Kymmenes työpäivä lähes putkeen koitti nyt sitten. Sunnuntain tuplapalkkavuoroa tässä kulutellaan.
Huvitti kotona kuultuani että avokin eräät sukulaiset olivat kuulemma kauhistelleet että miten minä jaksan tehdä tällaisia putkeen. Toinen näistä sukulaisista oli myös ääneen ihmetellyt että olenko joku työnarkomaani, kun tämä työ muka maistuu paremmalta kuin kotipuolen olosuhteet?
Kohtuullisen vitutuksen sai kyllä päälle näiden ämmien jorina siitä että minä muka jotenkin erityisen mielelläni teen näitä töitä näinkin pitkiä putkia yhteen menoon- olenko työnarkomaani?. Ainoa syy miksi teen näinkin pitkiä putkia toisinaan ovat ihan vaan ne vuorot jotka työvuorolistaan on merkitty sekä sitten ylityökorvauksien muodossa tilille iskeytyvät rahat, jotka nekin sinänsä ovat meidän parisuhteemme yhteenlasketut tulot huomioonottaen aika perkeleen tärkeitä.
Nuokin kaksi naispuolista epäilevää tuomasta saisivat tulla itse maistamaan elämää sillä kunnioitettavalla 1689€:n kuukausipalkalla ilman lisiä. Voisi kenties PK-seudulla eläminen jäädä kohtuullisen niukaksi pelkällä kaksi kertaa kuussa maksettavalla peruspalkalla, joka ei riitä yhtikäs mihinkään muutenkaan ilman viikonloppuja, iltoja sekä väkisinkin ylitöiksi meneviä juttuja.
On tietenkin aivan totta että jos vartija X tekee 10-11 päivää putkeen töitä, niin kyllä saa kaveri aika paljon saada rahaakin moisista vuoroista. Menetetty vapaa-aika on kuitenkin sitten pahempi juttu, enkä toisaalta ole ollenkaan varma siitä että jos nyt sitten tekisin pelkkiä päivävuoroja, niin siitäkös sitten alkaisi itku ja parku kun kaikki saisivat tietää että rahaa tulisi entistä vähemmän.
Ymmärrän kyllä että parisuhde sekä oma psyko-fyysinen tilani kärsii tällaisista työputkista. En haluaisi näitä tehdä, mutta teen koska tarvitsen rahaa sellaisessa osassa maatamme, jossa eläminen on helvetin kallista etenkin pikkupalkkaisena vartijana. Luoja paratkoon mitä ongelmia meillä olisikaan jos kuvaan ilmaantuisi mukaan lapsi taikka pari.
Toivon todellakin että ensi viikon työvuorolista pitäisi nyt kutinsa kaikkien näiden ekstravuorojen sekä muutosten jälkeen. Olen sen mukaan vain joka toinen päivä töissä ja viikonloppunakin on luvassa vapaata sekä perjantain virastotyöajoilla varustettu respavuoro.
Toivottavasti mikään ei nyt muutu ja tämä paskamainen vuorojen kahlaaminen läpi sekä yleinen töiden suorittaminen saisi edes hetkeksi vapaata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti