Tänään on sitten torstai.
Sain kynsin ja hampain tapella siitä että sain tuon eilisen kuuden päivän työputken jäljiltä vapaaksi. Arvasin että tässä respassa josta viimeksikin kirjoittelin tultaisiin tarvitsemaan saikuttaneen tilalle jotakuta, mutta se joku nyt sitten en vaan sattunut olemaan minä. Se taisi olla työvuorosuunnittelulle aikamoinen shokki, kun en nyt sitten lähtenytkään tällaisten tappovuorojen jälkeen tekemään enää yhtään enempää.
Totuus on että en ihan oikeasti jaksa. Eilinen "lepopäivä" meni lähinnä siinä että juoksin ympäri kaupunkia ja hoidin omia, henkilökohtaisia sotkujani. Ihmetyttää kyllä että miksi yhdelle ihmisille tässä firmassa kasataan kaikki mahdolliset työvuorot siten, että tyyppi voi olla katkeamattomasti töissä vaikka kymmenen päivää. Mitä helvettiä, palkatkaa lisää väkeä!
Eilen tänne respaan oli saatu joku toinen tekemään tätä vuoroa, mutta myöhään eilisiltana selvisikin sitten että iltakohteeni otetaan pois listalta ja laitetaan tämä päivärespa tilalle. Sikäli ihan hyvä juttu.
Nyt olen kyllä jo niin uupunut, että en taida jaksaa kirjoitella enempää. Liikaa sotkuja meneillään niin töissä kun sen ulkopuolellakin.
Palaillaan asiaan ehkä jo huomenna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti