Koko tämän päivärespassa vietetyn ajan minulla on ollut täällä asiakasyrityksen puolelta työparina eräs hyvin nuori tyttö. Hän on istunut kanssani täällä ja työharjoittelunsa vuoksi se kuuluukin hänen tehtäviinsä- ainoa ongelma vaan että kyseinen nuori muija on todella ärsyttävää, itsekeskeistä sorttia.
Jaksoin myötäillä hänen 24/7 puheripuliaan sen juuri ja juuri viikon, jonka jälkeen sitten aloitin ihan suorasukaisen hienovaraisen vittuilun tätä häslääjää kohtaan puhtaasti tylsistymiseni johdosta. Vaikka kieltämättä onkin lapsellista ottaa osaa tällaisten pissaliisojen egonkohototukseen tähtääviin projekteihin, niin tuntuu minusta kuitenkin usein hänen lähellään siltä että parempi on sitten kehua itseäänkin vähintään samalla mitalla ja aliarvioida takaisin juuri yhtä paljon kuin hänkin.
Viime perjantaina vuoron loppupuolella välit minun ja hänen välillä olivat melko kylmähköt. Oikeastaan se oli ihan hyvä juttu, sillä en olisi jaksanut häntä muutenkaan enää kovin kauaa. Tänään sitten välit olivat vielä kylmemmät, sillä en jaksanut kiinnittää huomiota häneen enää juuri ollenkaan.
Yksityiselämässä taasen taitaa olla muutto edessä naisystäväni kanssa. En nyt sitten tiedä että onko tämä hätiköity päätös vasta vähän yli vuoden seurustelun jäljiltä, mutta sanotaan näin että on tämä kai kaikista eniten "järkipäätös", sillä nyt kun molemmat pistävät rahansa yhteen niin saadaan tarpeeksi iso asunto ja molemmille tilaa niin ettei tule ahdasta vaikka mikä olisi. Toisaalta oli kyllä pieni ihme että saimme asunnon näinkin nopeasti eräältä ihan tasokkaalta eli kalliilta alueelta täällä Stadissa, joka nyt ei suinkaan ole mikään läpihuutojuttu etenkään näillä palkoilla.
Tämä viikko ja vielä seuraavakin pitäisi jaksaa täällä päivärespassa puurtaa. Oikeastaan tämä on tuntunut nyt ihan hyvältä vaihtelulta, vaikka vieläkään ei ole selvinnyt että saanko todella vielä tässä kevään mittaan jonkun uuden kohteen vai oliko se kauan kaivattu "vaihtelu" sieltä pääasiallisesti iltakohteestani tänne päivän puolella todellakin vain ja ainoastaan tässä.
Haluaisin kyllä toisaalta vielä yhden uuden kohteen, sillä vaikka tällä alalla kaikki työt alkavat ennen pitkää maistumaan pahalle, niin on kuitenkin uudessa kohteessa aina oma viehätyksensä sen aikaa kun siihen ja sen toimintatapoihin tutustuu.
Nyt saa kuitenkin nähdä että miten ehdin tätä päivitellä. Saattaa olla että muutto ja siihen liittyvät asiat vievät mukanaan seuraavien viikkojen aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti