostimesta purkautuvia hälytyslokeja. Järjestelmän printteri sylkee ulos paperille printattua tapahtumaa järjestelmästä aina välillä, josta sitten selviää erinäisten hälytysjärjestelmien tilannetietoja, päällekytkemisiä sun muita tarpeellisia juttuja.

No kuitenkin, olen huomioinut jo pitkään sen että eräs tuota kohdetta tekevä kollegani on näemmä ottanut tavakseen lähteä joskus noin kymmenenkin minuuttia myöhemmin töistä kun pitäisi. Sinänsä aika eksoottinen yllätys, sillä olen elänyt jo pitkään siinä käsityksessä että kukaan vaksi ei ihan hirveästi halua olla kohteessa kuin tasan sen määritellyn työajan verran. Tämä kaveri kuitenkin lähtee kohteesta aina noin 10-12 minuuttia myöhemmin.

Kun nyt miettii taas tuotakin löytöä, niin on kai todettava että kaikenlaista hullua ja "työtään" rakastavaa omistautujaa näyttää tässäkin maailmassa olevan kaikesta koetusta paskasta huolimatta. En vaan oikein itse ymmärrä että mikä hinku on jäädä kohteeseen yliajaksi etenkään kun siitä sinulle kukaan maksa ilman pätevää syytä?

Tuosta iltakohteesta puheenollen sielläkin nyt sitten taas tuli jotain todella epämääräistä palautetta eilen vartijoiden toimista. Vastaanotettu palaute oli minusta aikalailla aiheetonta, mutta siinä määrin nyt dramaattista että aion luultavimmin sinne palatessani huomenna vihdoinkin hieman ilmaista siellä mielipiteitäni koko kohteesta sekä sitten siitä että mikä siellä mättää.

Muutenkin tuo kyseinen mesta voitaisiin kylmästi määritellä "paskaksi kohteeksi" aina työajoista lähtien, mutta eniten ehkä ihmetyttää se meininki että sinne palkataan ulkopuolisesta tahosta, eli vartiointiliikkeeltä ihminen turvaamaan henkilöstöä sekä hoitamaan vahtimestarin tehtäviä, kun sitten kumminkin osa kyseisen kohteen henkilökunnasta suhtautuu meihin vartijoihin "haista paska"-meiningillä ja muutenkin alentavasti jatkuvalla syötöllä puhumattakaan paskantärkeistä asiakkaista.

Jos me olemme sitten oikein joukolla persona non gratae  kyseisessä kohteessa, niin miksi sitten palkata edes yksityisen puolen vartijoita hoitamaan niitä tehtäviä siellä? Kyse taitaa olla kulujen minimoimisesta, eli oman väen sitouttaminen tekemään noita hommia varmaan maksaisi sen verran, että tulee tosiaan halvemmaksi palkata vartiointiliikkeeltä joku kusitolpaksi kohteeseen kun pistää omaa väkeä asialle. Toisekseen kaikki voi aina pistää vartijan syyksi vaikka niin ei olisikaan.

Tuossa iltakohteessa on jo pitkään vaikuttanut siltä että me olemme siellä todellakin vain ja ainoastaan välttämätön paha, jota on pakko sietää mutta kuitenkin tulee kohdella kuin paskaisen vessanpöntön puhdistuskäyttöön soveltuvaa vessaharjaa.

Vaikka kieltämättä tuossa kohteessa ei ole vielä käsketty tai pyydetty luuttuamaan lattioita, toimimaan lipunmyyjänä tai suorittamaan yksinkertaisia pihanhuoltotöitä, niin kieltämättä sen mielekkyys on jo sen kaikessa tylsyydessään sekä ihmisten välisten konfliktien muodossa siirtänyt sen epämielekkäiden työkohteiden puoleen.

Mietin usein tällaisissa tilanteissa että mitä juuri minä olen omalla työpanoksellani tehnyt väärin tai tehnyt tavalla joka voisi osoittaa huonoa arviointikykyä tai ylipäätään huolimattomuutta. Olen kuitenkin mielestäni saanut tehtyä duunini ihan hyvin ja välillä kollegoitanikin paremmin. Siitäkin huolimatta tällaisia juttuja nousee esiin juuri tässä kohteessa tasaisin väliajoin. Olen kyllä jo ymmärtänyt aikoja sitten että tämä vartijan työ ja etenkin tuossa kohteessa on sellainen peli jossa ei vaan voi voittaa, mutta nyt jo muutenkin työuupuneelle ihmiselle tällaiset jutut alkavat pikkuhiljaa iskemään sitä kuuluisaa viimeistä naulaa arkkuun ennen lopullista romahdusta.

Aion kylmästi kohdata nämä "palautteet" huomenna seuraavalla viikonloppuvuorollani. Se jääkin sitten nähtäväksi että mihin moinen konfrontaatio johtaa, mutta sanotaan näin että en lopulta ole asiasta aivan hirveän huolissani vaikka nyt sitten siellä suututettaisiin lisää tahoja moisesta vastauksesta.

Tämän kirjoituksen myötä voidaan taas kehottaa nuorta, kenties alalle pyrkivää ihmistä miettimään minkälaista työtä on lähdössä todellisuudessa tekemään. Vartija on aika usein altavastaaja kohteessaan vaikka mitä tapahtuisi ja sattuisi. Syntipukkina oleminen ja "damned if you, damned if you don't"-tilanteet tulevat tosiaankin olemaan osa päiviäsi ennen pitkää ja tarpeeksi syvällä.

Tarinoita väkivallasta

En muista tarkalleen että olenko puhunut koskaan vielä siitä miten paljon olen kuullut ammattiryhmäni kohtaamasta väkivallasta. Jos olen siitä tässä blogissa maininnut, niin sanoisin että kentiespä kertaus on sitten opintojen äiti.

Sanoisin että vaikka vartijan tai järjestyksenvalvojan ammatissa sitä väkivaltaa tulee kyllä näkemään, kokemaan ja kohtaamaan jossain vaiheessa, niin äärimmäisen harvoin kuitenkin sitä esiintyy aivan jokaisessa työkohteessa. Väkivallan esiintyminen tuntuu ainakin itse omien kuultujen ja nähtyjen juttujen perusteella painottuvan suurelti metroihin, kauppakeskuksiin sekä ylipäätään paikkoihin jossa on paljon ihmisiä samalla kertaa. Myös tiettyjen alueiden myymälävartiointi on varmasti sellaista työsarkaa, jossa saa kyllä vääntää ja kääntää asiakkaiden kanssa aina tasaisin väliajoin.

Sitten ovat nämä tällaiset vaksin duunit niin kuin minulla. Kohteissa ei juuri tapahdu mitään, mutta mentaalipuolella sitä sitten tekee jatkuvasti arvioita ja toimintasuunnitelmia kaiken henkisen lamaannuksen keskellä siitä että mitä jos tänne nyt kumminkin tulee joku pahis tai jotain sattuu sitten joskus ehkä. Oikeastaan tasan kerran täällä vakkarikohteessani on tapahtunut sellaista mihin tarvittiin poliisia, eikä heidän saapumisensa todellakaan kestänyt kovinkaan lyhyen aikaa.

Jouduin periaatteessa pidättelemään kahta henkilöä sen aikaa että poliisipartio tuli paikalle. En tuntenut näitä kahta myöhemmin "vakionaamoiksi" äitynyttä melko harmitonta kaveria, mutta sanotaan näin että jos minulla olisi ollut OC-sumutin tai edes vinyylipatukka, niin olisin tuntenut oloni kenties valheellisesti 100% varmemmaksi heidät kohtaamaan.

En sitten kohdannut heitä vaikka kenties rohkea vartija olisi niin tehnyt. Tarinat vaatteisiin ja povitaskuihin piilotetuista puukoista ja puntareista mahdollisista ampuma-aseista puhumattakaan eivät tosiaankaan inspiroineet minua käymään näihin kahteen mitenkään kiinni paljain käsin mikäli he olisivat aggressiivisiksi heittäytyneet. Myöhemmin kyllä tätä toista näistä ukoista olen useasti verbaalisen nyrkkeilyn muodossa joutunut kohtaamaankin, mutta nyt täytyy sanoa että näin kevään korvalla tuntuu tuo kaveri hävinneen tämän kohteen parista kenties hautaan, ulkomaille tai kalojen ruoaksi vaikkapa huumevelkojensa takia.. Mistäpä sitä koskaan tietää :)

Näistä kuumottavista tilanteista vielä sen verran, että eräällä toisella kerralla aggressiivinen juoppo kiroili minulle päin naamaa ja uhkasi vetää turpaan kun ei päässyt erään suljetun osaston kautta käyttämään jo sulkeutuneen liikkeen WC-tiloja. Onneksi hän ei kuitenkaan edes tehnyt sitä turpaanvetoaan, mutta jälleen mentaalipuolella tilanteen kestettyä sen muutaman sekunnin niin sitä välittömästi kyllä mietti että mitä tekisi tai ei tekisi mikäli ukko kävisi reteästi päälle.

Voisin siis hyvillä mielin todeta että 99,9% ajastani menee kyllä erinäisten ajankulutuskeinojen keksimiseen minkään villin väkivaltafantasian kehittämisen sijasta. Toisaalta eräs naispuolinen kollegani on kyllä kertonut tilanteesta, jossa hän respassa työskennellessään sai aulaan sisälle jonkun huumeidenkäyttäjän, joka rupesi tyhjentelemään paikkoja aika suoraviivaisesti eikä hän oikein uskaltanut tilanteeseen puuttua.

Tuo kuitenkin kertoo siitä että vaikka kohde on muuten kuolemanhiljainen ja täysin tylsistyttävä, niin joskus kun kuu ja aurinko ovat oikeassa kulmassa toisiinsa nähden, niin sisään saattaakin porhaltaa joku örkki aivan spontaanisti sotkemaan kuvioita. Ei kai siis pitäisi missään normaalin tai helponkaan kohteen maineessa olevassa paikassa elää kuin intiaanireservaatissa, vaan aina olla edes hitusen valmis toimimaan mikäli jotain sattuu.

Valitettavasti olen kuitenkin itse huomannut jo nyt kasvattaneeni sellaisen epäterveen "ei täällä mitään tapahdu"-asenteen, joka on kyllä muutaman ei-väkivaltaa sisältäneen työtapahtuman aikana sitten myöskin varissut aika äkkiä pois. Olen siis kyennyt kyllä toimimaan, mutta muuten olen kyllä töissä "kuin ellun kana", kuten sanonta kuuluu.

Loppulausekkeena todettakoon että on tosiaan ollut kertoja jolloin olen miettinyt vakavasti sen OC-sumuttimen hankintaa, sillä sen kantoon oikeuttavan kurssin kävin jo aikoinaan vartijakortin suoritettuani. En ole kuitenkaan vielä sumutinlupaa hankkinut, sillä siihen menee jonkin verran rahaa ensiksi anoa lupaa, ostaa se purkki sumutetta sekä joku kotelokin vielä vaihtoehtoisesti moisen kantoon vaatteiden alle. Lisäksi mikäli tuollaista kantelee mukanaan, niin vuosittain joutuu myöskin osallistumaan sitten noin 8h kestävälle voimankäytön kertauskurssille, joka on kyllä työaikaa ja sinänsä ihan asiallistakin asiaa.. mutta kun ei vaan nappaa!

Back to the shit

Eilen iltapäivällä kävelin kohteen respaa edestakaisin ja seurailin jonkun toisella puolella katua istuskelevan puliukon virtsarakontyhjennysprojektia.

Mies kusi kaikessa rauhassa jonkun rakennuksen seinään ympärillä parveilevista ihmisistä huolimatta. Salaa kiitin jälleen että tämän kohteen pääovet olivat lukossa, sillä minun tuurillani tuokin kusimuurahainen olisi varmaan harpponut sisään pyyhkimään vehkeitään varmaan johonkin verhoihin ja siitä seuraava poisto sekä kaikki muu mahdollinen olisi ollut sitten taas aivan helvetillistä koettavaa.

Mietin kuitenkin tuota suoritusta seuratessani että eihän tässä yhteiskunnassa tosiaan ole enää mitään muita kuin hyväksikäytettyjä sekä hyväksikäyttäjiä. Sitä sitten sopii jokaisen pohtia että kumpaan ryhmään kuuluu. Tuo kadulla kuseskeleva kaveri taisi lukeutua kyllä edelleen niihin hyväksikäytettyihin niin kuin minäkin pikkupalkkaisena vartijana, joka on palkattu turvaamaan, vartioimaan ja suojelemaan jonkun asiakasyrityksen henkilöstöä tai omaisuutta palkkasotilaan tapaisesti. Eihän tässä lopulta kummemmasta ole kyse kuin siitä että a) kuinka epätoivoinen ihminen on sekä b) millä hinnalla hän on valmis itsensä jonkun firman käytettäväksi myydä saadakseen rahaa eli voidakseen elää.

No joo, yksinkertaisista yhteiskuntakriittisistä ajatuksista huolimatta päädyin vielä täksi päiväksi tekemään tätä iltavuoroa vakkarikohteeseeni. Iloiseksi päivän kuitenkin tekee se että pääsin takaisin tekemään respaa vielä huomiseksi ja siksipä joku kollega saapuu tänne sitten minun tilalleni kuluttamaan valvomon penkkejä siksi aikaa kun vedän päivätyövuoron onnekkaasti perjantaille ja pääsen jopa ihmisten aikoihin kotiin. Tällaiset positiiviset uutiset ovat kyllä usein aika harvassa tällä alalla ja etenkin minun elämässäni.

Tässä kohteessa tuntuu myös että lapsiryhmien käynti on alkanut olemaan taas lisääntymään päin. Lapset tuottavat usein ongelmia, sillä pikku kullanmurut usein tapaavat loukata itsensä, hajottaa jotain asiakasyritysten irtaimistoa tai sotkea paikkoja minne tahansa ikinä astuvatkaan. Olisi siis kai ihan realistista sanoa että vartijan kannattaa ja pitää olla varuillaan aina niissä kohteissa missä on enemmän kuin kaksi lasta ihan koko ajan.

Vaivaa eläkeläisistä sekä YTK:n ylistystä

Maksoin tuossa taasen YTK:n jäsenmaksuni. Satasella sain työttömyysturvaa enkä juuri muuta- enpä kyllä sen enempää lähtenyt hakemaankaan.

Tuntuu varsin merkityksettömältä kuulua PAM:iin, kun kyseinen liitto on suurinpiirtein alan heikoimpia ja omaa lähes kaikki matalapalkka-alat sateenvarjonsa alla muutenkin. Miksi siis kuulua siihen? No, kaikki ovat perustelleet asiaa sillä että jos tulee jotain "erimielisyyksiä" työnantajan, eli tässä tapauksessa vartiointiliikkeen kanssa niin sitten joku juristi tai pari kiitää auttamaan minua.

Olen päättänyt että sinä päivänä kun tai jos vartiotoimiston kanssa tulee jotain suurempia ongelmia, niin aion kylmästi häipyä moisesta firmasta muutenkin. En koe tätä työpaikkaa tai ammattinimikettä milläänlailla säilytettävän arvoiseksi. Palkkasaatavien penääminen voidaan kyllä hoitaa muillakin tavoilla kuin liiton juristien kautta.

Toisekseen muutama eri kohteissa tapaamani ihminen on aikoinaan kuulunut PAM:iin. Heidän kokemuksensa riita-asioissa on ollut aika vaihteleva noin niin kuin PAM:n avun tiimoilta, joka sekin jo itsessään lisää skeptisyyttäni koko järjestöä kohtaan.

Mielestäni sen yksityisen turva-alan työntekijän joka tietää jo valmiiksi viihtyvänsä alalla vain vuoden tai pari kannattaa kiikuttaa rahansa YTK:hon, eikä ruokkia melko hampaatonta ja aikaansaamatonta liittoa niin kuin PAM vähistä rahoistaan joka kuukausi 20€ suuruisella sydänveriannoksellaan.

Kolmanneksi näin työttömyyskassa-asioihin liittymättömänä loppukaneettina kerrottakoon, että tuon kohteessa sattuneen palohälytyksen tekijäksi on osoittautunut joku epämääräinen eläkeläismummo, joka oli todella uskomattomasti "luullut palohälyttimen nappulaa hissin nappulaksi"....

Eläkeläisiin liittyvän joutokäynnin tiimoilta voin myös kertoa, että eräänä päivänä tässä samassa kohteessa kun avasin molemmat elektronisesti lukitut ovet jotta erään kuriirifirman porukat pääsisivät tuomaan kopiopaperia sisään, vanhahko eläkeläispariskunta ilmaantui noista ovista sisään.

Ongelma on aina ollut tässä kohteessa ennen pääovien elektronista lukitusta se, että lukitsemattomat pääovet ovat houkutelleet sisään kaikenlaista elämäntapa-intiaania, tuulihattua, joutokenkää sekä hiihtäjää. Eräänä kertana tänne oli ilmaantunut joku aggressiivinen narkkarikin, mutta se nyt oli lähinnä vain säännön vahvistava poikkeus kaikelta kantilta katsottuna.

No, pahimpia tässä muuten todella kuolemanhiljaisessa kohteessa olivat kuitenkin juuri nuo eläkeläiset, jotka eivät vaan osanneet lukea että tämä ei ole se paikka jonne heidän piti päästä. Kerrankin erästä mummoa sai ohjeistaa puolisen tuntia että hän tajusi tämän olevan aivan toinen paikka kun minne hän oli menossa.

Tämänkertainen eläkeläispariskunta ilmaantui kuitenkin kävelysauvat tanassa sisään ja ilmoitti että "NYT LEVÄTÄÄN VÄHÄSEN". Tietysti tämä olisi ihan suotavaa jos kyseessä olisi puistonpenkki, mutta kun samassa tilassa ei varmaan oikein sekoitu muutenkaan aika tarkkana imagonsa suhteen tunnettu firma sekä sitten tuulipukueläkeläiset.

Hetken vielä pariskunnan pappa käveli ympyrää ja mummo taivasteli "huonoa palvelua", jonka jälkeen sitten pappa kysäisi että oliko tämä se paikka X nyt. Totesin että tämä ei ole se ollut enää pitkään aikaan.

Pariskunta jopa lähti.

Tuntuu vaan että tässä kohteessa on sama logiikka kuin hyönteisissä ja avoimissa ikkunoissa. Eli heti kun avaat ikkunan, niin jokos yhtäkkiä joku lännen sankari ilmaantuu sisään sekoilemaan aivan täysillä.

Useimmiten kuitenkin sankarin roolia toimittavat erinäiset sekavat eläkeläiset.

Rutinaa ja hajoamista

No eipä aikaakaan kun rupesi taas vituttamaan aikalailla jo täällä respassakin.

Ulkomaalainen miesasiakas värisi muutaman minuutin viiveestä kun häntä ei välittömästi ilmoitettu saapuneeksi kokousisännälleen. Kieltämättä myönnän että oli oma moka, mutta tyyppi oli myöhässä ehkä kaksi minuuttia. Olisi pitänyt vissiin tilata äijälle ihan vittuilumielessä se taksikyyti vaikka Ämmäsuon kaatopaikalle eikä Radissonin hotelliin, niin kuin nyt.

Toisekseen huomenna on taasen kuun puolenvälin palkkapäivä. Rahaa tulee kovasta uurastuksesta uskomattomat vähän päälle 600€ jossa on kyllä yksi päivä miinustettu saikusta. Sinänsä kiva että työehtosopimuksessa on pykälä siitä että alle kaksi vuotta kestäneet työsuhteet omaavat sairauslomilla yhden karenssipäivän, josta ei makseta palkkaa ollenkaan.. NO VOI VITTU PERKELE! Että kenties sitten kesän jälkeen kannattaa ruveta ottamaan näitä saikkupäiviä, sillä niistä sitten maksetaan oikein palkkaakin taas siinä vaiheessa kun duunit ei kiinnosta mutta mentävä olisi.

Huomaan kyllä jälleen hyvin pikaista työmotivaation laskemista. Tämä työ on muutenkin niin jyrkkää työssä viihtymisen osalta, että pelkäänpä olevani taas aika äkkiä ihan hermot riekaleina.

En ole pitkään aikaan käynyt työpsykologillani. Useampaan otteeseen on tuntunut että mentävä olisi, mutta jo pelkästään tämä muutto yhteen naisystävän kanssa on aiheuttanut niin paljon työtä olemattoman vapaa-ajan ohella, että päätin nyt sitten leikata kenties taas väärästä päästä jotta hommat sujuisivat.

Jäimme viimeksi tuolla istunnoilla siihen tilanteeseen, että jos tulisin kovan työstressin ja muutenkin yleisen masennuksen kourissa paikalle, niin minun hoitomenetelmäni aloitettaisiinkin masennuksen tiimoilta eikä suinkaan alikuormitusperäisen työn. Hetken tuntui tosiaan että elämässä on vielä jotain valonpilkahduksiakin jäljellä kun sain tehdä paljon päivävuoroja, mutta nyt sitten taas alkoi hapottamaan eikä loppua näy.

Tärkeää tietoa kaikille haaveileville vartijoille:

Osuvaa asiaa näin vaksinretaleena löytyi Jari Kähkösen uudemman blogin vartijan töiden sekä nuorten suorittamien paskaduunien korrelaatiosuhteesta. Minusta asiat ovat juuri niin huonosti tällä alalla kuin tuossa blogissa annetaan ymmärtää, vaikka olen varma että yhtä tämän alan touhuista huolestunutta kohden on kymmenen sikaniskaista vaksia kertomassa minulle että jos työt hapottavat niin a) olen soveltumaton alalle sekä b) voin vaihtaa työpaikkaa jos hapottaa.

Tämä linkittämäni kirjoitus on yllättävän paljon täynnä samanlaista asiaa mistä olen itsekin jutellut ja siinä sivussa suurelle yleisölle pienessä piirissä kertoillut tämän blogin kautta:

Vartioimisliike nuorten paskaduunina

Viiltävän kylmiä otteita blogin kirjoituksista:

 
Lisää:

Työ on samaa umpikujahommaa ja tahkoamista, kunnes päättäjä muuta jostain käsittämättömästä oikusta keksii. Palvelun ostajan asenne tulee läpi ja arki kohteissa on tuskaista: tämän työntekijät eivät pidä vartijaa minään ja yrittävät pompottaa jokaisen tilaisuuden tullen.

Ja tämäkin vielä:

Palkka on joko huono tai surkea, etenkin jos tekee päivätyötä tai vain vähän ylityötä. Yötyöllä ja paljolla ylityöllä taas ei ole omaa elämää. Vähääkään palkkaa ei tosin useimmiten saa varmasti vaan tilinauha on varauduttava lukemaan kuin talousrikollisen kirjanpito. Pääsääntöisesti on jotain huomautettavaa.

Välillä henkikulta voi olla herkässä, koska ei ole mitään rajaa mihin joutuu yksin ja millä välineillä. Jos on onnekas, joku teoreettinen varustevyö täytteineen voi olla jossain, mutta välineiden kunnon saa tietää vasta kun ne joko toimivat tai eivät toimi. Osta itse tai ole ilman, muuta onnea ei ole. Mutta millä palkalla?

Palohälytysten keväinen kirous

Eilen sain pitää jopa yhden vapaapäivän, mutta en välttämättä olisi saanut pitää sitä ellen olisi unohtanut kännykkääni erääseen paikkaan, josta oli soitettu kännykän siellä ollessa minulle.

Olisi pitänyt lähteä hälytyskorvauksen turvin hoitamaan yhtä respaa jälleen. Tuo kuuroille korville kantautunut pyyntö kuitenkin jäi toteutamatta. Sain jopa nukkua kymmeneen aamupäivällä, pestä pyykkiä, imuroida ja tehdä kotitöitä.

Tässä kohteessa oli ollut eilen kuulemma palohälytys, jonka aiheuttajaa etsitään vieläkin. Kyseessä on tai oli kumminkin joku vandaali, joka oli käynyt iskemässä palohälytyttimen  päälle- onneksi kuitenkin kameroihin tallentuen. Kestää kai hetki kunnes tämä asia nyt selviää, mutta sinänsä hauskaa että juuri tuolla iltakohteessani oli muutamia päiviä sitten palohälytys, joka aiheutti kyllä kunnon melskeet. Olisi ollut varsin ikävää jos olisi taas joutunut samoihin helvetillisiin koko rakennuksen evakuointiin pyrkiviin juttuihin mukaan.

Eilen iltapäivällä vielä tilanne eteni minun kohdallani siihen että minut pyydettiin töihin keskiviikoksi. Hälykorvauksella lähdettiin taas liikkeelle, mutta tällä kertaa aivan hyvin tietäen että olen ollut töissä yhden päivän vapaata lukuunottamatta viime viikon torstaista lähtien. Kohtuullisen hapokas viikko tulossa, sillä olen vielä sunnuntainakin töihin menossa ja muutto on vieläkin periaatteessa kesken.

Näitä tällaisia työputkia on tullut eteen muutamia ennenkin. Viimeisin taisi olla se kymmenen päivää taukoamattomia vuoroja, jonka jälkeen oli pakko olla saikulla että sai asioitaan hoidettua henkilökohtaisen elämän puolella.

Ja joo, veikkaan että tämä ihana parisuhde kärsii aikalailla näistä todella epäkäytännöllisistä työajoista. Avovaimo ei suoraan myönnä mitään, mutta hänen sananvalinnoistaan toisinaan huomaa että etenkin iltatyöt ja viikonloput käyvät henkeen siinä määrin että vituttaa.

Ymmärrän kyllä häntä tässä asiassa. En minä itsekään pidä iltavuorojen tekemisestä, sillä ne nyt vaan sattuvat olemaan palkallisesti kohtuullisen kannattamattomia työkohteessa josta en edes erityisemmin pidä. Viikonloputkin menisivät työn puitteissa varmaan ihan kivasti aina välillä, mutta nyt oudosti kun minulle on isketty tähän periodiin kolme viikonloppua täysin putkeen, niin en yhtään ihmettele että kotipuolessa vitutus nousee ja pinna kiristyy.

Tässä taas huomaatte lukijat sen mihin tässä työssä "menestyminen", eli erilaisissa kohteissa ravaaminen johtaa. Vaikka saatkin vähän enemmän rahaa palkkapussiin, niin menetetty vapaa-aika on kuitenkin sitten aina se joka painaa valitettavasti eniten, sillä niillä pikkurahoilla mitä näistä duuneista nettoaa hälytyskorvauksina, ylityökorvauksina sekä iltalisinä ovat kuitenkin kokonaisuuteen nähden niin pieniä että kannattaa ottaa asiat  aina vapaa-ajan muodossa huomioon.

Helpoimmalla pääsee jos pitää kiinni änkyrämäisesti muutamasta eri kohteesta, eikä hingu niitä lisää. Siinä tapauksessa kuitenkin Jeppe vartija alkaa vinkumaan uusia kohteita jos aikaisemmat kohteet ovat jollain tapaa paskoja, eikä niissä viihdy sitten kirveelläkään. Tämä kuitenkin aiheuttaa sen että vartijalla on sitten takanaan määrittämätön vana "kohteita", joissa hän on joskus ollut ja siten työnjohdon logiikan mukaan niihin hänet myöskin voidaan sijoittaa aina tasaisin väliajoin jos tarvetta tulee.

En muista tarkalleen että milloin aloin olemaan väsynyt tähän ympäri kaupunkia juoksemiseen muutaman kusisen euron perässä. Aluksihan se oli tietty kivaa, sitten sen jälkeen jopa tarpeellista vaihtelun vuoksi ja nyt sitten kehämme umpeutuu jälleen siihen että se on alkanut vituttamaan. Kauhulla odotan että missä metsässä se seuraava, jo nyt luvattu kohde tulee sijaitsemaan minne minun kai pitäisi lähteä jotain oppivuoroja tekemään viikon päästä.

Uuden viikon alku

Eilen sitten vielä iltavuoron lähes päätteeksi sain traditionaalisen tehtävän hoidettavakseni.

Nimittäin erään asiakasliikkeen tiloissa oli pienoinen vesivuoto, joka nyt sinänsä ei ollut mitenkään yllättävää niiden ajoittaisen esiintymisen johdosta tässä kohteessa. Se mikä kuitenkin teki vesivahinkolöydöstä ikävän oli se miten lähdin sitten kiertämään koko rakennuksen sisätiloja perinteisesti mies&taskulamppu-yhdistelmällä käyden läpi erinäisiä työtiloja,toimistoja sekä varastohuoneita mahdollisen lisävuodon paikallistamiseksi. Lisävuotoja ei tällä hätää löytynyt, joka on sinänsä helvetin hyvä koska huoltoyhtiön saaminen sunnuntai-iltana tekemään käyntejä tänne olisi vähintäänkin erittäin pitkästyttävän odottelun lopputulos. Siivouskomerosta löytyneellä ämpärillä kuitenkin onneksi sain hoidettua sen ainoan, oikeasti paikallistetun vesivuodon.

Näistä tapahtumista huolimatta tämä neljän päivän iltavuoroputki viikonloppuineen ei kuitenkaan ole vielä varsinaisesti ohitse. Tänään aamulla lähdin nimittäin tekemään respavuoroani eräässä vakkarikohteessa, josta nyt sitten taas tätä kirjoittelen itseni ja muutaman mahdollisen lukijan ratoksi.

On tosiaan melko psykedeelistä sekoittaa ilta- ja päivävuoroja keskenään. Iltavuoroihin mentäessä kun nimittäin tottuu nukkumaan hiukan pitempään, jonka jälkeen sitten huomaakin olevansa yhtäkkiä heräämässä normaalien työaikojen puitteissa tekemään normaalia työpäivää.

Tyhjäntoimittamisestakin saa palkkaa :)

No joo, perusvuoro taas respassa meneillään.

Tsekataan sähköpostit miljoonaan kertaan, seilataan Facebookissa ja kävellään ympyrää. Sentään eksoottisia erikoiskahveja tuottava kahviautomaatti tekee vuorosta edes jotenkin lusimisen arvoisen.

Kohta voisi mennä heittämään lounasta naamaan johonkin paikallisen pikaruokalaan. Haaveilun arvoinen asia tänään on kai valinta sen välillä että syökö isot ranskalaiset vai pitäisikö ottaa kenties mäkkäristä jotain jälkiruokaa hampparin jälkeiseksi vaiko eikö.

Tällaisia juttuja kirjoittaessa kyllä kieltämättä repeää ihmisille jotka saapuvat tekemään tätä vaksin duunia oikein kovan turvallisuuden luominen mielessään. En sitten tiedä että mikä siinä on, mutta nämä "true vartijat" tuntuvat usein olevan kovin nuorta sakkia ja vieläpä miehiä, joiden pettyminen tämän alan tyhjäntoimittamista muistuttaviin töihin on lopulta aika käsinkosketeltava.

Ja okei, myönnetään taas kertaalleen että kyllä tällä alalla on niitä oikeitakin turvallisuushommia tarjolla vaikkapa metron tai järjestyksenvalvonnan piirissä, mutta suurin osa alan hommista ei suinkaan ole sitä mitä mainokset tai kaverin kaverin sedän mummon ystävän vaksikaveri joskus kännipäissään on kertonut.

Kieltämättä vähän väsyttää se että tulin eilen kahdeksalta iltavuorosta kotiin ja sen jälkeen tuijotin sohvalla maaten avovaimo lusikassa todella surkeaa Nicholas Cagen elokuvaa. Sitten pitikin mennä nukkumaan ja herätä taas aamusta tänne respavuoroon.

Toivonpa todellakin että huominen olisi vapaapäivä niin kuin listoissa lukee. Aina kannattaa kuitenkin pelätä sitä mitä listoihin keksitään sitten siinä vaiheessa kun siellä on tyhjää ja joku yllättää saikulla... sinulle kyllä soitetaan.

Viikon saldot

Iltavuoroon palattuani tämän viikon aikana ollaan selvitty yhdestä palohälytyksestä sekä eilisestä pienen pojan loukkaantumisesta eräiden pyörö-ovien väliin. Seuraavakin viikonloppu tullaan viettämään näissä tehtävissä ihan vaan tätä perustason duunia tehden.

Eilen tosiaan eräs pikkupoika jotenkin onnistui saamaan päänsä erään liikkeen pyörö-ovien väliin. Ilmeisesti jotkut toiset pikkuviikarit olivat laittaneet oven pyörimään kovalla vauhdilla siten että tämä kolmas muksu oli sitten epähuomiossa tepastellut sinne väliin ja kuuppa oli sitten ottanut osumaa siinä samassa.

Voi sitä itkua, parkua ja hammasten kiristymistä. Niin ja hysteerisiä vanhempia.

Toivottavasti lapsi tajuttiin viedä ajoissa lääkäriin tapahtuneen jälkeen, vaikka päässä ei ulkopuolisesti näkynytkään kuin verinen pieni vekki pään toisella puolella. Muutamat kuitenkin epäilivät mahdollista aivotärähdystäkin.

Tällaiset tapaukset kieltämättä saavat minut entistä enemmän vakuuttumaan siitä että lapsia ei välttämättä kannata ainakaan tehdä vielä pitkään aikaan. Juuri tällaiset tapaukset olisivat aivan kauheata paskaa mikäli ne sattuisivat oman lapsen kohdalle, eikä tuota nyt mitenkään kivaa ollut seurata vierestäkään.

Eilen juttelin taas avovaimon kanssa näiden töiden lopettamisesta. Hain muutama päivä sitten kevään haussa opiskelemaankin, mutta totta puhuen en tiedä että miten kykenen rahoittamaan opiskeluni jos ja kun nämä duunit lopetan. Olisi vittumaista joutua samanlaiseen limboon kuin tosi moni kollegakin, jotka eivät vaan mistään tunnu saavan uutta duunia alle ja siten joutuvat tekemään tätä työtä pakosta vuosi toisensa jälkeen.

Vakuuttelen tässä nyt itselleni että näistä töistä eroon päästäkseen pitää varmaan taas uhrata suurinpiirtein vasen munuainen, puoli valtakuntaa ja mummonsa.

Nähtäväksi jää joudunko toteuttamaan nämä uhkaukset.

Mistä näitä viikonloppuja oikein tulee?

Eilen kohteessa oli palohälytys.

Kyseinen tapahtuma oli melko vauhdikas, vaikka kestossaan ei edes tuntia. Sain kuitenkin urani ensimmäisen konkreettisen tilanteen eteeni, jossa minun piti jollain tapaa osallistua tilanteen ratkaisuun eli tässä tapauksessa ihmisten ohjaamiseen pois tiloista vähäksi aikaa.

Toki missään vaiheessa ei näyttänyt että olisi ollut tosi kyseessä. Pikemminkin kyseessä taisi olla joku vika, mutta periaatteen mukaisesti kuitenkin tiloja lähdettiin tyhjentämään opetetusti ja vieläpä porukka saatiin uloskin melko ripeästi.

No joo, palokunnan pikaisen käynnin jäljiltä siinäpä se jännitys sitten päivän osalta olikin. Asiakkaat eli "ihmiset" käyttäytyivät aikalailla täysin epärationaalisesti palohälytyksen aikana, sillä muutamat yrittivät lähteä hakemaan tavaroitaan säilytyslokeroista vaikka heidät oli ystävällisesti ohjattu ulos koko rakennuksesta.

Tämän sekoilun jäljiltä tajusin, että tässä työvuorolistassa minulle on nyt sitten jostain kumman syystä merkitty kolme neljästä viikonlopusta työvuoroiksi. Tavallaanhan se on ihan hyvä juttu noin rahallisesti, mutta voin sanoa että sosiaalisen elämän kannalta tämä tulee olemaan yhtä helvettiä kun nytkin näitä iltavuorojani tehdessä avovaimoa tulee nähtyä varsin vähän.

Sinänsä kummaa että yhdelle vaksille annetaan näinkin monta viikonloppuvuoroa melkein peräkkäin.  Lienee niin että joku kollega taitaa nyt olla poissa pelistä ja minulle päätettiin työntää suurinpiirtein inhokkikohteeni iltavuoroiset viikonloput kaikki käsiin.

No joo, onhan tässä toisaalta rahalle käyttöäkin. Ei siinä mitään.

Sitä samaa, kiitos.

Lapsia kiipeilee pitkin erään liikkeen ulkosalla sijaitsevassa näyttelytarkoituksiin pystytetyssä polkupyörässä.

Kakarat poistetaan ja kovaan ääneen uhkaillaan natiaiset muualle.

Kaksi tyttölasta heittelee asiakasyrityksen sisäpuolella talvikenkiä pitkin lattioita.

Kakaroille annetaan helvetillinen kurinpalautus suullisesti.

Jossain määrin tänä päivänä tuntui että ne kuuluisat entiset ajat olivat palanneet.

Taisteluväsymystä.. taas kerran.

Vaksin kopin eteen oli muutama tunti sitten istutettu iso lauma lapsia siten, että jos minulta olisi tullut ns. "lentävä lähtö" kopista, niin siinä olisi ollut muksu jos toinenkin osina juoksuaskeleen vanavedessä.

Perkeleen lastentarhan tädit. Tämä menee nyt lähes samaan piikkiin kuin se kerta jolloin joku mamma oli sumputtanut vaksin kopin eteen lastenvaunut.

En voi kuitenkaan sanoa näidenkään tapahtumien pahemmin kirvoitelleen vitutusasteen nousua.

Tarkistin viime postauksessa mainitsemani palkkakuitin sisältämät virheet, joista todettiin että melkein viiden tunnin hälyvuoron ansio verojen jälkeen oli uskomattomat parikymppiä. Eli vapaapäivän hukkasin nyt sitten muutama viikko takaperin muutaman kympin ansiosta.

Tämä nyt sitten panee miettimään että kannattaako moisia ekstraduuneja pahemmin tehtailla, jossa nettoat parisen kymppiä tunneilta verojen jälkeen ilman sen kummempia korvauksia menetetyn vapaapäivän ohella. Oikeastaan tässä vaiheessa ei olekaan enää mitään muuta odotettavissa kuin se seuraava palkankorotus, josta ensimmäisen vaiheen saa tuta ainakin PAM:n tiedotteen mukaan 1.4.2012 jälkeen ja ensimmäisiä ikälisiä voikin sitten odottaa tämän vuoden lopulla.

Onneksi kesä on kuitenkin tulossa, joten arvioisin kesän olevan vähintään yhtä seesteistä aikaa kuin viimekin kesä, jolloin hikoilin täällä valvomossa täysin vaikuttavaan vuodenaikaan nähden liioitelluissa vaatteissa ja laskeskelin tunteja jolloin pääsisi kotiin. Kesätyöntekijöitäkin välillä kävi heittämässä vuoroja siellä sun täällä.

Tämä kaikki kaupunkia ympäri juokseminen ja vähäisten vapaapäivien uhraaminen tällaiseen pelleilyyn tuntuu kuitenkin äärimmäisen tarpeettomalta kokonaiskuvaan nähden. Mihin tässä muka pyritään? Miksi uhrata kaikkensa kun tietää, että vaikka kuinka tekisit työnantajasi toiveiden mukaisesti, niin et sinä kuitenkaan tule saamaan minkäälaista ns. "parempaa duunia", vaan jatkan samalla mitalla hamaan loppuusi saakka.

Viime päivät olen alkanut taas nukkumaan unilääkkeiden avulla, sillä muuton aiheuttama stressi, työvuorojen muutokset ja elämän yleinen hälinä jotenkin on estänyt minua rauhoittumasta tarpeeksi öisin. Tuntuu että juuri siviilielämän puolella pitäisi tehdä enemmän eikä näillä perkeleellisillä työajoillakaan oikein kykene omia asioitaan taaskaan hoitamaan.

Koko ajan vain enemmän ja enemmän siintää mielessäni se miten alaa pitäisi vaihtaa ja tässä keväällä alkaneissa korkeakouluvalinnoissa pistää papereita menemään haluamaansa laitokseen.

Palkanlaskennan sietämätön keveys

No joo, iltavaksi oli leipätyönsä äärestä pois nelisen päivää ja muutti sen aikana avovaimonsa kanssa uuteen kämppään ja hajoili niin henkisesti kuin fyysisestikin muuttomiehen ikuiseen roudaukseen, joka ei oikeastaan ole vieläkään ohitse.

Työpaikalle, samaan vanhaan iltavuoroon saavuttaesa huomasin että tosiaan viime viikonkin yhden täällä vietetyn vuoron jälkeen ilmapiiri on tosiaan aikalailla hiljentynyt. Enää ihmismassoja ei ole liikkeellä niin paljon kuin muutamia kuukausia sitten, eivätkä vittumaiset vanhat täditkään näytä olevan enää niin useasti liikkeellä kuin silloin.

Sain myös kuulla mahdollisista uusista kohteista itselleni tulevaisuudessa. Vielä ei oikein tiedetä että minne minut sijoitettaisiin, mutta tulin siihen tulokseen että lopulta minulle sopii helvetin hyvin pelkän päivävuoron tekeminen vaikkapa erinäisissä auloissa näiden vittumaisten iltavuorojen sijaan. Toki tällä hetkellä ainakin seuraavan työvuorolistan mukaan teen näitä iltoja, viikonloppuja sekä vielä päivävuoroja sekaisin. Laskujeni mukaan tässä tulee nyt kolme tai neljä eri kohdetta esille tulevaisuudessa.

Mutta jos ei nyt aivan kaikki elämäni liikennevalot näytä vihreää, niin ei sitten tämäkään; huomasin nimittäin edellisestä palkkakuitistani että eräs hälytysvuoro josta pitäisi TES:n mukaan maksaa tuplapalkka, olikin merkitty minulle kyllä tehdyksi mutta vain hyvin vähäisen rahasumman arvoisena.

Vitun tyypillistä.

Vanha viidakon sananlasku vartiointialan töihin; tarkista aina palkkakuittisi oikeellisuus, etenkin silloin kun teet eri vuoroja sekaisin sekä sitten vielä hälytyskorvauksellisiakin siihen päälle.

Firman palkanlaskenta on "unohtanut" palkkakuiteistani muutaman kerran ennenkin rahaa syistä, joita me tavalliset ruohonjuuren tasolla työskentelevät vartijat emme kai koskaan saa tietääkään. Itse pessimistisenä, alati ympäröivää todellisuutta epäilevänä ihmisenä en suostu uskomaan että nämä ovat aina mukamas vahinkoja, vaan pikemminkin yrityksiä saada selville että meneekö kusetus lävitse jos laittaa vähän liian vähän summaa tiliin. Edellisillä kerroilla puuttumaan on jäänyt mm. vuoronjatkolisiä sun muita, mutta osoitettuani niiden puuttumisen olen kuitenkin saanut ne takaisin kohtuullisessa aikataulussa.

Todella sekavaa työvuorolistaa tekevälle tällaisetkin kömmähdykset ovat ihan realistisia. Selkeintä palkanlaskenta taitaa olla työntekijöille, jotka tekevät vain yhtä vuoroa ja mielellään yhtä kohdetta. Silloin ei tule epäselvyyksiä erinäisistä lisistä sun muista verrattuna näihin ns. "sillisalaattivuoroihin" joita minä nyt olen ryhtynyt tekemään.

Mutta edelleen, rakkaat lukijat, jos ryhdytte tämän alan töihin niin tarkastakaa ne palkkakuitit tarkkaan ennen niiden hyväksymistä! Voitte pettyä ellette niin tee!

No, ei hyvä näinkään päin.

Päivävuoro, päivävuoro, iltavuoro, päivävuoro.

Melko paskamainen tahti kun päivävuoroissa saa nukkua puoleen seitsemään aamulla jatkuvasti pyörivän avovaimon vieressä sekä sitten iltavuoroihin mennessä periaatteessa saisi nukkua vaikka puoleen kymmeneenkin aamulla, mutta nyt en kerennyt kun piti lähteä hakemaan avaimia uuteen kämppään. Töitä tehtiin sitten iltavuorossa kumminkin melkein puoleen kahdeksaan illalla.

Henkisesti jaksaminen taas aika nollilla. Mietin aamulla ihan vakavasti että jos olisi tämän päivän saikulla, sillä sitten saisin ainakin nukkua ennen tämän illan rutistusta, nimittäin kämppäni muuttoa. Vittumaista että pitää käydä töissä ja samalla sitten vielä muuttaakin siinä sivussa. Ei oikein nyt jaksaisi tai löytäisi mitään energiaa tähän työssäkäyntiin, kun takana on usean viikon huonosti nukutut yöt ja hyvin vähäiset vapaapäivät.

Tällaisina hetkinä en epäile enää yhtään valintaani ainakin yrittää lopettaa nämä työt tämän vuoden loppupuolella. Tällaiset epäsäännölliset työajat, epäsäännölliset työvuorot ja päälle epäsäännölliset elämäntavat luovat kyllä sellaisen sekoituksen, että ei mitään rajaa enää.

Päivä, paiste ja se kuuluisa risukasa

Pahoitteluni siitä etten ole päässyt vähään aikaan niistämään ajatuksiani tälle valkoiselle internetin syövereissä vellovalle paperille nimeltä blogi. Oma muutto sekä jatkuvasti muuttuvat työvuorot kuitenkin imevät mehut minusta jatkuvasti.

Mutta, mitäs työrintamalle kuuluu? Eilen piti taas olla jopa yksi vapaapäivä jolloin oltaisiin ehditty pakata muuttoa varten tavaraa ja muutenkin hoitaa juoksevia asioita- vaan toisin kävi! Lähdin tekemään taas yhtä hälytysvuoroa erääseen respaan, jossa olen muutamia kertoja ennemmin ollutkin iltaisen puhelinsoiton jäljiltä sitten seuraavana aamuna.

Tänään sitten palasin tekemään tätä iki-ihanaa iltavuoroani "vakkarikohteeseen", joka ei kyllä välttämättä sitten olekaan vakkarikohteeni enää nykyään. Vaikuttaisi että työnjohto on vihdoinkin huomioinut minun nöyrimmät pyyntöni, vaikka tämä tällainen päivävuorojen tulva voi sekin itseasiassa olla ihan vaan tilapäistä lääkettä haavoihin.

No joo, kuulin myös että täällä oli ollut muutama viikko takaperin eräs tilanne jossa vartijaa oltaisiin jopa oikeasti tarvittukin. Joku ulkomaalainen (lue: Jenkki) mies oli ruvennut ryttyilemään eräälle työntekijälle, joka oli kahta vaille valmis soittamaan vartijan paikalle. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt, vaan tilanne oli ratkaissut itse itsensä tällä kertaa.

Pitkästä aikaa muutenkin tuntuu että tämä kohde missä nyt olen vielä ennen lähtöäni oli kuin infernaalinen asiakaspalvelun villi länsi, jossa koko ajan sai olla ratkomassa vittumaisten vanhojen mummojen kuukautiskipujen ilmentymiä erinäisten valitusten sun muiden muodossa. Nyt kuitenkin tilanne näyttää rauhoittuneen, eikä ole vielä tarvinnut puuttua mihinkään sen kummemmin.

Todellakin hermot lepäävät nyt.

Mutta joo, saa nyt nähdä että kuinka kauan tässä kestää ennen kuin hommat alkavat taas kusta ja vitutus nousee kaikkien muiden tunnetilojen ohitse. Kieltämättä jo pienoista vitutusta on aiheuttanut se että olen joutunut kiertämään tällä viikolla neljässä eri kohteessa, mutta vaihtelua minä totta puhuen kaipasinkin tämän kaiken jäljiltä muutenkin.