Nämä keikat joita olen tehnyt muutamina päivinä viime aikoina ovat keskittyneet kieltämättä ihan jännään kohteeseen, vaikkakin itse työ siellä on ollut todella abstraktia ja useimmiten tylsää.
Olen siis toiminut remonttivartioinnissa, joka on käytännössä siis jälleen kerran seisoskelua ympäriinsä tällä kertaa katsellen tuntikausia sitä miten rakennusmiehet uurastavat ties minkä kimpussa sinun vain pällistellessä ympärillesi.
Remonttivartiointi on siis täyttä paskaa, eikä sen seassa oikeastaan tule päällimmäisenä mieleen mikään muu kuin se että mitähän helvettiä tälläkin kertaa on ajateltu kun vaksi komennetaan kuulemma kohteen luonteen vuoksi puvussa vahtimaan äijien remontointia pölyn ja lian keskelle moneksi tunniksi. Sinänsä on kyllä todella huvittavaa kun karvaisten raksaköriläisten seassa hilluu puvussa joku jätkä, joka sitten seurailee esimiesmäisesti näiden joukkojen touhuja ties mistä kulmasta ja näpyttelee kännykällään vailla mitään todellista tekemistä.
Tästä on myöskin seuraksena sitten puvun housujen lahkeet solkenaan valkeaa, hienonhienoa rakennuspölyä. Kaiken kukkuraksi jouduin vielä lähtemään keikan päätyttyä tänne uuteen 12 tunnin respakohteeseeni tekemään loppuun sen vuoron. Huomenna on sitten edessä vielä ainakin yksi ihana remonttivartiointi sekä paluu tänne 12h respaan. Viikonloppu sujuu myös katkeamattomasti sitten tuolla vanhassa kuolleen kuolleessa "iltakohteessani" valvomon seiniä tuijotellen sekä kellon viisareita tapaillen.
Sain muuten olla aikalailla rauhassa viitisen päivää ennen kuin palasin töihin tänään. Tosiaan se paluu töihin oli ihan yhtä vaikea kuin ennenkin. Toisekseen olen kohdannut piakkoin kuukauden töihinpaluun jälkeen henkilökohtaisen finanssikriisini, kun rahat ovat olleet varsin vähissä loman jäljiltä. Edelleen tämä tällainen palkanmaksujärjestelmä nimeltään "kaksi kertaa kuussa" on kyllä totaalisen perseestä, enkä vieläkään ymmärrä että miksi helvetissä työntekijöitä pitää kiusata tällaisella järjestelmällä ylipäätään.
Niin joo, tänään on sitten myös taiteiden yö. Kiitän toisaalta onneani etten ole nyt töissä sitä tosi pitkää vuoroa joka olisi ihan helvetin hyvin voinut langeta minun osakseni kuten viime vuonna, mutta olen nyt kumminkin joutunut kohteeseen jossa ollaan tänä päivänä töissä seitsemään illalla. Kiitän kuitenkin onneani siitä etten ole tuossa kohteessa jota pelkäsin.. ja jonka viime vuoden vuoro tälle ajankohdalle oli todella järkyttävää paskaa lähinnä pituutensa ansiosta.
Muutenkin nyt eletään työvuorolistojen taittumisen aikaa, jolloin painan menemään edellisen listan viimeisiä päiviä sekä viikon alussa herään tekemään uuden listan juttuja enemmän tai vähemmän mielelläni. Tämä kuuden päivän putki josta on nyt vasta menossa ensimmäinen on muutenkin todella suolainen, sillä se sisältää NELJÄ kahdentoista tunnin vuoroa sekä sitten normaalit viikonloput traditionaalisessa iltakohteessani.
Tuli muuten tuossa vapaalla vertailtua ns. "kaveriporukassa" sitä mitä kukin sai tuntipalkakseen. Eräs naispuolinen hoitoalalla oleva kertoi saavansa sen noin 13€ tunnilta, jonka jälkeen eräs toinen palvelualalla työskentelevä ei päässyt edes siihen kymppiin tunnilta. Itsehän vedän tällä juuri ja juuri työhön motivoivalla 10,68€ tunnissa, joka kyllä sekin on helvetin vähän verrattuna siihen mitä pitää tietää ja osata eri kohteissa. Veikkaisin että vuodenvaihteen jälkeen palkka on kai lähemmäs sen 11€ tunnilta, mutta eipä tuokaan nyt mikään hyvä palkka ole verrattuna siihen kuinka paljon töitä teen ja minä aikana vuorokaudessa.
On kyllä surkuhupaisaa huomata kuinka on itsekin alalla, jossa tehdyt työmäärät ja palkka ei helvetti millään korreloi toistaan. Toki ymmärrän sen ettei kaltaisillemme, minimaalisen koulutuksen saaneille vartijoille edes makseta kovin hyvin tästä, mutta vaikka sitä sitten itseään alalla kouluttaisikin niin palkka tuskinkaan kovin paljoa paranee. Toki onhan tuolla sellaisiakin aloja joissa ei tarvita edes sitä 40h+60h koulutusta ja niissä on paremmat palkat.. miettikääpä jotain roskakuskeja tai muita vastaavia. Toki tuossa esimerkkiammatissa on varmaan vähän vähemmän porukkaa prosentuaalisesti töissä verrattuna vartijoihin.
Niin joo, olen unohtanut kai kertoa että kävin itkemässä tätä tilannettani työkkärissäkin tuossa parisen viikkoa takaperin. Siellä aikalailla neuvottiin auttamaan itse itseään, joka ei tullut minulle yllätyksenä. Sinänsä vähän ikävää, sillä toivoin Työvoimatoimiston edes kerran elämässään osoittavan tarpeellisuutensa minulle. Tätä ennen olen nimittäin onnistunut aina hankkimaan työpaikat ihan vaan rohkeasti itse hakemalla, eikä tämä kokemus nyt varsinaisesti minua ole kyllä auttanut uskomaan ettäkö Työkkäri olisi ainakaan minulle mitenkään erityisen hyödyllinen apuri uuden työn saannissa näin jo valmiiksi työssäkäyvänä ihmisenä. Aion kyllä kuitenkin yrittää käyttää kyseisen instanssin palveluja sitten vähän myöhemmin, kun todenteolla ryhdyn hakemaan sitä seuraavaa työpaikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti