lauantai 14. huhtikuuta 2012

Lokerosedät ja pullomummot

Lauantaita.

Taidan olla tulossa kipeäksi, sillä olo on nyt juuri aika flunssainen sekä ihan valmis muutenkin. Onneksi huomenna ei tarvitse mennä töihin, mutta sitten maanantaina ja tiistaina taas pitää. Helpotuksena onneksi kumminkin respavuoroja on tiedossa, joten saan olla rauhassa ainakin vähän aikaa tästä iltakohteestani.

Päivän asiakaspalvelutilanteet koostuivat heti aamusta vuoron alettua ensinnä siitä että eräs näennäisen uusi laitapuolen "naama" ilmaantui työntelemään jotain viheliäisiä kassejaan erään asiakasyrityksen talletuslokeroihin, jotka nimenomaan oli ja on tarkoitettu vain ko. yrityksen asiakkaille. Koska olen täällä iltakohteessani ennenkin joutunut paimentamaan porukkaa näiden talletuslokeroiden osalta, niin nähtyäni äijän työntelevän sinne resuisia pussejaan huomautin että seuraavalla kerralla sitten olet joko suoranaisesti ko. yrityksen asiakas tai pussit saavat jäädä lokeroiden ulkopuolelle.

Vaikea sanoa oliko kaveri kotimainen vai ei, mutta ilmoitti vaan pontevasti että "I don't understand", jonka jälkeen viittilöin tyyppiä lukemaan kolmella kielellä lokeroihin kiinnitettyjä lappuja. Tyyppi kuitenkin kuittasi homman olankohautuksella ja lähti matkoihinsa.

Tässä kohteessa on ennenkin käyty taistelua näiden tällaisten lokeroihmisten kanssa, jotka ovat päättyneet joka kerta vaksien torjuntavoittoon sillä tavalla että olen kiikuttanut päiviksi lokeroihin jätetyt tavarat sitten löytötavaratoimistoon. Toisinaan liikkeellä on ollut myös sellaista sakkia jotka ovat ilmoittaneet etteivät ole eivätkä koskaan aio ollakaan kyseisen kohteen asiakkaita, jonka jälkeen olen aina päivän lopuksi ko. yrityksen sulkeuduttua vienyt heidän epämääräiset nyssäkkänsä löytötavaratoimistoon.

Ikävää kyllä olisi, jos tämäkin kevät nyt sitten taas kulminoituisi jonkinlaiseksi lokerokamppailuksi. Muistikuvieni mukaan taisi olla samaa aikaa viimekin keväänä kun näistä asioista väännettiin kättä suuren yleisön kanssa.

Toinen asiakaspalvelullinen tilanne oli kun huomasimme erääseen asiakastahon liikkeeseen sisään menneen vanhan mummelin, joka oli sitten täysin odottamattomasti vetäissyt isokokoisen taskumatin takkinsa sisuksista ja ruvennut hörppimään siitä vaikkei siellä moisia ilojuomia saanut nauttiakaan- sen puoleen kun mitään muitakaan nesteitä.

"Vain lääkkeeksi", nainen tokaisi.

Annoin kuitenkin asian olla, vaikka ehkä tarkkaavaisempi vaksi olisi vaatinut mummoa luovuttamaan pullon siten että saisi sen takaisin sitten vasta lähdettyään näistä nesteettömistä tiloista ulos. Oli kuitenkin varsin opettavaista taas jälleen huomata ettei sinänsä ihan siisti ja OK ulkonäkö todellakaan takaa yllätyksetöntä reissua.

Mutta noh, näistä pienoisista tapahtumista huolimatta kaipa tämäkin vuoro nyt sitten taas lusitaan loppuun. Toivottavasti kuume ei nousisi, sillä haluaisin todellakin viettää taas yhden lomapäivän ihan vaan spontaanisti tehden kaikkea kivaa enkä suinkaan sängyssä kuumeen kourissa maaten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti