tiistai 14. elokuuta 2012

Urbaani betonihelvetti

Nyt sitten alkoivat nämä kahdentoista tunnin "respavuorot".

Sinänsä huvittavaa että ne eivät saaneet minua aluksi sinne kahdentoista tunnin paikallisvartiointikohteeseen, mutta nyt sitten sujahti tämä kahdentoista tunnin respakohde listoihin niin että vilahti.

Aika vittumaista aikaa on todellakin tulossa näin töiden puolelta monenkin asian osalta. Ensiksi kalpin pari päivää sitten läheiseen Stressmaniin vai mihin Fryckmaniin olikaan hakemaan uusia mustia puvun housuja. Sain jopa ihan kohtuullisen hintaiset housut sieltä mukaani.. eivätkä nämä ainakaan toivottavasti mene ihan helposti rikki.

Mutta no joo, sitten työasioista jauhamiseen:

Kyseisessä kohteessa jossa nyt sitten tulen hajoilemaan seuraavan kuukauden päivät muutaman päivän väliajoin sijaitsee aikalailla kaupunkimme keskustassa. Se on urbaani betonin ja lasin sekoitus, jossa ei kyllä käy juuri ketään mutta respassa on istuttava vartijan maksoi mitä maksoi! Periaatteessa siis tämä on aikalailla koulutetun apinan hommaa, eikä tässä respassakaan nyt lopulta ehkä sitten edes ole yhtä paljon tekemistä kun aikaisemmissa respoissa joissa olen ollut.

Mutta noh, pahinta tässä kohteessa ovat tietysti nämä 12h vuorot. Tänään aloittelen ensimmäistä vuoroani näin aamutuimaan, mutta täytyypä sanoa että vittumaista se kyllä on herätä näin aikaisin sekä sitten istua suurinpiirtein paikoillaan sen 12h palvellen satunnaisia asiakkaita. Toisekseen tämä paikka on oikeasti niin sokkeloinen, että tälläkin hetkellä on vähän hakusessa paikka jos toinenkin täällä.

Tässäkin kohteessa on se perimmäinen ongelma että tekemistä on hirrrrveän vähän. Eräänlainen sulkukierros pitää tehdä kieltämättä vuoron päätteeksi, mutta se nyt on niin pieni ettei samasta mitasta voida puhuakaan kun vaikkapa tuolla iltakohteessani. Eli enimmäkseen täälläkin selaillaan nettiä se musertava kahdentoista tunnin määrä, joka kyllä tuntuu nyt jo vittuilulta kaiken sen työmäärän ja joustavuuden jälkeen jota olen saanut antaa tälle firmalle.

Tänään on muuten palkkapäiväkin, mutta senkin ovat kusseet nyt sitten. Minulle piti maksaa ilmeisesti jotain alle kymmenen euroa palkkaa siksi kun olin lomalla niin pitkään, mutta ilmeisesti edes sitä eivät ole saaneet maksettua oikein kun tili huusi sitäkin vähään tänä aamuna. Vittu mitä paskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti