Aamu alkoi juuri niin kuin olin arvellutkin täällä puhelinvaihde-respassani.
Taisi kestää noin tunnin kun sain ensimmäisen puhelun jossa minua haukuttiin tyhmäksi, idiootiksi ja vajaavaiseksi ihan sen takia etten yhdistänyt tätä häiskää täysin oikein. Hommasta teki tietysti vähän haastavan ihan se, että kyseinen heppu vain kailotti asiaansa eikä viitsinyt selventää että mitä hän tarkalleen halusi.
Vitun turhauttavia tunteja on takana ja edessä sitten vieraiden vastaanottoa kymmenpäisin joukkioin vielä tänään.
Pakko todeta että tämä syksy on kyllä alkanut aika todenteolla nyppimään. Heti kun pääsin pois kesälomalta, niin nämä tämän työn kaikkein paskimmat piirteet esim. eri kohteissa juoksemisen, epäselvien vuorojen ja niukan palkkauksen osalta ovat iskeytyneet vasten kasvoja. Tuntuu että olen vastentahtoisesti jonkinlaisen sirkuksen osaanottaja lähinnä kai sillä pellejen puolella, jonka käsketään hyppiä ja pomppia ties minne ja milloin aina joku haluaakaan.
Elämä näin loman jälkeisenä aikana on ollut aika tiukkaa, sillä kun viime kuussa olin töissä aivan normaalisti, niin palkkajärjestelmä piti sitten huolen etten saanut sitä palkkaa siltä kuulta jolloin olin lomalla. Muutenkin tämä vartiointialan TES:n lomapolitiikka on kyllä yleinen naurun aihe kaikille läheisilleni, eikä eräs lähisukulainen KVTES:n puolelta ymmärrä ollenkaan että ihminen jätetään lähes ilman palkkaa melkein kuukaudeksi, vaikka tyypin pitäisi vakinainen työntekijä sekä lomarahojen nauttija ynnä muuta olla.
Tämä kuukausi on toimeentulon ohelta ollut niin rankkaa, että päätin ettei seuraavaa kesälomaa kyllä voi millään pitää tämän firman leivissä enää. Niin pahasti tuli otettua takkiin lomien jälkeisenä aikana, että pakko on kyllä vaihtaa työpaikkaa ensi kesään mennessä ettei tässä samassa tilanteessa enää olla sitten toistamiseen. Niin pahasti tuli yli- sekä aliarvioitua näitä käytettävissä olevia rahavirtoja ettei paremmasta väliä.
Nyt kun sitten todetaan että tämä krooninen motivaatiovaje työssäni on realiteetti, niin voidaan myös todeta että pian pari vuotta näitä töitä tehneenä en oikeastaan enää muista alkuajoistani mitään kovinkaan rakentavaa. Aloitin tämän bloginkin pidon vasta sitten kun se noin puolitoista vuotta tätä oli takana, mutta nyt tällä hetkellä tuntuu etten enää oikein muista mitään alkuajoistani. Hämärtymistä on alkanut tapahtumaan muistikuvieni suhteen siitä milloin ja miten tämä vartija-pelleily elämässäni oikeastaan edes alkoi ja miten siihen päädyttiin. Nyt tuntuu että olen ollut vartijana 20 vuotta vaikka vasta pari vuotta tulee kohta täyteen.
Tämä työ on sellainen todellisuus, että se jotenkin passivoi ihmisen ja saa unohtamaan että maailmassa on muitakin ammatteja sekä polkuja elämässä kuin tällaisen epämääräisen kaikki rajat ylittäneen vuokratyön tekeminen. Saattaa olla ehkä täysin epärealistista sanoa tätä, mutta pelkään että mitä pitempään satut joko viihtymään tai vaihtoehtoisesti lusimaan kakkuasi yksityisellä turvallisuusalalla, niin sitä pitempään tulet myös sen leivissä jatkamaan työskentelyäsi halusit sitten sitä tai et.
Äläpäs nyt sentään paskaa noista lomarahoista puhu. Loma-ajalta saat palkkaa + lomarahaa, eli käytännössä 1½X palkkaa normaalin kuukauden tulon verran, vaikka lomailet. Myös siis vartijan tessin mukaan. Joko olet käsittänyt jotain väärin, tai sinua on kusetettu.
VastaaPoistaJep, eihän tällä alalla voi mitään muuta tuostakaan asiasta todellakaan todeta kuin että "joko olet käsittänyt jotain väärin, tai sinua on kusetettu".
VastaaPoistaVaihtoehdot aikalailla siinä.