Palasin viime perjantaisen myymälävartioinnin puolelle tekemäni ristiretken jäljiltä nyt sitten tänne erääseen vakiorespaani, jossa olen muutaman päivän ennen iltakohteeseeni valumista.
Pohdin tässä että aikamoista vuoristorataa tämä on kyllä ollut kesäloman jälkeen. On saanut juosta taas muutamassakin eri kohteessa, sekaantunut myymälävartiointiin ja työn määräkin mennyt taas ylitöiden puolelle kaikessa komeudessaan.
Pehmeästä laskusta ei todellakaan voida näissä töissä puhua.
Suoraan sanoen olen alkanut pohtimaan motivaatiopohjaisen sairausloman hankkimista. Olen pitänyt tällaisia motivaatio-saikkuja melko harvoin, mutta nyt tunnen että työperäinen vitutus ja turhautuminen on jo sitä luokkaa, että parempi varmaan kohta ottaa parin päivän aikalisä tästä kaikesta.
Eniten ehkä tällä hetkellä hajoan siihen että minulla ei riitä aikaa omalle parisuhteelleni, eikä sen puoleen moneen muuhunkaan asiaan. Teen töitä aika paljon, enkä suoraan sanottuna koe ettäkö raha siitä olisi normaalipalkkaa suurempaa. Olen jo saanut työuupumukseen viittaavan diagnoosin, mutta ruumiini ei kykene sitä ymmärtämään vaikka mieli jo osoittaakin väsymyksen merkkejä.
Olen myös väsynyt siihen kuinka meitä pidetään aivan paskatasolla minne tahansa sitä ikinä meneekään töitään tekemään. Meillä ei ole varsinaisia työsuhde-etuja emmekä koskaan tunnu kuuluvan kellekään tai millekään.
Tämä työ on nyt kuitenkin ollut se pääasiallinen tulonlähteeni viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta sisällöllisesti tämä työ ei ole tarjonnut enää mitään pitkiin aikoihin. Vaikka tämä työ onkin ollut se minun ensimmäinen "oikea työpaikkani", niin voidaan sanoa että tässä työssä on kyllä viihdytty aivan liian pitkään sekin seikka huomioiden että tämä on ensimmäinen työni. Jotain suuntaa asioiden yleisestä vakavuudesta antaa kai myös se että kaikki työkaverit jotka kohtaan puhuvat aina samoista asioista- eli työn uuvuttavasta toistuvuudesta sekä siitä miten he ovat väsyneitä sekä turhautuneita työhönsä.
Itselleni työssä turhautuminen on manifestoitunut masennuksen ja ärtymyksen muodossa. Olen verbaalisesti huomattavan aggressiivinen enkä oikein jaksa innostua muutamaa asiaa lukuunottamatt enää juuri mistään. Työssä uupuminen vaikuttaa myös muihin elämänalueisiini tällä hetkellä.
En oikein enää tiedä että miten jaksan, sillä suunnitelmani tällä hetkellä olisi lopettaa nämä tämän alan työt viimeistään kun vuosi 2013 on alkanut. Taitaa kuitenkin olla liikaa pyydetty itseltään ettäkö jaksaisi sinne tämän vuoden loppuun, vaan pikemminkin se on liikaa pyydetty tämän järkyttävän tahkoamisen jäljiltä jo muutenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti