Eilinen oli vapaata. Tuntui vahvasti että oikeastaan olisi pitänyt olla silloin koko päivän untenmailla, mutta en sitten ollutkaan. Sain kyllä kaiketi ihan kohtuullisesti levättyä.
Aamulla kun lähdin töihin niin "flunssani" ei oikeastaan pystynyt vielä päättämään että alkaisiko se vai ei. Kurkku oli kipeä, vitutti ja muutenkin oli vaikeaa saada itseään heräilemään. Onneksi ei ole kuumetta.
Taas tuntuu kyllä keväästä huolimatta melkolailla kaikkensa antaneelta. Ei jaksaisi hirveästi töissäkään, mutta mentävähän se on että rahaa tulee.
Tällaisen oravanpyörään juuttumiseen tiedostaminen on kyllä aikalailla lamauttavaa. Tai sitten ehkä en omaa parempia vaihtoehtoja siitä irrottautumiseen vielä tässä vaiheessa.
Hohhoijaa, toisekseen 150€:n kertakorvaukset puolen kuun palkkaan menivät taas että hupsahti. Laskin myös että vielä näissä palkoissa ei näy niitä kuuluisia 2,4 prosentin korotuksia, vaan ilmeisesti ne päätyvät vasta seuraavaan palkkaan.
Toisekseen kohta alkaa sitten se kuuluisa kesätyöntekijöiden aika. Oma kesälomanihan on ajankohdaltaan vielä aika epäselvä, mutta se että kesätyöntekijöitä saapuu paikalle meinaa jälleen oppivuoroja sekä mahdollisesti uusia naamoja kohteisiin opetettavaksi. Toivottavasti naamat pysyisivät samoina viime kesältä, sillä täysin uusien kasvojen opastaminen kohteeseen on aina melko työlästä etenkin jos eivät koskaan ole tehneet mitään sen tyylistä kohdetta johon heidät on määrätty. Kesätyöntekijöiden osalta kumminkin asiat voivat olla ihan miten vaan.
Mutta, pitemmittä puheitta jatketaan tätä respassa istumista nyt sitten ja sairastetaan jälleen vapaa-ajalla, jos ei muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti