Sain vihdoinkin järjestettyä aikaa huomiselle vapaapäivälle työpsykologilla käyntiä varten. En ole ehtinyt käymään siellä pitkään aikaan näiden muuttojuttujen sekä yleisen apatian johdosta, jota olen päässyt kokemaan niillä vähillä vapaapäivillä muutenkin.
En nyt tarkalleen tiedä että mitä siellä nyt sitten taas sanoisi? Minua ahdistaa, vituttaa ja muutenkin ottaa päähän taas vaikka mikä asia. Ilmeisesti jos lausuntojeni perusteella tällä kertaa huolta aiheeseen ilmenee, niin masennuslääkkeiden määrääminen saattaa tulla kysymykseen.
Jos totta puhutaan, niin minusta tällainen aliarvostettu, umpikujamainen työ on ollut vain laukaiseva tekijä minun melko pessimistiselle maailmankuvalleni ja siitä kumpuavaan masennukseen noin yleisestikin.
Töissä on tämäkin viikko alkanut aika perustyylillä ja tahkoamisella. Aamulla etsiskeltiin melko puolivillaisesti jotain mukamas ryhmästään kadonnutta vanhempaa mieshenkilöä erään asiakastahon tilojen sisäpuolelta, mutta eipä tyyppiä näkynyt ainakaan missään väärässä paikassa. Epäselvyyttä loi vielä myös sitten se että ei tiedetty oliko tyyppi oikeasta mukamas harhautunut ryhmästään vai oliko äijä mennyt kenties vessaan kuselle tai paskalle kesken tutustumiskierroksen.
Tehtävänanto oli muutenkin niin abstrakti ja sekava, että päätin jättää asiakastahon porukat etsiskelemään äijää ihan keskenään ja ilmeisesti myös hänen ulkovaatteitaan ihan keskenään siinä sivussa. Toistaiseksi kukaan ei ole ainakaan pyytänyt minua avustamaan etsinnöissä eikä tuo tyyppi välttämättä edes ole kadonnutkaan mihinkään.
Olen huomannut että eräs tämän työmuodon pahimmista uhista on kyllä spontaanit kahvi- ja ruokatauot. Kun muutenkin työmuoto on passiivista odottelua, seisoskelua ja istumista enimmäkseen, niin sitä sitten alkaa jotenkin omituisesti rouskuttamaan jotain aina kun tilanne tarjoutuu.
Täytyy ruveta olemaan varovainen tällaisten haukkailujen sekä istumatyön sekotuksen osalta. En varmaan olisi ensimmäinen vartija joka lihoaa työssään istuvaksi läskikokkareeksi, joka sitten hikoillen säntäilee ympäriinsä milloin minkäkin väärän hälytyksen perässä kiroillen.
No, onneksi sitä kyllä tulee harrastettua aika paljon hyötyliikuntaa nykyään ihan töissäkin. Vielä kun saisi unirytminsä takaisin, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.
Hei! Ja tsemppiä jaksamiseen. Realistista kuvaa alasta kerrot kyllä. Nettiä kun lukee niin oikeastaan vähän alalta kuin alalta kuuluu ihmisten tyytymättömyyden ääniä, stressiä, pahoinvointia ja enemmän tai vähemmän työn tuomia paineita. Toisaaltahan vartijan koulutukseen nähden turvallisuusalan hommat ovat niitä harvoja jossa ei tarvitse töissä hikoilla eikä siten "kuolla" sohvalle joka päivä rankan työpäivän jälkeen klo 16.30. Kolikolla on aina kääntöpuoli.
VastaaPoistaSulle asetetut työmäärät ovat todella p*rseestä. Tuohon muuten sanoo jotain lakikin paljonko saa pitää töissä. Tsemppiä jaksamiseen!
Kiitän kommentista!
VastaaPoistaOn aivan totta että me vartijat tuskin olemme ainoa ylikuormitettu ja alipalkattu ammattiryhmä, mutta sanotaan näin että olemme myös aika usein vuokratyöläisten asemassa ilman varsinaista vuokratyöläisen leimaa etuuksineen otsassamme etenkin respakohteissa.
Sanoisin myös että kyllä kai näissä tämän alankin töissä pääsee kyllä hikoilemaan, vaikka suurin osa työstä taitaakin olla passiivista seisoskelua tai istuskelua vuoron alusta loppuun.
En sitten tiedä että mistä johtuu, mutta itse ainakin tunnen itseni kyllä ihan väsyneeksi välillä töistä tullessanikin vaikka työni onkin suurelti ilman fyysistä rasitusta.
Veikkaisin että sillä on jotain tekemistä henkisen puolen kanssa.
Näin on näreet. Tässä helvetin kiireisessä yhteiskunnassa vähän ala kuin ala on pakkopullaa ja huonot puolet löytyy sitten jokaisesta. Onhan se kyllä joo, että turvallisuusalla palkat ovat liian pienet vastuuseen nähden. Lätäkön toisella puolella Pohjois-Amerikassa vartioiden arvostus on aivan toistaluokkaa huomattavasti isommilla oikeuksilla lisättynä.
VastaaPoistaNiin olet oikeassa, henkinen ja fyysinen puoli. Onko näillä kahdella loppujen lopuksi eroa? Jos toinen sairastuu niin koko ihminen sairastuu eli tästä tulemme päätelmään, että ihmisen olisi suotavaa olla työssä jossa viihtyy edes jokseenkin. Jokuhan kokee suurta iloa kovassa fyysisessä työssä, mutta ei innostuneisuuden takia väsy yhtälailla kuin haluton työntekijä väärässä ammatissa.
Toivottavasti pääset hakemaaasi kouluun! Sopiiko kysyä mitä alavaihtoja olet ajatellut?
Moikka,
VastaaPoistaItse olen tosiaan huomannut että tälläkin alalla löytyy kohteita joissa kyllä viihtyy, vaikka ne ovatkin yleisesti aika harvassa. Ongelma vaan on usein siinä, että jos löytää viihtyisän kohteen kohtuullisilla työajoilla, niin palkka ei sitten olekaan kovin häävi kaikkeen muuhun verrattuna. Tällöin sitä usein päätyy sitten tekemään ilta- ja viikonloppuvuoroja. Puhumattakaan yötöistä.
Ja toivotan itsellenikin onnea kouluhakuihin tässä kevään mittaan.
Sen verran voin kai kertoa, että AMK:n puolelle olen haeskellut ensimmäistä kertaa elämässäni. Jos en sitten pääsisikään sisään AMK:n puolelle, niin luultavimmin pyrin etsimään työpaikan sitten lähes alalta kuin alalta joka minun koulutustasooni sekä taustaan sopisi.
Nämä vaksin duunit ovat ajaneet minut nimittäin jo siihen pisteeseen, että olen aikalailla valmis tekemään lähes mitä muuta duunia vaan jonkun aikaa.