Tänään on sitten torstai.
Sain kynsin ja hampain tapella siitä että sain tuon eilisen kuuden päivän työputken jäljiltä vapaaksi. Arvasin että tässä respassa josta viimeksikin kirjoittelin tultaisiin tarvitsemaan saikuttaneen tilalle jotakuta, mutta se joku nyt sitten en vaan sattunut olemaan minä. Se taisi olla työvuorosuunnittelulle aikamoinen shokki, kun en nyt sitten lähtenytkään tällaisten tappovuorojen jälkeen tekemään enää yhtään enempää.
Totuus on että en ihan oikeasti jaksa. Eilinen "lepopäivä" meni lähinnä siinä että juoksin ympäri kaupunkia ja hoidin omia, henkilökohtaisia sotkujani. Ihmetyttää kyllä että miksi yhdelle ihmisille tässä firmassa kasataan kaikki mahdolliset työvuorot siten, että tyyppi voi olla katkeamattomasti töissä vaikka kymmenen päivää. Mitä helvettiä, palkatkaa lisää väkeä!
Eilen tänne respaan oli saatu joku toinen tekemään tätä vuoroa, mutta myöhään eilisiltana selvisikin sitten että iltakohteeni otetaan pois listalta ja laitetaan tämä päivärespa tilalle. Sikäli ihan hyvä juttu.
Nyt olen kyllä jo niin uupunut, että en taida jaksaa kirjoitella enempää. Liikaa sotkuja meneillään niin töissä kun sen ulkopuolellakin.
Palaillaan asiaan ehkä jo huomenna?
torstai 30. elokuuta 2012
tiistai 28. elokuuta 2012
Pelkotiloja
Mietin lähes päivittäin sitä tapaa ja väylää päästä pois tästä vartijan työstä sekä yksityiseltä turvallisuusalalta yleensäkin.
Olen nuori ihminen- vaikka kieltämättä en enää niin nuori. Vailla olen kuitenkin sen kummempaa tutkintoa YO-tutkintoa lukuunottamatta, jolla voisi suoraan ja kylmästi vaihtaa alaa johonkin parempaan. Syytän kieltämättä itseäni siitä ehkä eniten että olen seilannut jo vuosia erinäisissä pätkätöissä ja hoitanut yliopisto-opintoni niin retuperämäisesti, että olen nyt sitten päätynyt jäämään näihin töihin. Monet ovat tähänkin ikään mennessä jo opiskelleet itselleen ammattitutkinnon tai pari, vaikka itse olen ruvennut miettimään näitä tällaisia tutkintoja konkreettisenä vaihtoehtona vasta melko äskettäin.
Olen ymmärtänyt jo aikoja sitten että tämä ala ei minulle sovi enkä minä sovellu tälle alalle. Minun on kuitenkin nyt pakko tehdä tätä työtä, mutta varovaisesti myös ruveta tarkastelemaan muita vaihtoehtoja. En vain tiedä että mitä tekisin, kun jokainen kevät ja kesä olen jonnekin korkeakouluun haeskellut opiskelemaan, mutta en ole sitten sisään päässyt erinäisistäkin syistä. Viimeisin pettymys koettiin keväällä, kun olin erään minua todella paljon kiinnostaneen AMK-tutkinto-ohjelman pääsykokeissa, mutta epäonnistuin siinä todella rankasti kenties matemaattisen kyvyttömyyteni ansiosta.
Työkkäri on kieltäytynyt auttamasta minua koska en ole työtön työnhakija. Tämä on kai ihan loogistakin, mutta jotenkin vituttaa se heidän lämpimän käden antamisensa ja "oman aktiivisuuden" korostaminen sellaiselle ihmisille, joka ei ole koskaan luottanut työkkäriin ja sen resursseihin ylipäätäänkään. En ole koskaan asioinut Työkkärin asiakkaana, sillä en vain usko kyseisen valtiollisen instanssin olevan mitenkään hyödyllinen itselleni. Kaikki kesätyöpaikatkin olevan hommannut ihan itse.
Sanontaa mukaillen "tarttis tehdä jotain", mutta se mitä pitäisi tehdä on kai edelleen aika hämärän peitossa. Olen kuitenkin nyt motivoitunut lukemaan itselleni vaikkapa uuden ammatin tai pari, mutta niidenkin opiskeluun tarvitaan rahaa, jolloin helpointa olisi varmaan opiskella moiseksi oppisopimuksella.
Pelkään kuitenkin lähteä tästä työstä, sillä vaikka se hitaasti tappaakin minut painonsa johdosta, niin se tarjoaa kuitenkin säännölliset, vaikkakin pienet tulot. Olen viime päivinä näissä respoissa istuessani höylännyt vanhoja CV:eitäni oikein urakalla, mutta totuus taitaa olla että aika "reikäisiähän" ne ovat sisällöltään. En vain tiedä että miten tietytkin asiat työ- ja opiskeluhistoriassani esittäisin varsinkin tuon varsin pätkäisen yliopisto-opiskelun ja tähänkin ikään vähäisen kiinteän työkokemuksen osalta.
Tienaan nyt tällä hetkellä sen 10,68€ tunnilta ja kuukausipalkkani on TES:n mukainen 1730€. Se on aika pieni palkka ja vielä aika pieni tuntipalkkakin, mutta tällä hetkellä olisin kenties valmis tinkimään siitäkin jos työ olisi edes jotenkin kohtuullista. En vaan oikein tiedä että mitä muuta voisin hakea näinkin puutteellisella taitolistallani työkokemuksta puhumattakaan.
Olen nuori ihminen- vaikka kieltämättä en enää niin nuori. Vailla olen kuitenkin sen kummempaa tutkintoa YO-tutkintoa lukuunottamatta, jolla voisi suoraan ja kylmästi vaihtaa alaa johonkin parempaan. Syytän kieltämättä itseäni siitä ehkä eniten että olen seilannut jo vuosia erinäisissä pätkätöissä ja hoitanut yliopisto-opintoni niin retuperämäisesti, että olen nyt sitten päätynyt jäämään näihin töihin. Monet ovat tähänkin ikään mennessä jo opiskelleet itselleen ammattitutkinnon tai pari, vaikka itse olen ruvennut miettimään näitä tällaisia tutkintoja konkreettisenä vaihtoehtona vasta melko äskettäin.
Olen ymmärtänyt jo aikoja sitten että tämä ala ei minulle sovi enkä minä sovellu tälle alalle. Minun on kuitenkin nyt pakko tehdä tätä työtä, mutta varovaisesti myös ruveta tarkastelemaan muita vaihtoehtoja. En vain tiedä että mitä tekisin, kun jokainen kevät ja kesä olen jonnekin korkeakouluun haeskellut opiskelemaan, mutta en ole sitten sisään päässyt erinäisistäkin syistä. Viimeisin pettymys koettiin keväällä, kun olin erään minua todella paljon kiinnostaneen AMK-tutkinto-ohjelman pääsykokeissa, mutta epäonnistuin siinä todella rankasti kenties matemaattisen kyvyttömyyteni ansiosta.
Työkkäri on kieltäytynyt auttamasta minua koska en ole työtön työnhakija. Tämä on kai ihan loogistakin, mutta jotenkin vituttaa se heidän lämpimän käden antamisensa ja "oman aktiivisuuden" korostaminen sellaiselle ihmisille, joka ei ole koskaan luottanut työkkäriin ja sen resursseihin ylipäätäänkään. En ole koskaan asioinut Työkkärin asiakkaana, sillä en vain usko kyseisen valtiollisen instanssin olevan mitenkään hyödyllinen itselleni. Kaikki kesätyöpaikatkin olevan hommannut ihan itse.
Sanontaa mukaillen "tarttis tehdä jotain", mutta se mitä pitäisi tehdä on kai edelleen aika hämärän peitossa. Olen kuitenkin nyt motivoitunut lukemaan itselleni vaikkapa uuden ammatin tai pari, mutta niidenkin opiskeluun tarvitaan rahaa, jolloin helpointa olisi varmaan opiskella moiseksi oppisopimuksella.
Pelkään kuitenkin lähteä tästä työstä, sillä vaikka se hitaasti tappaakin minut painonsa johdosta, niin se tarjoaa kuitenkin säännölliset, vaikkakin pienet tulot. Olen viime päivinä näissä respoissa istuessani höylännyt vanhoja CV:eitäni oikein urakalla, mutta totuus taitaa olla että aika "reikäisiähän" ne ovat sisällöltään. En vain tiedä että miten tietytkin asiat työ- ja opiskeluhistoriassani esittäisin varsinkin tuon varsin pätkäisen yliopisto-opiskelun ja tähänkin ikään vähäisen kiinteän työkokemuksen osalta.
Tienaan nyt tällä hetkellä sen 10,68€ tunnilta ja kuukausipalkkani on TES:n mukainen 1730€. Se on aika pieni palkka ja vielä aika pieni tuntipalkkakin, mutta tällä hetkellä olisin kenties valmis tinkimään siitäkin jos työ olisi edes jotenkin kohtuullista. En vaan oikein tiedä että mitä muuta voisin hakea näinkin puutteellisella taitolistallani työkokemuksta puhumattakaan.
maanantai 27. elokuuta 2012
Ripeää vaihtuvuutta
Kävi sitten kertaalleen taas niin että päädyinkin tekemään yllätysvuoron erääseen vakiorespaani eilisen informaation jäljiltä. Tämä nyt ei sinänsä ole yhtään paha keikka, paitsi että minun pitää nyt sitten taas neljän jälkeen laahustaa tuonne samaan kohteeseen missä olin eilenkin megalomaanisen 12h vuoron.
Tässä respassa en ole ollutkaan pitkään aikaan. Tämä on kohteena melko hiljainen paikka, jossa ei onneksi tosiaankaan liikaa porukkaa käy ja ikuisena työsuhde-etuna täältä löytyy tuo erikoiskahveja pyöräyttävä kahvikonekin. Tämä on myös sikäli ihan inhimillinen paikka työskennellä, että täältä pääsee pois jo normaaliin virka-aikaan, eli kello neljältä iltapäivällä.
Toivon todellakin että saisin pitää sen huomiseni vapaana. Pelkona nimittäin on että minua pyydetään tekemään täällä ylityövuoro, sillä kaikesta päätellen tätä respaa ovat pyörittäneet viime aikoina tuuraajat vakiovaksin ollessa jossain muualla. Itse kyllä tunnen tämän kohteen erittäinkin hyvin, mutta nyt jo mittavan työputken jälkeen en tahtoisi oikein jaksaa enää töihin ylimääräisiin vuoroihin.
Eilen tuolla 12h kohteessani tultiin valittamaan siitä kuinka olin päästänyt erään ulkomaalaisen naisen sisään erääseen asiakastahon toimitilaan. Sikäli kyllä myönnän että oli minun vikani että nainen pääsi sinne, mutta siihen aikaan iltapäivästä olin jo huonosti nukutun yön ja muutenkin pieleen menneen päivän jäljiltä niin vastustuskyvytön naisen uppiniskaisiin pyyntöihin, että päästin hänet sieltä respasta sitten hissillä ylös. Ei kai tuo nainen olisi voinut mitään pahaa siellä tehdä kun henkilökuntakin oli vielä paikalla, mutta ymmärrän tietysti että sinne ei olisi saanut päästää ketään sen tietyn kellonajan jälkeen.
Asiasta huomauttamaan tullut nainen oli taas näitä perustason vittumaisia idiootteja, jotka suurinpiirtein leuhkien vittuili siitä kuinka minun pitäisi lukea kohteen ohjeet mikäli jotain käytäntöjä on jäänyt sisäistämättä. Totesin naiselle että pitääpä tosiaan seuraavalla kerralla ottaa kaasusumutin ja teleskooppipatukka mukaan siltä varalta että jotain 155cm pituudeltaan varustettua kukkahattuista mummokärryjen työntelijää saadaan vakuuttumaan ettei siihen kerrokseen saa mennä. Vastarintahan pitää ehdottomasti murtaa, eikös niin?
Olen kyllä aikalailla väsynyt tuohon 12h kohteeseen kourallisten vuorojen jälkeen. Paitsi että se kököttäminen siellä tuntuu todella vittumaiselta, niin siihen päälle tulee sitten vielä nämä tällaiset itsensä tiedostavat mulkkuakat, jotka vittuilevat jostain noinkin vähäpätöisestä asiasta. Onneksi tuo akka taisi olla melkoisen isokenkäinen, sillä jospa hän nyt sitten vastaukseni sisältöön kimpaantuneena vaikka päättäisi soittaa esimiehilleni ja toteaisi että kaltaistani invalidisoitunutta pässiä tarkkaavaisuudeltaan muistuttavaa ei saa enää päästää respaan tämän jälkeen.
Sopisi kyllä moinen ratkaisu helvetinkin hyvin tuon kohteen osalta. En jaksa muutenkaan kököttää siellä sitä 12h vuoroa kovinkaan menestyksekkäästi, vaan lähinnä vain murisen asiakkaille koko ajan jostain tai tekemiseni siellä on niin flegmaattista että mistään ei tule mitään. Eipä oikein enää tässä vaiheessa jaksa panostaa siihen kauniiseen hymyyn tai palvelualttiiseen asenteeseen tuollaisissa paikoissa, jossa ovat vallalla taas sellaiset ihmiset jotka pitävät sinua palvelusväen asemassa olevana duunaripaskana, jota kuuluu kohdella joka päivä tasan siten miten mieli sillä hetkellä sanelee.
Että joo, tosiaan voisi yhdelle vapaapäivälle olla käyttöä tässä vaiheessa.
Tässä respassa en ole ollutkaan pitkään aikaan. Tämä on kohteena melko hiljainen paikka, jossa ei onneksi tosiaankaan liikaa porukkaa käy ja ikuisena työsuhde-etuna täältä löytyy tuo erikoiskahveja pyöräyttävä kahvikonekin. Tämä on myös sikäli ihan inhimillinen paikka työskennellä, että täältä pääsee pois jo normaaliin virka-aikaan, eli kello neljältä iltapäivällä.
Toivon todellakin että saisin pitää sen huomiseni vapaana. Pelkona nimittäin on että minua pyydetään tekemään täällä ylityövuoro, sillä kaikesta päätellen tätä respaa ovat pyörittäneet viime aikoina tuuraajat vakiovaksin ollessa jossain muualla. Itse kyllä tunnen tämän kohteen erittäinkin hyvin, mutta nyt jo mittavan työputken jälkeen en tahtoisi oikein jaksaa enää töihin ylimääräisiin vuoroihin.
Eilen tuolla 12h kohteessani tultiin valittamaan siitä kuinka olin päästänyt erään ulkomaalaisen naisen sisään erääseen asiakastahon toimitilaan. Sikäli kyllä myönnän että oli minun vikani että nainen pääsi sinne, mutta siihen aikaan iltapäivästä olin jo huonosti nukutun yön ja muutenkin pieleen menneen päivän jäljiltä niin vastustuskyvytön naisen uppiniskaisiin pyyntöihin, että päästin hänet sieltä respasta sitten hissillä ylös. Ei kai tuo nainen olisi voinut mitään pahaa siellä tehdä kun henkilökuntakin oli vielä paikalla, mutta ymmärrän tietysti että sinne ei olisi saanut päästää ketään sen tietyn kellonajan jälkeen.
Asiasta huomauttamaan tullut nainen oli taas näitä perustason vittumaisia idiootteja, jotka suurinpiirtein leuhkien vittuili siitä kuinka minun pitäisi lukea kohteen ohjeet mikäli jotain käytäntöjä on jäänyt sisäistämättä. Totesin naiselle että pitääpä tosiaan seuraavalla kerralla ottaa kaasusumutin ja teleskooppipatukka mukaan siltä varalta että jotain 155cm pituudeltaan varustettua kukkahattuista mummokärryjen työntelijää saadaan vakuuttumaan ettei siihen kerrokseen saa mennä. Vastarintahan pitää ehdottomasti murtaa, eikös niin?
Olen kyllä aikalailla väsynyt tuohon 12h kohteeseen kourallisten vuorojen jälkeen. Paitsi että se kököttäminen siellä tuntuu todella vittumaiselta, niin siihen päälle tulee sitten vielä nämä tällaiset itsensä tiedostavat mulkkuakat, jotka vittuilevat jostain noinkin vähäpätöisestä asiasta. Onneksi tuo akka taisi olla melkoisen isokenkäinen, sillä jospa hän nyt sitten vastaukseni sisältöön kimpaantuneena vaikka päättäisi soittaa esimiehilleni ja toteaisi että kaltaistani invalidisoitunutta pässiä tarkkaavaisuudeltaan muistuttavaa ei saa enää päästää respaan tämän jälkeen.
Sopisi kyllä moinen ratkaisu helvetinkin hyvin tuon kohteen osalta. En jaksa muutenkaan kököttää siellä sitä 12h vuoroa kovinkaan menestyksekkäästi, vaan lähinnä vain murisen asiakkaille koko ajan jostain tai tekemiseni siellä on niin flegmaattista että mistään ei tule mitään. Eipä oikein enää tässä vaiheessa jaksa panostaa siihen kauniiseen hymyyn tai palvelualttiiseen asenteeseen tuollaisissa paikoissa, jossa ovat vallalla taas sellaiset ihmiset jotka pitävät sinua palvelusväen asemassa olevana duunaripaskana, jota kuuluu kohdella joka päivä tasan siten miten mieli sillä hetkellä sanelee.
Että joo, tosiaan voisi yhdelle vapaapäivälle olla käyttöä tässä vaiheessa.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Viimeisiä vetoja
Tänään on maanantai-aamu.
Raahauduin kotiin todella väsyneenä ja ahdistuneena eilisen iltakohteen vuoron jälkeen. Minulla oli kotona vaikeuksia syödä ja nukkua kunnolla. Nukuin viime yönä ehkä 2-3 tuntia jos sitäkään, jonka jälkeen sitten aikaisin aamulla lähtiessäni töihin olo tuntui samalta kun joku olisi pudottanut viisitoista kiloa tiiliä niskaan. Unilääkkeetkin ovat olleet jo pitemmän aikaa loppu, joten aikalailla tällä hataralla luomu-unella ollaan tultu toimeen.
Sanoisin että tämä kuuden päivän työputki näillä kahdentoista tunnin vuoroilla alkaa kyllä nyt vaatimaan verojaan aikalailla. Olin taas hyvin lähellä päätyä käymään lääkärillä, mutta kaipa minuun on joskus jo lapsena kumminkin istutettu se moraalinen velvoite kuitenkin käydä siellä töissä vaikkei yhtään kiinnostaisikaan hoitaa siellä asioitaan.
Kadut olivat täysin tyhjät kun ypöyksin lähdin ovesta ulos kirpeään aamuilmaan. Mietin että näin ei voi jatkua enää kauaa, sillä nuoresta iästänikin huolimatta tällainen vuorotyö ei sovi ollenkaan elimistölleni. En ehdi taaskaan palautua edellispäivien vuoroista, kun heti on lähdettävä taas jonnekin aikaisin aamulla. Join pannullisen kahvia vielä ennen lähtöä, joka sitten kirvoitti "hauskoja" tuntemuksia mahassa etenkin metromatkan aikana.
Respaan päästyäni istuin aulaan kuin pullottavat silmät omaava puu-ukko. Olo oli kuin kylmän suihkun jäljiltä ja vieläkin näkökenttä on äärimmäisen sumea. Joku "asiakas" tuli hakemaan jotain avaimia, joita yritin edelleen pahasti puoli-unessa sitten luovuttaa hänelle.
Eilen iltakohteessa hapotti ehkä eniten se kun eräs vittumainen rullatuolilla kulkeva nainen saapui jälleen valittamaan sitä kuinka eräs inva-WC oli niin helvetin vaikea paikka käyttää hänen mielestään. Tuo sama rullatuoli-paskiainen on vaivannut tuota kohdetta siitä asti kun olen sitä tehnyt, enkä jostain syystä saa tätäkään pässiä ymmärtämään että minä en sille mitään voi jos hän ei osaa sitä WC:n lukkoa käyttää oikein. Jotenkin vaan vituttaa aina saapua availemaan tuolle naiselle sitä ovea, jonka jälkeen hän kuittaa kuin minulle henkilökohtaisesti jotakin vittuilua siitä. Tuntuu myöskin tosiaan siltä että kyseinen nainen käy tuossa paikassa ihan vaan päästäkseen vittuilemaan ihmisille, eikä käyttämään vain sitä WC-tilaa niin kuin normaalit ihmiset.
Tästä päivästä tulee vaikeaa tämän yliväsymystilani johdosta. Olen saanut vasta muutaman tunnin kulumaan tästä kahdentoista tunnin vuorosta ja ulkona on ruvennut satamaan vettä kuin saavista kaatamalla.
Tuntuu muuten nyt siltä että kesälomalta piakkoin kuukausi sitten palattuani olen tasan yhtä väsynyt kuin ennen sitä. Se on kanssa aika paha merkki työuupumuksesta, eikä asiaa auta sekään että työnantajan maksamat kerrat psykiatrillekin ovat olleet jo kauan lopussa. Yritin viime istunnon päätteeksi saada lähetettä julkiselle puolelle, mutta sieltä tuli pyyntö sitten bumerangina takaisin kun minulla kuulemma nämä palvelut kuuluvat työterveydenhoitoon.. PAITSI ETTÄ EIVÄT KUULU.
Tuntuu että tämä työuupumukseni syvenee syvenemistään jatkuvalla syötöllä. Luulisin että tämä kaikki voisi purkautua sairauslomalla, mutta tarvitsen myöskin edelleen rahaa elämäni pyörittämiseen. Laskut eivät maksa itseään pois, mutta eipä tällainen ylikuormituskaan voi enää kauaa jatkua.
Jotenkin tuntuu niin toivottomalta koko ajan kiertää eri työkohteissa ja etsiä mukamas sitä "parempaa kohdetta", kun huomaakin että se kohde jonka saa alleen on taas vaan joku sellainen paikka mistä kaikki kollegat ovat lähteneet vetelemään kun paikka on ollut syystä tai toisesta niin paska. Sinänsä ikävää että tuntuu tosiaan siltä että vaikka aloin olemaan ihan loppu ihmisten potkupallona olemiseen siellä iltakohteessani josta lähdin tällaiseksi kiertäväksi vartijaksi, niin silti sielläkin taisi sitten kumminkin olla työaikojenkin suhteen asiat paremmin verrattuna nyt sitten näihin näännytysvuoroihin joita teen tässä kohteessa.
Elämä nyt sitten taas pääsi opettamaan minua siitä kuinka kaikki on niin suhteellista. Olen vain toisaalta niin väsynyt elämään ja etenkin elämään tällä umpikujaa muistuttavalla alalla, että en taida enää kyetä välittämään elämän tarjoamista oppitunneista tuiki taivaallista. Voidaan siis sanoa että ruumiini kyllä herää aamuisin aina töihin ja jopa menee sinne työpaikalle, mutta itse työpaikalla pää ei ole mukana toiminnassa enää ollenkaan.
Monen mielestä on varmaan täysin sairasta sanoa näin, mutta toivoisin että saisin potkut tästä työstä. Kunpa pääsisin vaikka vähäksikin aikaa työttömäksi tai saisin sellaisen työpaikan jossa viihtyisin ja edes työajat olisivat kohtuulliset. Haluaisin todellakin vain nukkua ja levätä päiväkausia kuin eräänlaisessa talviunessa, eikä minun tarvitsisi koko ajan katsella kelloa ja elää elämääni niin kuin yhtä pitkää ja päättymätöntä työvuoroa.
Vittumaisinta tässä tilanteessa taitaa edelleen olla se etteivät psykiatriset palvelut ole olleet oikeastaan halukkaita auttamaan minua siinä määrin kun olisin halunnut. Minulle on kyllä lykätty mielialalääkkeitä, mutta tässä ammatissa ei oikein voi vetää niitäkään koko aikaa etenkään tällaisilla työajoilla. Nuo lääkkeet siis väsyttävät todella paljon, mutta kaipa voisi sanoa että ne kyllä tasaannuttavat mieltä jossain määrin tältä pahimmalta ahdistukselta ja masennukselta. En vain uskalla syödä niitä silloin kun minulla on todella aikaisia herätyksiä taikka silloin kun pitäisi olla "skarppina".
Olen yrittänyt lievittää ahdistustani erilaisin keinoin tämän työuran aikana. Yleisimmin olen yrittänyt lääkitä ahdistusta, toivottomuutta ja masennusta nollaamalla oloni alkoholilla, mutta ei se ole auttanut siinä määrin kun olisin toivonut. Totta kai olen yrittänyt myös muita vähän rauhallisempia keinoja, mutta valitettavasti uupumus nyt vaan palailee aina tasaisin väliajoin uudelleen.
En mielestäni vaadi kohtuuttomia työpaikkani suhteen. Fakta taitaakin puolestaan olla että tämä työ ja pikemminkin sen sisällöstä kohdallani päättävät vaativat minulta aivan liian usein kohtuuttomuksia unohtaen että sen ruohonjuuritason työn suorittaa joku toinen ihminen heidän sijastaan siellä toimistolla. Ymmärrän kyllä että alalla kuin alalla toimihenkilöt kohtelevat alaisiaan kuin muurahaisia, mutta minusta tärkeintä olisi sellaiset merkit huomattuaan äkkiä häipyä pois alta ennen kuin on liian myöhäistä.
Raahauduin kotiin todella väsyneenä ja ahdistuneena eilisen iltakohteen vuoron jälkeen. Minulla oli kotona vaikeuksia syödä ja nukkua kunnolla. Nukuin viime yönä ehkä 2-3 tuntia jos sitäkään, jonka jälkeen sitten aikaisin aamulla lähtiessäni töihin olo tuntui samalta kun joku olisi pudottanut viisitoista kiloa tiiliä niskaan. Unilääkkeetkin ovat olleet jo pitemmän aikaa loppu, joten aikalailla tällä hataralla luomu-unella ollaan tultu toimeen.
Sanoisin että tämä kuuden päivän työputki näillä kahdentoista tunnin vuoroilla alkaa kyllä nyt vaatimaan verojaan aikalailla. Olin taas hyvin lähellä päätyä käymään lääkärillä, mutta kaipa minuun on joskus jo lapsena kumminkin istutettu se moraalinen velvoite kuitenkin käydä siellä töissä vaikkei yhtään kiinnostaisikaan hoitaa siellä asioitaan.
Kadut olivat täysin tyhjät kun ypöyksin lähdin ovesta ulos kirpeään aamuilmaan. Mietin että näin ei voi jatkua enää kauaa, sillä nuoresta iästänikin huolimatta tällainen vuorotyö ei sovi ollenkaan elimistölleni. En ehdi taaskaan palautua edellispäivien vuoroista, kun heti on lähdettävä taas jonnekin aikaisin aamulla. Join pannullisen kahvia vielä ennen lähtöä, joka sitten kirvoitti "hauskoja" tuntemuksia mahassa etenkin metromatkan aikana.
Respaan päästyäni istuin aulaan kuin pullottavat silmät omaava puu-ukko. Olo oli kuin kylmän suihkun jäljiltä ja vieläkin näkökenttä on äärimmäisen sumea. Joku "asiakas" tuli hakemaan jotain avaimia, joita yritin edelleen pahasti puoli-unessa sitten luovuttaa hänelle.
Eilen iltakohteessa hapotti ehkä eniten se kun eräs vittumainen rullatuolilla kulkeva nainen saapui jälleen valittamaan sitä kuinka eräs inva-WC oli niin helvetin vaikea paikka käyttää hänen mielestään. Tuo sama rullatuoli-paskiainen on vaivannut tuota kohdetta siitä asti kun olen sitä tehnyt, enkä jostain syystä saa tätäkään pässiä ymmärtämään että minä en sille mitään voi jos hän ei osaa sitä WC:n lukkoa käyttää oikein. Jotenkin vaan vituttaa aina saapua availemaan tuolle naiselle sitä ovea, jonka jälkeen hän kuittaa kuin minulle henkilökohtaisesti jotakin vittuilua siitä. Tuntuu myöskin tosiaan siltä että kyseinen nainen käy tuossa paikassa ihan vaan päästäkseen vittuilemaan ihmisille, eikä käyttämään vain sitä WC-tilaa niin kuin normaalit ihmiset.
Tästä päivästä tulee vaikeaa tämän yliväsymystilani johdosta. Olen saanut vasta muutaman tunnin kulumaan tästä kahdentoista tunnin vuorosta ja ulkona on ruvennut satamaan vettä kuin saavista kaatamalla.
Tuntuu muuten nyt siltä että kesälomalta piakkoin kuukausi sitten palattuani olen tasan yhtä väsynyt kuin ennen sitä. Se on kanssa aika paha merkki työuupumuksesta, eikä asiaa auta sekään että työnantajan maksamat kerrat psykiatrillekin ovat olleet jo kauan lopussa. Yritin viime istunnon päätteeksi saada lähetettä julkiselle puolelle, mutta sieltä tuli pyyntö sitten bumerangina takaisin kun minulla kuulemma nämä palvelut kuuluvat työterveydenhoitoon.. PAITSI ETTÄ EIVÄT KUULU.
Tuntuu että tämä työuupumukseni syvenee syvenemistään jatkuvalla syötöllä. Luulisin että tämä kaikki voisi purkautua sairauslomalla, mutta tarvitsen myöskin edelleen rahaa elämäni pyörittämiseen. Laskut eivät maksa itseään pois, mutta eipä tällainen ylikuormituskaan voi enää kauaa jatkua.
Jotenkin tuntuu niin toivottomalta koko ajan kiertää eri työkohteissa ja etsiä mukamas sitä "parempaa kohdetta", kun huomaakin että se kohde jonka saa alleen on taas vaan joku sellainen paikka mistä kaikki kollegat ovat lähteneet vetelemään kun paikka on ollut syystä tai toisesta niin paska. Sinänsä ikävää että tuntuu tosiaan siltä että vaikka aloin olemaan ihan loppu ihmisten potkupallona olemiseen siellä iltakohteessani josta lähdin tällaiseksi kiertäväksi vartijaksi, niin silti sielläkin taisi sitten kumminkin olla työaikojenkin suhteen asiat paremmin verrattuna nyt sitten näihin näännytysvuoroihin joita teen tässä kohteessa.
Elämä nyt sitten taas pääsi opettamaan minua siitä kuinka kaikki on niin suhteellista. Olen vain toisaalta niin väsynyt elämään ja etenkin elämään tällä umpikujaa muistuttavalla alalla, että en taida enää kyetä välittämään elämän tarjoamista oppitunneista tuiki taivaallista. Voidaan siis sanoa että ruumiini kyllä herää aamuisin aina töihin ja jopa menee sinne työpaikalle, mutta itse työpaikalla pää ei ole mukana toiminnassa enää ollenkaan.
Monen mielestä on varmaan täysin sairasta sanoa näin, mutta toivoisin että saisin potkut tästä työstä. Kunpa pääsisin vaikka vähäksikin aikaa työttömäksi tai saisin sellaisen työpaikan jossa viihtyisin ja edes työajat olisivat kohtuulliset. Haluaisin todellakin vain nukkua ja levätä päiväkausia kuin eräänlaisessa talviunessa, eikä minun tarvitsisi koko ajan katsella kelloa ja elää elämääni niin kuin yhtä pitkää ja päättymätöntä työvuoroa.
Vittumaisinta tässä tilanteessa taitaa edelleen olla se etteivät psykiatriset palvelut ole olleet oikeastaan halukkaita auttamaan minua siinä määrin kun olisin halunnut. Minulle on kyllä lykätty mielialalääkkeitä, mutta tässä ammatissa ei oikein voi vetää niitäkään koko aikaa etenkään tällaisilla työajoilla. Nuo lääkkeet siis väsyttävät todella paljon, mutta kaipa voisi sanoa että ne kyllä tasaannuttavat mieltä jossain määrin tältä pahimmalta ahdistukselta ja masennukselta. En vain uskalla syödä niitä silloin kun minulla on todella aikaisia herätyksiä taikka silloin kun pitäisi olla "skarppina".
Olen yrittänyt lievittää ahdistustani erilaisin keinoin tämän työuran aikana. Yleisimmin olen yrittänyt lääkitä ahdistusta, toivottomuutta ja masennusta nollaamalla oloni alkoholilla, mutta ei se ole auttanut siinä määrin kun olisin toivonut. Totta kai olen yrittänyt myös muita vähän rauhallisempia keinoja, mutta valitettavasti uupumus nyt vaan palailee aina tasaisin väliajoin uudelleen.
En mielestäni vaadi kohtuuttomia työpaikkani suhteen. Fakta taitaakin puolestaan olla että tämä työ ja pikemminkin sen sisällöstä kohdallani päättävät vaativat minulta aivan liian usein kohtuuttomuksia unohtaen että sen ruohonjuuritason työn suorittaa joku toinen ihminen heidän sijastaan siellä toimistolla. Ymmärrän kyllä että alalla kuin alalla toimihenkilöt kohtelevat alaisiaan kuin muurahaisia, mutta minusta tärkeintä olisi sellaiset merkit huomattuaan äkkiä häipyä pois alta ennen kuin on liian myöhäistä.
Päivän mietelause
Netistä eräältä uutissivustolta bongattu tosi osuva määritelmä:
"....Paskaduuniksi kutsutaan heikosti palkattua ja virikkeetöntä työtä, joka ei vaadi erityistä lahjakkuutta ja jossa etenemismahdollisuudet ovat olemattomat...."
Sunnuntain asiakkaat
Sunnuntainen vuoro alkoi tänään sitten sillä että tänne iltakohteeseeni saapui eräs varsin tuohtunut naisihminen. Näin tuon naisen jo valmiina odottelemassa kohteen sisäpuolella kun kävelin vuoroon, enkä voi suoraan sanoen todellakaan väittää ettenkö olisi arvannut mitä on tulossa.
Sanotaan näin että vanhemmat naisihmiset, eli tuttavallisemmin sekä useimmiten "mummot" ovat ehkä se kaikkein vaikein asiakasryhmä ainakin näissä kohteissa joissa olen itse pyörinyt. En aina oikein voi tajuta että mitä nämä piinallisen menopaussin riivaamat peräkammarin akat minusta oikein haluavat, mutta uskon että taidan joutua heidän kanssaan tekemisiin ihan vaan siksi kun rinnassa lukee ammattini niinkin selkeästi.
Minut kutsuttiin sitten selvittelemään tässä kohteessa erään sen työntekijän ja tämän mummon välistä dialogia joka alkoi piakkoin vuoron alettua. Mummo väitti hukanneensa erään asiakasyrityksen sisään jonkun ihmeellisen nahkalompakon tai vastaavan, joka sisälsi kuulemma suurinpiirtein hänen koko elämänsä. Totesin että valitettavasti me emme ole löytäneet mitään sellaista täältä.
Dialogi lähti käyntiin näin:
Mummo: "Minulla oli sellainen punainen nahkalompakko ja minä olin sen kanssa täällä eilen.. onko se täällä.."
Iltavaksi: "Valitettavasti emme ole löytäneet kuvailemaanne esinettä. Jos kuitenkin löydämme sen, niin saisinko yhteystietonne siltä varalta että voimme ilmoittaa"
Mummo: "No täytyyhän se teillä olla täällä! Kyllä teillä joku paikka on missä se on nyt.."
Iltavaksi: "Valitettavasti emme ole ainakaan vielä löytäneet sellaista. Jos saan yhteystiedot, niin.."
--- PITKÄ HILJAISUUS
Mummo: "VOI VITTU!!!!"
Iltavaksi: "Öh, mitähän tähänkin nyt voisi todeta"
Mummo: "Siellä on minun koko elämäni.. kaikki on siellä..."
-- Mummo poistuu vähän matkan päähän tuohtuneena soittelemaan jollekin kampaajalleen, varmaan.
Onneksi tämä tilanne meni ihan kohtuullisesti ohitse, sillä viime kuukausien aikana saamani treeni näiden tämän ikäryhmän asiakkaiden kanssa on kyllä siinä määrin kantanut hedelmää, että en kimpaannu heidän sanankäänteistään läheskään enää yhtä helposti kuin silloin joskus viime talvena.
Toisekseen tässä kohteessa eräs elektronisesti lukittu ovikin nyt temppuilee. Onneksi se ei ole mitenkään tärkeä ovi minulle sinänsä, mutta huomenna tai ylihuomenna sitä käyttävät ihmiset voivat hiukan tykätä kyttyrää kun ko. ovi ei aukeakaan ollenkaan kulkukortilla. Täytyypä ilmoittaa asiasta huoltomiehille.
Sanotaan näin että vanhemmat naisihmiset, eli tuttavallisemmin sekä useimmiten "mummot" ovat ehkä se kaikkein vaikein asiakasryhmä ainakin näissä kohteissa joissa olen itse pyörinyt. En aina oikein voi tajuta että mitä nämä piinallisen menopaussin riivaamat peräkammarin akat minusta oikein haluavat, mutta uskon että taidan joutua heidän kanssaan tekemisiin ihan vaan siksi kun rinnassa lukee ammattini niinkin selkeästi.
Minut kutsuttiin sitten selvittelemään tässä kohteessa erään sen työntekijän ja tämän mummon välistä dialogia joka alkoi piakkoin vuoron alettua. Mummo väitti hukanneensa erään asiakasyrityksen sisään jonkun ihmeellisen nahkalompakon tai vastaavan, joka sisälsi kuulemma suurinpiirtein hänen koko elämänsä. Totesin että valitettavasti me emme ole löytäneet mitään sellaista täältä.
Dialogi lähti käyntiin näin:
Mummo: "Minulla oli sellainen punainen nahkalompakko ja minä olin sen kanssa täällä eilen.. onko se täällä.."
Iltavaksi: "Valitettavasti emme ole löytäneet kuvailemaanne esinettä. Jos kuitenkin löydämme sen, niin saisinko yhteystietonne siltä varalta että voimme ilmoittaa"
Mummo: "No täytyyhän se teillä olla täällä! Kyllä teillä joku paikka on missä se on nyt.."
Iltavaksi: "Valitettavasti emme ole ainakaan vielä löytäneet sellaista. Jos saan yhteystiedot, niin.."
--- PITKÄ HILJAISUUS
Mummo: "VOI VITTU!!!!"
Iltavaksi: "Öh, mitähän tähänkin nyt voisi todeta"
Mummo: "Siellä on minun koko elämäni.. kaikki on siellä..."
-- Mummo poistuu vähän matkan päähän tuohtuneena soittelemaan jollekin kampaajalleen, varmaan.
Onneksi tämä tilanne meni ihan kohtuullisesti ohitse, sillä viime kuukausien aikana saamani treeni näiden tämän ikäryhmän asiakkaiden kanssa on kyllä siinä määrin kantanut hedelmää, että en kimpaannu heidän sanankäänteistään läheskään enää yhtä helposti kuin silloin joskus viime talvena.
Toisekseen tässä kohteessa eräs elektronisesti lukittu ovikin nyt temppuilee. Onneksi se ei ole mitenkään tärkeä ovi minulle sinänsä, mutta huomenna tai ylihuomenna sitä käyttävät ihmiset voivat hiukan tykätä kyttyrää kun ko. ovi ei aukeakaan ollenkaan kulkukortilla. Täytyypä ilmoittaa asiasta huoltomiehille.
lauantai 25. elokuuta 2012
Pedon lukuja
Viimeiset kaksi päivää ovat oikeastaan olleet minulle elämässä yhtä pitkää ja katkeamatonta työvuoroa. Laskin että tämä kuuden päivän työputki on yhteispituudeltaan 66,6(0?) tuntia, joka saadaan kun lasketaan ensiksi neljä kahdentoista tunnin vuoroa yhteen sekä sitten nämä melkein kymmenen tunnin vuorot täällä iltakohteessa viikonloppuna vielä mukaan.
Tuntuu tosiaan että elämä on yhtä katkeamatonta työvuoroa muutaman tunnin yöunilla ja muutaman tunnin tauhkalla siinä välissä. Vaikeaa on yrittää tehdä tätä työtä ja samalla yrittää elää muutakin elämää. Päässäni vain vilisee hektiset siirtymiset pitkin kaupunkia eri liikennevälineissä ihmismassojen keskellä eri kellonaikoihin kohteesta toiseen.
Vaikka sainkin nyt tänään aamulla nukkua jopa yhdeksään, niin siltikin tämän ja huomisen päivän jälkeen ovat edessä ne kahdentoista tunnin vuorot vielä maanantaille ja tiistaille. Lisäksi eilen välittömästi vuoron jälkeen oli pakko laukata nollaamaan tilannetta hieman miestä väkivimmillä, joka ei kyllä kieltämättä näin jälkeenpäin ollut kovin fiksua rahallisessa mielessä.
En ole ollut täällä iltakohteessani nyt pitkään aikaan, joka kieltämättä kyllä näkyy. Se pelätty taiteiden yö oli kuulemma mennyt kollegalla ihan kohtuullisesti, mutta eipä onneksi itse tarvinnut vaivautua tänne silloin. Saa nyt nähdä että saisiko kollega itselleen ne "toivotut" Joulun vuorotkin, sillä en ole itse kovin kiinnostunut myöskään niitä tekemään.
Taitaa olla ikävä fakta että tässä työssä jos töitä tekee, niin se antaa johdolle kuvan siitä että se joka työtään tekee voi alkaa tehdä sitä entistä enemmän. Kieltämättä keskituntiansio on noussut nyt jo viimeaikaisen touhun johdosta siihen kahteentoista euroon, joka on kyllä kieltämättä ihan hyvin.. toki vaan aika kovalla hinnalla henkis-fyysiselle jaksamiselleni.
Ymmärrän kyllä että tällaisissa työmäärissä ei ole mitään järkeä, mutta tuntuu tosiaan että vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole ihan hirveästi näkyvissä. Olen kyllä jo tehnyt hyvinkin laaja-alaisia suunnitelmia siitä että miten tässä pitäisi edetä vartijanuran päättämiseksi, mutta kylmä totuus on edelleen että rahaa tarvitaan laskuihin ja ties mihin jatkuvalla syötöllä.
Tuntuu tosiaan että elämä on yhtä katkeamatonta työvuoroa muutaman tunnin yöunilla ja muutaman tunnin tauhkalla siinä välissä. Vaikeaa on yrittää tehdä tätä työtä ja samalla yrittää elää muutakin elämää. Päässäni vain vilisee hektiset siirtymiset pitkin kaupunkia eri liikennevälineissä ihmismassojen keskellä eri kellonaikoihin kohteesta toiseen.
Vaikka sainkin nyt tänään aamulla nukkua jopa yhdeksään, niin siltikin tämän ja huomisen päivän jälkeen ovat edessä ne kahdentoista tunnin vuorot vielä maanantaille ja tiistaille. Lisäksi eilen välittömästi vuoron jälkeen oli pakko laukata nollaamaan tilannetta hieman miestä väkivimmillä, joka ei kyllä kieltämättä näin jälkeenpäin ollut kovin fiksua rahallisessa mielessä.
En ole ollut täällä iltakohteessani nyt pitkään aikaan, joka kieltämättä kyllä näkyy. Se pelätty taiteiden yö oli kuulemma mennyt kollegalla ihan kohtuullisesti, mutta eipä onneksi itse tarvinnut vaivautua tänne silloin. Saa nyt nähdä että saisiko kollega itselleen ne "toivotut" Joulun vuorotkin, sillä en ole itse kovin kiinnostunut myöskään niitä tekemään.
Taitaa olla ikävä fakta että tässä työssä jos töitä tekee, niin se antaa johdolle kuvan siitä että se joka työtään tekee voi alkaa tehdä sitä entistä enemmän. Kieltämättä keskituntiansio on noussut nyt jo viimeaikaisen touhun johdosta siihen kahteentoista euroon, joka on kyllä kieltämättä ihan hyvin.. toki vaan aika kovalla hinnalla henkis-fyysiselle jaksamiselleni.
Ymmärrän kyllä että tällaisissa työmäärissä ei ole mitään järkeä, mutta tuntuu tosiaan että vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole ihan hirveästi näkyvissä. Olen kyllä jo tehnyt hyvinkin laaja-alaisia suunnitelmia siitä että miten tässä pitäisi edetä vartijanuran päättämiseksi, mutta kylmä totuus on edelleen että rahaa tarvitaan laskuihin ja ties mihin jatkuvalla syötöllä.
perjantai 24. elokuuta 2012
Kiitoksella eletään
Taas yksi raksantäytteinen päivä remonttivartioinnin puolella on ohitse. Ihan yhtä tylsää hommaa se oli nytkin, paitsi että se loppui hiukan aikaisemmin kun oli ilmoitettu. Käväisin tästä lisäajasta huojentuneena syömässä keskustassa ennen kuin laahustin tänne 12h respaan mätänemään.
Eilen kun samat kuviot olivat päällä, niin iltamyöhään eräs tämän kohteen työntekijä kertoi tyypillisesti jättäneensä työhuoneeseensa tuon huoneen avaimet. Sain sitten soitella ties minne että sain tietää missä tämän paikan yleisavaimet olivat, mutta onneksi ne sitten löytyivät etsintöjen jälkeen. Tämä tyyppi sitten vaikutti siinä määrin kiitolliselta isokenkäisen asemansa johdosta, että ilmoitti kiittävänsä minua jollain tapaa tässä piakkoin.
Tuntui mukavalta pitkästä aikaa saada hiukan konkreettista kiitosta tekemästään työstä. Aika harvoin kukaan sanoo ainakaan mitään hyvää meidän tekemisistämme, joten tällainen tapaus kyllä kieltämättä hiukan nostatti mielialaa kaiken tämän yleisen apatian keskellä. Viimeisin tapaus jonka muistan samankaltaiseksi taisi olla joskus tämän duuniuran alussa, jolloin sain jopa Jouluna eräässä kohteessa joulutorttuja sekä sitten kerran joku heppu heitti minulle tuoreen iltalehden ihan vaan kohteliaisuuttaan.
Respaan palatessa selviteltiin sitten jonkun kyseisen firman työntekijän ja hänen vaimonsa välisiä juttuja. Nainen halusi ehdottomasti puhua miehelleen, mutta mies ei kuulemma ehtinyt tavata vaimoa juuri sillä hetkellä. Lopulta he sitten tapasivat ja asia saatiin hoidettua, mutta kyllä oli aulassa taas draamaa seurattavana.
Kieltämättä tämä työn sisältämä jatkuva tyhjäntoimittaminen alkaa taasen ahdistaa. Täytyy toivoa että minulle keksittäisiin jotain remonttivartiointia vaikkapa, sillä kaikesta huolimatta melkein mieluummin teen sitä kun istun täällä respassa ja hoidan jonkun avioerojuttuja. On siis tällä hetkellä fiksumpaa olla tekemättä mitään kun tehdä jotain paskamaista asiakaspalvelua.
Tässäkin respakohteeessa on muuten sitten nämä vakionaamat, jotka käyvät täällä känisemässä ties mistä. Vaikka heitä onkin prosentuaalisesti vähemmän kuin edellisissä respoissa, niin on niitä samoja naamoja kuitenkin nyt taas ruvennut näkymään. Eräs TAAS JÄLLEEN "vanhempi pariskunta" ongelmineen alkaa kyllä jo hapottamaan pahasti, kun he eivät millään kykene uskomaan että olen vain respassa istuva vartija enkä mikään yleismaailmallisten ongelmien ratkoja.
Sinänsä muuten hauskaa tässä 12h kohteessa, että aikalailla täällä kyllä saa olla ihan omillaan etenkin iltaa kohden. Tämä massiivinen toimistokolossi on siis ihan hiljainen ja lähes käyttämätön mesta, missä vartija saa hiippailla ja tehdä kierroksiaan ihan niin paljon tai pitkään kun huvittaa. Eilenkin eksyin kierroksella ostamaan kahvia, vaikka pääasiallisesti nämä tosi pitkät vuorot etenkin nyt remonttivartiointikeikoilla kuorrutettuna hoituvatkin energiajuomien avustuksella.
Mutta joo, huomenna siis menen tuonne perinteiseen iltakohteeseeni viikonlopuksi. Tuskin siellä nyt mitään ylitsepääsemätöntä tulee vastaan, mutta jos tulee niin sehän on vaan vaihtelua. Kai.
Eilen kun samat kuviot olivat päällä, niin iltamyöhään eräs tämän kohteen työntekijä kertoi tyypillisesti jättäneensä työhuoneeseensa tuon huoneen avaimet. Sain sitten soitella ties minne että sain tietää missä tämän paikan yleisavaimet olivat, mutta onneksi ne sitten löytyivät etsintöjen jälkeen. Tämä tyyppi sitten vaikutti siinä määrin kiitolliselta isokenkäisen asemansa johdosta, että ilmoitti kiittävänsä minua jollain tapaa tässä piakkoin.
Tuntui mukavalta pitkästä aikaa saada hiukan konkreettista kiitosta tekemästään työstä. Aika harvoin kukaan sanoo ainakaan mitään hyvää meidän tekemisistämme, joten tällainen tapaus kyllä kieltämättä hiukan nostatti mielialaa kaiken tämän yleisen apatian keskellä. Viimeisin tapaus jonka muistan samankaltaiseksi taisi olla joskus tämän duuniuran alussa, jolloin sain jopa Jouluna eräässä kohteessa joulutorttuja sekä sitten kerran joku heppu heitti minulle tuoreen iltalehden ihan vaan kohteliaisuuttaan.
Respaan palatessa selviteltiin sitten jonkun kyseisen firman työntekijän ja hänen vaimonsa välisiä juttuja. Nainen halusi ehdottomasti puhua miehelleen, mutta mies ei kuulemma ehtinyt tavata vaimoa juuri sillä hetkellä. Lopulta he sitten tapasivat ja asia saatiin hoidettua, mutta kyllä oli aulassa taas draamaa seurattavana.
Kieltämättä tämä työn sisältämä jatkuva tyhjäntoimittaminen alkaa taasen ahdistaa. Täytyy toivoa että minulle keksittäisiin jotain remonttivartiointia vaikkapa, sillä kaikesta huolimatta melkein mieluummin teen sitä kun istun täällä respassa ja hoidan jonkun avioerojuttuja. On siis tällä hetkellä fiksumpaa olla tekemättä mitään kun tehdä jotain paskamaista asiakaspalvelua.
Tässäkin respakohteeessa on muuten sitten nämä vakionaamat, jotka käyvät täällä känisemässä ties mistä. Vaikka heitä onkin prosentuaalisesti vähemmän kuin edellisissä respoissa, niin on niitä samoja naamoja kuitenkin nyt taas ruvennut näkymään. Eräs TAAS JÄLLEEN "vanhempi pariskunta" ongelmineen alkaa kyllä jo hapottamaan pahasti, kun he eivät millään kykene uskomaan että olen vain respassa istuva vartija enkä mikään yleismaailmallisten ongelmien ratkoja.
Sinänsä muuten hauskaa tässä 12h kohteessa, että aikalailla täällä kyllä saa olla ihan omillaan etenkin iltaa kohden. Tämä massiivinen toimistokolossi on siis ihan hiljainen ja lähes käyttämätön mesta, missä vartija saa hiippailla ja tehdä kierroksiaan ihan niin paljon tai pitkään kun huvittaa. Eilenkin eksyin kierroksella ostamaan kahvia, vaikka pääasiallisesti nämä tosi pitkät vuorot etenkin nyt remonttivartiointikeikoilla kuorrutettuna hoituvatkin energiajuomien avustuksella.
Mutta joo, huomenna siis menen tuonne perinteiseen iltakohteeseeni viikonlopuksi. Tuskin siellä nyt mitään ylitsepääsemätöntä tulee vastaan, mutta jos tulee niin sehän on vaan vaihtelua. Kai.
torstai 23. elokuuta 2012
Remonttivartioinnin ja elämän tuskaa :(
Nämä keikat joita olen tehnyt muutamina päivinä viime aikoina ovat keskittyneet kieltämättä ihan jännään kohteeseen, vaikkakin itse työ siellä on ollut todella abstraktia ja useimmiten tylsää.
Olen siis toiminut remonttivartioinnissa, joka on käytännössä siis jälleen kerran seisoskelua ympäriinsä tällä kertaa katsellen tuntikausia sitä miten rakennusmiehet uurastavat ties minkä kimpussa sinun vain pällistellessä ympärillesi.
Remonttivartiointi on siis täyttä paskaa, eikä sen seassa oikeastaan tule päällimmäisenä mieleen mikään muu kuin se että mitähän helvettiä tälläkin kertaa on ajateltu kun vaksi komennetaan kuulemma kohteen luonteen vuoksi puvussa vahtimaan äijien remontointia pölyn ja lian keskelle moneksi tunniksi. Sinänsä on kyllä todella huvittavaa kun karvaisten raksaköriläisten seassa hilluu puvussa joku jätkä, joka sitten seurailee esimiesmäisesti näiden joukkojen touhuja ties mistä kulmasta ja näpyttelee kännykällään vailla mitään todellista tekemistä.
Tästä on myöskin seuraksena sitten puvun housujen lahkeet solkenaan valkeaa, hienonhienoa rakennuspölyä. Kaiken kukkuraksi jouduin vielä lähtemään keikan päätyttyä tänne uuteen 12 tunnin respakohteeseeni tekemään loppuun sen vuoron. Huomenna on sitten edessä vielä ainakin yksi ihana remonttivartiointi sekä paluu tänne 12h respaan. Viikonloppu sujuu myös katkeamattomasti sitten tuolla vanhassa kuolleen kuolleessa "iltakohteessani" valvomon seiniä tuijotellen sekä kellon viisareita tapaillen.
Sain muuten olla aikalailla rauhassa viitisen päivää ennen kuin palasin töihin tänään. Tosiaan se paluu töihin oli ihan yhtä vaikea kuin ennenkin. Toisekseen olen kohdannut piakkoin kuukauden töihinpaluun jälkeen henkilökohtaisen finanssikriisini, kun rahat ovat olleet varsin vähissä loman jäljiltä. Edelleen tämä tällainen palkanmaksujärjestelmä nimeltään "kaksi kertaa kuussa" on kyllä totaalisen perseestä, enkä vieläkään ymmärrä että miksi helvetissä työntekijöitä pitää kiusata tällaisella järjestelmällä ylipäätään.
Niin joo, tänään on sitten myös taiteiden yö. Kiitän toisaalta onneani etten ole nyt töissä sitä tosi pitkää vuoroa joka olisi ihan helvetin hyvin voinut langeta minun osakseni kuten viime vuonna, mutta olen nyt kumminkin joutunut kohteeseen jossa ollaan tänä päivänä töissä seitsemään illalla. Kiitän kuitenkin onneani siitä etten ole tuossa kohteessa jota pelkäsin.. ja jonka viime vuoden vuoro tälle ajankohdalle oli todella järkyttävää paskaa lähinnä pituutensa ansiosta.
Muutenkin nyt eletään työvuorolistojen taittumisen aikaa, jolloin painan menemään edellisen listan viimeisiä päiviä sekä viikon alussa herään tekemään uuden listan juttuja enemmän tai vähemmän mielelläni. Tämä kuuden päivän putki josta on nyt vasta menossa ensimmäinen on muutenkin todella suolainen, sillä se sisältää NELJÄ kahdentoista tunnin vuoroa sekä sitten normaalit viikonloput traditionaalisessa iltakohteessani.
Tuli muuten tuossa vapaalla vertailtua ns. "kaveriporukassa" sitä mitä kukin sai tuntipalkakseen. Eräs naispuolinen hoitoalalla oleva kertoi saavansa sen noin 13€ tunnilta, jonka jälkeen eräs toinen palvelualalla työskentelevä ei päässyt edes siihen kymppiin tunnilta. Itsehän vedän tällä juuri ja juuri työhön motivoivalla 10,68€ tunnissa, joka kyllä sekin on helvetin vähän verrattuna siihen mitä pitää tietää ja osata eri kohteissa. Veikkaisin että vuodenvaihteen jälkeen palkka on kai lähemmäs sen 11€ tunnilta, mutta eipä tuokaan nyt mikään hyvä palkka ole verrattuna siihen kuinka paljon töitä teen ja minä aikana vuorokaudessa.
On kyllä surkuhupaisaa huomata kuinka on itsekin alalla, jossa tehdyt työmäärät ja palkka ei helvetti millään korreloi toistaan. Toki ymmärrän sen ettei kaltaisillemme, minimaalisen koulutuksen saaneille vartijoille edes makseta kovin hyvin tästä, mutta vaikka sitä sitten itseään alalla kouluttaisikin niin palkka tuskinkaan kovin paljoa paranee. Toki onhan tuolla sellaisiakin aloja joissa ei tarvita edes sitä 40h+60h koulutusta ja niissä on paremmat palkat.. miettikääpä jotain roskakuskeja tai muita vastaavia. Toki tuossa esimerkkiammatissa on varmaan vähän vähemmän porukkaa prosentuaalisesti töissä verrattuna vartijoihin.
Niin joo, olen unohtanut kai kertoa että kävin itkemässä tätä tilannettani työkkärissäkin tuossa parisen viikkoa takaperin. Siellä aikalailla neuvottiin auttamaan itse itseään, joka ei tullut minulle yllätyksenä. Sinänsä vähän ikävää, sillä toivoin Työvoimatoimiston edes kerran elämässään osoittavan tarpeellisuutensa minulle. Tätä ennen olen nimittäin onnistunut aina hankkimaan työpaikat ihan vaan rohkeasti itse hakemalla, eikä tämä kokemus nyt varsinaisesti minua ole kyllä auttanut uskomaan ettäkö Työkkäri olisi ainakaan minulle mitenkään erityisen hyödyllinen apuri uuden työn saannissa näin jo valmiiksi työssäkäyvänä ihmisenä. Aion kyllä kuitenkin yrittää käyttää kyseisen instanssin palveluja sitten vähän myöhemmin, kun todenteolla ryhdyn hakemaan sitä seuraavaa työpaikkaa.
Olen siis toiminut remonttivartioinnissa, joka on käytännössä siis jälleen kerran seisoskelua ympäriinsä tällä kertaa katsellen tuntikausia sitä miten rakennusmiehet uurastavat ties minkä kimpussa sinun vain pällistellessä ympärillesi.
Remonttivartiointi on siis täyttä paskaa, eikä sen seassa oikeastaan tule päällimmäisenä mieleen mikään muu kuin se että mitähän helvettiä tälläkin kertaa on ajateltu kun vaksi komennetaan kuulemma kohteen luonteen vuoksi puvussa vahtimaan äijien remontointia pölyn ja lian keskelle moneksi tunniksi. Sinänsä on kyllä todella huvittavaa kun karvaisten raksaköriläisten seassa hilluu puvussa joku jätkä, joka sitten seurailee esimiesmäisesti näiden joukkojen touhuja ties mistä kulmasta ja näpyttelee kännykällään vailla mitään todellista tekemistä.
Tästä on myöskin seuraksena sitten puvun housujen lahkeet solkenaan valkeaa, hienonhienoa rakennuspölyä. Kaiken kukkuraksi jouduin vielä lähtemään keikan päätyttyä tänne uuteen 12 tunnin respakohteeseeni tekemään loppuun sen vuoron. Huomenna on sitten edessä vielä ainakin yksi ihana remonttivartiointi sekä paluu tänne 12h respaan. Viikonloppu sujuu myös katkeamattomasti sitten tuolla vanhassa kuolleen kuolleessa "iltakohteessani" valvomon seiniä tuijotellen sekä kellon viisareita tapaillen.
Sain muuten olla aikalailla rauhassa viitisen päivää ennen kuin palasin töihin tänään. Tosiaan se paluu töihin oli ihan yhtä vaikea kuin ennenkin. Toisekseen olen kohdannut piakkoin kuukauden töihinpaluun jälkeen henkilökohtaisen finanssikriisini, kun rahat ovat olleet varsin vähissä loman jäljiltä. Edelleen tämä tällainen palkanmaksujärjestelmä nimeltään "kaksi kertaa kuussa" on kyllä totaalisen perseestä, enkä vieläkään ymmärrä että miksi helvetissä työntekijöitä pitää kiusata tällaisella järjestelmällä ylipäätään.
Niin joo, tänään on sitten myös taiteiden yö. Kiitän toisaalta onneani etten ole nyt töissä sitä tosi pitkää vuoroa joka olisi ihan helvetin hyvin voinut langeta minun osakseni kuten viime vuonna, mutta olen nyt kumminkin joutunut kohteeseen jossa ollaan tänä päivänä töissä seitsemään illalla. Kiitän kuitenkin onneani siitä etten ole tuossa kohteessa jota pelkäsin.. ja jonka viime vuoden vuoro tälle ajankohdalle oli todella järkyttävää paskaa lähinnä pituutensa ansiosta.
Muutenkin nyt eletään työvuorolistojen taittumisen aikaa, jolloin painan menemään edellisen listan viimeisiä päiviä sekä viikon alussa herään tekemään uuden listan juttuja enemmän tai vähemmän mielelläni. Tämä kuuden päivän putki josta on nyt vasta menossa ensimmäinen on muutenkin todella suolainen, sillä se sisältää NELJÄ kahdentoista tunnin vuoroa sekä sitten normaalit viikonloput traditionaalisessa iltakohteessani.
Tuli muuten tuossa vapaalla vertailtua ns. "kaveriporukassa" sitä mitä kukin sai tuntipalkakseen. Eräs naispuolinen hoitoalalla oleva kertoi saavansa sen noin 13€ tunnilta, jonka jälkeen eräs toinen palvelualalla työskentelevä ei päässyt edes siihen kymppiin tunnilta. Itsehän vedän tällä juuri ja juuri työhön motivoivalla 10,68€ tunnissa, joka kyllä sekin on helvetin vähän verrattuna siihen mitä pitää tietää ja osata eri kohteissa. Veikkaisin että vuodenvaihteen jälkeen palkka on kai lähemmäs sen 11€ tunnilta, mutta eipä tuokaan nyt mikään hyvä palkka ole verrattuna siihen kuinka paljon töitä teen ja minä aikana vuorokaudessa.
On kyllä surkuhupaisaa huomata kuinka on itsekin alalla, jossa tehdyt työmäärät ja palkka ei helvetti millään korreloi toistaan. Toki ymmärrän sen ettei kaltaisillemme, minimaalisen koulutuksen saaneille vartijoille edes makseta kovin hyvin tästä, mutta vaikka sitä sitten itseään alalla kouluttaisikin niin palkka tuskinkaan kovin paljoa paranee. Toki onhan tuolla sellaisiakin aloja joissa ei tarvita edes sitä 40h+60h koulutusta ja niissä on paremmat palkat.. miettikääpä jotain roskakuskeja tai muita vastaavia. Toki tuossa esimerkkiammatissa on varmaan vähän vähemmän porukkaa prosentuaalisesti töissä verrattuna vartijoihin.
Niin joo, olen unohtanut kai kertoa että kävin itkemässä tätä tilannettani työkkärissäkin tuossa parisen viikkoa takaperin. Siellä aikalailla neuvottiin auttamaan itse itseään, joka ei tullut minulle yllätyksenä. Sinänsä vähän ikävää, sillä toivoin Työvoimatoimiston edes kerran elämässään osoittavan tarpeellisuutensa minulle. Tätä ennen olen nimittäin onnistunut aina hankkimaan työpaikat ihan vaan rohkeasti itse hakemalla, eikä tämä kokemus nyt varsinaisesti minua ole kyllä auttanut uskomaan ettäkö Työkkäri olisi ainakaan minulle mitenkään erityisen hyödyllinen apuri uuden työn saannissa näin jo valmiiksi työssäkäyvänä ihmisenä. Aion kyllä kuitenkin yrittää käyttää kyseisen instanssin palveluja sitten vähän myöhemmin, kun todenteolla ryhdyn hakemaan sitä seuraavaa työpaikkaa.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Keikoilla heittopussina
Kävipä sitten niin että tuon yhden 12h vuoron istuttuani tuolla uusimmassa respakohteessani sain mahdollisuuden tehdä muutaman ns. "keikan" eräässä melko epätavallisessa kohteessa.
Perjantaina olisi pitänyt olla taas tuota kahdentoista tunnin respaa, mutta sain vaihdettua sen vuoron noihin keikkatöihin. Vietin keikkatöissä myös torstain, jonka piti periaatteessa olla vapaata.
Vapaata minä kyllä kieltämättä kaipasinkin, mutta tuo torstain vuoro vaikutti kohteestaan huolimatta niin helpolta että päätin sitten lähteä sen heittämään. Paras asia ehkä tuossa torstain yllätysvuorossa oli se että pääsin lähtemään sieltä todella aikaisin- huomattavasti alitse ilmoitetun vuoron kestoajan.
Perjantaina samaan paikkaan kysyttiin jälleen, joka tuhosi sitten työlistoiltani siltä erää sen 12h vuoron.
Kieltämättä tuo epätavallinen kohde oli jännittävä sinänsä, vaikka se homma johon minut sinne laitettiin olikin oikeastaan koulutetun apinan hommaa jälleen kerran. Seisoskelin ja istuskelin nuo molemmat päivät, sekä sitten ihmettelin vaan ympäristöä enimmäkseen. Kokemuksena tuokin paikka oli kuitenkin mielenkiintoinen pitkästä aikaa, jonka jälkeen voin taas kerran lisätä tuonkin kohteen alle parin vuoden työurani kohteisiin, joita on laskujeni mukaan kertynyt jo varmaan lähes kymmenen tähän mennessä. Toki kieltämättä suurimmassa osassa niistä kohteista joissa olen käynyt olen ollut siellä vain vuoron tai pari, mutta on minulla varmaan nytkin noin kolme vakiokohdetta jossa pyörin tasaisin väliajoin koko ajan muutenkin.
No nyt sitten on kuitenkin sunnuntai ja vapaa viikonloppu. Muutamia päiviä tässä on nyt merkitty vapaaksi, mutta saapa suoraan sanottuna nähdä että pääsenkö tosiaan pitämään vapaita.. vai pirahtaako puhelin taas jonain aamuna ylitöihin.
Muihin aiheisiin mentäessä luin tästä huvittavasta "Turvamyyjä"-konseptista, jota tietyt vartiointiliikkeet ovat nyt sitten kaupitelleet kauppoihin joksikin yleismiehiksi turvaamaan ja tekemään kaupan omia hommia sekä ties mitä.
Noh, minusta tuo on ihan hyvä idea moneltakin kantilta katsottuna, vaikka lainopillisesti tuollainen epämääräinen pseudotuote nimeltään "Turvamyyjä" on kyllä jo niin hämärtynyt että pahempaa saa hakea.
Mutta no joo, siis minusta tuo Turvamyyjä on sinänsä hyvä keksintö kaikesta kuullusta päätellen että jos nyt sitten kaupat päättävät kerran näitä tällaisia pseudovartijoita lykätä sinne, niin säästääpä se sitten ainakin meidän vartiointialan TES:n alla työskentelevien selkänahkaa sieltä myymäläpuolelta, jota kokeilleena voin sanoa että onnea ja menestystä vaan sille turvamyyjälle niiden korien keräilyyn ja ostoskärryjen noutelemiseen.. puhumattakaan sitten niistä väkivaltaisista kaljavarkaista ja huumeidenkäyttäjistä vähän huonompiosaisemmilla alueilla.
Muutenkin tuntuu ainakin oman mukavuusalueen osalta että tuo myymälävartiointi jota tässä kokeilin yhden 12h vuoron verran tässä taannoin oli selkeästi alan tähänastisista kokeilemistani hommista sitä paskinta. Olen ihan tyytyväinen JOS kaupat päättävät näitä Turvamyyjiään lykätä sinne kun perinteinen vartiointi on kuulemma (?) liian kallista, sillä sanoisin itse näin suorittavan portaan ihmisenä että eipä se myymälävartiointi muutenkaan taida olla alamme keskuudessa sitä kaikkein kivointa hommaa yleensäkään. Hyvä vaan että sinne myymälöihin saadaan sitten näitä kaupan omia pekkoja niihin hommiin, niin säästyypä vartija jos toinenkin siltä nöyryyttävältä ja alipalkaltulta myymälävartioinnin tehtävältä kertaan jos toiseenkin.
Sinänsä kyllä nyt tämä koko Turvamyyjä-juttukin on taas hyvä osoitus siitä että tämä vartiointiala jossa työskentelen minäkin alkaa kyllä pirstaloitumaan entistä pahemmin. Tällaiset uutiset jos mitkä jälleen kerran lujittavat minunkin harkintaani sen suhteen että nämä tämän alan hommat alkavat olemaan niitä laskevan auringon töitä ainakin itseäni ajatellen mielekkyyden osalta.
Hajoilkaamme Turvamyyjiin.
Perjantaina olisi pitänyt olla taas tuota kahdentoista tunnin respaa, mutta sain vaihdettua sen vuoron noihin keikkatöihin. Vietin keikkatöissä myös torstain, jonka piti periaatteessa olla vapaata.
Vapaata minä kyllä kieltämättä kaipasinkin, mutta tuo torstain vuoro vaikutti kohteestaan huolimatta niin helpolta että päätin sitten lähteä sen heittämään. Paras asia ehkä tuossa torstain yllätysvuorossa oli se että pääsin lähtemään sieltä todella aikaisin- huomattavasti alitse ilmoitetun vuoron kestoajan.
Perjantaina samaan paikkaan kysyttiin jälleen, joka tuhosi sitten työlistoiltani siltä erää sen 12h vuoron.
Kieltämättä tuo epätavallinen kohde oli jännittävä sinänsä, vaikka se homma johon minut sinne laitettiin olikin oikeastaan koulutetun apinan hommaa jälleen kerran. Seisoskelin ja istuskelin nuo molemmat päivät, sekä sitten ihmettelin vaan ympäristöä enimmäkseen. Kokemuksena tuokin paikka oli kuitenkin mielenkiintoinen pitkästä aikaa, jonka jälkeen voin taas kerran lisätä tuonkin kohteen alle parin vuoden työurani kohteisiin, joita on laskujeni mukaan kertynyt jo varmaan lähes kymmenen tähän mennessä. Toki kieltämättä suurimmassa osassa niistä kohteista joissa olen käynyt olen ollut siellä vain vuoron tai pari, mutta on minulla varmaan nytkin noin kolme vakiokohdetta jossa pyörin tasaisin väliajoin koko ajan muutenkin.
No nyt sitten on kuitenkin sunnuntai ja vapaa viikonloppu. Muutamia päiviä tässä on nyt merkitty vapaaksi, mutta saapa suoraan sanottuna nähdä että pääsenkö tosiaan pitämään vapaita.. vai pirahtaako puhelin taas jonain aamuna ylitöihin.
Muihin aiheisiin mentäessä luin tästä huvittavasta "Turvamyyjä"-konseptista, jota tietyt vartiointiliikkeet ovat nyt sitten kaupitelleet kauppoihin joksikin yleismiehiksi turvaamaan ja tekemään kaupan omia hommia sekä ties mitä.
Noh, minusta tuo on ihan hyvä idea moneltakin kantilta katsottuna, vaikka lainopillisesti tuollainen epämääräinen pseudotuote nimeltään "Turvamyyjä" on kyllä jo niin hämärtynyt että pahempaa saa hakea.
Mutta no joo, siis minusta tuo Turvamyyjä on sinänsä hyvä keksintö kaikesta kuullusta päätellen että jos nyt sitten kaupat päättävät kerran näitä tällaisia pseudovartijoita lykätä sinne, niin säästääpä se sitten ainakin meidän vartiointialan TES:n alla työskentelevien selkänahkaa sieltä myymäläpuolelta, jota kokeilleena voin sanoa että onnea ja menestystä vaan sille turvamyyjälle niiden korien keräilyyn ja ostoskärryjen noutelemiseen.. puhumattakaan sitten niistä väkivaltaisista kaljavarkaista ja huumeidenkäyttäjistä vähän huonompiosaisemmilla alueilla.
Muutenkin tuntuu ainakin oman mukavuusalueen osalta että tuo myymälävartiointi jota tässä kokeilin yhden 12h vuoron verran tässä taannoin oli selkeästi alan tähänastisista kokeilemistani hommista sitä paskinta. Olen ihan tyytyväinen JOS kaupat päättävät näitä Turvamyyjiään lykätä sinne kun perinteinen vartiointi on kuulemma (?) liian kallista, sillä sanoisin itse näin suorittavan portaan ihmisenä että eipä se myymälävartiointi muutenkaan taida olla alamme keskuudessa sitä kaikkein kivointa hommaa yleensäkään. Hyvä vaan että sinne myymälöihin saadaan sitten näitä kaupan omia pekkoja niihin hommiin, niin säästyypä vartija jos toinenkin siltä nöyryyttävältä ja alipalkaltulta myymälävartioinnin tehtävältä kertaan jos toiseenkin.
Sinänsä kyllä nyt tämä koko Turvamyyjä-juttukin on taas hyvä osoitus siitä että tämä vartiointiala jossa työskentelen minäkin alkaa kyllä pirstaloitumaan entistä pahemmin. Tällaiset uutiset jos mitkä jälleen kerran lujittavat minunkin harkintaani sen suhteen että nämä tämän alan hommat alkavat olemaan niitä laskevan auringon töitä ainakin itseäni ajatellen mielekkyyden osalta.
Hajoilkaamme Turvamyyjiin.
tiistai 14. elokuuta 2012
Urbaani betonihelvetti
Nyt sitten alkoivat nämä kahdentoista tunnin "respavuorot".
Sinänsä huvittavaa että ne eivät saaneet minua aluksi sinne kahdentoista tunnin paikallisvartiointikohteeseen, mutta nyt sitten sujahti tämä kahdentoista tunnin respakohde listoihin niin että vilahti.
Aika vittumaista aikaa on todellakin tulossa näin töiden puolelta monenkin asian osalta. Ensiksi kalpin pari päivää sitten läheiseen Stressmaniin vai mihin Fryckmaniin olikaan hakemaan uusia mustia puvun housuja. Sain jopa ihan kohtuullisen hintaiset housut sieltä mukaani.. eivätkä nämä ainakaan toivottavasti mene ihan helposti rikki.
Mutta no joo, sitten työasioista jauhamiseen:
Kyseisessä kohteessa jossa nyt sitten tulen hajoilemaan seuraavan kuukauden päivät muutaman päivän väliajoin sijaitsee aikalailla kaupunkimme keskustassa. Se on urbaani betonin ja lasin sekoitus, jossa ei kyllä käy juuri ketään mutta respassa on istuttava vartijan maksoi mitä maksoi! Periaatteessa siis tämä on aikalailla koulutetun apinan hommaa, eikä tässä respassakaan nyt lopulta ehkä sitten edes ole yhtä paljon tekemistä kun aikaisemmissa respoissa joissa olen ollut.
Mutta noh, pahinta tässä kohteessa ovat tietysti nämä 12h vuorot. Tänään aloittelen ensimmäistä vuoroani näin aamutuimaan, mutta täytyypä sanoa että vittumaista se kyllä on herätä näin aikaisin sekä sitten istua suurinpiirtein paikoillaan sen 12h palvellen satunnaisia asiakkaita. Toisekseen tämä paikka on oikeasti niin sokkeloinen, että tälläkin hetkellä on vähän hakusessa paikka jos toinenkin täällä.
Tässäkin kohteessa on se perimmäinen ongelma että tekemistä on hirrrrveän vähän. Eräänlainen sulkukierros pitää tehdä kieltämättä vuoron päätteeksi, mutta se nyt on niin pieni ettei samasta mitasta voida puhuakaan kun vaikkapa tuolla iltakohteessani. Eli enimmäkseen täälläkin selaillaan nettiä se musertava kahdentoista tunnin määrä, joka kyllä tuntuu nyt jo vittuilulta kaiken sen työmäärän ja joustavuuden jälkeen jota olen saanut antaa tälle firmalle.
Tänään on muuten palkkapäiväkin, mutta senkin ovat kusseet nyt sitten. Minulle piti maksaa ilmeisesti jotain alle kymmenen euroa palkkaa siksi kun olin lomalla niin pitkään, mutta ilmeisesti edes sitä eivät ole saaneet maksettua oikein kun tili huusi sitäkin vähään tänä aamuna. Vittu mitä paskaa.
Sinänsä huvittavaa että ne eivät saaneet minua aluksi sinne kahdentoista tunnin paikallisvartiointikohteeseen, mutta nyt sitten sujahti tämä kahdentoista tunnin respakohde listoihin niin että vilahti.
Aika vittumaista aikaa on todellakin tulossa näin töiden puolelta monenkin asian osalta. Ensiksi kalpin pari päivää sitten läheiseen Stressmaniin vai mihin Fryckmaniin olikaan hakemaan uusia mustia puvun housuja. Sain jopa ihan kohtuullisen hintaiset housut sieltä mukaani.. eivätkä nämä ainakaan toivottavasti mene ihan helposti rikki.
Mutta no joo, sitten työasioista jauhamiseen:
Kyseisessä kohteessa jossa nyt sitten tulen hajoilemaan seuraavan kuukauden päivät muutaman päivän väliajoin sijaitsee aikalailla kaupunkimme keskustassa. Se on urbaani betonin ja lasin sekoitus, jossa ei kyllä käy juuri ketään mutta respassa on istuttava vartijan maksoi mitä maksoi! Periaatteessa siis tämä on aikalailla koulutetun apinan hommaa, eikä tässä respassakaan nyt lopulta ehkä sitten edes ole yhtä paljon tekemistä kun aikaisemmissa respoissa joissa olen ollut.
Mutta noh, pahinta tässä kohteessa ovat tietysti nämä 12h vuorot. Tänään aloittelen ensimmäistä vuoroani näin aamutuimaan, mutta täytyypä sanoa että vittumaista se kyllä on herätä näin aikaisin sekä sitten istua suurinpiirtein paikoillaan sen 12h palvellen satunnaisia asiakkaita. Toisekseen tämä paikka on oikeasti niin sokkeloinen, että tälläkin hetkellä on vähän hakusessa paikka jos toinenkin täällä.
Tässäkin kohteessa on se perimmäinen ongelma että tekemistä on hirrrrveän vähän. Eräänlainen sulkukierros pitää tehdä kieltämättä vuoron päätteeksi, mutta se nyt on niin pieni ettei samasta mitasta voida puhuakaan kun vaikkapa tuolla iltakohteessani. Eli enimmäkseen täälläkin selaillaan nettiä se musertava kahdentoista tunnin määrä, joka kyllä tuntuu nyt jo vittuilulta kaiken sen työmäärän ja joustavuuden jälkeen jota olen saanut antaa tälle firmalle.
Tänään on muuten palkkapäiväkin, mutta senkin ovat kusseet nyt sitten. Minulle piti maksaa ilmeisesti jotain alle kymmenen euroa palkkaa siksi kun olin lomalla niin pitkään, mutta ilmeisesti edes sitä eivät ole saaneet maksettua oikein kun tili huusi sitäkin vähään tänä aamuna. Vittu mitä paskaa.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Kelaillaanpa asiaa?
Kävin pitkän ja kärkkään keskustelun erään sukulaiseni kanssa tästä tekemästäni työstä tässä taannoin.
Hänen mielestään minun pitäisi olla tyytyväinen että ikäiselläni ihmisellä edes on kuulemma töitä nykypäivänä. Hän siis kuuluu tähän ikäluokkaan ja sukupolveen jotka suurinpiirtein taisivat raataa viiden markan päiväpalkalla ties missä orjanhommissa seuraavat kaksikymmentä vuotta ja kuolivat sitten ties mihin sydänrasituksiin.
Vartiointiala jolla on työskennellyt perustehtävissä kohta parisen vuotta kuuluu niihin kuuluisiin matalapalkka-aloihin, eli niihin on helppo tulla töihin ja piakkoin havaita että palkat sekä työn määrä ja laatu eivät millään tavalla korreloi toisiaan. Tästä syystä vaihtuvuus työkavereissa on suuri.
Vartiointialan vakinainen työntekijä tekee noin 120h töitä kolmeen viikkoon tai lähelle sitä määrää. Huomattava osa vartijan työstä painottuu iltoihin, sillä pelkillä päivävuoroilla töitään tekeviä taitaa kuitenkin olla aikamoinen vähemmistö. Työpäivät ovat varsinkin suurten ihmismassojen parissa tehtävien vuorojen osalta todella fyysisiä ja henkisesti haastavia, sillä usein ainakin täälläpäin maata vartija tekee töitä todella paljon ihmisten parissa ja siten joutuu erinäisiinkin kohtaamisiin erilaisten ihmisten kanssa. Henkinen rasittavuus tässä työssä on ihan omaa luokkaansa varsinkin sellaisissa kohteissa kuten myymäläpuolella ja köyhimmissä kaupunginosissa, jossa väkivaltainen vastarinta on päivittäinen tosiasia kiinniottotilanteissa tai vartijan taikka järjestyksenvalvojan puuttuessa johonkin tapahtumaan.
Vartijan palkka on useimmiten erittäin lähellä minimipalkkaa, jota nyt ehkä vähän peesaa se että tehdään pitkiä vuoroja sekä viikonloppuja tasaisin väliajoin. Kuitenkin jos miettii nyt vaikkapa omia työaikojani, niin tyypillisimmillään teen yli kahdeksan tunnin päivää iltakohteessani ja viikonloppuisin lähes kymmenen tunnin päivää. Tällä alalla ei voida puhua normaaleista kahdeksan tunnin työpäivistä kun ehkä respapuolella, jossa sitten sekin että teet pelkkää päivävuoroa ei kerrytä lisiä ja siten kuittaa sinulle vain peruspalkat sun muut.. jotka ovat sitten etenkin kaksi kertaa kuussa maksettuina todella pieniä.
Olen havainnut, että jotta sinulle nyt jää se noin 1600-1700€ käteen joka kuukausi tässä työssä, niin aika paljon iltoja sekä viikonloppuja on painettava. Pahinta on myös se että ainakin itselleni on nyt ruvettu tyrkyttämään pitkiä 12h vuoroja kohteissa, joissa mitä ilmeisimminkään muut porukat eivät halua vuorojaan tehdä. Vaikka tälle urhealle sukulaiselleni se näyttääkin olevan ihan normaalia että ollaan puolet päivästä töissä, niin itse sanoisin että se ei todellakaan tee ihmisen terveydelle hyvää tai ole muutenkaan erityisen fiksua.
Tavallaan kyllä nostan hattua sellaiselle porukalle joka ei tällaiseen pirulliseen oravanpyörään edes lähde mukaan. Onhan se totta että vaikka olen itsekin melko nuori ihminen, niin olen saanut tämän työn parissa todellakin kohdata niin fyysisen kuin henkisenkin jaksamiseni rajat. Se että joudun käymään pikkupalkalla todella mittavissa työvuoroissa, hoitamaan taloudellista puolta elämästäni ja jotenkin myös setvimään parisuhdettani avovaimoni kanssa ovat saaneet jaksamiseni aikamoiselle kuitille. Olenkin nyt tämän työn parissa sairastunut masennukseen sekä työuupumukseen, joka ilmeisesti on sukulaiseni mielestä vain mielen heikkoutta.
En omasta mielestäni eroa tavallisesta ihmisestä millään tavalla, sillä olen ennen tätä työtä tehnyt lyhyitä pätkätöitä siellä ja täällä, suorittanut varusmiespalveluksen pisimmän kaavan kautta sekä suorittanut ylioppilastutkinnon. En ole siis mielestäni ainakaan toistaisessa elämässäni yrittänyt mennä siitä mistä aita on matalin, mutta kieltämättä ei ehkä kerro mitään hyvää tämän työn luonteesta ja vaatimuksista se että näinkin nuori mieshenkilö alkaa näyttämään vakavia väsymyksen oireita jo periaatteessa alle kahdessa vuodessa.
Olemme sukulaiseni kanssa selkeässsä näkemyserossa siitä missä kulkee palkkaorjuuden ja jaksamisen rajat. Hänen mielestään ihmisen pitäisi olla tyytyväinen että saa edes tehdä töitä- olivat työolot ja palkkaus sitten mitä tahansa, kun minä taas uskon että rajansa sillä hyväksikäytölläkin alkaa olemaan työelämässä.
Minusta tuntuu että sukulaiselleni tekisi ihan hyvää kiskaista nämä tämän alan työvaatteet niskaansa ja polkaista lähimpään respaan tai myymälään koettamaan tätä "turvallisuusalan työtä". Veikkaan että aika äkkiä kyllä rupeaisi olo muuttumaan melko vaikeaksi kun joutuisi huomaamaan että näillä palkoilla pitäisi elääkin ja että minne tahansa menetkin niin ihmiset pitävät sinua vihoviimeisimpänä tyyppinä ikinä teit sitten mitä tahansa muutenkaan.
Jumalan kiitos että huomenna on vapaapäivä, sillä tällä hetkellä on kyllä pakko todeta että paha olo henkisesti on taas sitä luokkaa että meinaan haljeta.
Hänen mielestään minun pitäisi olla tyytyväinen että ikäiselläni ihmisellä edes on kuulemma töitä nykypäivänä. Hän siis kuuluu tähän ikäluokkaan ja sukupolveen jotka suurinpiirtein taisivat raataa viiden markan päiväpalkalla ties missä orjanhommissa seuraavat kaksikymmentä vuotta ja kuolivat sitten ties mihin sydänrasituksiin.
Vartiointiala jolla on työskennellyt perustehtävissä kohta parisen vuotta kuuluu niihin kuuluisiin matalapalkka-aloihin, eli niihin on helppo tulla töihin ja piakkoin havaita että palkat sekä työn määrä ja laatu eivät millään tavalla korreloi toisiaan. Tästä syystä vaihtuvuus työkavereissa on suuri.
Vartiointialan vakinainen työntekijä tekee noin 120h töitä kolmeen viikkoon tai lähelle sitä määrää. Huomattava osa vartijan työstä painottuu iltoihin, sillä pelkillä päivävuoroilla töitään tekeviä taitaa kuitenkin olla aikamoinen vähemmistö. Työpäivät ovat varsinkin suurten ihmismassojen parissa tehtävien vuorojen osalta todella fyysisiä ja henkisesti haastavia, sillä usein ainakin täälläpäin maata vartija tekee töitä todella paljon ihmisten parissa ja siten joutuu erinäisiinkin kohtaamisiin erilaisten ihmisten kanssa. Henkinen rasittavuus tässä työssä on ihan omaa luokkaansa varsinkin sellaisissa kohteissa kuten myymäläpuolella ja köyhimmissä kaupunginosissa, jossa väkivaltainen vastarinta on päivittäinen tosiasia kiinniottotilanteissa tai vartijan taikka järjestyksenvalvojan puuttuessa johonkin tapahtumaan.
Vartijan palkka on useimmiten erittäin lähellä minimipalkkaa, jota nyt ehkä vähän peesaa se että tehdään pitkiä vuoroja sekä viikonloppuja tasaisin väliajoin. Kuitenkin jos miettii nyt vaikkapa omia työaikojani, niin tyypillisimmillään teen yli kahdeksan tunnin päivää iltakohteessani ja viikonloppuisin lähes kymmenen tunnin päivää. Tällä alalla ei voida puhua normaaleista kahdeksan tunnin työpäivistä kun ehkä respapuolella, jossa sitten sekin että teet pelkkää päivävuoroa ei kerrytä lisiä ja siten kuittaa sinulle vain peruspalkat sun muut.. jotka ovat sitten etenkin kaksi kertaa kuussa maksettuina todella pieniä.
Olen havainnut, että jotta sinulle nyt jää se noin 1600-1700€ käteen joka kuukausi tässä työssä, niin aika paljon iltoja sekä viikonloppuja on painettava. Pahinta on myös se että ainakin itselleni on nyt ruvettu tyrkyttämään pitkiä 12h vuoroja kohteissa, joissa mitä ilmeisimminkään muut porukat eivät halua vuorojaan tehdä. Vaikka tälle urhealle sukulaiselleni se näyttääkin olevan ihan normaalia että ollaan puolet päivästä töissä, niin itse sanoisin että se ei todellakaan tee ihmisen terveydelle hyvää tai ole muutenkaan erityisen fiksua.
Tavallaan kyllä nostan hattua sellaiselle porukalle joka ei tällaiseen pirulliseen oravanpyörään edes lähde mukaan. Onhan se totta että vaikka olen itsekin melko nuori ihminen, niin olen saanut tämän työn parissa todellakin kohdata niin fyysisen kuin henkisenkin jaksamiseni rajat. Se että joudun käymään pikkupalkalla todella mittavissa työvuoroissa, hoitamaan taloudellista puolta elämästäni ja jotenkin myös setvimään parisuhdettani avovaimoni kanssa ovat saaneet jaksamiseni aikamoiselle kuitille. Olenkin nyt tämän työn parissa sairastunut masennukseen sekä työuupumukseen, joka ilmeisesti on sukulaiseni mielestä vain mielen heikkoutta.
En omasta mielestäni eroa tavallisesta ihmisestä millään tavalla, sillä olen ennen tätä työtä tehnyt lyhyitä pätkätöitä siellä ja täällä, suorittanut varusmiespalveluksen pisimmän kaavan kautta sekä suorittanut ylioppilastutkinnon. En ole siis mielestäni ainakaan toistaisessa elämässäni yrittänyt mennä siitä mistä aita on matalin, mutta kieltämättä ei ehkä kerro mitään hyvää tämän työn luonteesta ja vaatimuksista se että näinkin nuori mieshenkilö alkaa näyttämään vakavia väsymyksen oireita jo periaatteessa alle kahdessa vuodessa.
Olemme sukulaiseni kanssa selkeässsä näkemyserossa siitä missä kulkee palkkaorjuuden ja jaksamisen rajat. Hänen mielestään ihmisen pitäisi olla tyytyväinen että saa edes tehdä töitä- olivat työolot ja palkkaus sitten mitä tahansa, kun minä taas uskon että rajansa sillä hyväksikäytölläkin alkaa olemaan työelämässä.
Minusta tuntuu että sukulaiselleni tekisi ihan hyvää kiskaista nämä tämän alan työvaatteet niskaansa ja polkaista lähimpään respaan tai myymälään koettamaan tätä "turvallisuusalan työtä". Veikkaan että aika äkkiä kyllä rupeaisi olo muuttumaan melko vaikeaksi kun joutuisi huomaamaan että näillä palkoilla pitäisi elääkin ja että minne tahansa menetkin niin ihmiset pitävät sinua vihoviimeisimpänä tyyppinä ikinä teit sitten mitä tahansa muutenkaan.
Jumalan kiitos että huomenna on vapaapäivä, sillä tällä hetkellä on kyllä pakko todeta että paha olo henkisesti on taas sitä luokkaa että meinaan haljeta.
lauantai 11. elokuuta 2012
Me reppanat
Kävin eilen vuoron päätteeksi erään ex-työkaverini kanssa oikein kunnolla juomassa olutta. Se oli tervetullut yllätys pitkästä aikaa,sillä kuten viimeaikaisista postauksista ilmeneekin, niin työssä on alkanut menemään taasen melko huonosti.
Aamulla hoipuin tänne töihin ja löin nämä saamarin työvaatteet päälle kylmä hiki otsalla. En nyt kuitenkaan niin huonolla ololla ole liikkeellä kun aluksi tuntui, mutta kyllä tämä päivä varmaan menee ihan jäähdytellessä eilisiltaisia tekoja.
En tiedä että onko kukaan koskaan ajatellut että miksi ihmiset keskimäärin viihtyvät niin lyhyen aikaa näissä tämän alan töissä. No, voidaan sanoa tietty että on tässäkin ammattikunnassa sitten se porukka joka jo alkujaankin on sen verran laiskaa sakkia että etsivätkin vain työtä jossa maksetaan palkkaa jääkiekko-otteluiden seuraamisesta respassa istuen tai nettipelien selailuista valvomossa. Toisaalta eipä näistäkään hommista saa ihan hirveästi huutia antaa, sillä totuushan on että useimmiten mitään muutakaan tekemistä ei ole.
No joo, mutta sanotaan näin että normaali, eteenpäin elämässä pyrkivä kaveri tai kaveritar joka näitä hommia tekee väsyy kyllä tähän tahtiin ennen pitkää. Palkat ovat työn määrään nähden todella pienet, eteneminen uralla on erittäin epätodennäköistä ja jatkuvasti sinä olet jonkun asian altavastaaja. Kolmanneksi kaikki vihaavat vartijoita ihan vaan siksi että sinua pidetään tyhmänä, laiskana tai "et sitten päässyt poliisikouluun"-vastausluokan tyyppinä automaattisesti.
Luin erästä foorumia missä ihmiset keskustelivat siitä miksi he eivät haluaisi lastensa ryhtyvän ammatin osalta. Muutamassa postauksessa mainittiin vartija, joka on kyllä kieltämättä ihan looginen vastaus. En minäkään haluaisi lapseni, mikäli sellaisen omaisin, ryhtyvän vartijaksi pikkupalkalla kaikkien solvattavaksi ties minne pimeille kujille kärsimään. Toisekseen tuntuu että vartijat ovat yleisen mielipiteen mukaan aina ja iänkaikkisen automaattisesti "pahojen puolella", johon kuuluvat ammattikuntina poliisit, HSL:n lipuntarkastajat, pysäköinninvalvojat sekä mahdollisesti erinäiset sosiaalialan työntekijät.
Piilottelen itse todella paljon ammattiani kanssaihmisiltäni. Olen pyrkinyt systemaattisesti hämärtämään toimenkuvaani läheisiltäni, sillä minusta on edelleen noloa myöntää esimerkiksi avovaimoni ystävien tai sukulaisten seurassa olevani vartija. Koko ammattinimike huutaa tietyssä seurassa vaivaannuttavasti sitä että olet juuri se ihminen joka ei ole a) viitsinyt käydä kouluja kunnolla loppuun b) olet veltto paska ilman minkäänlaista kunnianhimoa tai c) olet sairas rasistinen sadisti joka kalju kiiltäen oikein mielellään jahtaa teleskooppipatukka avattuna OC-kaasu kourassa kaikenlaisia rullalautailijoita sekä nuorisoporukoita pitkin lähintä ostoskeskusta.
Tuntuu että huomattava osa tämän alan kollegoista- mikäli siis kyseessä on nuori sellainen on vain läpikulkumatkalla tästä ammatista johonkin toiseen. En yhtään ihmettele että miksei turvallisuusala kiinnosta ainakaan nuoria ihmisiä kovin kauaa, sillä nämä perustason hommat ovat oikeasti aika puuduttavia ja itseään toistavia rutiineja päivästä toiseen kesät ja talvet. Sitten jos taas vartijana näkyy keski-ikäistä tai vähän sitä nuorempaa sakkia, niin silloinkin minusta on kyseessä vähintäänkin sellaiset ihmiset jotka ovat syystä tai toisesta jämähtäneet tähän ammattiin kun eivät ole jaksaneet tai tajunneet hakea mitään muuta työtä. En jaksa uskoa ettäkö kovinkaan montaa ihmistä oikeasti kiinnostaisi nämä tämän alan työt, vaan eiköhän kyse ole siitä että kun perhettäkin alkaa olemaan iän ohella, niin jostainhan sitä rahaa on revittävä voiksi leivän päälle.
Vaikka usein puhutaankin että vartijat tekevät mukamas "tärkeää työtä", niin siitäkin huolimatta minusta tuntuu että kyseessä on vain jonkinlainen illuusio, joka ei reaalimaailmassa toteudu yhtään sen enempää ihmisten mielipiteissä kuin käytöksessäkään meitä kohtaan.
Että joo, kieltämättä tämä pahojen puolella työskentely vaatii veronsa minulta myös henkisesti. Onneksi kaveripiirinikin kuuluu muutama ex-vartija ja eräs nykyinenkin, mutta suuremmalti osin frendit taitavat olla aikamoisia aseistakieltäytyjä-painotteisia, akateemisesti suuntautuneita ihmisiä. Tällaisissa piireissä vartijaksi ryhtymistä ei aina oikein ymmärretä, vaikka tuntuu että aika moni kaveri ja läheinen tietää että teen tätä nykyään vain rahan takia.
Aamulla hoipuin tänne töihin ja löin nämä saamarin työvaatteet päälle kylmä hiki otsalla. En nyt kuitenkaan niin huonolla ololla ole liikkeellä kun aluksi tuntui, mutta kyllä tämä päivä varmaan menee ihan jäähdytellessä eilisiltaisia tekoja.
En tiedä että onko kukaan koskaan ajatellut että miksi ihmiset keskimäärin viihtyvät niin lyhyen aikaa näissä tämän alan töissä. No, voidaan sanoa tietty että on tässäkin ammattikunnassa sitten se porukka joka jo alkujaankin on sen verran laiskaa sakkia että etsivätkin vain työtä jossa maksetaan palkkaa jääkiekko-otteluiden seuraamisesta respassa istuen tai nettipelien selailuista valvomossa. Toisaalta eipä näistäkään hommista saa ihan hirveästi huutia antaa, sillä totuushan on että useimmiten mitään muutakaan tekemistä ei ole.
No joo, mutta sanotaan näin että normaali, eteenpäin elämässä pyrkivä kaveri tai kaveritar joka näitä hommia tekee väsyy kyllä tähän tahtiin ennen pitkää. Palkat ovat työn määrään nähden todella pienet, eteneminen uralla on erittäin epätodennäköistä ja jatkuvasti sinä olet jonkun asian altavastaaja. Kolmanneksi kaikki vihaavat vartijoita ihan vaan siksi että sinua pidetään tyhmänä, laiskana tai "et sitten päässyt poliisikouluun"-vastausluokan tyyppinä automaattisesti.
Luin erästä foorumia missä ihmiset keskustelivat siitä miksi he eivät haluaisi lastensa ryhtyvän ammatin osalta. Muutamassa postauksessa mainittiin vartija, joka on kyllä kieltämättä ihan looginen vastaus. En minäkään haluaisi lapseni, mikäli sellaisen omaisin, ryhtyvän vartijaksi pikkupalkalla kaikkien solvattavaksi ties minne pimeille kujille kärsimään. Toisekseen tuntuu että vartijat ovat yleisen mielipiteen mukaan aina ja iänkaikkisen automaattisesti "pahojen puolella", johon kuuluvat ammattikuntina poliisit, HSL:n lipuntarkastajat, pysäköinninvalvojat sekä mahdollisesti erinäiset sosiaalialan työntekijät.
Piilottelen itse todella paljon ammattiani kanssaihmisiltäni. Olen pyrkinyt systemaattisesti hämärtämään toimenkuvaani läheisiltäni, sillä minusta on edelleen noloa myöntää esimerkiksi avovaimoni ystävien tai sukulaisten seurassa olevani vartija. Koko ammattinimike huutaa tietyssä seurassa vaivaannuttavasti sitä että olet juuri se ihminen joka ei ole a) viitsinyt käydä kouluja kunnolla loppuun b) olet veltto paska ilman minkäänlaista kunnianhimoa tai c) olet sairas rasistinen sadisti joka kalju kiiltäen oikein mielellään jahtaa teleskooppipatukka avattuna OC-kaasu kourassa kaikenlaisia rullalautailijoita sekä nuorisoporukoita pitkin lähintä ostoskeskusta.
Tuntuu että huomattava osa tämän alan kollegoista- mikäli siis kyseessä on nuori sellainen on vain läpikulkumatkalla tästä ammatista johonkin toiseen. En yhtään ihmettele että miksei turvallisuusala kiinnosta ainakaan nuoria ihmisiä kovin kauaa, sillä nämä perustason hommat ovat oikeasti aika puuduttavia ja itseään toistavia rutiineja päivästä toiseen kesät ja talvet. Sitten jos taas vartijana näkyy keski-ikäistä tai vähän sitä nuorempaa sakkia, niin silloinkin minusta on kyseessä vähintäänkin sellaiset ihmiset jotka ovat syystä tai toisesta jämähtäneet tähän ammattiin kun eivät ole jaksaneet tai tajunneet hakea mitään muuta työtä. En jaksa uskoa ettäkö kovinkaan montaa ihmistä oikeasti kiinnostaisi nämä tämän alan työt, vaan eiköhän kyse ole siitä että kun perhettäkin alkaa olemaan iän ohella, niin jostainhan sitä rahaa on revittävä voiksi leivän päälle.
Vaikka usein puhutaankin että vartijat tekevät mukamas "tärkeää työtä", niin siitäkin huolimatta minusta tuntuu että kyseessä on vain jonkinlainen illuusio, joka ei reaalimaailmassa toteudu yhtään sen enempää ihmisten mielipiteissä kuin käytöksessäkään meitä kohtaan.
Että joo, kieltämättä tämä pahojen puolella työskentely vaatii veronsa minulta myös henkisesti. Onneksi kaveripiirinikin kuuluu muutama ex-vartija ja eräs nykyinenkin, mutta suuremmalti osin frendit taitavat olla aikamoisia aseistakieltäytyjä-painotteisia, akateemisesti suuntautuneita ihmisiä. Tällaisissa piireissä vartijaksi ryhtymistä ei aina oikein ymmärretä, vaikka tuntuu että aika moni kaveri ja läheinen tietää että teen tätä nykyään vain rahan takia.
perjantai 10. elokuuta 2012
"Vartijablogien" mystinen vähäisyys sekä tilanteen päivittämistä
Tekee mieli kirjoittaa vaikka ei välttämättä olekaan sen suurempaa asiaa.
Minua on jo pitkään mietityttänyt se mikseivät vartijat taikka järjestyksenvalvojat pahemmin kirjoittele töistään blogeja. Taitaapa olla niinkin että syynä sille ovat fyysisesti raskaat hommat sekä sitten myös se että arki näissä töissä saattaa olla aika uuvuttavaa tai muuten vaan liian toistuvaa.
On kuitenkin mielenkiintoista huomata Googlella etsiessään ettei kovinkaan montaa vartijaa näytä kiinnostavan se blogin pitäminen ainakaan kovinkaan pitkään. Useita blogeja on kai vuosien mittaan ollut, mutta ne ovat sitten kaatuneet melkein heti samaan syssyyn.
Ymmärrän tietysti ettei niissä kaikista rankimmissa hommissa pahemmin jaksa kirjoitella asioista enää työpäivän päätteeksi. Ehkäpä itse olen siitä poikkeus että näissä valvomo- ja aulaympäristöissä työskennellessä pääasiallisesti aikaa on paljon omille asioille, joten sinänsä blogin pitäminen on ihan hyvä tapa kuluttaa aikaa.
On kuitenkin totta että tämän blogin sanoma on tainnut käydä selväksi heti jo sen alkumetreiltä lähtien. Sanoisin että nykyään tämän blogin tehtävä on sivistää kaikkia mahdollisia yksityiselle turvallisuusalalle pyrkiviä ihmisiä siitä että vartijan työt ovat kaikkea muuta kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ideana on myös näyttää tämän alan puuduttavaa arkea, sisäisiä ongelmia sekä yhden ihmisen pyristelemistä sen lonkeroiden puristuksesta.
Mainittavaa on myös se että sairastuin tämän työn aikana työuupumukseen sekä keskivaikeaan masennukseen. Olen tämän työn aikana ryhtynyt myös käyttämään unilääkkeitä sekä niiksi verrattavia mielialalääkkeitä. Teen nykyisin työtäni ilman minkäänlaista mielenkiintoa sitä kohtaan, vaan sinnittelen pikemminkin tämä työ ainoana taloudellisena toimeentulolähteenäni. Hiljalleen olen myös alkanut valmistautumaan siihen että tämän vuoden vaihteessa tai piakkoin sen jälkeen voisin päättää tämän työni ja mahdollisesti opiskella jotain uutta tai vaihtaa työpaikkaa.
Sanoisin että vuosi oli ihan maksimaalinen aika jona tätä työsuhdetta olisi kannattanut ylläpitää. Muistelisin että jo silloin ensimmäisen vuoden täytyttyä näissä hommissa se paskan maku suussa oli jo mainittava, mutta silloin masennus ei ollut vielä ihan näin kouriintuntuvaa kuin nykyisin. Kaikki kuitenkin alkoi univaikeuksilla, mutta nyt kesäloman aikana mielialalääkityskin astui kuvaan mukaan.
Eniten minua tällä hetkellä kalvavat niin henkisesti kuin fyysisestikin epäsäännölliset työajat, vapaapäivien vähyys, huono palkkaus etenkin (yli)työmäärään verraten sekä yleinen aliarvostus alamme työntekijöitä kohtaan lähes joka taholla.
Minua on jo pitkään mietityttänyt se mikseivät vartijat taikka järjestyksenvalvojat pahemmin kirjoittele töistään blogeja. Taitaapa olla niinkin että syynä sille ovat fyysisesti raskaat hommat sekä sitten myös se että arki näissä töissä saattaa olla aika uuvuttavaa tai muuten vaan liian toistuvaa.
On kuitenkin mielenkiintoista huomata Googlella etsiessään ettei kovinkaan montaa vartijaa näytä kiinnostavan se blogin pitäminen ainakaan kovinkaan pitkään. Useita blogeja on kai vuosien mittaan ollut, mutta ne ovat sitten kaatuneet melkein heti samaan syssyyn.
Ymmärrän tietysti ettei niissä kaikista rankimmissa hommissa pahemmin jaksa kirjoitella asioista enää työpäivän päätteeksi. Ehkäpä itse olen siitä poikkeus että näissä valvomo- ja aulaympäristöissä työskennellessä pääasiallisesti aikaa on paljon omille asioille, joten sinänsä blogin pitäminen on ihan hyvä tapa kuluttaa aikaa.
On kuitenkin totta että tämän blogin sanoma on tainnut käydä selväksi heti jo sen alkumetreiltä lähtien. Sanoisin että nykyään tämän blogin tehtävä on sivistää kaikkia mahdollisia yksityiselle turvallisuusalalle pyrkiviä ihmisiä siitä että vartijan työt ovat kaikkea muuta kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ideana on myös näyttää tämän alan puuduttavaa arkea, sisäisiä ongelmia sekä yhden ihmisen pyristelemistä sen lonkeroiden puristuksesta.
Mainittavaa on myös se että sairastuin tämän työn aikana työuupumukseen sekä keskivaikeaan masennukseen. Olen tämän työn aikana ryhtynyt myös käyttämään unilääkkeitä sekä niiksi verrattavia mielialalääkkeitä. Teen nykyisin työtäni ilman minkäänlaista mielenkiintoa sitä kohtaan, vaan sinnittelen pikemminkin tämä työ ainoana taloudellisena toimeentulolähteenäni. Hiljalleen olen myös alkanut valmistautumaan siihen että tämän vuoden vaihteessa tai piakkoin sen jälkeen voisin päättää tämän työni ja mahdollisesti opiskella jotain uutta tai vaihtaa työpaikkaa.
Sanoisin että vuosi oli ihan maksimaalinen aika jona tätä työsuhdetta olisi kannattanut ylläpitää. Muistelisin että jo silloin ensimmäisen vuoden täytyttyä näissä hommissa se paskan maku suussa oli jo mainittava, mutta silloin masennus ei ollut vielä ihan näin kouriintuntuvaa kuin nykyisin. Kaikki kuitenkin alkoi univaikeuksilla, mutta nyt kesäloman aikana mielialalääkityskin astui kuvaan mukaan.
Eniten minua tällä hetkellä kalvavat niin henkisesti kuin fyysisestikin epäsäännölliset työajat, vapaapäivien vähyys, huono palkkaus etenkin (yli)työmäärään verraten sekä yleinen aliarvostus alamme työntekijöitä kohtaan lähes joka taholla.
Helppojen päivien lasku
Tein muutaman päivävuoron vakiorespassani ja nyt sitten kolme päivää on luvassa täällä iltakohteessani.
Päivät menevät menojaan, mutta työperäinen vitutus ja ahdistus sen kuin kasvaa ja alkaa olemaan terminaalista. Mainostin aikoinaan tämän blogin aloittaessani että työ on niin tylsää että ainoa syy miksi tätä kestää näillä palkoilla on juuri se ettei tarvitse tehdä mitään sen rahan eteen.
No nyt sitten ollaan siinä tilanteessa että en voi oikeastaan sanoa enää noinkaan. Työpäivät toistaiseksi ovat olleet helvetin pitkiä, helvetin rasittavia ja täynnä vaikka mitä vittumaista.
Aion kävellä maanantaina, eli seuraavana vapaapäivänäni suoraan työkkäriin ja katsoa korttini sen puolelta. En totta puhuen jaksa tätä enää, enkä suoraan sanottuna usko ettäkö tällainen paskaduunissa kituuttaminen on sen arvoista. Kuvittelin ja kuvittelen edelleen että jaksaisin tämän vuoden loppuun, mutta se negatiivisuus joka tästä nyt uhkuu on jo niin kuolettavaa että kenties parempi jättää homma sikseen jo nyt.
Vieläkin kyllä vituttaa ja ihmetyttää se touhu siellä kaupan puolella, jossa olin tekemässä sitä vuoroa tässä taannoin. Ehkä eniten ihmetytti se että jos minut oli kerran palkattu sinne mm. estämään hävikkiä ja toimimaan myös myymälätarkkailijana esim. varkaiden ja näpistelijöiden varalta, niin miksi helvetissä työhöni kuului joku ostoskorien keräily? Aloitin muutenkin niiden kusisten korien keräilyn vasta vuoron loppupuolella ja ostoskärryihin en koskenut kertaakaan, sillä ymmärtääkseni tehtäväni oli siellä estää näpistelyitä ja varkauksia sekä muutenkin pitää yllä edes jonkinlaista järjestystä kaikenlaisten sekopäisten alkoholistien ja huumehemmojen porhaltaessa sisään joka viides sekunti.
Se että keräilin koreja pitkin myymälää sitoi minut kaikenlaiseen oheishömppään, joka tosiaankin söi aikaa siitä myymälän tarkkailemisesta jatkuvilla kierroksilla. Ilmeisesti näiden aiheiden kanssa painimisesta on tullut ihan arkipäivää myymäläpuolen vartijoille, joille on edelleen pakko nostaa hattua moisen täysin vihamielisen työympäristön kanssa painimisesta.
No joo, kaupan puolen hommat ovat kyllä aikamoinen mysteeri muutenkin. En kuitenkaan taida enää kovinkaan hevillä lähteä enää myymälöihin, vaikka todettavahan se oli että tuo vuoro siellä kaupassa oli pitkästä aikaa jotain sellaista joka tarjosi sitä paljon odotettua "erilaista työtehtävää" kuin yleensä.
Oikeastaan taitaapa olla niinkin että kaikki on lähtenyt luisumaan sen jälkeen entistä huonompaan suuntaan kun silloin kevättalvella aloin valittelemaan työnjohdolle siitä kun täällä iltakohteessani jonne minut alunperin palkattiinkin oikeastaan tekijäksi alkoi olemaan melko tylsää. Vaikka välillä jo ennen sitäkin tein respavuoroja, niin olivat ne kuitenkin melko satunnaisia kokonaisuuteen nähden.
Olisi oikeastaan pitänyt pitää turpansa visusti kiinni ja olla ihan hiljaa koko asiasta, sillä sitten sen jälkeen olen joutunut taas melko pitkälti kiertäväksi eikä minulle ole annettu "vaihtoehdoiksi" kuin sellaisia kohteita jotka ovat olleet ihan ylipitkillä vuoroilla varustettuja sekä ilmapiiriltään ihan paskoja muutenkin. Nytkin olen joutunut hoitamaan tuota erästä 12h vuoron sisältämää respakohdetta sekä joudunkin vielä sinne. Syynä tähän on se että eräs sen vakioduunari lähtee vetämään koko paikasta sen tylsistyttävän vaikutuksen johdosta.
Olen päättänyt olla tämän työurani loppuajan mahdollisimman vähän tekemisissä asioista päättävien elinten kanssa. Tunnen heitä kohtaan lähinnä täyttä turhautumista, eikä se nyt sinänsä olekaan mikään ihme että tällä alalla ei ihmeitä tapahdu näissä asioissa.
Päivät menevät menojaan, mutta työperäinen vitutus ja ahdistus sen kuin kasvaa ja alkaa olemaan terminaalista. Mainostin aikoinaan tämän blogin aloittaessani että työ on niin tylsää että ainoa syy miksi tätä kestää näillä palkoilla on juuri se ettei tarvitse tehdä mitään sen rahan eteen.
No nyt sitten ollaan siinä tilanteessa että en voi oikeastaan sanoa enää noinkaan. Työpäivät toistaiseksi ovat olleet helvetin pitkiä, helvetin rasittavia ja täynnä vaikka mitä vittumaista.
Aion kävellä maanantaina, eli seuraavana vapaapäivänäni suoraan työkkäriin ja katsoa korttini sen puolelta. En totta puhuen jaksa tätä enää, enkä suoraan sanottuna usko ettäkö tällainen paskaduunissa kituuttaminen on sen arvoista. Kuvittelin ja kuvittelen edelleen että jaksaisin tämän vuoden loppuun, mutta se negatiivisuus joka tästä nyt uhkuu on jo niin kuolettavaa että kenties parempi jättää homma sikseen jo nyt.
Vieläkin kyllä vituttaa ja ihmetyttää se touhu siellä kaupan puolella, jossa olin tekemässä sitä vuoroa tässä taannoin. Ehkä eniten ihmetytti se että jos minut oli kerran palkattu sinne mm. estämään hävikkiä ja toimimaan myös myymälätarkkailijana esim. varkaiden ja näpistelijöiden varalta, niin miksi helvetissä työhöni kuului joku ostoskorien keräily? Aloitin muutenkin niiden kusisten korien keräilyn vasta vuoron loppupuolella ja ostoskärryihin en koskenut kertaakaan, sillä ymmärtääkseni tehtäväni oli siellä estää näpistelyitä ja varkauksia sekä muutenkin pitää yllä edes jonkinlaista järjestystä kaikenlaisten sekopäisten alkoholistien ja huumehemmojen porhaltaessa sisään joka viides sekunti.
Se että keräilin koreja pitkin myymälää sitoi minut kaikenlaiseen oheishömppään, joka tosiaankin söi aikaa siitä myymälän tarkkailemisesta jatkuvilla kierroksilla. Ilmeisesti näiden aiheiden kanssa painimisesta on tullut ihan arkipäivää myymäläpuolen vartijoille, joille on edelleen pakko nostaa hattua moisen täysin vihamielisen työympäristön kanssa painimisesta.
No joo, kaupan puolen hommat ovat kyllä aikamoinen mysteeri muutenkin. En kuitenkaan taida enää kovinkaan hevillä lähteä enää myymälöihin, vaikka todettavahan se oli että tuo vuoro siellä kaupassa oli pitkästä aikaa jotain sellaista joka tarjosi sitä paljon odotettua "erilaista työtehtävää" kuin yleensä.
Oikeastaan taitaapa olla niinkin että kaikki on lähtenyt luisumaan sen jälkeen entistä huonompaan suuntaan kun silloin kevättalvella aloin valittelemaan työnjohdolle siitä kun täällä iltakohteessani jonne minut alunperin palkattiinkin oikeastaan tekijäksi alkoi olemaan melko tylsää. Vaikka välillä jo ennen sitäkin tein respavuoroja, niin olivat ne kuitenkin melko satunnaisia kokonaisuuteen nähden.
Olisi oikeastaan pitänyt pitää turpansa visusti kiinni ja olla ihan hiljaa koko asiasta, sillä sitten sen jälkeen olen joutunut taas melko pitkälti kiertäväksi eikä minulle ole annettu "vaihtoehdoiksi" kuin sellaisia kohteita jotka ovat olleet ihan ylipitkillä vuoroilla varustettuja sekä ilmapiiriltään ihan paskoja muutenkin. Nytkin olen joutunut hoitamaan tuota erästä 12h vuoron sisältämää respakohdetta sekä joudunkin vielä sinne. Syynä tähän on se että eräs sen vakioduunari lähtee vetämään koko paikasta sen tylsistyttävän vaikutuksen johdosta.
Olen päättänyt olla tämän työurani loppuajan mahdollisimman vähän tekemisissä asioista päättävien elinten kanssa. Tunnen heitä kohtaan lähinnä täyttä turhautumista, eikä se nyt sinänsä olekaan mikään ihme että tällä alalla ei ihmeitä tapahdu näissä asioissa.
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Saikkua pohtiessa
Palasin viime perjantaisen myymälävartioinnin puolelle tekemäni ristiretken jäljiltä nyt sitten tänne erääseen vakiorespaani, jossa olen muutaman päivän ennen iltakohteeseeni valumista.
Pohdin tässä että aikamoista vuoristorataa tämä on kyllä ollut kesäloman jälkeen. On saanut juosta taas muutamassakin eri kohteessa, sekaantunut myymälävartiointiin ja työn määräkin mennyt taas ylitöiden puolelle kaikessa komeudessaan.
Pehmeästä laskusta ei todellakaan voida näissä töissä puhua.
Suoraan sanoen olen alkanut pohtimaan motivaatiopohjaisen sairausloman hankkimista. Olen pitänyt tällaisia motivaatio-saikkuja melko harvoin, mutta nyt tunnen että työperäinen vitutus ja turhautuminen on jo sitä luokkaa, että parempi varmaan kohta ottaa parin päivän aikalisä tästä kaikesta.
Eniten ehkä tällä hetkellä hajoan siihen että minulla ei riitä aikaa omalle parisuhteelleni, eikä sen puoleen moneen muuhunkaan asiaan. Teen töitä aika paljon, enkä suoraan sanottuna koe ettäkö raha siitä olisi normaalipalkkaa suurempaa. Olen jo saanut työuupumukseen viittaavan diagnoosin, mutta ruumiini ei kykene sitä ymmärtämään vaikka mieli jo osoittaakin väsymyksen merkkejä.
Olen myös väsynyt siihen kuinka meitä pidetään aivan paskatasolla minne tahansa sitä ikinä meneekään töitään tekemään. Meillä ei ole varsinaisia työsuhde-etuja emmekä koskaan tunnu kuuluvan kellekään tai millekään.
Tämä työ on nyt kuitenkin ollut se pääasiallinen tulonlähteeni viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta sisällöllisesti tämä työ ei ole tarjonnut enää mitään pitkiin aikoihin. Vaikka tämä työ onkin ollut se minun ensimmäinen "oikea työpaikkani", niin voidaan sanoa että tässä työssä on kyllä viihdytty aivan liian pitkään sekin seikka huomioiden että tämä on ensimmäinen työni. Jotain suuntaa asioiden yleisestä vakavuudesta antaa kai myös se että kaikki työkaverit jotka kohtaan puhuvat aina samoista asioista- eli työn uuvuttavasta toistuvuudesta sekä siitä miten he ovat väsyneitä sekä turhautuneita työhönsä.
Itselleni työssä turhautuminen on manifestoitunut masennuksen ja ärtymyksen muodossa. Olen verbaalisesti huomattavan aggressiivinen enkä oikein jaksa innostua muutamaa asiaa lukuunottamatt enää juuri mistään. Työssä uupuminen vaikuttaa myös muihin elämänalueisiini tällä hetkellä.
En oikein enää tiedä että miten jaksan, sillä suunnitelmani tällä hetkellä olisi lopettaa nämä tämän alan työt viimeistään kun vuosi 2013 on alkanut. Taitaa kuitenkin olla liikaa pyydetty itseltään ettäkö jaksaisi sinne tämän vuoden loppuun, vaan pikemminkin se on liikaa pyydetty tämän järkyttävän tahkoamisen jäljiltä jo muutenkin.
Pohdin tässä että aikamoista vuoristorataa tämä on kyllä ollut kesäloman jälkeen. On saanut juosta taas muutamassakin eri kohteessa, sekaantunut myymälävartiointiin ja työn määräkin mennyt taas ylitöiden puolelle kaikessa komeudessaan.
Pehmeästä laskusta ei todellakaan voida näissä töissä puhua.
Suoraan sanoen olen alkanut pohtimaan motivaatiopohjaisen sairausloman hankkimista. Olen pitänyt tällaisia motivaatio-saikkuja melko harvoin, mutta nyt tunnen että työperäinen vitutus ja turhautuminen on jo sitä luokkaa, että parempi varmaan kohta ottaa parin päivän aikalisä tästä kaikesta.
Eniten ehkä tällä hetkellä hajoan siihen että minulla ei riitä aikaa omalle parisuhteelleni, eikä sen puoleen moneen muuhunkaan asiaan. Teen töitä aika paljon, enkä suoraan sanottuna koe ettäkö raha siitä olisi normaalipalkkaa suurempaa. Olen jo saanut työuupumukseen viittaavan diagnoosin, mutta ruumiini ei kykene sitä ymmärtämään vaikka mieli jo osoittaakin väsymyksen merkkejä.
Olen myös väsynyt siihen kuinka meitä pidetään aivan paskatasolla minne tahansa sitä ikinä meneekään töitään tekemään. Meillä ei ole varsinaisia työsuhde-etuja emmekä koskaan tunnu kuuluvan kellekään tai millekään.
Tämä työ on nyt kuitenkin ollut se pääasiallinen tulonlähteeni viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta sisällöllisesti tämä työ ei ole tarjonnut enää mitään pitkiin aikoihin. Vaikka tämä työ onkin ollut se minun ensimmäinen "oikea työpaikkani", niin voidaan sanoa että tässä työssä on kyllä viihdytty aivan liian pitkään sekin seikka huomioiden että tämä on ensimmäinen työni. Jotain suuntaa asioiden yleisestä vakavuudesta antaa kai myös se että kaikki työkaverit jotka kohtaan puhuvat aina samoista asioista- eli työn uuvuttavasta toistuvuudesta sekä siitä miten he ovat väsyneitä sekä turhautuneita työhönsä.
Itselleni työssä turhautuminen on manifestoitunut masennuksen ja ärtymyksen muodossa. Olen verbaalisesti huomattavan aggressiivinen enkä oikein jaksa innostua muutamaa asiaa lukuunottamatt enää juuri mistään. Työssä uupuminen vaikuttaa myös muihin elämänalueisiini tällä hetkellä.
En oikein enää tiedä että miten jaksan, sillä suunnitelmani tällä hetkellä olisi lopettaa nämä tämän alan työt viimeistään kun vuosi 2013 on alkanut. Taitaa kuitenkin olla liikaa pyydetty itseltään ettäkö jaksaisi sinne tämän vuoden loppuun, vaan pikemminkin se on liikaa pyydetty tämän järkyttävän tahkoamisen jäljiltä jo muutenkin.
tiistai 7. elokuuta 2012
100% vihaa ja väkivaltaa
Kävi sitten niin että se perjantain epäselvä vuoro josta olin jo jutellutkin siirsi minut kokonaan ihan toisaalle.
Minua pyydettiin tekemään tuo vuoro täysin kaikkia ennakko-odotuksia vastaan myymäläpuolen kohteessa, joka itseasiassa tarkoittaa siis kaupan puolta. Aluksi olin kauhuissani koko ideasta, mutta ajattelin että tämä jos mikä todellakin toisi sitä kauan kaivattua vaihtelevuutta tähän duuniin.
No joo, hyväksyin sitten tuon vuoron sillä ehdolla että minulle toimitettaisiin sellaiset varusteet joilla voisi noissa kenttähommissa todellakin keekoilla. Sain kesämallin paidan sekä eräänlaiset tosi kätevät reisitaskuhousut. Pyysin myös voimankäyttövälineitä, sillä kohde jonne jouduin todellakin vaikutti "pahalta" sanan jokaisessa merkityksessä. Sain varastolta sitten jopa teleskooppipatukan eli "telarin" mukaani sekä käsiraudat minulla jo ennestään olikin.
Kesti siis aikalailla yli puolitoista vuotta ennen kuin joku tuli ehdottamaan minulle näitä kaupanpuolen kohteita, joista olin kuullut mielipiteitä tasolla "et menetä mitään".
Vuoro jonka kävin "heittämässä" oli aikamoinen työajan multihuipennus. Se kesti kaikenkaikkiaan hieman yli kaksitoista tuntia, eli kaupan koko aukiolon. Saapuessani paikalle olin aika kujalla lähes kaikesta, sillä kyseessä oli jonkun saikuttaneen tuuraus eikä noissa kaupan puolen kohteissakaan nyt aina selvitä ilman sitä kuuluisaa oppivuoroa. Onneksi kuitenkin kohteen työtehtävät olivat melko yksinkertaisia.
Vuoro oli pääasiassa pitkin myymälää kävelemistä ja ihmisten kaupankäynnin seuraamista kokonaiset kaksitoista tuntia. Välillä taas piti pälyillä epämääräisiä asiakkaita, joita nyt minun arvioni mukaan oli vähintään joka toinen sisään harpponeista asiakkaista. Myös erilaiset vittuilevat känniläiset, pirinistit sekä sillan alla asuvat pummit tulivat erittäin tutuiksi.
Olen myös kertonut siitä että olen kohdannut paljon vittumaisia asiakkaita, mutta nyt tämä puraisu kaupan puolen kakusta taisi kyllä tuoda uusia uomia vittumaisten asiakkaiden rintamaan. Ensinnäkin minulta kyseltiin vuoron aikana ruoka-ohjeita ja erinäisiä elintarvikkeiden sijainteja kaupassa, joka nyt kai sinänsä jälkimmäisen osalta onkin ihan loogista. Sen sijaan en saata ymmärtää että miksi eräskin nainen käski minua tuomaan hänelle ostoskärryt, sillä tehtäväni siellä ei todellakaan ollut ojennella ihmisille ostoskärryjä, vaan pikemminkin turvata mm. hänen asiointirauhaansa sekä pitää silmällä kauppaan saapuvia epämääräisiä kulkijoita.. joita oli muuten tämän kohteen ollessa kyseessä TODELLA HELVETIN PALJON.
Luin muutenkin kohteen tapahtumaraporteista että aika paljonhan tuolla tapahtui kaikenlaista känniläisten poistoista näpistelijöiden kiinniottoihin. Osasin kyllä jo ennen vuoroa henkisesti varautua että tämä kaupan puoli olisi jotain täysin muuta verrattuna respoihin ja hautakammioihin verrattaviin valvomoihin, mutta sanotaanko näin että kyseisten kohteen brutaalius ehkä iski eniten vasten kasvoja.
Noin muutaman tunnin työnteon jälkeen kauppaan asteli myös kaikenlaisia ihmeen huumehemmoja, jotka jo muutenkin aivan nuppi sekaisin halusivat ostaa lisää kaljaa sekä ärisivät minulle kun seurailin heitä pitkin myymälän käytäviä. Eräältä vittuilevalta kaverilta eväsin sitten oluen ostamiset, eikä eräs kolmaskaan kaveri ollut mitenkään iloinen kun partioin myymälää.. sain useita "HOMO HOMO HOMO!"-huutoja perääni.
Työympäristö jossa olin tuon kaksitoista tuntia oli kyllä aika vittumainen. Paitsi että asiakkaat olivat täysiä torvia, niin myös potentiaaliset kohdehenkilöt erittäin aggressiivista sakkia. Myös kaupan oma henkilökunta jotenkin omituisella tavalla piikitteli minulle, mutta sehän on tietty ihan totuttua sillä melkolailla samoinhan meihin suhtaudutaan muissakin tekemissäni kohteissa.
Tässä myymäläpuolen kohteessa minua yritettiin myös nakittaa keräämään asiakkaiden pitkin kauppaa jättämiä ostoskoreja. Onneksi tämä tehtävä keksittiin minulle vasta vuoron loppupuolella, mutta jo ajatus siitä että kiitäisin pitkin myymälää noukkien ostoskoreja enkä keskittyisi esimerkiksi potentiaalisten myymälävarkaiden tarkkailuun oli vähän omituinen. Tiesin kyllä että ostoskorit tulisivat työtehtäväksi ennen pitkää, mutta ajattelin että kenties fiksumpaa olisi nyt kumminkin antaa niiden olla kaupan oman henkilöstön vastuulla kun sitoa minua, eli vartijaa niiden keräilyyn noinkin hektisessä kohteessa.
Vuoron päätyttyä olin aivan naatti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ravasin kaksitoista tuntia pitkin myymälää, enkä saanut kuin ehkä kerran pari kiitokset työstäni asiakkailta. Toisekseen minulle vittuiltiin, uhattiin fyysisellä väkivallalla ja vaikka millä muulla erinäisten pirinistien kanssa pyöriessä tasaisin väliajoin. Lisäksi koko vuoron täytyi olla valppaana ja tarkkailla ympäristöä erinäisten anastelijoiden sun muiden sekoilijoiden varalta.
Täytyy kyllä antaa vilpittömintä kiitosta sekä kunnioitusta kaikille myymäläpuolen vartijoille jotka näistä lähtökohdista jaksavat tehdä tuotakin vartiointialan hommaa. Itse on pakko todeta että tuon vuoron pyöräytettyäni en kykenisi kovinkaan helpolla enää moiseen, sillä sen verran rankasti se minua pyöritti kaikki seikat huomioonottaen.
Minua pyydettiin tekemään tuo vuoro täysin kaikkia ennakko-odotuksia vastaan myymäläpuolen kohteessa, joka itseasiassa tarkoittaa siis kaupan puolta. Aluksi olin kauhuissani koko ideasta, mutta ajattelin että tämä jos mikä todellakin toisi sitä kauan kaivattua vaihtelevuutta tähän duuniin.
No joo, hyväksyin sitten tuon vuoron sillä ehdolla että minulle toimitettaisiin sellaiset varusteet joilla voisi noissa kenttähommissa todellakin keekoilla. Sain kesämallin paidan sekä eräänlaiset tosi kätevät reisitaskuhousut. Pyysin myös voimankäyttövälineitä, sillä kohde jonne jouduin todellakin vaikutti "pahalta" sanan jokaisessa merkityksessä. Sain varastolta sitten jopa teleskooppipatukan eli "telarin" mukaani sekä käsiraudat minulla jo ennestään olikin.
Kesti siis aikalailla yli puolitoista vuotta ennen kuin joku tuli ehdottamaan minulle näitä kaupanpuolen kohteita, joista olin kuullut mielipiteitä tasolla "et menetä mitään".
Vuoro jonka kävin "heittämässä" oli aikamoinen työajan multihuipennus. Se kesti kaikenkaikkiaan hieman yli kaksitoista tuntia, eli kaupan koko aukiolon. Saapuessani paikalle olin aika kujalla lähes kaikesta, sillä kyseessä oli jonkun saikuttaneen tuuraus eikä noissa kaupan puolen kohteissakaan nyt aina selvitä ilman sitä kuuluisaa oppivuoroa. Onneksi kuitenkin kohteen työtehtävät olivat melko yksinkertaisia.
Vuoro oli pääasiassa pitkin myymälää kävelemistä ja ihmisten kaupankäynnin seuraamista kokonaiset kaksitoista tuntia. Välillä taas piti pälyillä epämääräisiä asiakkaita, joita nyt minun arvioni mukaan oli vähintään joka toinen sisään harpponeista asiakkaista. Myös erilaiset vittuilevat känniläiset, pirinistit sekä sillan alla asuvat pummit tulivat erittäin tutuiksi.
Olen myös kertonut siitä että olen kohdannut paljon vittumaisia asiakkaita, mutta nyt tämä puraisu kaupan puolen kakusta taisi kyllä tuoda uusia uomia vittumaisten asiakkaiden rintamaan. Ensinnäkin minulta kyseltiin vuoron aikana ruoka-ohjeita ja erinäisiä elintarvikkeiden sijainteja kaupassa, joka nyt kai sinänsä jälkimmäisen osalta onkin ihan loogista. Sen sijaan en saata ymmärtää että miksi eräskin nainen käski minua tuomaan hänelle ostoskärryt, sillä tehtäväni siellä ei todellakaan ollut ojennella ihmisille ostoskärryjä, vaan pikemminkin turvata mm. hänen asiointirauhaansa sekä pitää silmällä kauppaan saapuvia epämääräisiä kulkijoita.. joita oli muuten tämän kohteen ollessa kyseessä TODELLA HELVETIN PALJON.
Luin muutenkin kohteen tapahtumaraporteista että aika paljonhan tuolla tapahtui kaikenlaista känniläisten poistoista näpistelijöiden kiinniottoihin. Osasin kyllä jo ennen vuoroa henkisesti varautua että tämä kaupan puoli olisi jotain täysin muuta verrattuna respoihin ja hautakammioihin verrattaviin valvomoihin, mutta sanotaanko näin että kyseisten kohteen brutaalius ehkä iski eniten vasten kasvoja.
Noin muutaman tunnin työnteon jälkeen kauppaan asteli myös kaikenlaisia ihmeen huumehemmoja, jotka jo muutenkin aivan nuppi sekaisin halusivat ostaa lisää kaljaa sekä ärisivät minulle kun seurailin heitä pitkin myymälän käytäviä. Eräältä vittuilevalta kaverilta eväsin sitten oluen ostamiset, eikä eräs kolmaskaan kaveri ollut mitenkään iloinen kun partioin myymälää.. sain useita "HOMO HOMO HOMO!"-huutoja perääni.
Työympäristö jossa olin tuon kaksitoista tuntia oli kyllä aika vittumainen. Paitsi että asiakkaat olivat täysiä torvia, niin myös potentiaaliset kohdehenkilöt erittäin aggressiivista sakkia. Myös kaupan oma henkilökunta jotenkin omituisella tavalla piikitteli minulle, mutta sehän on tietty ihan totuttua sillä melkolailla samoinhan meihin suhtaudutaan muissakin tekemissäni kohteissa.
Tässä myymäläpuolen kohteessa minua yritettiin myös nakittaa keräämään asiakkaiden pitkin kauppaa jättämiä ostoskoreja. Onneksi tämä tehtävä keksittiin minulle vasta vuoron loppupuolella, mutta jo ajatus siitä että kiitäisin pitkin myymälää noukkien ostoskoreja enkä keskittyisi esimerkiksi potentiaalisten myymälävarkaiden tarkkailuun oli vähän omituinen. Tiesin kyllä että ostoskorit tulisivat työtehtäväksi ennen pitkää, mutta ajattelin että kenties fiksumpaa olisi nyt kumminkin antaa niiden olla kaupan oman henkilöstön vastuulla kun sitoa minua, eli vartijaa niiden keräilyyn noinkin hektisessä kohteessa.
Vuoron päätyttyä olin aivan naatti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ravasin kaksitoista tuntia pitkin myymälää, enkä saanut kuin ehkä kerran pari kiitokset työstäni asiakkailta. Toisekseen minulle vittuiltiin, uhattiin fyysisellä väkivallalla ja vaikka millä muulla erinäisten pirinistien kanssa pyöriessä tasaisin väliajoin. Lisäksi koko vuoron täytyi olla valppaana ja tarkkailla ympäristöä erinäisten anastelijoiden sun muiden sekoilijoiden varalta.
Täytyy kyllä antaa vilpittömintä kiitosta sekä kunnioitusta kaikille myymäläpuolen vartijoille jotka näistä lähtökohdista jaksavat tehdä tuotakin vartiointialan hommaa. Itse on pakko todeta että tuon vuoron pyöräytettyäni en kykenisi kovinkaan helpolla enää moiseen, sillä sen verran rankasti se minua pyöritti kaikki seikat huomioonottaen.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Vaeltava aave
Ahdistuneen yön jälkeen lähdin sitten seitsemäksi aamulla töihin. Täytyi nähdä jotain positiivista tässäkin, nimittäin seitsemään kun menee töihin niin julkiset kulkuvälineet katujen ohella ovat kyllä yllättävän tyhjiä. Se auttaa jaksamaan varsinkin keskustassa liikuttaessa.
Aika helvettiähän tämä tulee kuitenkin olemaan nyt sitten kun tässä kymmenen tai kahdentoista tunnin respassa tulen aloittamaan. Oikeastaan toistaiseksi tässä oppivuorossa minulle on valjennut vasta mm. se että tämä on onneksi aikalailla perusrespa sisältäen vieraiden opastamista oikeisiin paikkoihin ja ovien availua sähköisesti ties mille postimiehille ja kuriireille. Ongelmana onkin sitten se, että iltaa kohden tässä kohteessa toteutetaan jonkinlainen päivystysvaihe, joka ainakin toteutukseltaan vaikuttaa melko oudolta.
Ja sitten tässä mestassa on vielä loppua kohden jonkinlainen kiinteistökierroskin ulkopuolella ja sisäpuolella.
Suolaisia hetkiä tulee siis olemaan edessä varsinkin kun pitäisi yrittää vääntää tätä tämän paikan pohjapiirrustusta muistiinsa.
Saa nyt tosiaan nähdä että kuinka paskaksi nämä 10-12h vuorot muodostuvat. En suoraan sanottuna jaksaisi tehdä tällaisia päiviä, vaan se aikalailla normaali noin kahdeksan tunnin tai maksimissaan yhdeksän pitäisi riittää. Nyt kuitenkin vuoroja tässä kohteessa on edessä ainakin se viisi kertaa. Hapottavaa paskaa tämä.
Kun nyt miettii että vakinaisen vartijan tulee painaa duunia sen 120h tai lähelle sitä määrää per kolme viikkoa tehden viikkotyöajaksi usein normimäärää isomman luvun, niin aika helvetinmoisia määriä tässä kyllä tehdään töitä ottaen huomioon että kuukausittain käteen jää parhaimmillaan se noin 1700€.
Ymmärrän kyllä olevani palkkaorja, mutta kaipa tällä ihmisten hyväksikäytölläkin tulisi olla rajansa. Viime kädessähän sinä itse työntekijänä määrittelet ne rajat. Tuntuu kuitenkin että firma jolle työskentelet kylmästi kaluaa sinut loppuun ja heittää sitten ihmisen uuvuttua siihen samaan mittavaan ruumiskasaan, jossa ne sadat muutkin työuupuneet ja loppuunkalutut ihmiset mädäntyvät ties missä olosuhteissa.
Tällaiset työpäivät ja ylipäätään putket eivät tosiaankaan tee työuupuneelle ihmiselle hyvää. En tiedä vielä huomista kohdettani, mutta toivottavasti ainakin se olisi joku päivärespa eikä tämä mesta vielä vähään aikaan. Muutenkin haluaisin viettää enemmän aikaa pienimuotoisen perheeni, eli lähinnä avovaimoni seurassa ja yrittää käyttää sitä laatuaikaa niin hyvin kuin mahdollista.
En suoraan sanottuna enää tiedä että minkälaisille kaapissa asuville, enimmäkseen yöllä eläville ja vedellä ja leivällä käyville ihmisille tämä työ on oikein suunniteltu. Vaikeaksi kuitenkin menee kun pitäisi yrittää pyörittää elämäänsä ja samalla käydä mittavia työputkia sisältävässä työssä, josta ei edes kovin hyvin makseta kaikki seikat huomioonottaen. Olen jo henkisesti alkanut murtumaan aika pahasti tämän kesäloman syöksylaskun jäljiltä, joka on näkynyt kotona äärimmäisenä ärtyneisyytenä ja jatkuvana masennuksena ties mistä. Asiat eivät siis todellakaan ole hyvin.
Olen nykyisin ns. "vaeltava aave", joka lipuu työkohteesta toiseen ainaisesti väsyneenä ja pelkkä hymyilevä kuori paikoitellen rapistuen hiljalleen pois. Olen suunnattoman väsynyt ja lopen uupunut, mutta en enää tiedä että kuinka kauan tätä jaksaa ilman vähintään muutaman päivän saikkua.
Ryhdyn nyt selvittämään että missä olisin töissä huomenna, sillä sekin näemmä pitää selvittää itse.
Aika helvettiähän tämä tulee kuitenkin olemaan nyt sitten kun tässä kymmenen tai kahdentoista tunnin respassa tulen aloittamaan. Oikeastaan toistaiseksi tässä oppivuorossa minulle on valjennut vasta mm. se että tämä on onneksi aikalailla perusrespa sisältäen vieraiden opastamista oikeisiin paikkoihin ja ovien availua sähköisesti ties mille postimiehille ja kuriireille. Ongelmana onkin sitten se, että iltaa kohden tässä kohteessa toteutetaan jonkinlainen päivystysvaihe, joka ainakin toteutukseltaan vaikuttaa melko oudolta.
Ja sitten tässä mestassa on vielä loppua kohden jonkinlainen kiinteistökierroskin ulkopuolella ja sisäpuolella.
Suolaisia hetkiä tulee siis olemaan edessä varsinkin kun pitäisi yrittää vääntää tätä tämän paikan pohjapiirrustusta muistiinsa.
Saa nyt tosiaan nähdä että kuinka paskaksi nämä 10-12h vuorot muodostuvat. En suoraan sanottuna jaksaisi tehdä tällaisia päiviä, vaan se aikalailla normaali noin kahdeksan tunnin tai maksimissaan yhdeksän pitäisi riittää. Nyt kuitenkin vuoroja tässä kohteessa on edessä ainakin se viisi kertaa. Hapottavaa paskaa tämä.
Kun nyt miettii että vakinaisen vartijan tulee painaa duunia sen 120h tai lähelle sitä määrää per kolme viikkoa tehden viikkotyöajaksi usein normimäärää isomman luvun, niin aika helvetinmoisia määriä tässä kyllä tehdään töitä ottaen huomioon että kuukausittain käteen jää parhaimmillaan se noin 1700€.
Ymmärrän kyllä olevani palkkaorja, mutta kaipa tällä ihmisten hyväksikäytölläkin tulisi olla rajansa. Viime kädessähän sinä itse työntekijänä määrittelet ne rajat. Tuntuu kuitenkin että firma jolle työskentelet kylmästi kaluaa sinut loppuun ja heittää sitten ihmisen uuvuttua siihen samaan mittavaan ruumiskasaan, jossa ne sadat muutkin työuupuneet ja loppuunkalutut ihmiset mädäntyvät ties missä olosuhteissa.
Tällaiset työpäivät ja ylipäätään putket eivät tosiaankaan tee työuupuneelle ihmiselle hyvää. En tiedä vielä huomista kohdettani, mutta toivottavasti ainakin se olisi joku päivärespa eikä tämä mesta vielä vähään aikaan. Muutenkin haluaisin viettää enemmän aikaa pienimuotoisen perheeni, eli lähinnä avovaimoni seurassa ja yrittää käyttää sitä laatuaikaa niin hyvin kuin mahdollista.
En suoraan sanottuna enää tiedä että minkälaisille kaapissa asuville, enimmäkseen yöllä eläville ja vedellä ja leivällä käyville ihmisille tämä työ on oikein suunniteltu. Vaikeaksi kuitenkin menee kun pitäisi yrittää pyörittää elämäänsä ja samalla käydä mittavia työputkia sisältävässä työssä, josta ei edes kovin hyvin makseta kaikki seikat huomioonottaen. Olen jo henkisesti alkanut murtumaan aika pahasti tämän kesäloman syöksylaskun jäljiltä, joka on näkynyt kotona äärimmäisenä ärtyneisyytenä ja jatkuvana masennuksena ties mistä. Asiat eivät siis todellakaan ole hyvin.
Olen nykyisin ns. "vaeltava aave", joka lipuu työkohteesta toiseen ainaisesti väsyneenä ja pelkkä hymyilevä kuori paikoitellen rapistuen hiljalleen pois. Olen suunnattoman väsynyt ja lopen uupunut, mutta en enää tiedä että kuinka kauan tätä jaksaa ilman vähintään muutaman päivän saikkua.
Ryhdyn nyt selvittämään että missä olisin töissä huomenna, sillä sekin näemmä pitää selvittää itse.
Kuolleet päivät ja paskat työvaatteet
Eilinen työvuoro oli kyllä sen verran veret seisauttava lähinnä tajunnan tasolla, että vieläkin sitä ei oikein ota uskoakseen että nyt ollaan taas tasan tässä samassa duunissa aloittamassa tätä paskaa tahkoamista uudelleen.
Eilinen oli muutenkin sitten työpäivän päätteeksi kotipuolella melkoisen ikävä erään tapahtuman johdosta. En nyt aio sen kummempia eritellä että mitä tapahtui, mutta rahan menoahan se tarkoittaa joka tapauksessa. Se kieltämättä masentaa enemmän.
Täällä töissä olisi eräs jonkun yli kuukauden vanhan hälytysjärjestelmän lokitiedostassa olleen liiketunnistinhälytyksen tutkiminen. Kuulemma joku on laukaissut hälyt, mutta samantien sitten kuitannut ne ja jatkanut hommiaan. En nyt veikkaa tekijäksi mitään murtovarasta, mutta kaipa tuollekin asialle pitäisi jonkinlaista selitystä etsiä ennen pitkää.
Toisekseen työpukuni housut alkavat olemaan aika traagisessa kunnossa. Ensiksi niistä repesi peräosasta noin kymmenen sentin halkeama, jonka avovaimo sitten vaivihkaa korjasikin umpeen. Tämän jälkeen housuista repesi molempien taskujen saumat. Nyt sitten ollaan menty varmaan noin puolitoista kuukautta näillä paskoilla housuilla, sillä en ole ehtinyt tai jaksanut tilailla työnantajalta mitään uusia housuja kun niiden saapumisessa kumminkin kestää taas ikuisuus.. ja nekin luultavasti menevät rikki koska ovat niin huonolaatuiset.
Pitäisi varmaan käydä jossain paikallisessa vaatemyymälässä etsimässä tällaisia perushousuja, sillä veikkaisin että nekin kestäisivät pitempään kuin nämä paskat, jossain nyrkkipaja-landiassa kyhätyt punttipöksyt. Toisaalta pakko sanoa että ihan ensimmäisten työvaatteiden osalta ne housut olivat todella kestävät ja muutenkin kunnolliset, mutta ongelmana tuolloin oli että ne olivat housuina varmaan kaksi numeroa liian isot ja siten saivat minut näyttämään joltain sirkuspelleltä. Itseasiassa kerran erään asiakasfirman respamuija kommentoi housujani todella alatyylisesti ja käski vaihtamaan moiset "vitun pellehousut" välittömästi uusiin.
Siinäkin kyllä kesti että sitten sain nämä housut mitä minulla on. Enkä edes viitsi aloittaa seuraavaa suruvirttä mm. näistä työpaidoistani, jotka ovat nuhjaantuneet aika hervottomiksi jatkuvan konepesun ja hiostavien työvuorojen yhteisvaikutuksesta. En kuitenkaan jaksa välittää ihan hirveästi enää näistäkään epäkohdista.
Aikoinaan armeijassa oli sellainen termi kun "Gonahtanut", joka tarkoitti varusmiestä joka oli harvinaisen epäsotilaallinen usein tavoiltaan, käytännöiltään kuin ulkonäöltäänkin. Olen usein nähnyt "Gonahtaneita" vartijoita, enkä enää pistä yhtään vastaan sen suhteen ettenkö minäkin olisi pikkuhiljaa kääntymässä sellaiseksi joka myös ulkoisesti näyttää siltä että tämä paskaduuni ei enää kiinnosta piirunkaan vertaa.
Kolmanneksi huomenna nyt sitten alkaa tämä uusi respakohteeni pyörimään. Ensinnäkin vuorot siellä alkavat kello seitsemältä aamulla ja kestävät yli kymmenen tuntia. Huomenna olisi kuulemma joku vitun optio jäädä kohteeseen sovitun, vähän lyhyemmän oppivuoron työajan jälkeen seuraamaan kohteen työtehtäviin kuuluvaa "iltapäivystystä", joka kyllä saa minut jo ideana vittuuntumaan enemmän. Tuo kohde on myös vielä sellaisessa paikassa että metroasemaa ei ole kovinkaan lähellä, joten on luotettava mateleviin ratikoihin sekä mahdollisesti busseihin sinne päästäkseen.
Noh, onneksi tuota kohdetta ei ole kuin tarkoitettu keikkaluontoisesti minulle. Vittumaiselta se ainakin kuulostaa, enkä oikeastaan tiedä vieläkään että missä minun pitäisi sitten olla vielä perjantaina töissä ennen vapaata viikonloppua.
Eilinen oli muutenkin sitten työpäivän päätteeksi kotipuolella melkoisen ikävä erään tapahtuman johdosta. En nyt aio sen kummempia eritellä että mitä tapahtui, mutta rahan menoahan se tarkoittaa joka tapauksessa. Se kieltämättä masentaa enemmän.
Täällä töissä olisi eräs jonkun yli kuukauden vanhan hälytysjärjestelmän lokitiedostassa olleen liiketunnistinhälytyksen tutkiminen. Kuulemma joku on laukaissut hälyt, mutta samantien sitten kuitannut ne ja jatkanut hommiaan. En nyt veikkaa tekijäksi mitään murtovarasta, mutta kaipa tuollekin asialle pitäisi jonkinlaista selitystä etsiä ennen pitkää.
Toisekseen työpukuni housut alkavat olemaan aika traagisessa kunnossa. Ensiksi niistä repesi peräosasta noin kymmenen sentin halkeama, jonka avovaimo sitten vaivihkaa korjasikin umpeen. Tämän jälkeen housuista repesi molempien taskujen saumat. Nyt sitten ollaan menty varmaan noin puolitoista kuukautta näillä paskoilla housuilla, sillä en ole ehtinyt tai jaksanut tilailla työnantajalta mitään uusia housuja kun niiden saapumisessa kumminkin kestää taas ikuisuus.. ja nekin luultavasti menevät rikki koska ovat niin huonolaatuiset.
Pitäisi varmaan käydä jossain paikallisessa vaatemyymälässä etsimässä tällaisia perushousuja, sillä veikkaisin että nekin kestäisivät pitempään kuin nämä paskat, jossain nyrkkipaja-landiassa kyhätyt punttipöksyt. Toisaalta pakko sanoa että ihan ensimmäisten työvaatteiden osalta ne housut olivat todella kestävät ja muutenkin kunnolliset, mutta ongelmana tuolloin oli että ne olivat housuina varmaan kaksi numeroa liian isot ja siten saivat minut näyttämään joltain sirkuspelleltä. Itseasiassa kerran erään asiakasfirman respamuija kommentoi housujani todella alatyylisesti ja käski vaihtamaan moiset "vitun pellehousut" välittömästi uusiin.
Siinäkin kyllä kesti että sitten sain nämä housut mitä minulla on. Enkä edes viitsi aloittaa seuraavaa suruvirttä mm. näistä työpaidoistani, jotka ovat nuhjaantuneet aika hervottomiksi jatkuvan konepesun ja hiostavien työvuorojen yhteisvaikutuksesta. En kuitenkaan jaksa välittää ihan hirveästi enää näistäkään epäkohdista.
Aikoinaan armeijassa oli sellainen termi kun "Gonahtanut", joka tarkoitti varusmiestä joka oli harvinaisen epäsotilaallinen usein tavoiltaan, käytännöiltään kuin ulkonäöltäänkin. Olen usein nähnyt "Gonahtaneita" vartijoita, enkä enää pistä yhtään vastaan sen suhteen ettenkö minäkin olisi pikkuhiljaa kääntymässä sellaiseksi joka myös ulkoisesti näyttää siltä että tämä paskaduuni ei enää kiinnosta piirunkaan vertaa.
Kolmanneksi huomenna nyt sitten alkaa tämä uusi respakohteeni pyörimään. Ensinnäkin vuorot siellä alkavat kello seitsemältä aamulla ja kestävät yli kymmenen tuntia. Huomenna olisi kuulemma joku vitun optio jäädä kohteeseen sovitun, vähän lyhyemmän oppivuoron työajan jälkeen seuraamaan kohteen työtehtäviin kuuluvaa "iltapäivystystä", joka kyllä saa minut jo ideana vittuuntumaan enemmän. Tuo kohde on myös vielä sellaisessa paikassa että metroasemaa ei ole kovinkaan lähellä, joten on luotettava mateleviin ratikoihin sekä mahdollisesti busseihin sinne päästäkseen.
Noh, onneksi tuota kohdetta ei ole kuin tarkoitettu keikkaluontoisesti minulle. Vittumaiselta se ainakin kuulostaa, enkä oikeastaan tiedä vieläkään että missä minun pitäisi sitten olla vielä perjantaina töissä ennen vapaata viikonloppua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)