torstai 13. syyskuuta 2012

Omat koirat purevat

Tein vielä pari vuoroa tuota remonttivartiointia sen viimeisimmän 12h vuoron jälkeen. Onneksi tuo 12h respa nyt ainakin toistaiseksi loppui. Eipä tule hirveän ikävä sitäkään muutenkin synkän ja pimeän syksyn lomassa.

Alan kyllä olla tuohon remonttivartiointiinkin aikalailla kypsä. Seisoskella nyt tuntikausia siellä ja täällä seuraten rakennusmiesten hommia ei ole varsinaisesti mitään oikeaa työtä, vaan hädänalaisen ihmisen hyväksikäyttöä. Olen alkanut ymmärtämään olevani aivan liian hyvä ja monitaitoinen ihminen ominaisuuksiltani miksikään vartiointiliikkeen palveluksessa olevaksi, joka kelpuutetaan vahtimaan työtä tekeviä ihmisiä kahdeksan tuntia päivässä.

Ammatissamme näyttää kuitenkin olevan ihmisiä, jotka tuntuvat ottavan roolinsa aivan liian tiukasti. Eräänä päivänä kun olin tulossa tuohon remonttikohteeseen aamulla, niin tulin sitten samaan aikaan tuulikaappiin josta pääsi sisätilan kautta tuonne työmaalle. Tuulikaapissa piti ilmoittautua lähistöllä olevalle toiselle saman firman vartijalle valvomossa, joka päästi tämän toisen ihmisen sisään välittömästi. Sitten hän tiedusteli vihastuneena että kuka minä olin, vaikka olin jo ennen tätä kertaa käynyt paikalla vähintään seitsemän tai kymmenen kertaa. Ilmoitin vain ovipuhelimeen olevani vartiointiliike X:stä, jolloin tämä kusipäinen "kollega" kihahti ja huusi että minun pitäisi oppia kuulemma ilmoittamaan nimeni. Hän sulki tylysti ovipuhelimen ja jätti minut tuulikaappiin.

Siinä sitten seisoessani tyhmänä ja nöyryytettynä mietin hetken jos toisenkin reaktiotani. Mietin että olisin antanut tuonkin keikan olla, sillä olinhan taas lähtenyt vapaapäivänäni tekemään tätä typerää seisoskelua todella aikaisin aamusta. Mietin myös että olisin perinteisesti vetänyt sille toiselle vaksille sinne kunnon kilarit, lähtenyt ovet paukkuen menemään ja sulkenut puhelimen kaikenlaisten vuoroesimiesten perään soitteluilta.

Eniten ehkä vitutti että tuo kusipäinen "kollega", mikäli häntä edes saman firman tyypiksi voi kutsua tosiaan näytti kuvittelevan olevan jotain muuta kuin vain palkattu vartija samasta firmasta kuin minäkin. Ilmeisesti kohteen luonne oli saanut hänet kuvittelemaan muutamaa palkkaluokkaa isommalla liksalla olevansa vähintäänkin aurinkokuningas, joka tosiaan kohteli saman firman kollegoita kuin mutaa mikäli huvitti.

Hetken päästä kun tuulikaappiin tuli lisää ihmisiä hän ivallisesti ilmoitti ovipuhelimeen:

"No, jokos sillä vartiointitoimisto X:llä (nimi muutettu) on muistunut nimi mieleen??"

Tuumin hetken että olisin voinut todellakin kilahtaa hänelle ja pahasti. Olisi tehnyt mieli kutsua sitä jyrkän äänen omaavaa toista vartijaa rotannaamaiseksi pelkuriksi, joka ei uskaltanut kohdata kolleegaansa kasvotusten, vaan vittuili jostain valvomon hämärästä elektronisen laitteen avulla. Olisin halunnut muistuttaa häntä siitä että ihan samanlainen koira ja merkityksetön pelinappula hän oli vartiointiliikkeelle niin kuin minäkin loppujen lopuksi. Ilmeisesti kuitenkin asema ja kohteen luonne oli saanut hänet kuvittelemaan toisin.

Pitkän paussin jälkeen ilmoitin kuitenkin nimeni tälle henkilölle, joka oli sen nähnyt varmasti listassaan kertoja jos toisiakin ennen tätä. Hän varmasti jopa tunnisti minut kamerasta, mutta ilmeisesti olin käynyt hänen hermoilleen ja pahasti.

Jotenkin kuvaavaa että nyt päädyin sitten omienkin hampaisiin tässä. Se on aika ikävä kokemus,sillä näinä kolmena päivänä olen joutunut aika uhkaaviin taikka vittumaisiin tilanteisiin sekä vapaa-aikana että myöskin töissä lähes jatkuvalla syötöllä. Mieli tekisi kaivautua maan alle piiloon ja pysyä siellä liikkumattomana seuraavat viisi päivää tällä vitutuksen määrällä.

Nyt sitten torstaina eli tänään sain vihdoinkin vapaa-päiväni. Viikonloppu sekä perjantai ovat myös onneksi vapaata, mutta jälleen on todettava että aika kovalla henkisellä hinnalla nekin päivät on lunastettu etenkin tätä nykyä.


2 kommenttia:

  1. Hyvä mies vaihda jo alaa. Tutkaile ammattikoulun tai työvoimapoliittiset koulutukset läpi ja sinne vaan. Ei ole mitään järkeä lähteä luomaan uraa vartiointialalla.

    Ps. Muutto helvetin hullusta helsingistä on myös jees vaihtoehto :)

    Ajattele asia näin päin, haluatko muistella vanhana kiikkustuolissa kuinka olisikin pitänyt tehdä toisin ja kärsiä kovimmasta krapulasta mitä elämä tarjoaa eli elämättömän elämän krapulasta. Ei kannata! :)

    VastaaPoista
  2. Heippa,

    Tarkoituksena todellakin vakaasti vaihtaa ennen pitkää alaa. Olen käynyt lävitse aika monta eri vaihtoehtoa niin työvoimapoliittiselta puolelta kuin ammattikouluistakin päätyen muutamaankin kiinnostavaan hommaan. Nyt vaan ongelmana on mm. rahoituksen selvittäminen ja ennen kaikkea alan työpaikan saanti.

    Helsingistä en tosiaankaan liiemmin kaupunkina pidä. Täällä on kuitenkin aika kiltisti asuttava, sillä kaikki työpaikat ovat enimmäkseen täällä melko vaihtelevina eri muodoissa.

    Pelkäänpä myös että tämä aika vartijan töitä tehdessä tulee olemaan omassa elämässäni se aika jota muistellaan sitten kiikkustuolissa tai vaikka niiden oikeiden töiden lomassa sellaisena aikakautena kun painettiin paskaduunia nuorena miehenä ihan vaan siksi että saatiin edes jonkunlainen jalka oven väliin työelämän suhteen.

    VastaaPoista