Tilityksiä

Okei, taas näitä sunnuntain vuoroja luvassa.

Mietin kovasti että kuinka paljon ja tarkalleen mitä tässä hommassa on vielä edessä. Vaikka kouluhakuni ovat vielä kesken ja pikkuhiljaa on aika tarkalleenkin alkanut hahmottumaan se että mitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä työkseen eikä hengenpitimikseen niin kuin tätä vartijan duunia, niin siltikin sitä miettii että mitä kaikkea tässä vielä on tulossa eteen.

Jälleen kerran väärin maksetut palkat hiukan masentavat, vaikka huominen palkkapäivä taas kahden viikon jälkeen onkin kaunis asia sinänsä. Väärin maksetut palkat kuitenkin vituttavat aikalailla joka kerta, eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen eikä tasan viimeinenkään kun näin käy.

Olen ollut nyt viime viikosta lähtien iltakohteessa aika tiukasti, mutta tulevasta vapusta huolimatta istun huomenna respassa sekä tiistain saan vapaaksi. Keskiviikoksi on kuitenkin palattava töihin loppuviikon ohella. Viikonloppuna ei ole töitä luvassa onneksikaan.

Jotenkin vaan aika haikeat fiilikset tässä päällä, kun kevät on jälleen koittanut sekä niiden ohella lähipiirissä ovat ihmiset valmistuneet kouluistaan, vaihtaneet työpaikkojaan tai muuten vaan edenneet elämässään. Itse kuitenkin istun tässä nyt edelleen vartiointiliikkeen kuteet päällä vielä jonkin aikaa hokien hiljaa itsekseni että aikani kyllä tulee vielä.

Vaikka en ole ollut alalla vielä paria vuottakaan, niin pakko kuitenkin todeta että tämäkin vietetty aika tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Hääviä hommaa tämä ei ole ollut minulle ensimmäisen puolen vuoden jälkeen ollenkaan, mutta vasta viime aikoina olen aktivoitunut hakemaan itselleni uusia duuneja.

Poden kai jonkinlaista kevätmasennusta tämän kaiken keskellä. Toisekseen tuntuu taas että kun työ on niin järkyttävän puuduttavaa, niin vapaa-aikana pitää alkaa taas irrottelemaan niin perusteellisesti ettei mitään rajaa. Tämä kai nyt sitten tulee meinaamaan jälleen krapulaisia aamuja sekä muutenkin melko risaista elämänmenoa.

Tunnen kuitenkin itseni aikalailla umpikujassa olevaksi. Tunnen paljon kollegoita joilla tilanne on samanlainen.

Tällaisten tuntemusten aikana sitä tulee usein mietittyä että kun otan tämän työn varjopuolet niin raskaasti, että olenko todella sopiva toimimaan vartijana ylipäätään? Pitäisikö kaikki vaan kestää niin kuin mies ja yksinkertaisesti kokea tämän työn olevan jonkinlaista ylevää kutsumusta, jonka tarkoituksena on pitää matalapalkkaisena sekä aliarvostettuna huolta ihmisten turvallisuudesta vaikka päähän potkivat sekä asiakkaat, oman firman työnjohto sekä sitten myös ne joita sinun pitäisi siellä kohteessasi suojella?

Olen jo pitkään hokenut itselleni että olen mukamas liian hyvä tekemään tätä työtä. Ehkä kuitenkin suhteellisen kouluttautumattomana ihmisenä minun olisi syytä olla iloinen että edes tällainen työpaikka on allani, vaikka eihän tämä hääviä duunia todellakaan ole. Tapaan kuitenkin välillä kollegoita, jotka sokeasti luottavat itseensä ammatinsa "oikeutukseen" tavalla, joka ei aina oikein aukene minulle.

Kieltämättä asiat voisivat olla huonomminkin, mutta toisaalta eipä tulevaisuuden näkymätkään mitään hirveän kehuttavia ole vaikka tätä työtä tekisi seuraavat kymmenenkin vuotta putkeen.