Kelaillaanpa asiaa?

Kävin pitkän ja kärkkään keskustelun erään sukulaiseni kanssa tästä tekemästäni työstä tässä taannoin.

Hänen mielestään minun pitäisi olla tyytyväinen että ikäiselläni ihmisellä edes on kuulemma töitä nykypäivänä. Hän siis kuuluu tähän ikäluokkaan ja sukupolveen jotka suurinpiirtein taisivat raataa viiden markan päiväpalkalla ties missä orjanhommissa seuraavat kaksikymmentä vuotta ja kuolivat sitten ties mihin sydänrasituksiin.

Vartiointiala jolla on työskennellyt perustehtävissä kohta parisen vuotta kuuluu niihin kuuluisiin matalapalkka-aloihin, eli niihin on helppo tulla töihin ja piakkoin havaita että palkat sekä työn määrä ja laatu eivät millään tavalla korreloi toisiaan. Tästä syystä vaihtuvuus työkavereissa on suuri.

Vartiointialan vakinainen työntekijä tekee noin 120h töitä kolmeen viikkoon tai lähelle sitä määrää. Huomattava osa vartijan työstä painottuu iltoihin, sillä pelkillä päivävuoroilla töitään tekeviä taitaa kuitenkin olla aikamoinen vähemmistö. Työpäivät ovat varsinkin suurten ihmismassojen parissa tehtävien vuorojen osalta todella fyysisiä ja henkisesti haastavia, sillä usein ainakin täälläpäin maata vartija tekee töitä todella paljon ihmisten parissa ja siten joutuu erinäisiinkin kohtaamisiin erilaisten ihmisten kanssa. Henkinen rasittavuus tässä työssä on ihan omaa luokkaansa varsinkin sellaisissa kohteissa kuten myymäläpuolella ja köyhimmissä kaupunginosissa, jossa väkivaltainen vastarinta on päivittäinen tosiasia kiinniottotilanteissa tai vartijan taikka järjestyksenvalvojan puuttuessa johonkin tapahtumaan.

Vartijan palkka on useimmiten erittäin lähellä minimipalkkaa, jota nyt ehkä vähän peesaa se että tehdään pitkiä vuoroja sekä viikonloppuja tasaisin väliajoin. Kuitenkin jos miettii nyt vaikkapa omia työaikojani, niin tyypillisimmillään teen yli kahdeksan tunnin päivää iltakohteessani ja viikonloppuisin lähes kymmenen tunnin päivää. Tällä alalla ei voida puhua normaaleista kahdeksan tunnin työpäivistä kun ehkä respapuolella, jossa sitten sekin että teet pelkkää päivävuoroa ei kerrytä lisiä ja siten kuittaa sinulle vain peruspalkat sun muut.. jotka ovat sitten etenkin kaksi kertaa kuussa maksettuina todella pieniä.

Olen havainnut, että jotta sinulle nyt jää se noin 1600-1700€ käteen joka kuukausi tässä työssä, niin aika paljon iltoja sekä viikonloppuja on painettava. Pahinta on myös se että ainakin itselleni on nyt ruvettu tyrkyttämään pitkiä 12h vuoroja kohteissa, joissa mitä ilmeisimminkään muut porukat eivät halua vuorojaan tehdä. Vaikka tälle urhealle sukulaiselleni se näyttääkin olevan ihan normaalia että ollaan puolet päivästä töissä, niin itse sanoisin että se ei todellakaan tee ihmisen terveydelle hyvää tai ole muutenkaan erityisen fiksua.

Tavallaan kyllä nostan hattua sellaiselle porukalle joka ei tällaiseen pirulliseen oravanpyörään edes lähde mukaan. Onhan se totta että vaikka olen itsekin melko nuori ihminen, niin olen saanut tämän työn parissa todellakin kohdata niin fyysisen kuin henkisenkin jaksamiseni rajat. Se että joudun käymään pikkupalkalla todella mittavissa työvuoroissa, hoitamaan taloudellista puolta elämästäni ja jotenkin myös setvimään parisuhdettani avovaimoni kanssa ovat saaneet jaksamiseni aikamoiselle kuitille. Olenkin nyt tämän työn parissa sairastunut masennukseen sekä työuupumukseen, joka ilmeisesti on sukulaiseni mielestä vain mielen heikkoutta.

En omasta mielestäni eroa tavallisesta ihmisestä millään tavalla, sillä olen ennen tätä työtä tehnyt lyhyitä pätkätöitä siellä ja täällä, suorittanut varusmiespalveluksen pisimmän kaavan kautta sekä suorittanut ylioppilastutkinnon. En ole siis mielestäni ainakaan toistaisessa elämässäni yrittänyt mennä siitä mistä aita on matalin, mutta kieltämättä ei ehkä kerro mitään hyvää tämän työn luonteesta ja vaatimuksista se että näinkin nuori mieshenkilö alkaa näyttämään vakavia väsymyksen oireita jo periaatteessa alle kahdessa vuodessa.

Olemme sukulaiseni kanssa selkeässsä näkemyserossa siitä missä kulkee palkkaorjuuden ja jaksamisen rajat. Hänen mielestään ihmisen pitäisi olla tyytyväinen että saa edes tehdä töitä- olivat työolot ja palkkaus sitten mitä tahansa, kun minä taas uskon että rajansa sillä hyväksikäytölläkin alkaa olemaan työelämässä. 

Minusta tuntuu että sukulaiselleni tekisi ihan hyvää kiskaista nämä tämän alan työvaatteet niskaansa ja polkaista lähimpään respaan tai myymälään koettamaan tätä "turvallisuusalan työtä". Veikkaan että aika äkkiä kyllä rupeaisi olo muuttumaan melko vaikeaksi kun joutuisi huomaamaan että näillä palkoilla pitäisi elääkin ja että minne tahansa menetkin niin ihmiset pitävät sinua vihoviimeisimpänä tyyppinä ikinä teit sitten mitä tahansa muutenkaan.

Jumalan kiitos että huomenna on vapaapäivä, sillä tällä hetkellä on kyllä pakko todeta että paha olo henkisesti on taas sitä luokkaa että meinaan haljeta.