Laskin tosiaan että tästä nyt sitten tulee ainakin se kymmenen päivän työputki jälleen. Onneksi sain päivärespan tähän perjantaille, sillä muussa tapauksessa joutuisin räpiköimään yhden iltavuoron vakkarikohteessani melkein kahdeksaan illalla. Ei kyllä välttämättä nappaisi taas sekään.
Katselin eilen iltavuorokohteeni tietokone-ohjatun hälytysjärjestelmän tulostimesta purkautuvia hälytyslokeja. Järjestelmän printteri sylkee ulos paperille printattua tapahtumaa järjestelmästä aina välillä, josta sitten selviää erinäisten hälytysjärjestelmien tilannetietoja, päällekytkemisiä sun muita tarpeellisia juttuja.
No kuitenkin, olen huomioinut jo pitkään sen että eräs tuota kohdetta tekevä kollegani on näemmä ottanut tavakseen lähteä joskus noin kymmenenkin minuuttia myöhemmin töistä kun pitäisi. Sinänsä aika eksoottinen yllätys, sillä olen elänyt jo pitkään siinä käsityksessä että kukaan vaksi ei ihan hirveästi halua olla kohteessa kuin tasan sen määritellyn työajan verran. Tämä kaveri kuitenkin lähtee kohteesta aina noin 10-12 minuuttia myöhemmin.
Kun nyt miettii taas tuotakin löytöä, niin on kai todettava että kaikenlaista hullua ja "työtään" rakastavaa omistautujaa näyttää tässäkin maailmassa olevan kaikesta koetusta paskasta huolimatta. En vaan oikein itse ymmärrä että mikä hinku on jäädä kohteeseen yliajaksi etenkään kun siitä sinulle kukaan maksa ilman pätevää syytä?
Tuosta iltakohteesta puheenollen sielläkin nyt sitten taas tuli jotain todella epämääräistä palautetta eilen vartijoiden toimista. Vastaanotettu palaute oli minusta aikalailla aiheetonta, mutta siinä määrin nyt dramaattista että aion luultavimmin sinne palatessani huomenna vihdoinkin hieman ilmaista siellä mielipiteitäni koko kohteesta sekä sitten siitä että mikä siellä mättää.
Muutenkin tuo kyseinen mesta voitaisiin kylmästi määritellä "paskaksi kohteeksi" aina työajoista lähtien, mutta eniten ehkä ihmetyttää se meininki että sinne palkataan ulkopuolisesta tahosta, eli vartiointiliikkeeltä ihminen turvaamaan henkilöstöä sekä hoitamaan vahtimestarin tehtäviä, kun sitten kumminkin osa kyseisen kohteen henkilökunnasta suhtautuu meihin vartijoihin "haista paska"-meiningillä ja muutenkin alentavasti jatkuvalla syötöllä puhumattakaan paskantärkeistä asiakkaista.
Jos me olemme sitten oikein joukolla persona non gratae kyseisessä kohteessa, niin miksi sitten palkata edes yksityisen puolen vartijoita hoitamaan niitä tehtäviä siellä? Kyse taitaa olla kulujen minimoimisesta, eli oman väen sitouttaminen tekemään noita hommia varmaan maksaisi sen verran, että tulee tosiaan halvemmaksi palkata vartiointiliikkeeltä joku kusitolpaksi kohteeseen kun pistää omaa väkeä asialle. Toisekseen kaikki voi aina pistää vartijan syyksi vaikka niin ei olisikaan.
Tuossa iltakohteessa on jo pitkään vaikuttanut siltä että me olemme siellä todellakin vain ja ainoastaan välttämätön paha, jota on pakko sietää mutta kuitenkin tulee kohdella kuin paskaisen vessanpöntön puhdistuskäyttöön soveltuvaa vessaharjaa.
Vaikka kieltämättä tuossa kohteessa ei ole vielä käsketty tai pyydetty luuttuamaan lattioita, toimimaan lipunmyyjänä tai suorittamaan yksinkertaisia pihanhuoltotöitä, niin kieltämättä sen mielekkyys on jo sen kaikessa tylsyydessään sekä ihmisten välisten konfliktien muodossa siirtänyt sen epämielekkäiden työkohteiden puoleen.
Mietin usein tällaisissa tilanteissa että mitä juuri minä olen omalla työpanoksellani tehnyt väärin tai tehnyt tavalla joka voisi osoittaa huonoa arviointikykyä tai ylipäätään huolimattomuutta. Olen kuitenkin mielestäni saanut tehtyä duunini ihan hyvin ja välillä kollegoitanikin paremmin. Siitäkin huolimatta tällaisia juttuja nousee esiin juuri tässä kohteessa tasaisin väliajoin. Olen kyllä jo ymmärtänyt aikoja sitten että tämä vartijan työ ja etenkin tuossa kohteessa on sellainen peli jossa ei vaan voi voittaa, mutta nyt jo muutenkin työuupuneelle ihmiselle tällaiset jutut alkavat pikkuhiljaa iskemään sitä kuuluisaa viimeistä naulaa arkkuun ennen lopullista romahdusta.
Aion kylmästi kohdata nämä "palautteet" huomenna seuraavalla viikonloppuvuorollani. Se jääkin sitten nähtäväksi että mihin moinen konfrontaatio johtaa, mutta sanotaan näin että en lopulta ole asiasta aivan hirveän huolissani vaikka nyt sitten siellä suututettaisiin lisää tahoja moisesta vastauksesta.
Tämän kirjoituksen myötä voidaan taas kehottaa nuorta, kenties alalle pyrkivää ihmistä miettimään minkälaista työtä on lähdössä todellisuudessa tekemään. Vartija on aika usein altavastaaja kohteessaan vaikka mitä tapahtuisi ja sattuisi. Syntipukkina oleminen ja "damned if you, damned if you don't"-tilanteet tulevat tosiaankin olemaan osa päiviäsi ennen pitkää ja tarpeeksi syvällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti