Tekee mieli kirjoittaa vaikka ei välttämättä olekaan sen suurempaa asiaa.
Minua on jo pitkään mietityttänyt se mikseivät vartijat taikka järjestyksenvalvojat pahemmin kirjoittele töistään blogeja. Taitaapa olla niinkin että syynä sille ovat fyysisesti raskaat hommat sekä sitten myös se että arki näissä töissä saattaa olla aika uuvuttavaa tai muuten vaan liian toistuvaa.
On kuitenkin mielenkiintoista huomata Googlella etsiessään ettei kovinkaan montaa vartijaa näytä kiinnostavan se blogin pitäminen ainakaan kovinkaan pitkään. Useita blogeja on kai vuosien mittaan ollut, mutta ne ovat sitten kaatuneet melkein heti samaan syssyyn.
Ymmärrän tietysti ettei niissä kaikista rankimmissa hommissa pahemmin jaksa kirjoitella asioista enää työpäivän päätteeksi. Ehkäpä itse olen siitä poikkeus että näissä valvomo- ja aulaympäristöissä työskennellessä pääasiallisesti aikaa on paljon omille asioille, joten sinänsä blogin pitäminen on ihan hyvä tapa kuluttaa aikaa.
On kuitenkin totta että tämän blogin sanoma on tainnut käydä selväksi heti jo sen alkumetreiltä lähtien. Sanoisin että nykyään tämän blogin tehtävä on sivistää kaikkia mahdollisia yksityiselle turvallisuusalalle pyrkiviä ihmisiä siitä että vartijan työt ovat kaikkea muuta kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ideana on myös näyttää tämän alan puuduttavaa arkea, sisäisiä ongelmia sekä yhden ihmisen pyristelemistä sen lonkeroiden puristuksesta.
Mainittavaa on myös se että sairastuin tämän työn aikana työuupumukseen sekä keskivaikeaan masennukseen. Olen tämän työn aikana ryhtynyt myös käyttämään unilääkkeitä sekä niiksi verrattavia mielialalääkkeitä. Teen nykyisin työtäni ilman minkäänlaista mielenkiintoa sitä kohtaan, vaan sinnittelen pikemminkin tämä työ ainoana taloudellisena toimeentulolähteenäni. Hiljalleen olen myös alkanut valmistautumaan siihen että tämän vuoden vaihteessa tai piakkoin sen jälkeen voisin päättää tämän työni ja mahdollisesti opiskella jotain uutta tai vaihtaa työpaikkaa.
Sanoisin että vuosi oli ihan maksimaalinen aika jona tätä työsuhdetta olisi kannattanut ylläpitää. Muistelisin että jo silloin ensimmäisen vuoden täytyttyä näissä hommissa se paskan maku suussa oli jo mainittava, mutta silloin masennus ei ollut vielä ihan näin kouriintuntuvaa kuin nykyisin. Kaikki kuitenkin alkoi univaikeuksilla, mutta nyt kesäloman aikana mielialalääkityskin astui kuvaan mukaan.
Eniten minua tällä hetkellä kalvavat niin henkisesti kuin fyysisestikin epäsäännölliset työajat, vapaapäivien vähyys, huono palkkaus etenkin (yli)työmäärään verraten sekä yleinen aliarvostus alamme työntekijöitä kohtaan lähes joka taholla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti