"I have a dream", sanoi Martin Luther King.
Taas vaihteeksi näin rankan työputken jälkeen sitä on ruvennut maalailemaan mielessään taas entistä tarkemmin tämän työn jälkeistä elämää. Vaikka nyt tuntuukin kieltämättä juuri siltä että eihän tässä työssä loppua näy, ovat kuitenkin tietyt valonpilkahdukset elämässä jo nyt paistaneet lävitse ainakin näin kevättä kohden.
Valitettavasti kuitenkin tätä työtä leimaa edelleen todella vakava suorituskeskeinen tapa työskennellä minun osaltani. Ainoat ratkaisevat asiat ovat tilipäivät sekä vapaapäivät, joiden välille kertyvät työpäivät pyrin suorittamaan pois ja unohtamaan niin pian kuin mahdollista. Oikeastaan tällaisia fiiliksiä minulla oli viimeksi armeijassa, jossa tosiaan elettiin aina sen mukaan että kuinka monta leiriä piti käydä että pääsi lomille tai että kuinka monta fyysistä koitosta oli edessä ennen jotain ratkaisevaa ja pientä helpotusta.
Sitten kieltämättä kun hommatkin olivat niin älyllisesti kuin välillä fyysisestikin rankkoja, niin tilanne valitettavasti nollattiin usein alkoholilla. Olen huomannut että tässä työssä myös ilmenevä pahoinvointi milloin mistäkin syystä yhdessä vaiheessa purkautui alkoholin kyllästäminä sekoiluina töiden jälkeen.
Toivoisin todella että edes tuo opiskelupaikka yhteishaussa kokonaan toiselle alalle lykästäisi kevään kuluessa. Vaikka tiedänkin että lykkään todennäköisimmin opintojen aloitusta paikan saatuanikin, niin se sentään sinetöi tämän pimeän aikakauden työhistoriastani. Olen kyllä kumminkin perus-pessimistisenä ihmisenä laatinut jo toisenkin varasuunnitelman sille varalle että tuo opiskelupaikka ei irtoa. Olisi kuitenkin mukavaa jos se nyt irtoaisi, sillä olen vuosien mittaan lukion, armeijan sekä vähäisten korkeakouluopintojen jälkeen hakenut muutamaankin paikkaan toisinaan kovalla ja toisinaan vähän vähemmän kovemmalla työtahdilla. Minulla kuitenkin kesti tajuta edes jotain siitä että mikä ala minua voisi kiinnostaa- ja taas ne alat jotka ovat kiinnostaneet ovat olleet vaikeita läpäistä noin opintopaikkaa ajatellen.
Turvallisuusalalle jäämistä en halua edes miettiä konkreettisena vaihtoehtona. En halua jäädä enää yhtään pitemmäksi ajaksi jumiin ammattiin, jossa etenemismahdollisuudet sen omien tutkintojenkin suorittamisen jälkeen on erittäin epävarmaa ja muutenkin todella vaikeaa. En myöskään halua olla se vihattu, aliarvostettu vartija tai ikuinen altavastaaja, jonka syyksi kaikki kuitenkin lopulta laitetaan. Haluaisin mielelläni ihmisarvoni takaisin sekä rakentaa itselleni jälleen edes jonkinlaisen pienen arvostuksen itseäni kohtaan, joka on kyllä rapissut sen jälkeen aika tehokkaasti kun olen tämän alan "asiakaspalvelutöitä" ruvennut tahkoamaan verenmaku suussa.
Tämä ammatti syö ihmistä ennen pitkää tavalla tai toisella. Lisäksi tämä tuhoaa sosiaalisen elämäsi ja alentaa sinut hyvin pitkäksi aikaa matalapalkka-alan orjaksi, jonka perimmäisin tarkoitus yhtiöllesi ei ole kuin voiton tuottaminen. Olet osa erään kapitalismin muodon rattaita joko enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta.
Älkää ryhtykö tähän työhön kovinkaan pitkäksi aikaa missään nimessä. Jos taas jotenkin päädytte ryhtymään, niin muistakaa sanonnan mukaisesti aina varmistaa ulospääsytie, tai olette piakkoin niin naimisissa tämän alan töiden kanssa ettette enää muista muuta tai kykene muihin töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti